Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

primääriherpes

Sain juuri tietää että minulla on herpes. Olen lähes varma että herpes tarttui kyläilleeltä ystävältäni =( Herpeksestä minulla on vain tietoa kaukaisilta kouluajoilta.

Kuinka kauan tämä ensimmäinen kerta voi kestää? Olen nyt kärsinyt oireista 6 päivää. Rakkulat ovat nyt puhjenneet. Nivusista alkaa imusolmuke laskeutua ja 3-4 päivää kestäneet lihaskivut ja hikoilukin ovat vähentyneet. Olo on vielä kuitenkin kaikinpuolin kipeä ja huomasin että alapään iho on kipeä/kosketusarka alueelta jossa rakkuloita ei ollut. Voiko rakkuloita tulla vielä lisää, vaikka sain lääkäriltä Zovirax-kuurin?

Tiedän että herpes on aika yleinen, mutta silti järkytys oli ja on vieläkin melkoinen. Koskaan en ole edes huuliherpeksestä kärsinyt. Seksisuhteita minulla on tasan yksi, nykyinen mieheni. Olimme ensimmäisiä toisillemme ja alussa käytinkin pillereitä. Pillereiden sopimattomuuden vuoksi ollaan kuitenkin viimeiset 5 vuotta käytetty kondomia. Miehelläkään ei ole koskaan ollut edes huuliherpestä...
3873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kysyn vielä,että voiko Zoviraxin huuliherpekseen tarkoitettua rasvaa käyttää genitaaliherpekseen?

Ja mikä olisi paras apu rakkuloiden jälkeen jättämiin tosi kipeisiin haavaumiin/arpeutumiin? Pahin kohta jäi siihen mistä lääkäri raaputti näytettä (rakkula oli jo puhjennut,joten näyte ei välttämättä kerro edes mitään).

Äänestä

ystävä?! Miten hän olisi sinulle genitaaliherpeksen tartuttanut (ymmärsin tekstistäsi ettei seksiä ole ollut muiden kuin miehesi kanssa.....)
Kai olet tietoinen, että herpes voi olla oireeton VUOSIKAUSIA. Eli olet voinut saada tartunnan esim. 5-10 v sitten ja vasta nyt se aktivoitui.

Kerrot että alussa käytitte pillereitä...no, onko mieheltäsi testattu herpeksen vasta-aineet, eli oletko nyt 100%:n varma ettei miehelläsi ole herpestä, siis oireetonta?! Ellei ole testattu, et voi ollaan millään moisesta varma, sama kuin itsesi kanssa, ellei sinulta ole koskaan otettu herpeksen vasta-ainekokeita, et voi tietää oletko ollut oireeton viruksen kantaja vuosikaudet.
Ja muistaako miehesi onko hänellä esim.lapsena ollut huuliherpes vai ei?! Tuskin kaikki muistavat mitä on ollut esim. 4vuotiaana (ihan esimerkki tuo ikä).
Oletteko harrastaneet yhdessäolo aikana suuseksiä?
Onko sinulla ollut koskaan huulessasi herpestä? Jos on, niin olet suuseksissä voinut tartuttaa sen miehesi genitaalialueelle, hän sitten sen sinun getiaalialueellesi esim. yhdynnässä.

Ihmettelen kovasti miten voit ajatella että kylässä ollut ystävä olisi ollut tartunnan lähde?! Seksiäkö te harrastitte...

Äänestä
  • no pointti ei ollut tuo mistä olen saanut vaan miten sen kanssa pärjään/hoidan parhaiten...En jaksa selittää miten sen luulen ystävältä saaneeni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinka kauan? kirjoitti:

Sain juuri tietää että minulla on herpes. Olen lähes varma että herpes tarttui kyläilleeltä ystävältäni =( Herpeksestä minulla on vain tietoa kaukaisilta kouluajoilta.

Kuinka kauan tämä ensimmäinen kerta voi kestää? Olen nyt kärsinyt oireista 6 päivää. Rakkulat ovat nyt puhjenneet. Nivusista alkaa imusolmuke laskeutua ja 3-4 päivää kestäneet lihaskivut ja hikoilukin ovat vähentyneet. Olo on vielä kuitenkin kaikinpuolin kipeä ja huomasin että alapään iho on kipeä/kosketusarka alueelta jossa rakkuloita ei ollut. Voiko rakkuloita tulla vielä lisää, vaikka sain lääkäriltä Zovirax-kuurin?

Tiedän että herpes on aika yleinen, mutta silti järkytys oli ja on vieläkin melkoinen. Koskaan en ole edes huuliherpeksestä kärsinyt. Seksisuhteita minulla on tasan yksi, nykyinen mieheni. Olimme ensimmäisiä toisillemme ja alussa käytinkin pillereitä. Pillereiden sopimattomuuden vuoksi ollaan kuitenkin viimeiset 5 vuotta käytetty kondomia. Miehelläkään ei ole koskaan ollut edes huuliherpestä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu