suosittelen noin puolen metrin korotettuja suojateitä koko Tampereen kaupungin alueelle - on sev verran heikkoa toi jarrun käyttö tän kylän autoilijoilla, prkl.
Korotetut suojatiet koko kaupunkiin
tunarit ajaa
8555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kanssa eri mieltä mutta nyt olen kerrankin ihan samaa mieltä. On ne autoilijat (n. 15 %) niistä niin puuropääsakkia, että vain n. 35 - 50 cm korotus aikaansaisi pientä jarrutusta.
Myös jalkakäytäville ajoradan reunaan pitäisi vetää aita niin loppuisi tuo jalkakäytäväpysäköinti.
Poliisit kun eivät viitsi sakottaa jalkakäytävillä autoilevia. Kun pitäisi nousta autosta sen takia eikä millään viitsisi.
Tässä käpykylässä toi jalankulkijoiden väistämishomma on aina ollut jotenkin retuperällä. Autokoulussa sitä kyllä päähän teroitettiin, niin kuin muuten risteyksiin ryhmittymistäkin, mutta niin ne säännöt näyttävät suurelta osalta unohtuvan.
Osittain juttu johtuu autoilijoiden "kuningasasemasta" tässä pitäjässä. Koko kyläähän rakennetaan vain yksityisautoilun ehdoilla.
Toinen syy on, että vielä pitkälle 90-luvulle tultaessa täällä oli selvästi alle 200 000 asukasta, ei ruuhkia ja tiestö liikennemääriin nähden laveata. Sai suhata miten tahtoi, ei tarvinnut joustaa, näytellä turhaan vilkkua tai piitata muutenkaan kanssaliikkujasta. Tilaa oli!
Vasta nyt asukas- ja liikennemäärät ovat kasvaneet sellaisiksi, että toinenkin liikkuja on otettava huomioon, on jouduttu ihan jonottamaankin!!! Tämä on ollut manselaiselle ihan uusi kokemus, ja sitä tuskaa nyt puretaan jalankulkijoihin ja kanssa-autoilijoihin.
Kolmas syy asiaan on jalankulkijoiden joukossa piilevissä "kansanpoliiseissa". Kun huomaat jalankulkijan suojatiellä, jarrutat herrasmiesautoilijana antaen hänelle tietä.
Noh, eikös hän sen huomatessaan ala huitoa sinulle "mene, mene" -käsimerkkejä. Kohteliasta, mutta samalla se syö hänen lakisääteisen oikeutensa ylittää suojatie esteettä.
Pian autoilijat tottuvat tällaiseen käytökseen. He ovat teiden kuninkaita, ei heidän tarvitse väistää ketään!
Auta armias, jos heidän eteensä kävelee suojatiellä jonain päivänä joku, joka luulee väistämis-sääntöjen pätevän tässä junttikylässä......
ps: katsokaa aina taustapeiliin viereiselle kaistalle, ennen kuin pysähdytte suojatien eteen, ettette viritä "vasemman kaistan giljotiinia"!!!!!!
viimeksi tänään törmäsin tuohon edellä mainittuun "kansanpoliisiin". Yleensä he ovat jo varttuneempia miehiä, mutta tämä olikin nainen.
pysähdyin suojatien eteen tietä antaen. Rouva hämmästyi silminnähden, ei varmaan ollut uskoa todeksi ja jotenkin vaivautuneen oloisesti alkoi huitoa "mene, mene" käsimerkkejä.
no, eipä siinä auttanut muuta kuin nyökätä ja lähteä liikkeelle, ettei koko risteystä tukkinut mutta aivan varmaa on, että autoilijat helposti tottuvat tällaiseen menettelyyn luottaen, etteivät jalankulkijat kävele suojatielle.
entäpä, kun joku pahaa aavistamaton sitten jonain päivänä käveleekin...............?
muistan lukeneeni, että viime vuonna yksi jalankulkija jäi yliopiston risteyksessä vihreillä kävellessään kääntyvän auton töytäisemäksi. siitä oli juttu aamulehdessä. montako ´läheltä piti´ tilannetta lieneekään sitten tapahtunut ja päivittäin tapahtuu.
tuossa taannoinhan oli aamulehden järjestämänä jokin pienimuotoinen kampanja aiheeseen liittyen ja tilanne kai korjaantui hetkellisesti, mutta tamperelaisen autoilijan muisti on lyhyt ja tilanne on kai palautunut entisenlaiseksi.
mutta on hyvä että tästä aiheesta puhutaan, sillä suojatien esteetön ylittäminen on tieliikennelakiin kirjattu pykälä, jonka noudattamatta jättäminen on rikos siinä missä ylinopeus tai punaisia päin ajaminenkin. laki on yksiselitteinen riippumatta siitä, missäpäin suomea ajetaan tai mikä on ´paikkakunnan piintynyt tapa´.
monoa auton kylkeen tai kämmenpohjaa ikkunaan, jos joku meinaa ajaa suojatiellä yli. jos ei toisen henki ja elämä kiinnosta, eikä lakeja osata noudattaa, niin ehkä pelko oman pyhän peltilehmän vaurioitumisesta muuttaa paksukalloisen autoilijan käyttäytymistä.
vain kerran on käynyt niin, että yliajoa yrittänyt kuski tuli raivoamaan lyötyäni hänen autoaan. ilmoitti vetävänsä turpaan jolloin sanoin, että anna tulla. eihän se sitten uskaltanutkaan.
Vaikka kirjoituksessasi on asiaakin, niin argumentointi neljässä ensimmäisessä kappaleessa ontuu aika pahasti.
Tekstisi on turhan provosoivaa ja aggressiivista. Toivottavasti olet liikenteessä rauhallisempi.
ja raivota kuin siellä liikenteessä. Kenenkään fyysinen terveys ei vaarannu vaikka täällä purkaisi agressioita oikein kunnolla =)
Anteeksi nyt, mutta jos olisin todellakin liikenteessä provosoiva ja agressiivinen, niin en kai totta vie kiinnittäisi huomiota mainitsemiini (syntymäkotikaupunkini)liikenteen epäkohtiin?
Ainoa "provosointi", mihin koen täällä autolla liikkuessani syyllistyväni, on yritykseni ajaa nopeusrajoitusten mukaisesti (turha vaiva, kaikki ajavat ohitseni) ja jo tuossa edellä mainitsemani jalankulkijoiden huomioiminen suojatiellä (hyvä, ettei takanaolijat torvea soita...)
Vai syyllistyinkö kenties kissan nostamiseen pöydälle ja sen kutsumista sen oikealla nimellä??