PerusS yhdistyy ehkä Keskustaan, jos Keskusta ei suostu yhteistyöhön, sitten Soini ja Vasemmistoliitto yhdistyy. Väistämätöntä mutta totta! Soini ei enää usko mahdollisuuksiinsa muuten.
PerusS fuusioituu
PerusS fuusioituu
6361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Perussuomalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia seuraavissa kunnalllisvaaleissa ilman vaaliliittoja ja vaaliliittoihin ei kannata pienpuolueiden yhdessä mennä missään nimessä.Jotenka persuilla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin liittyminen osaksi isoa puoluetta, kuten esimerkiksi keskustaan.Perussuomalaiset puolue nimineen on vain pian muisto vain, kuten esimerkiksi SMP.
Olimme varautuneet iloiseen kokoukseen vaalivoiton myötä.-Meitä odottivatkin johdon valmiiksi junttaamat päätökset.
Omat koirat purivat ja mielenkiinto puoluetyöhön kentällä lopahti.
Siinä kokouksessa, jossa minä olin äänestettiin ehdolle asetettuja ehdokaita. Puoluehallitukseenkin oli ehdolla hirvittävä määrä ehdokkaita. Joten kiinnostustusta ja tunkua oli. Sellaisella määrällä junttauskaan ei auttaisi. Noita samoja päähänpiittymäväitteitä täällä esittee joku turhautunut hemmo.
palkkarengit huudattivat itsensä puoluehallitukseen, valvomaan omaa etuaan? Miksi kentän ihmiset eivät kelvanneet, vaikkapa maanviljelijät, joita sinne ei tullut yhtäkään?
Ja sitten Soini ylpeilee,kuinka kepulaiset tulevat Perussuomalaisiin.-Voi mikä vitsi!
Mutta odotellaan kuinka kauan on kanttia sivuuttaa maaseutu tällä tyylillä.
Niistä puoluehallituspaikoista muuten.Ennenhän ehdokkaat kaikki esittlivät ennen äänestystä
salin edessä itsensä.Miksei nyt?
Olisi jäänyt valitsematta, jos olisi avannut suunsa. Puheoikeus pitää hankkia ensin kovalla nöyristelyllä.