Hätähuuto

Hei. Miten voisin auttaa parasta ryhmänjohtajaani?
Kaveri on hirveällä työllä rakentanut myyjien verkostoa kaksi vuotta.
Kaksi vuotta, eikä ole yhtäkään neuvoa ottanut vastaan siitä, miten voisi helpommin hommasta selviytyä.
Tienaa omasta myynnistään kyllä sellaiset 3000 palkkiot organisaatiostaan, mutta kun tekee sen omalla tavallaan, kuluu energiaa hukkaan.
Hän ei tajua, että on pian ilman myyjiä, koska kukaan ei halua tehdä samoja virheitä kahta vuotta.
Eikä näin ollen vielä tajunnut edes sitä, että tarkoitus olikin tehdä verkostomarkkinointia, jossa jokainen hyödyntäisi toistensa tietoja.

Vain kaksi hänen myyjistään on tajunnut ottaa yhteyttä ylälinjaansa ja kysyä oppia ja ottaa osaa koulutustilaisuuksiin, joita järjestämme eri puolilla maata.
Kaksi- kolmekymmentä sen sijaan siellä vaan ihmettelee, miksi homma ei toimi siten kuin heille on sanottu.
He eivät ihmettele kauaa. Suurin osa lopettaa kesäloman jälkeen.
Se tulee olemaan kaverille tosi yllätys.

Ehkä tässä on eräs esimerkki siitä, miksi ihmiset niin usein epäonnistuvat: Aina on niitä aaseja, jotka kuvittelevat olevansa Luojan lahja maailmalle, eli aloittivatpa missä hommassa hyvänsä, h osaava sen paremmin kuin opettajansa.
41037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

TV1 autobonus filmi meni jo

Äänestä

"jossa jokainen hyödyntäisi toistensa tietoja. "

Mutta miksi se tieto siitä kuinka teet tempun on kauppatavaraa?

Ostamalla tietoa ylälinjaltasi raha rullaa pyramidia ylöspäin.
Sujuuko 'työkalu'varjopyramidikauppa huonosti, kun pitää täällä alkaa mainostaa mainossadulla?

Äänestä
  • Vain 3000 ja muutaman vuoden tehnyt töitä, surkeeta surkeeta

    Äänestä

  • Jokaisella on henkilökohtainen "valmentaja" joka saa palkan liikevaihdon mukaan. Ei sitä tarvitse ostaa. Jos joku ei tajua hyödyntää valmentajansa tietoja jää paljon rahaa saamatta. Joillekin ei vain ilmaiset neuvot kelpaa.

    Olen ollut kerran tuollaisen "ääliön" verkostossa mukana eikä siitä mitään tullut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dobbelduck kirjoitti:

Hei. Miten voisin auttaa parasta ryhmänjohtajaani?
Kaveri on hirveällä työllä rakentanut myyjien verkostoa kaksi vuotta.
Kaksi vuotta, eikä ole yhtäkään neuvoa ottanut vastaan siitä, miten voisi helpommin hommasta selviytyä.
Tienaa omasta myynnistään kyllä sellaiset 3000 palkkiot organisaatiostaan, mutta kun tekee sen omalla tavallaan, kuluu energiaa hukkaan.
Hän ei tajua, että on pian ilman myyjiä, koska kukaan ei halua tehdä samoja virheitä kahta vuotta.
Eikä näin ollen vielä tajunnut edes sitä, että tarkoitus olikin tehdä verkostomarkkinointia, jossa jokainen hyödyntäisi toistensa tietoja.

Vain kaksi hänen myyjistään on tajunnut ottaa yhteyttä ylälinjaansa ja kysyä oppia ja ottaa osaa koulutustilaisuuksiin, joita järjestämme eri puolilla maata.
Kaksi- kolmekymmentä sen sijaan siellä vaan ihmettelee, miksi homma ei toimi siten kuin heille on sanottu.
He eivät ihmettele kauaa. Suurin osa lopettaa kesäloman jälkeen.
Se tulee olemaan kaverille tosi yllätys.

Ehkä tässä on eräs esimerkki siitä, miksi ihmiset niin usein epäonnistuvat: Aina on niitä aaseja, jotka kuvittelevat olevansa Luojan lahja maailmalle, eli aloittivatpa missä hommassa hyvänsä, h osaava sen paremmin kuin opettajansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu