Toivon että te,jotka annatte hyviä neuvoja, siitä miten pitää elää yhdessä suhteessa koko elämä ajattelisitte hieman mitä sanotte!
Minä elin vuosia perhehelvetissä, jossa mies pahoinpiteli ja raiskasi, sekä uhkasi tappaa jos lähden. Onneksi siitäkin huolimatta pystyin hoitamaan lapseni ja työni sekä sain voimia erota. Olin erotessani 32-vuotias.Muutamia vuosia eron jälkeen kävi ilmi että sairastan herpestä. Hän lupasi tehdä elämästäni helvetin eron jälkeen ja on siinä onnistunut. Nyt kun erosta on kulunut 8 vuotta ei minulla edelleenkään ole parisuhdetta, vaikka olen menestyvä, hyvätuloinen ja kaunis nainen. Jokainen seurustelusuhteen aloitus on kaatunut tähän herpekseen. Aina saan kuullaa miten hieno ihminen olen , mutta! Olenkin tullut siihen tulokseen että ei kukaan halua puolisokseen tälläistä tautista ihmistä. Koetan löytää elämääni muuta mielekästä ja kaunista. Parisuhdetoiveet olen jo heittänyt, koska en jaksa enää kokea jatkuvia pettymyksiä ja hylkäämisiä. Kaikille meille voisi tatuoida otsaan herpes niin ei tarvitsisi terveiden aikaansa meihin kuluttaa.
Tuntuu tosi epäoikeudenmukaiselta että vielä nykyäänkin voidaan pitää tätäkin tautia näin halveksittavana. Huuliherpeksen hyväksyvät lähes kaikki mutta jos rakkula on muualla niín siihen suhtaudutaan kuin ruttoon.
Toivon että te kaikki taivastelijat ja arvostelijat ymmärtäisitte etttä kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta olla parisuhteessa. Alan myös ymmärtää niitä, jotka ovat kertomatta herpeksestä, niin tärkeää kun sen kertominen onkin. Ei ole helppoa kokea jatkuvia pettymyksiä ja elää ihan kokonaan ilman seksiä monia vuosia.
Toivon hiljaa sydämessäni, että joksus löytäisin puolisoksi miehen, jolla olisi tämä sama tauti niin minullakin olisi tasaverainen mahdollisuus onnistua.
Mistähän sellaisen sitten läytäisi? Ei oikein innosta laittaa treffipalstalle etsitään "samantautista ihmistä" ilmoitusta.
Minä elin vuosia perhehelvetissä, jossa mies pahoinpiteli ja raiskasi, sekä uhkasi tappaa jos lähden. Onneksi siitäkin huolimatta pystyin hoitamaan lapseni ja työni sekä sain voimia erota. Olin erotessani 32-vuotias.Muutamia vuosia eron jälkeen kävi ilmi että sairastan herpestä. Hän lupasi tehdä elämästäni helvetin eron jälkeen ja on siinä onnistunut. Nyt kun erosta on kulunut 8 vuotta ei minulla edelleenkään ole parisuhdetta, vaikka olen menestyvä, hyvätuloinen ja kaunis nainen. Jokainen seurustelusuhteen aloitus on kaatunut tähän herpekseen. Aina saan kuullaa miten hieno ihminen olen , mutta! Olenkin tullut siihen tulokseen että ei kukaan halua puolisokseen tälläistä tautista ihmistä. Koetan löytää elämääni muuta mielekästä ja kaunista. Parisuhdetoiveet olen jo heittänyt, koska en jaksa enää kokea jatkuvia pettymyksiä ja hylkäämisiä. Kaikille meille voisi tatuoida otsaan herpes niin ei tarvitsisi terveiden aikaansa meihin kuluttaa.
Tuntuu tosi epäoikeudenmukaiselta että vielä nykyäänkin voidaan pitää tätäkin tautia näin halveksittavana. Huuliherpeksen hyväksyvät lähes kaikki mutta jos rakkula on muualla niín siihen suhtaudutaan kuin ruttoon.
Toivon että te kaikki taivastelijat ja arvostelijat ymmärtäisitte etttä kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta olla parisuhteessa. Alan myös ymmärtää niitä, jotka ovat kertomatta herpeksestä, niin tärkeää kun sen kertominen onkin. Ei ole helppoa kokea jatkuvia pettymyksiä ja elää ihan kokonaan ilman seksiä monia vuosia.
Toivon hiljaa sydämessäni, että joksus löytäisin puolisoksi miehen, jolla olisi tämä sama tauti niin minullakin olisi tasaverainen mahdollisuus onnistua.
Mistähän sellaisen sitten läytäisi? Ei oikein innosta laittaa treffipalstalle etsitään "samantautista ihmistä" ilmoitusta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
...kondomi? Miksi surkutella, että ei voi rakastella kenenkään kanssa, kun kondomikin on keksitty ja etenkin jos elää sinkkuna se on ehdoton!
Itsellänikin alapään herpes :(
Totta tosiaan! Kondomi!
Kaikki eivät vain halua yhden illan suhteita. Niitä saisin koska tahansa ja niitä on ollutkin.
ihanan miehen kanssa, kummallakaan ei oo mitään tauteja, mut ollaan silti AINA käytetty kumii.
Ja tullaan aina käyttämään.
Mä en suostu kuolemaan tai elämään jossain herpes-helvetissä paljaan kyrvän takia.
Kortsuhan ei täysin suojaa herpekseltä eikä kondyloomalta. Ehkä jossain vaiheessa joudutte olemaan ilman kortsua, jos aiotte tehdä lapsia. Ei varmaan ajankohtaista vielä, mutta elämässä on otettava riskejä. Ja kaikista ihanista miehistä voi saada tartunnan - niistä kaikken ihanimmistakin.
ostamassa luontaistuotekaupasta L-lysiiniä, auttaa herpekseen tutkitusti.
genitaaliherpekseltä, eihän sinne kondoomin laiteta kuin penis ja sitä herpestä voi genitaalialueella olla laajemmaltikin (oireetontakin sellaista, sehän tarttuu oireettomanakin!).
Nupullekin teksi hyvää vähän ottaa asioista selvää ennen kuin tulee taas (vaihteeksi tällä palstalla, aloituksiasi on näemmä poistettu tuolta muualta...) "huutelemaan" asioista. Ei muuten uskoisi kielenkäytöstäsi että synt.vuotesi on 1985.
Toki on hyvä käyttää kondoomia, muttei kannata tuudittautua siihen, ettei kondoomia käyttäen voisi saada esim. herpestä, siihen tuudittautuminen on ihan väärään luuloon, siis nimenomaan luuloon, ei tietoon, tuudittautumista.
Miehellä herpes mutta vaimoei ole saanut tartuntaa,Voiko olla muita oireita kun rakkulat.
VÄLTTÄMÄTTÄ toiseen vaikka toiselle herpes olisikin, jos ei harrasta seksiä silloin kun oireilee. itse ollut yli 10 vuotta naimisissa ja vaimolle ei ole tarttunut.
herpeksen vasta-ainetestissä, siis verikokeessa? Jos ei, niin ei voida sanoa ettei vaimolla ole herpestä.
Herpes voi olla OIREETON. Sen ei tarvitse oireilla ulkoisesti mitenkään.
Eli se vaimo verikokeeseen, sillä selviää onko herpes vai ei.
Itselläni on genitaaliherpes mutta aviomiehelläni ei ole (siis näkyviä oireita koskaan ollut). Eikä mies ole menossa veritesteihin koska ihan saatanan sama onko hänellä herpes vai ei. Ikuisesti kuitenkin ollaan toisillemme lupauduttu. Sitten toki jos jostain syystä erotaan, käy mieheni testaamassa onko saanut tartuntaa vai ei.
Onnellisia kuitenkin ollaan ettei hän ole saanut ainakaan näkyviä oireita. Seksiä ei harrasteta silloin kun minulla on oireet päällä, ja ei minun kyllä silloin edes tee mieli!
En ymmärrä miksi jotkut tekevät herpeksestä niin ison asian! Jos siitä osaa olla murehtimatta/stressaamatta niin se ei oireile niin usein. Ja herpes ei todellakaan ole suurimmalla osalla mikään ongelma! Toki löytyy myös ihmisiä joilla herpes oireilee jatkuvasti ja tosi pahana. Mutta muilla ei pitäisi olla mitään valittamista. Ajatelkaa, teillä voisi olla jokin kuolemantauti tai syöpä. Herpes on loppujen lopuksi niin pieni asia..
Meillä mieheni kanssa elämä on kuitenkin ihan tavallista, seksiä harrastetaan kun tekee mieli. Lapsia ei vielä ole mutta kohta toivottavasti on tulolla..
Turhat murheet pois, kyllä sekin jo vaikuttaa herpekseen. Ja ihan kokemuksesta neuvon. Herpestartunnan saatuani olin aivan maassa ja luulin, että elämäni on ohi. Mutta kun osaa suhtautua oikein asiaan niin elämäkin hymyilee.
testissä, viimeksi vuosi kun haluttiin varmistaa kun odotti lasta. Eli kaikki testit hänelle on tehty mitä olemassa on ja hänellä ei ole herpestä. Siitäkään huolimatta että on naimisissa ollut kymmenen vuotta miehen kanssa kenellä on herpes (eli minun). Eli ei ole automaattinen asia että se tarttuu toiseen. Voi olla että jollain tarttuu "oireettomana" jos ei huomaa oireita, tai niitä ei ole.
Toivon sydämestäni, että jaksat vielä uskoa rakkauden löytyvän herpeksestä huolimatta! Sinulla on varmasti ollut vain todella huono tuuri miesten suhteen.
Itse sain genitaaliherpestartunnan noin seitsemän vuotta sitten 23-vuotiaana. Olin jonkin aikaa täysin lamaantunut ja luulin (seksi)elämäni olevan ikuisesti ohi.
Pelkäsin aluksi herpeksestä kertomista uusille potentiaalisille poikaystäville aivan valtavasti. Pelkäsin että minut hylätään, tuomitaan, leimataan, minua juostaan karkuun ...
Kuitenkin se, että uskaltaa kertoa niinkin herkästä asiasta kuin herpes, on valtava luottamuksen osoitus kumppania kohtaan. Eihän kukaan meistä usko salaisuuksiaan - enemmän tai vähemmän intiimejä - kelle tahansa! Se on myös osoitus välittämisestä ja vastuuntunnosta sekä siitä, että kunnioittaa toisen oikeutta päättää itse ruumiistaan ja terveydestään. Viisas, kypsä ihminen osaa myös antaa arvoa tällaiselle rehellisyydelle. Koetan siis sanoa sitä, että herpeksestä kertomista ei tarvitse pelätä. Vaikka viruksesta kertominen on meille kantajille ikävä velvollisuus, se saattaa olla myös hyvin vapauttava kokemus, joka itse asiassa lujittaa ihmissuhdetta.
Suurin osa miehistä, joille olen kertonut herpeksestäni, on suhtautunut asiaan ymmärtäväisesti. Kukaan ei ole siltä seisomalta pötkinyt pakoon. Ja KAHDELLA näiden seitsemän vuoden aikana tapaamallani miehellä on ITSELLÄÄN ollut genitaaliherpes jo valmiiksi. Se kertonee jotakin taudin yleisyydestä, en nimittäin todellakaan ole vaihtanut kumppania erityisen tiuhaan. Ja turhaan jouduin siis ensin jännittämään herpeksestä kertomista. Voit uskoa, mikä riemu ja huojennus molemminpuolista tunnustusta seurasi..!
On varmasti miehiä (ja naisia), jotka eivät halua ottaa tartuntariskiä ja ryhtyä suhteeseen herpestä kantavan ihmisen kanssa. Se on heidän täysi oikeutensa. Mutta toisaalta riski ei välttämättä kumppania vaihtamalla pienene saati katoa: seuraavakin kumppani voi kantaa herpestä - mutta kenties tietämättään. Herpeshän on todella yleinen ja oireidensa epämääräisyyden tai täydellisen puuttumisen vuoksi salakavalasti leviävä.
Sitä paitsi jos joku perääntyy herpeksen takia, hän ei ole sinun rakkautesi arvoinen alkujaankaan. Kokemukseni mukaan jos kahden ihmisen välillä on todellisia tunteita, siinä ei yksi perhanan herpes paljoa paina! Ylipäänsä meistä kukaan ei ole täydellinen, vaan jokaisella on omat puutteensa. Meillä herpestä kantavilla ihmisillä yksi inhimillisistä "vioistamme" sattuu olemaan tämä pikkuruinen virus. Toivon sinulle ja kaikille muillekin herpestä kantaville uskoa ja luottamusta siihen, että elämään löytyy ihminen, jolle tärkeämpi olet sinä itse eikä herpeksesi.
Nykyinen ihana poikaystäväni otti vastaan tiedon herpeksestäni tyynesti. Hän pohti hetken ja sanoi, ettei viruksen majaileminen elimistössäni itse asiassa muuta mitenkään hänen tunteitaan minua kohtaan.
Nyt olemme viettäneet ihanaa, täysipainoista, kondomilla suojattua seksielämää vuoden päivät, eikä hän ole saanut tartuntaa ainakaan oireellisena (veren vasta-ainekokeestahan selviäisi, onko hän viruksen kantaja tietämättään). Kuitenkin molemmat olemme täysin tietoisia siitä, ettei edes kondomi suojaa täysin tartuntariskiltä.
Kun sain aikanani herpeksen, jäin tiedon kanssa todella yksin. Sinulla on kenties samankaltainen kokemus? Vielä tänäkin päivänä tuntuu olevan vaikea saada asiallista tietoa saati (vertais)tukea genitaaliherpekseen liittyen. Mutta suosittelisin, että menisit jonkun pätevän sukupuolitauteihin erikoistuneen lääkärin juttusille. Ainakin minulle oli helpottava kokemus käydä erään tosi mukavan ja jämptin naispuolisen lääkärin vastaanotolla täällä Helsingissä (on herpeksen suhteen spesialisti, löytynee googlettamalla helposti). Diagnoosia ei sinänsä enää tarvinnut tehdä, mutta hän antoi erilaisia käytännön neuvoja herpeksen kanssa olemiseen ja siinä sivussa myös todella tärkeää henkistä tukea.
Lääkäri myös muistutti, että aikuisista 20-25 prosenttia on genitaaliherpesviruksen (HSV2) kantajia. Siis joka neljäs tai viides vastaantulija kantaa herpesvirusta. Heistä suurin osa on kuitenkin oireettomia ja tartuttaa tautia eteenpäin tietämättään. Me "onnekkaat", jotka herpeksestämme tiedämme, voimme puolestamme vaikuttaa siihen, leviääkö tauti kauttamme. Usein unohdetaan, että ainoastaan sellainen henkilö, joka tietää viruksestaan ja tuntee oireensa, voi suojata läheistään tartunnalta.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että genitaaliherpekseen suhtaudutaan käsittämättömän tuomitsevasti verrattuna esimerkiksi huuliherpekseen. En halua vähätellä sukuelinherpestä, mutta siitä on tehty jonkinlainen tabu. Genitaaliherpekseen niin kuin muihinkin sukupuolitauteihin liitetään mielikuva jostain hillittömästä seksihurjastelusta tai vähintäänkin typeristä yhden illan sekoiluista. Näinhän ei todellakaan ole, tauti voi tarttua vaikka olisi miten vakiintunut ja vastuullinen.
Mutta pää pystyyn!!! Ei anneta herpeksen nujertaa itseämme, vaikka se välillä turhankin kirjaimellisesti v*****aa.
täysin samaa mieltä kaikesta mitä sanoit!! Ja itse olen myös huomannut että kumppani on arvostanut vielä enemmän minua kun olen asiasta kertonut. Yksi nainen sanoi että pisteitä tuli mulle tuplasti lisää kun on pokkaa olla rehellinen tälläisesta asiasta.
Ja tosisiaan me ketkä taudista tiedetään voidaan estää sen leviämistä, toisin kuin ne ketkä eivät tiedä.
Se ei tee meistä huonompia ihmisiä vaikka kannamme herpes virusta. Se ei sen kummempi ole kuin huuliherpeskään, se nyt vaan on alueella joka tuntuu vielä tänäkin päivänä olevan tabu.
... oli kiva lukea kirjoituksesi! :)
Minulla on lähes tismalleen samanlainen herpeshistoria kuin sinulla. Nykyinen suhde vaan on tuoreempi, vasta 3 kk on seurusteltu, herpesasia on toki keskusteltu läpi ennen seksin aloittamista, ja poikaystävän suhtautuminen asiaan oli samanlainen kuin sinun kumppanillasi - ihana mies.