Valittajat!

En todellakaan haluaisi valittaa, mutta sanon vain, että kun puhutte esimerkiksi siitä, että joidenkin mielestä kaikki kirjoittajat ovat Raumalta, niin muistakaa nyt yrittää olla puhumatta yleisesti porilaisista, sillä jokainen meistä on oma persoonansa, ja meillä on omat mielipiteet. Minä en todellakaan luule, että täällä on vain ja ainoastaan raumalaisia ja porilaisia, vaan minä TIEDÄN, että tänne saattaa tulla kuka tahansa Suomen sadoilta muiltakin paikkakunnilta, tai vaikkapa Argentiinan suurkaupungeista kirjoittamaan Ässistä.

Olisi kivaa tehdä tästä palstasta siisti ilman mitään turhaa kinaa siitä, onko joku tyyppi "rikkonut rauhaa". Me pystymme tekemään tästä palstasta siistin. Yheltä kamulta kuulin niin sano S24:ä ihan roskafoorumiksi, enkä yhtään ihmettele. Olen ollut samaa mieltä jo jonkin aikaa, ja siksi olen ollut myös poissakin täältä, mutta käyn täällä silti, koska tiedän, että ilman mitään turhuuksia tästä saataisiin kunnon keskustelupaikka.

Asiallisia kommentteja otetaan vastaan.
6291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

samassa tekstissä.

Tämä foorumi on ollut jo tällainen sonta jo syntyperästään asti eli kauan ennen raumalaisten ja porilaisten riitoja.

Äänestä
  • Niin on ja tulee vastaisuudessakin olemaan vaikka tänne ei yksikään porilainen tai raumalainen kirjoittaisi.

    www.jatkoaika.com on asiallinen jääkiekkokeskustelupalsta. Tunteet sielläkin välillä kuohahtavat mutta siellä sentään on keinot pistää häiriköt kuriin.

    Tietysti jos tätä suomi24:sta pitää vertailukohtana, niin mikä tahansa muukin jääkiekkokeskustelupalsta on asiallinen, mutta toi Jatkoaika nyt vaan parhaana esimerkkinä tuli mieleen.

    Äänestä

  • Raumalta kirjoitti:

    Niin on ja tulee vastaisuudessakin olemaan vaikka tänne ei yksikään porilainen tai raumalainen kirjoittaisi.

    suomi24 on järjettömän laaja keskustelupalsta eivätkä sheriffit paljoa välitä jos 2 avauksessa puhutaan paskaa.

    Tämä jääkiekko osio on muutenkin saanut päälleen paskaosio leiman.

    Äänestä

  • Raumalta kirjoitti:

    Niin on ja tulee vastaisuudessakin olemaan vaikka tänne ei yksikään porilainen tai raumalainen kirjoittaisi.

    www.jatkoaika.com on asiallinen jääkiekkokeskustelupalsta. Tunteet sielläkin välillä kuohahtavat mutta siellä sentään on keinot pistää häiriköt kuriin.

    Tietysti jos tätä suomi24:sta pitää vertailukohtana, niin mikä tahansa muukin jääkiekkokeskustelupalsta on asiallinen, mutta toi Jatkoaika nyt vaan parhaana esimerkkinä tuli mieleen.

    sieltä urheilu niin johan löydät asiallisen keskustelupalstan. tytöt ainakin tietävät että teemu on ihana ja pelaa nhl:ssä

    Äänestä

  • UMPIHOMO kirjoitti:

    sieltä urheilu niin johan löydät asiallisen keskustelupalstan. tytöt ainakin tietävät että teemu on ihana ja pelaa nhl:ssä

    kauheata!

    Äänestä

  • ässäfani94 kirjoitti:

    kauheata!

    Moro, vaan Ässäläiset! Olen tässä sivussa lukenut Raumalaisten ja Porilaisten kisailua. Kovaa on taistelu, kuten Käkisalmella aikoinaan! Älkää välittäkö vihollisen jutuista! He saavat vaan intoa lisää, jos antaa omaa kommenttia! Antaa pelaajien näyttää kuka on kuka ja sitä rataa! Hyvää jazzia vaan kaikille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7175732 kirjoitti:

En todellakaan haluaisi valittaa, mutta sanon vain, että kun puhutte esimerkiksi siitä, että joidenkin mielestä kaikki kirjoittajat ovat Raumalta, niin muistakaa nyt yrittää olla puhumatta yleisesti porilaisista, sillä jokainen meistä on oma persoonansa, ja meillä on omat mielipiteet. Minä en todellakaan luule, että täällä on vain ja ainoastaan raumalaisia ja porilaisia, vaan minä TIEDÄN, että tänne saattaa tulla kuka tahansa Suomen sadoilta muiltakin paikkakunnilta, tai vaikkapa Argentiinan suurkaupungeista kirjoittamaan Ässistä.

Olisi kivaa tehdä tästä palstasta siisti ilman mitään turhaa kinaa siitä, onko joku tyyppi "rikkonut rauhaa". Me pystymme tekemään tästä palstasta siistin. Yheltä kamulta kuulin niin sano S24:ä ihan roskafoorumiksi, enkä yhtään ihmettele. Olen ollut samaa mieltä jo jonkin aikaa, ja siksi olen ollut myös poissakin täältä, mutta käyn täällä silti, koska tiedän, että ilman mitään turhuuksia tästä saataisiin kunnon keskustelupaikka.

Asiallisia kommentteja otetaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu