Minulla on itseasiassa aika paha olla nyt. Ystäväni/tuttavani/kaverini pyysi minua kummiksi jokin aika sitten. Hänelle syntyi yksinhuoltajana tyttö (esikoinen). Työpiireistä tunnemme toisemme, olemme työskennelleet samassa työpaikassa n. 5 vuotta. Ei yksityisasioista olla ihan hirveästi puhuttu aikaisemmin, mutta tupareille, synttäreille ym. aina kutsuttu. Raskauden aikana olimme enemmän tekemisissä ja siitä uskoin kummiusidean puhjenneenkin.
Hän sanoi, että voin miettiä rauhassa (taisi huomata yltiöhölmistyneen ilmeeni kun kysyi). Mietin sitten ja ajattelin, etten ehkä ole paras kummi jos en ole aivan aktiivisesti kuvioissa sitten myöhemmin tai jotain. Ja ajattelin, että löytää varmaan paremmankin. Joten kieltäydyin. Tekstiviestillä.
Ristiäiset on ensi viikonloppuna, joihin minut on kutsuttu. Näin ystäväni siskon viikonloppuna sattumalta ja juttelimme jonkun aikaa. En ole suoraan sanottuna ikinä tullut ajatelleeksi, ettei ystävälläni ole paljon muita kavereita. Ja tätä siskoa hän on pyytänyt toiseksi kummiksi, mutta koska minä kieltäydyin hänellä on ollut vaikeuksia löytää toista kirkkoon kuuluvaa kummia. Ja jos hän ei löydä niin hänen äitinsä (siis lapsen mummi) on luvannut ryhtyä kummiksi.
Nyt tuntuu todella pahalta. Kieltäydyin vain koska ajattelin, että olisi varmaan parempiakin kummiehdokkaita. Nyt kun tiedän, ettei ole niin tuntuu aika pahalta. En tiedä kehtaanko mennä ristiäisiinkään (tosin sinne ei sitten ilmeisesti ole montaa ihmistä kutsuttukaan).
Mitä te tekisitte? Voisinko/kehtaisinko vielä sanoa, että voisin tulla? Vai tulisiko siitä säälijä olo ystävälleni? Vai pitäisikö selittää koko juttu? Hänen siskonsa mukaan ystäväni oli erittäin surullinen, että olin kieltäytynyt.
Hän sanoi, että voin miettiä rauhassa (taisi huomata yltiöhölmistyneen ilmeeni kun kysyi). Mietin sitten ja ajattelin, etten ehkä ole paras kummi jos en ole aivan aktiivisesti kuvioissa sitten myöhemmin tai jotain. Ja ajattelin, että löytää varmaan paremmankin. Joten kieltäydyin. Tekstiviestillä.
Ristiäiset on ensi viikonloppuna, joihin minut on kutsuttu. Näin ystäväni siskon viikonloppuna sattumalta ja juttelimme jonkun aikaa. En ole suoraan sanottuna ikinä tullut ajatelleeksi, ettei ystävälläni ole paljon muita kavereita. Ja tätä siskoa hän on pyytänyt toiseksi kummiksi, mutta koska minä kieltäydyin hänellä on ollut vaikeuksia löytää toista kirkkoon kuuluvaa kummia. Ja jos hän ei löydä niin hänen äitinsä (siis lapsen mummi) on luvannut ryhtyä kummiksi.
Nyt tuntuu todella pahalta. Kieltäydyin vain koska ajattelin, että olisi varmaan parempiakin kummiehdokkaita. Nyt kun tiedän, ettei ole niin tuntuu aika pahalta. En tiedä kehtaanko mennä ristiäisiinkään (tosin sinne ei sitten ilmeisesti ole montaa ihmistä kutsuttukaan).
Mitä te tekisitte? Voisinko/kehtaisinko vielä sanoa, että voisin tulla? Vai tulisiko siitä säälijä olo ystävälleni? Vai pitäisikö selittää koko juttu? Hänen siskonsa mukaan ystäväni oli erittäin surullinen, että olin kieltäytynyt.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kyllä kehtaat ilmoittaa että suostut sittenkin! sanot vain että halusit harkita kummin tehtävän hyvin tarkkaan.
Mun yksi todella hyvä ystävä on perunut kaksi kertaa kummiksi tulon :( juuri tekstiviestillä.
Sanot vaan että tuli vähän hätiköidysti mietittyä päätöstä, ja olet ajatellut asiaa nyt enemmän ja kummius alkoi kiinnostamaan. Kerro juuri kuvailemasi asiat, eli sano että aluksi ajattelit ettet olisi hyvä kummi taikka ajattelit että mitä jos ette olekaan tekemisissä toistenne kanssa enää esim. 5 vuoden jälkeen. Mutta tulleesi sitten toisiin aatoksiin ja haluavasi kummiksi.
Hei
Itse olen myös kieltäytynyt kummiudesta. Tuolloin en ollut missään tekemisissä lasten kanssa ja luulin, että minusta tulee surkea kummi. No, ristiäisiin kuitenkin menin, kun selitin ystävälläni asian, että tuntuu, että en osaa olla kummi ja että minulle kummius merkitsee sitä, että ollaan lapsen kanssa yhteydessä, leikitään, annetaan vanhemmille joskus vapaapäivä ja katson sillä aikaa lasta ym. Tuolloin en uskaltanut tuollaisiin sitoutua: Enhän tiennyt lapsista mitään.
Onneksi ystäväni ymmärsi. Sinunkin ystävä kyllä ymmärtää, mutta SELITÄ... Ota puhelu ja kerro, että sinua jäi vaivaamaan, kun kieltäydyit ja kerro syyt tähän. Hän ymmärtää kyllä ja voit sitten hyvillä mielin mennä sinne ristiäisiinkin!!!
Jos sinusta tuntuu, että voisit ehkä kuitenkin ryhtyä kummiksi (kun se kummi on pakko aina jostain löytyä, että kastetoimitus yleensä suoritetaan). (Tähän saisi kyllä tulla jokin muutos, että esim. 1 kummi riittäisi tms...) Niin sittenhän se on vain nimi paperissa eikä muuta...
Itse nyt ajan vieriessä olen yhden lapsen kummi eikä se sen kummempaa ole käytännössä vaatinut. Synttärikortti lahja vierailu ja jouluna kortti lahja.
Kummilasta aina näen ystäväni luona kyläillessä ja jotain "namia" aina sitten vien mukanani.
Itsellänikin on jo jälkikasvua ja voin sanoa, että niiden kummien löytäminen on tosiaan kiven alla. On kirkkoon kuulumattomia, sieltä eronneita, osalla jo liikaakin kummilapsia, jne.
Mutta päätit miten tahansa, niin ilman muuta mene ristiäisiin.
Ja juttele siitä kummiasiasta siis ystäväsi kanssa vielä kerran. Suosittelen kummiutta lämpimästi!
Soita, tai mene mieluummin käymään, ja selitä koko juttu kaverillesi. Kyllä hän varmasti ymmärtää. Ja mikä parasta, tämä asia varmaan lähentää teitä, ties miten hyvät ystävät teistä vielä tulee.
Meillä oli vähän sama tilanne, ei ollut kuin yksi "luonteva" kummiehdokas, ja miehen serkku kieltäytyi kunniasta (hyvällä syyllä kuitenkin). Oltiin aika pulassa, mutta onneksi löydettiin sitten kuitenkin toinenkin kummi, joka itse oli tosi mielissään kun kysyttiin.
Vähän jäi kuitenkin paha mieli siitä kieltäytymisestä.
Selitä aatoksesi ja kerro, että olet muuttanut mieltäsi. Asenteesi kummiuteen on juuri oikea.
Kerrohan meille, kuinka tässä tarinassa käiv?!
Kummiksi ryhtyminen vaatii harkintaa. Tilanne on toisinaan vaikeampi monesta syystä. Ristiäisiin kehoittaisin menemään, jos vain on mahdollista. Hyvä lahja lapselle ja kukkaset kotiin ovat usein mieluisia. Kaikille kolmelle omalle kummilapselleni olen lupautunut heti. Ehkä sen "viiden kummin kohdalla" olisin voinut harkita. Tosin olen kuullut niitä jotka ovat kieltäytyneet ilman ongelmia.
Kirjoituksesi perusteella kehtaat. Jos olet kerta asiaa joutunut miettimään, en tiedä miksi et miettinyt sitä viestiä laittaessasi.
Menitkö sinne ristiäisiin?
Ilmoititko vanhemmille halukkuudestasi olla sittenkin kummi?
Halusivatko vanhemmat enää sinua kummiksi kieltäytymisesi jälkeen?
En muistanut kirjoittaa aikaisemmin miten jutussa lopulta kävi. Juttelin kaverinin kanssa pitkään, menin ristiäisiin ja olen nyt sen pienen tytön kummi. :) Kaikki on siis nyt hyvin.
kunnia! Näin ajattelen. Mutta jos kokee, ettei pysty tai ei missään nimessä halua kummiksi, niin sitten vain on kieltäydyttävä, mutta fiksua on antaa hyvät perustelut!
Jos koet, että voisit olla lapsen kanssa tekemisissä jatkossa, niin suostu kummiksi ja ota se kunniaksesi. Voit olla lapselle hänen elämässään todella tärkeä henkilö ja hänestä voi tulla sinulle tärkeä henkilö.
Älä kuitenkaan suostu, jos koet sen itsellesi taakaksi!!!!! Voithan selittää asian, että olet vaikka huono muistamaan syntymäpäiviä....
juttu olikin jo ratkaistu :)