Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Porin

koko Sihteeriopiston ehdoton ykkönen!!!Menkää ja kokeilkaa!
52059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei nyt ihan priimaa, hinta/laatu-suhde 8 kympin askeikolla.

Äänestä

Olen kuvannut ostajia kameralla. Myös Porissa meillä on kameravalvonta ja nauhoitus. Tiedot menee poliisille.

Myös Helsinki, Tampere, Turku ovat listallamme. Teeveestä tulee dokumentti lähiaikoina ja ostajatkin pääsevät filmitähdiksi.

Äänestä
  • jauhaa tota pa..aa.

    Äänestä

  • kun ehdit kytätä ja kuvata joka huorapaikassa.

    Muista kuitenkin:

    RL 24:8 § (9.6.2000/531) Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Joka oikeudettomasti

    joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
    muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
    esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Äänestä

  • Vain joissakin määrätyissä tapauksissa ostaminen kiellettyä, niin että senkus kuvailet...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marina on kirjoitti:

koko Sihteeriopiston ehdoton ykkönen!!!Menkää ja kokeilkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu