S E N S U U R I

Sensuuri suomalaisessa lehdistössä

Itsesensuuri on sensuurin kustannustehokkain muoto. Resursseja säästyy, kun päätoimittajan ei tarvitse blokata valmiiksi tehtyjä juttuja ennen painoon menoa. Yksittäiset toimittajat tekevät karsinnan aivan oma-aloitteisesti. Jaa miten? No tietenkin siten, että yksinkertaisesti jätetään tarttumatta sellaisiin jutunaiheisiin, joiden arvellaan olevan tabuja tai muuten vain poliittisesti epäkorrekteja. Tässä malliesimerkki siitä miten homma etenee Suomessa. Mikä absurdeinta, sama toimittaja joka julkisesti patistaa kollegoitaan tarttumaan rohkeaammin epäkohtiin, sortuu itse seuraavassa hetkessä pelkuruuteen.

Episodi 1:

Luin 6.7.2007 Aamulehdestä toimittaja Kristiina Tolvasen kolumnin "Sana on vapaa". Tolvanen kirjoittaa mm. näin: "Sananvapaus ei Suomessa elä ja voi niin hyvin kuin luulemme. Kaikista suurin epäkohta on se, että kaikkien ääni ei mediassa kuulu, koska me toimittajat emme uskalla tai ehdi kuunnella." Minusta tuo oli hyvin sanottu. Niin hyvin, että kirjoitin Tolvaselle sähköpostia, jossa kehaisin hänen "journalistista asennettaan". Mainitsin myös, että minulla olisi hänelle kuuma jutun aihe. Itse aihetta en vielä tässä vaiheessa maininnut.

Episodi 2:

Tolvanen vastasi minulle ja sanoi olevansa valmis kuuntelemaan. Hyvä juttu, ajattelin. Tätä odotinkin. Kanava on auki. Ainakin periaatteessa...

Episodi 3:

Vastasin Tolvaselle, että tuokin on jo tosi paljon luvattu. Kerroin aiheeni. Että meitä on huomattava joukko ihmisiä, joiden mielestä Yhdysvalloissa tapahtuneet syyskuun 11. päivän iskut olivat todellisuudessa aivan jotakin muuta, kuin mitä julkisuuteen on kerrottu (tarina arabikaappareista ja Osama bin Ladenista). Valitin, kuinka valtamedia Suomessakin toistaa vain virallista tarinaa eikä suostu julkaisemaan tosiasioita, jotka todistavat päinvastaista. Ehdotin tapaamista asiaaa perusteellisesti tutkineiden suomalaisten kanssa.

Episodi 4:

Tolvanen antoi vastauksen, joka jäi hänen ensimmäiseksi ja viimeiseksi kommentikseen aiheesta. Vastauksessa hän väistää koko pallon. Suora lainaus, johon on poimittu olennaisimmat kohdat hänen viestistään: "Suoraan sanottuna ... pitäisi omistaa koko elämä ... ja minä en saisi siitä palkkaa enkä edes haluaisi omistaa elämääni tälle ... salaliittoteorioita syntyy ... aina ... Hyvää jatkoa." Tämä on kuin suoraaan propagandan oppikirjasta. Kun kerrot valheen, kerro riittävä iso jotta ihmiset eivät uskalla kyseenalaistaa sitä. Salaliittoteoria-kortin käyttö on tehokas ase. Eihän kukaan järkevä ihminen uhraa elämäänsä jonkin likaisen, vainoharhaisen salaliittoteorian tonkimiseen!

Episodi 5:

Vastasin Tolvaselle, että ei hänen todellakaan tarvitse omistaaa elämäänsä salaliittoteorioille julkaistakseen lyhyen, tiukasti rajatun ja takuulla objektiivisen uutisen USA:sta. Eihän YLEn uutistenlukijankaaan tarvitse omistaa elämäänsä heraldiikalle kertoakseen televisiossa, että Tampereen kaupungin vaakunan muuttamisesta käydään keskustelua. Vetosin Tolvaseen lyhyen faktajutun julkaisemiseksi ja tarjosin kaikkea mahdollista asiantuntemusta avuksi. Lupasin että voimme katsoa joukon uutisaiheita ehdolle hänen puolestaan tai jopa kirjoittaa koko jutun viimeistelyä vaille valmiiksi. Valitin, että ongelma on se, että valtamedia ei suostu julkaisemaan edes päivänselviä faktoja, mikäli niistä voi tehdä vääränlaisen johtopäätöksen.

Ei vastausta. Hyvät naiset ja herrat: Näin toimii itsesensuuri!

Episodi 6:

Julkaisin tämän jutun kotisivullani. Kannatan oikeusvaltiota. Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu sekin, että syytetyllä on oikeus puolustautua. Niinpä lupaan julkaista Tolvasen vastineen tai osia siitä tällä sivulla, mikäli hän näkee tarpeelliseksi puolustautua.

Juha Ritala
[email protected]
16.7.2007

http://www.kotikone.fi/juha.ritala/sensuuri.htm
0183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

lehdistössä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu