Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Varvasbongausta

Olin suostunut makutuomariksi muijan vaateostoksille. Mentiin taas uuteen kauppaan - itse olin tässä vaiheessa melkoisen tympääntynyt - mutta minkäs teet kun olin lupautunut. Muija keräsi joitakin vaatekappaleita ja suuntasi pukukopeille. Pukunkoppien edessä oli palli, jolle jäin odottelemaan. Sitten alkoi mielenkiintoinen osuus ; yhdessä pukukopista näkyi 10- paljaat jalat - hyvät sääreet - jäntevät jalat kaikenkaikkiaan - jalkasyrjässä selvästi erottuvat jalan lihakset - vihreänsiniharmaaksi lakatut varpaan kynnet. 10 olisi saanut, jos olisi ollut vielä ranskalainen manikyyri. Sovittaessaan ja peilatessaan verhon takana nainen kääntyili ja siinä sivussa esitteli jalkokaan eri asennoissa. Välillä hän korottautui varpailleen ikäänkuin olisi pitänyt korkokenkiä. Mulla alkoi väkisin jöpöttää. Noita varpaita kun olisi päässyt nuolemaan ja nussimaan. Välillä nainen kävi hakemassa uusia vaatteita sovitettavaksi - hyvän näköinen ja sporttinen. Kiimani lisääntyi entisestään. Tätä showta keski about 20min, jonka jälkeen oli pakko käydä runkulla läheisen kahvilan vessassa. Olen ajatellut jälkeenpäinkin noita jalkoja.

En voinut kuvitella että naisten vaateostoksilla olisi näin mukavaa. Siitäpä heräsikin kysymys - missä muualla voisi bongaila naisten jalkoja & varpaita vastaavasti?
3676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulle kävin vähän samanlainen tapaus. Kävin joku aika sitten kenkäostoksilla. Siellä oli hyvänäköinen nainen sovittavamassa sandaaleja peilin ääressä. Menin sovittamaan omia kenkiä siihen lähelle. Tosi kauniit jalat, lakkaamattomat kynnet, mutta byvänmuotoiset ja tosi kauniit. Omat kenkäostokset jäi siinä sivuosaan. Jalat näkyivät peilin ansiosta yhtäaikaa parilta kantilta! Kiinnostukseni näkyi kait sen verran naamastani, että nainen hymyili mulle. Jatkoi kenkien sovittelua, kokeili usemapaa paria ja välillä hymyili mulle vaikka pyrin katselemaan huomaamatta. Sovittaminen kesti sen verran kauan ja tapahtui sen verran eroottisesti, että luulen että nainen teki mulle kiusaa. Se oli mahtavaa.

Äänestä

itse olen muutaman kerran päässyt näkemään teinitissit kun joku tyttölauma porukalla testaa jotain paitaa tai liivejä yleensä ovat aika huolimattomia sen verhon kanssa, eivätkä mokomat edes ole kovinkaan pahoillaan vaikka sattuisivat huomaamaan että joku näki..

Äänestä

Pojat mä en noista varpaista niin tiedä, mutta mä oon pannut katolilaista nunnaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naisten vaatekaupassa kirjoitti:

Olin suostunut makutuomariksi muijan vaateostoksille. Mentiin taas uuteen kauppaan - itse olin tässä vaiheessa melkoisen tympääntynyt - mutta minkäs teet kun olin lupautunut. Muija keräsi joitakin vaatekappaleita ja suuntasi pukukopeille. Pukunkoppien edessä oli palli, jolle jäin odottelemaan. Sitten alkoi mielenkiintoinen osuus ; yhdessä pukukopista näkyi 10- paljaat jalat - hyvät sääreet - jäntevät jalat kaikenkaikkiaan - jalkasyrjässä selvästi erottuvat jalan lihakset - vihreänsiniharmaaksi lakatut varpaan kynnet. 10 olisi saanut, jos olisi ollut vielä ranskalainen manikyyri. Sovittaessaan ja peilatessaan verhon takana nainen kääntyili ja siinä sivussa esitteli jalkokaan eri asennoissa. Välillä hän korottautui varpailleen ikäänkuin olisi pitänyt korkokenkiä. Mulla alkoi väkisin jöpöttää. Noita varpaita kun olisi päässyt nuolemaan ja nussimaan. Välillä nainen kävi hakemassa uusia vaatteita sovitettavaksi - hyvän näköinen ja sporttinen. Kiimani lisääntyi entisestään. Tätä showta keski about 20min, jonka jälkeen oli pakko käydä runkulla läheisen kahvilan vessassa. Olen ajatellut jälkeenpäinkin noita jalkoja.

En voinut kuvitella että naisten vaateostoksilla olisi näin mukavaa. Siitäpä heräsikin kysymys - missä muualla voisi bongaila naisten jalkoja & varpaita vastaavasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu