Mä pelkään muita ihmisiä vaikka oon vasta 14 vuotias. Tuntuu ylivoimaiselta mennä kaupaan tai jonnekkin muualle missä on muita ihmisiä. Ei ihmisten läsnäolo vaan se jos minun täytyy puhua heille. ääneni on muutenkin hento ettei kukaan koskaan kuule mitä sanon tai sitten kuulee väärin. Ajatteleeko kukaan miltä tuntuu toistaa samaa asiaa tuhansia kertoja ennen kuin joku kuulee?
Lisäksi mä pelkään kaikkia pieniä ja vähän suurempia ötökoitä. Ampiaiset, mehiläiset, hyttyset... Kaikki. Yksikin jos tulee lähemmäs alan huutamaan ja huitomaan hysteerisena. Sen jälkeen ihmiset katsovat minua ja menen ihan noloksi. Ja entä sitten kun joku huomauttaa asiasta? Tuntuu että haluaisin kuolla just heti.
Mun kaveri tietää että mä en halua puhua muiden ihmisten kanssa ja niinpä hän hoitaa ostokset ym. minun puolestani. Tiedän ettäminun täytyisi ottaaitseäni niskasta kiinni mutta miten? Ääntäei tuu jos yritän.... Tai sitten nolaan itseni jotenkin muuten...
Lisäksi mä pelkään kaikkia pieniä ja vähän suurempia ötökoitä. Ampiaiset, mehiläiset, hyttyset... Kaikki. Yksikin jos tulee lähemmäs alan huutamaan ja huitomaan hysteerisena. Sen jälkeen ihmiset katsovat minua ja menen ihan noloksi. Ja entä sitten kun joku huomauttaa asiasta? Tuntuu että haluaisin kuolla just heti.
Mun kaveri tietää että mä en halua puhua muiden ihmisten kanssa ja niinpä hän hoitaa ostokset ym. minun puolestani. Tiedän ettäminun täytyisi ottaaitseäni niskasta kiinni mutta miten? Ääntäei tuu jos yritän.... Tai sitten nolaan itseni jotenkin muuten...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihanaa että olet noin nuori, vasta tulossa omaksi itseksesi. Olen vähän vanhempi, mutta muistan, mietn hirvältä tuntui joutua vieraiden ihmisten huomion kohteeksi. Minä punastuin kun nolostuin, se oli kamalaa. Onko sulla niin, että tuttujen kanssa olet rento ja rohkea?
Se on jotai sellaista, ettei ole löytänyt itsensä kokoista paikkaa tästä maailmankaikkeudesta. Uiminen ja liikunta yleensä auttoivat minua, sai voimaa ja tilaa hengittää. Oletko puhunut äidillesi. Minä en halunnut häpäistä perhettä, enkä siksi voinut puhua ongelmistä muutoin kuin oman tyttökaverin kanssa. Pokia jännitin kamalasti, luulin olevani ruma, mikä ei ole totta.
Hakkaako sinulla sydän aivan hulluna kun yrität puhua. Noihin fyysisiin reaktioihin mulla oli lääkettä, ei rauhottavia, vaan beetasalpaajaa. Sen kanssa rohkaistuin ja iän myötä tasoituin ja löysin oikeuden olla olemassa niin kovaa että rytisee, mutta ei tästä herkkyydestä parane. Harmi, että nykyisin arvostetaan enemmän kovuutta.
Upea ihminen sinusta tulee, uskotko?
Ihanaa että joku ajattelee noin...:)
Tuttujen kanssa ei ole mitään ongelmaa mutta vähänkin outo ihminen ja mun sydän hakkaa valtavasti ja mä tärisen....En ole puhunut siitä kenellekkään aikaisemmin...Ystävän kanssa on ollut puhetta mutta ei mitään suurempaa. Luulen että jos kertoisin äidille äiti ei uskoisi...
Se on vaan niin ikävää että heti jos jotain surullista tapahtuu tai joku loukkaa minua alan itkemään ja itken kauan. Voin surra samaa asiaa useampia viikkoja...enkä pysty puhumaan asiasta kenellekkään...Mutta tuleivasuus on edessä... :)
JA MINUSTA TULEE UPEA IHMINEN!!!! kiitos!
Totta, ettei äidit usein ole avuksi vaikeassa tilanteessa. Minua vähän huolestuttaa se, ettei sinulla ole aikuista, jolle kertoisit murheita. Entäs kouluhoitaja? Tai kummitäti. Pitkät pahat itkut viittaa masennukseen. Katsele ympärillesi, elämä tuo varmaan sinun tiellesi kuuntelevan aikuisen, joka tukee ja ymmärtää. Onko kellään opettjalla nykyisin aikaa tukea oppilaita?
Mä asun sellasessa pienessä kunnassa jossa kaikki tuntee kaikki... Eli äiti kuulis siitä kuitenki jos kertoisin jollekki... eikä siinä mitään pahaa ole...Kouluterveydenhoitajalle ei voi kertoa... kummien kanssa ei ole niin hyvät välit... olen nähnyt heitä viimeksi noin vuosi sitten vilaukselta... Opettaja jolle oisin voinu kertoa lähti pois... yhen mun kaverin äitille ois kans voinu kertoa mutta ne muutti pois... Tietenki mä voisin puhua mun kaverin ja sen isosiskon kanssa.... Sille isosiskolle se mun kaverikin purkaa huolet... Mä olin tosi pahasti masentunu joulun jälkeen... Sillon kaikki mun ympäriltä yhtä äkkiä vaan hävisi... Poikakaveri ja kaverit... Mun toinen mummo on halvaantunu jo pari vuotta sitten enkä oo voinu mennä kattomaan sitä vaikka se on vanhainkodilla tossa ihan lähellä... Sillon joulun jälkeen molemmat mun mummot oli huonossa kunnossa(lähellä kuolemaa)ja pappa hommaili kans vähän kaikenlaista(sillä on alkoholiongelma tai jotain...)
En oo ollu koskaan hautajaisissa silleen että muistaisin siitä mitään ja se pelotti mua kans kauheesti...Sitte mä keksin että alan elämään toista elämää ja siinä elämässä kaikki oli päin ******...Jossain välissä mä sekotin todellisuuden siihen elämään ja viilsin itteeni. ei mun tarkotus ollu itteeni tappaa, kai mä halusin vaan huomiota muilta...Mulla on käyny se viiltely aikasemminki mielessä mutta en oo tehny sitä... Nyt mua pelottaa että ku se mun kaveri luulee että kaikki on hyvin vaikka todellisuudessa mulla on hirveen paha olo välillä.... kaikki on hyvin niin kauan ku on ihmisiä ympärillä vaikka en niiden seurasta välitäkkään... Jännää että mä tarvin ihmisiä ympärille vaikka mä kuinka pelkäisin niitä enkä voi puhua niille... Mutta oon huomannu että mä en osaa enää itkeä vaikka kuinka haluaisin... Ne pari kuukautta joulun jälkeen mä vaan itkin. Sori jos et jaksa kuunella tätä mutta mua helpottaa saada kirjottaa niistä asioista... Mä aloin joulun jälkeen kirjottaa kaikkia lyhyitä tarinoita ja runoja...Ne kertoo yleensä mun omasta elämästä ja/tai niiden päähenkilöillä menee huonosti...se helpottaa mulla....
Mä yritän katsella ympärilleni ja nähdä paljon positiivisia asioita ja ihmisen jolle kertoa... =)
Laitoin uuden keskutekun alun, että paremmin huomaisit.