USAn keskuspankin pääjohtaja Bernance esiintyy Capitol Hillillä. Osakekaupan avausta ennustavat futuurit ovat selvästi miinuksella.
Bernance puhunee inflaatiosta, asuntotuotannon ja -kaupan takkuamisesta sekä koroista.
Eilen, esiintymisen edellä siis, Dow Jones teollisuusindeksi saavutti kaikkien aikojen ennätyskorkeuden yli 14000 pistettä.
Mihin mahtavat kurssit jatkaa tästä eteenpäin? Ennustuksia!
Bernance puhunee inflaatiosta, asuntotuotannon ja -kaupan takkuamisesta sekä koroista.
Eilen, esiintymisen edellä siis, Dow Jones teollisuusindeksi saavutti kaikkien aikojen ennätyskorkeuden yli 14000 pistettä.
Mihin mahtavat kurssit jatkaa tästä eteenpäin? Ennustuksia!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Katselemalla nykyistä markkinatilannetta nousua on ollut pitkään. Kiinan markkinoiden ylikuumenemisesta on puhuttu jo kuukausia sitten. Subprime korkojen riskeistä on puhuttu myös kuukausia. Hyvät sijoituskohteet on nyt vähissä, mutta hyvien osinkojen vuoksi rahaa on tarjolla suursijoittajilla ennätysmäärä.
Nyt pitäisi olla hyviä sijoituskohteita. Useasti tiettyä sektoria mustamaalataan ennen hyviä uutisia ja ison rahan omistajat kerää sitten mansikat. Näin on juuri käynyt mielestäni Kiinassa.
Nyt subprime korot on todellinen riski pankkisektorilla ja USA:n markkinoilla. Jos USA:ssa joudutaan ongelmiin vaikuttaa se myös Kiinaan ja Intiaan. Hyvät sijoituskohteet on vähissä, koska myös Eurooppa on kehittynyt ennätyksellisen hyvin. Siispä mistä kohteita? Latinalainen Amerikka on myös kasvanut. Venäjällä on ollut hiljaista. Vaalit on tuoneet epävarmuutta ja kurssit ei ole kehittyneet. Toisaalta lamaa ajatellen on hyvä sijoittaa yhtiöihin joilla pääomaa vastaan jotain materiaa. Venäjän pörssin öljy ja kaasu yhtiöt on tällä hetkellä halvahkoja ja markkinatilannetta ajatellen täydellisiä sijoituskohteita. Onkosa ihme, että on alkanut tulla uutisia Venäjän uhkatekijöistä. Varustelu on kiihtynyt jne. Venäjän vakautta katsastetaan USA:n suursijoittajille.
Tällä hetkellä pitää sitten pitää puhetta Bearnaice kastikkeella Amerikassa, jotta kurssit ei romahda ennenkuin "omat" saadaan parempaan talteen. Mm. Kiinan ympäröivät alueet on kehittyneet hurjaa tahtia samoin Itä-Euroopan rahastot. Lisäksi Euroopan vaihtovelkairjalainat on kysyttyä tavaraa. High Yieldiä on kartettu.
Tämä on siis mielestäni Amerikan pojan näkemys. Mutta mitä tekee Kiina, maailman kolmanneksi suurin talousmahti?
http://www.taloussanomat.fi/finanssi/2007/07/18/Velkapeli kaatoi kaksi hedge-rahastoa USA:ssa/200717381/101
Siinäpä korkoriskien ensimmäiset uhrit.
Onko todella suomalaisilla eläkeyhtiöillä sijoituksia näissä amerikkalaisissa Hedge-rahastoissa, jotka ovat toimineet velkavivulla ja menettäneet kaiken, eivätkä pysty maksamaan lunastuksia.
Nehän ovat meidän kaikkien omia eläkemaksujen sijoituksia. Jos näissä on eläkevaroja sijoitettuna, sehän olisi katastrofi ja edellyttäisi eläkeyhtiöiden johdon välitöntä putsaamista kaatopaikalle!
MITÄ NÄISTÄ TIEDETÄÄN? ONKO TIETOA?
Kuten oli odotettavissakin, Bernancen puheen jälkeen kurssit ovat voimakkaasti laskeneet.
Osittain syynä lienee kahden Hedge-rahaston ajautuminen vararikkoon.
Voi olla pidempikin pudotus edessä, tai sitten ei?