Olen 22-vuotias nainen ja olen koko elämäni ollut laihempi ja pidempi kuin muut. Ennen söin mitä huvittaa ja ruoka oli minulle vain ravintoa. Söin myös paljon herkkuja, koska rakastin niitä. Painoindeksini oli vielä 17-18-vuotiaana siinä 15 paikkeilla ja siis aivan luonnostaan. Pari vuotta sitten huomasin, että saan mahastani otettua kiinni, enkä enää ole se "hämmästyttävän hoikka ja pitkä tyttö", jolle sanotaan: "kauheeta ku sä oot noin laiha" yms.
Nyt laskin taas pitkästä aikaa painoindeksini, joka on jo 18,jotain ja netin mittarikone sanoi "olet normaalipainoinen". Ajattelin että, ei ***tana, mä en halua olla! Mä en voi olla! Mä en saa olla NORMAALIPAINOINEN! Eihän musta ole enää mitään jäljellä, koska mä olin se pitkähiuksinen, pitkä ja laiha tyttö ja nyt en erotu enää massasta, koska olen normaalipainoinen. Silloin olin terve ja laiha, nyt ajatukset valtaa vain itseinho tätä ruumista kohtaan. Tiedän hyvin, että pituuteni ollessa 175cm ja painon 56kg en ole ollenkaan ihava tämän yhteiskunnan mittapuulla, mutta en voi hyväksyä sitä itselleni. Normaalipainoinen on minulle sama kuin ylipainoinen.
Nykyään syön aika normaalisti, paitsi herkut olen jättänyt pois. Usein syön huonosti koska en jaksa nähdä vaivaa ruuan tekemiseen ja niinä päivinä, kun olen syönyt vain aamulla ruisleipää ja päivällä toisen leivän (ajanpuutteen vuoksi, en tahallani) tunnen itseni kaikkein lihavammaksi. Minusta tuntuu siltä kuin kehoni saisi jostain ravintoa ja kaloreita, vaikken minä itse nitä söisikään. Ja tässä istuessani tunnen koko ajan vatsa-makkarani, jotka ovat ylimääräiset ja vihaan niitä. Haluaisin syödä terveellisesti ja voida hyvin ja liikkua paljon, mutten jaksa enkä viitsi.
Haluaisin aloittaa aktiivisen liikunnan, mutta minua alkaa pyörryttää lyhytkin juoksu ja tuntuu, ettei mikään tehoa. En halua olla sairas ja haluan syödä terveellisesti, koska haluan elää pitkään, enkä sairastua viisikymppisenä osteoporoosiin. Minulla on kaikki mitä tarvitsen: ystäviä, perhe ja maailmain paras mies, joka rakastaa minua ja vartaloani yli kaiken. Miksi siis ajattelen tällaisia asioita koko ajan?
Nyt laskin taas pitkästä aikaa painoindeksini, joka on jo 18,jotain ja netin mittarikone sanoi "olet normaalipainoinen". Ajattelin että, ei ***tana, mä en halua olla! Mä en voi olla! Mä en saa olla NORMAALIPAINOINEN! Eihän musta ole enää mitään jäljellä, koska mä olin se pitkähiuksinen, pitkä ja laiha tyttö ja nyt en erotu enää massasta, koska olen normaalipainoinen. Silloin olin terve ja laiha, nyt ajatukset valtaa vain itseinho tätä ruumista kohtaan. Tiedän hyvin, että pituuteni ollessa 175cm ja painon 56kg en ole ollenkaan ihava tämän yhteiskunnan mittapuulla, mutta en voi hyväksyä sitä itselleni. Normaalipainoinen on minulle sama kuin ylipainoinen.
Nykyään syön aika normaalisti, paitsi herkut olen jättänyt pois. Usein syön huonosti koska en jaksa nähdä vaivaa ruuan tekemiseen ja niinä päivinä, kun olen syönyt vain aamulla ruisleipää ja päivällä toisen leivän (ajanpuutteen vuoksi, en tahallani) tunnen itseni kaikkein lihavammaksi. Minusta tuntuu siltä kuin kehoni saisi jostain ravintoa ja kaloreita, vaikken minä itse nitä söisikään. Ja tässä istuessani tunnen koko ajan vatsa-makkarani, jotka ovat ylimääräiset ja vihaan niitä. Haluaisin syödä terveellisesti ja voida hyvin ja liikkua paljon, mutten jaksa enkä viitsi.
Haluaisin aloittaa aktiivisen liikunnan, mutta minua alkaa pyörryttää lyhytkin juoksu ja tuntuu, ettei mikään tehoa. En halua olla sairas ja haluan syödä terveellisesti, koska haluan elää pitkään, enkä sairastua viisikymppisenä osteoporoosiin. Minulla on kaikki mitä tarvitsen: ystäviä, perhe ja maailmain paras mies, joka rakastaa minua ja vartaloani yli kaiken. Miksi siis ajattelen tällaisia asioita koko ajan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
.. pipi päästään Niin minkäs sille voi.
Hakeudu hoitoon!!!
juttu. mutta mä pakotan yleensä itteni liikkumaan, vaikka kuinka pyörryttäis. yritän mitä tahansa liikuntaa ja pääasia mulla on vaan se, että tulee hiki ja saan sellaisen tunteen edes hetkeks, että "nyt on pari kaloria lähtenyt, jatka samaan malliin". häiritsee tosiaan toi istuminen kun kaikki makkarat tuntuu, mutta sillon yleensä nostan selän niin suoraks kun pystyn ja yritän ettei tulis sitä yökötystä kun tuntee oman kehonsa läskiksi. ne läskituntemukset on paljon voimakkaampia kun ne mitä tunteita siitä tulee kun saan selän suoraksi ja en tunne mahaani... koska sitten ajattelen niin, että "hah, älä yritä kusettaa ittees... et sä noita läskejä piiloon saaa millään". melko häiritsevää... eikä sille voi mitään mitä ajattelee.
152cm/41kg
"Olen sairas."
Ketä kiinnostaa?
Jos tunnet olevasi sairas, hoida itsesi kuntoon. Niin yksinkertaista.
Btw, painoindeksi 18 on jo alipainoa. Taidatpa vain olla enemmän huomionkipeä kuin mitään muuta.
"Pari vuotta sitten huomasin, että saan mahastani otettua kiinni"
Oivoivoivoi itku, miten surullista, traagista suorastaan. *yhyyyy*
"Minusta tuntuu siltä kuin kehoni saisi jostain ravintoa ja kaloreita, vaikken minä itse nitä söisikään."
Taisit seisoa siinä väärässä jonossa silloin kun järkeä jaettiin?
taidat enemmän huomiota hakea. Tämä palsta on meitä varten, jos sinulla on ongelmia asian suhteen kehotan ystävällisesti poistumaan.