Kokoomus loistaa

Voi Erja parka, kokoomuksessa taloudellinen osaamattomuus ja epärehellisyys ovat ansioita. Allaoleva linkki johtaa kokoomuksen nykyisen broileri-ryhmänjohtajan aikaansaannoksiin. Muuta mies ei ole koskaan politiikan ulkopuolella tehnytkään. Tällaista väkeä, ei ihme että ei politiikka kiinnosta nuoria.

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9609/960930/9609300110.html
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Unohdus armahtaa

Äänestä

Oululaiselle asianajajalle vankeutta kavalluksista

Oulun käräjäoikeus tuomitsi pitkään asianajajana toimineen oululaisen miehen vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen neljästä törkeästä kavalluksesta. Rikokset tapahtuivat vuosina 2000 ja 2001 ja ne liittyvät saman suvun antamiin toimeksiantoihin.
Maaliskuussa 2000 asianajaja sai tehtäväkseen selvittää eräs oululainen kuolinpesä ja hoitaa siihen liittyvä perinnönjako. Hänen tuli jutussa syyttäjänä toimineen Oulun kihlakunnan syyttäjäviraston johtavan syyttäjän Eva Lindbladin mukaan tilittää 92 988,78 euroa kahden vainajan kahdelle perilliselle, mutta hän anasti varoista lähes 46 000 euroa. Tuon summan asianajaja käytti asianajotoimistonsa ja henkilökohtaisten menojensa kattamiseen. Tuomittu kuitenkin maksoi pimittämänsä rahat takaisin perillisille elokuussa 2000.

Samoin elokuussa 2000 asianajaja myi toimeksiannon mukaisesti tontin. Siitä saadut varat 75 684,55 euroa hän talletti asianajotoimistonsa asiakasvarojen tilille, josta hän otti ne syksyn aikana joko asianajotoimistonsa ja omaan käyttöönsä. Näillä rahoilla hän muun muassa maksoi anastamansa summan takaisin maaliskuussa kavalluksen kohteeksi joutuneille.

Asianajaja salasi tonttikaupan solmimisen toimeksiantajaltaan, joka sai tietää kaupoista vasta keväällä 2001. Tuolloin tuomittu tilitti toimeksiantajalle kauppahinnasta 31 955 euroa.

Maaliskuussa 2001 asianajaja kavalsi niinikään oululaisen asiakkaansa määräalan myynnistä saadut 10 394 euroa. Nämä varat asianajaja käytti toimistonsa kuluihin. Maaliskuun lopulla 2001 asianajaja pääsi jälleen käsiksi erään oululaisen kuolinpesän varoihin. Hän myi osakkeita 58 865,75 euron arvosta ja otti varat joko omaan tai toimistonsa käyttöön useilla eri tilinsiirroilla.

Kaikkiaan asianajaja sai haltuunsa neljän eri toimeksiannon kautta varoja yli 190 800 euroa, joista osan hän käytti entisten anastusten paikkaamiseen. Asianomistajien vahingoksi jäi lopulta reilut 109 500 euroa ja asianajaja määrättiin oikeudessa maksamaan heille vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä 116 795 euroa.

Asianajaja ilmoittautui itse poliisille syksyllä 2001, jolloin hänet myös erotettiin maksamattomien jäsenmaksujen takia Suomen asianajajaliitosta. Hänen vuonna 1977 perustamansa asianajotoimisto meni konkurssiin samana syksynä.

Ennen asianajajan uraa erittäin tunnettu ja arvostettu mies toimi muun muassa pankkilakimiehenä ja sotilaslakimiehenä. Luottamustoimia hänellä on ollut runsaasti.

Asianajaja toimi muun muassa Ylivieskan pormestarina ja vuosina 1981-1992 kokoomuksen valtuutettuna ja 1985-1992 kaupunginhallituksen jäsenenä Oulussa. Lisäksi hän on toiminut kokoomuksen Oulun piirin puheenjohtajana.

Asianajaja velkaantui urheilubisneksessä. Hän sai vastuilleen isot velat Rovaniemen palloiluhallin rakennuttaneen yhtiön konkurssissa.

Asianajajien saamat tuomiot ovat erittäin harvinaisia. Lakimiehiä tuomitaan vastaavista rikoksista muutama vuosittain, mutta läheskään kaikki heistä eivät ole asianajajaliiton jäseniä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yrjö kirjoitti:

Voi Erja parka, kokoomuksessa taloudellinen osaamattomuus ja epärehellisyys ovat ansioita. Allaoleva linkki johtaa kokoomuksen nykyisen broileri-ryhmänjohtajan aikaansaannoksiin. Muuta mies ei ole koskaan politiikan ulkopuolella tehnytkään. Tällaista väkeä, ei ihme että ei politiikka kiinnosta nuoria.

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9609/960930/9609300110.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu