Oletko päässyt eroon?

25 vuotta naimisissa. Olen nyt 44v ja meillä on 4 lasta. Nuorin 18v. 20v sitten mieheni jäi kiinni uskottomuudesta naapurin kanssa. Asia jäi käymättä läpi. Minusta tuli älyttömän mustasukkainen, jopa lehtikuvat ja telkkarissa näkyvät naiset aikaansaivat minussa mustasukkaisuuskohtauksen. Todella rankkaa, molemmille. Vuosien mittaan hieman on helpottanut, ei kokonaan.Nyt olen rakastunut opiskelukaveriini täysillä ja olen miettinyt onko tämä käsittelemätön vanha uskottomuus ja siitä seurannut mustasukkaisuus minkäverran syynä tähän tilanteeseen. Todella vaikeaa. Mieheni rakastaa minua ja kyllä itsellänikin on jotain vielä jäljellä häntä kohtaan. Olisin varmasti jo mennyt uuden rakastettuni luo elleivät lapset ja velvollosuudet(työ,isot velat) vaatisi jäämään. Tunne-elämäni on aivan sekaisin kun tahtoisin lähteä rakkaani mukaan mutta velvollisuudet vaativat jäämään. Miten käy jatkossa suhde mieheeni ja kuinka selviän erosta rakastettuuni. Elämäni on raiteiltaan.

olen vieläkin joistain asioista mustis miehelleni vaikka ollaan oltu 20.vuotta yhessä js onhan se välillä aiheellistakin.esim mieheni joskus töllistelee todella röyhkeesti vieraiden naisten perään josta tulee sanomista ja kunnolla ja sit tietty nää muhinointi kuvat joita en voi sietää missääm muodossa.jos saan tietää että telkkarista on tullu sellasta ja ukkon kattonu niin jo alkaa meteli.mutta minkäs luonnolleen voi olen aina ollut tulinen luonne ja ukkokin sen on hyväksyny.

Emme siis ole "vanha pari", seurustelua 7 vuotta takana ja avioliittoa puoli vuotta. Ensimmäiset 2-3 vuotta oli todellista myrskyä mun puolelta (kuten sitä aiemmissakin suhteissa). Jossain vaiheessa vain käsitin että käyttäytymiseni jossain pisteessä ajaa mieheni pois luotani.

Itse asiassa tilanne olikin niin että petin miestäni ja hän sai tietää siitä. Olimme hetken erossa, mutta palasimme pian yhteen. Tuossa vaiheessa kasvoin henkisesti hurjasti ja ymmärsin että en voi vaatia mieheltäni täydellisyyttä ja totaalista uskoutumista, sillä en itsekään siihen pystynyt (vaikka tietääkseni hänellä ei muita ole ollut, vaikka onhan joskus joku yrittänyt iskeä baarissa). Olin itse hurjan nöyryytetty, mutta opin valtavasti.

Tuon jälkeen suhteemme on parantunut entisestään. On hienoa että mieheni on niin kypsä että pystyi käsittelemään asiaa kanssani. Ja minä otin opikseni. Reilut 3 vuotta on mennyt pehmeästi ja seesteisesti, olemme löytäneet yhteisen sävelen eloomme.

Ei meillä rajoiteta toisten menoja ja toimia. Elämme yhdessä vapaaehtoisesti, kunnioittaen toista. Suhteen ulkopuolisia virikkeitä ei pidä vähätellä (tarkoitan ystäviä, harrastuksia jne.), mutta myös yhteistä aikaa on löydettävä. Joskus hieman voi edelleen harmittaa jos mies "kiikaroi" jotain hyvännäköstä typyä, mutta suurimmaksi osaksi en edes kiinnitä siihen huomiota. On kuitenkin luonnollista katsella muita ihmisiä (eihän sitä voi laput silmilläkään kulkea) ja kyllähän itsekin joskus saatan katsoa hieman pidempään hyvänäköistä kundia tai mimmiä. Pinta on vain pintaa.