Hei!
Aloitan syksyllä kliinisen vaiheen ja olisin kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia siitä, miten kliinisissä opinnoissa pärjää, jos on vaikeuksia sosiaalisten suhteiden solmimisessa. Itselläni suurin ongelma on se, että kurssilaisistamme vain pari on oikeasti sellaisia, joiden voin olettaa olevan tukenani vaikeina aikoina. Mitä mieltä olette? Onko opiskelukavereiden tuki mielestänne korvaamatoman tärkeää kliinisissä opinnoissa etenemiselle? Itse ainakin oletan, että hyvin todennäköisesti eteen tulevista vaikeista tilanteista selviää huomattavasti paremmin, mikäli ympärillä on laaja tukiverkosto. Minun kohdallani tilanne on se, että on aihetta pahimmassa tapauksessa jopa epäillä sitä, että muut kurssilaiset haluaisivat savustaa minut ulos kurssiltamme aiheuttamalla minulle tahallaan vaikeuksia. Löytyykö muita sellaisia, jotka eivät ole onnistuneet saamaan paljoa kavereita lääkiksessä? Olen ainakin itse kuullut sellaista, että lääkiksessä kavereiden saaminen on niin helppoa, että niitä saa jopa enemmän kuin haluaisi.
Aloitan syksyllä kliinisen vaiheen ja olisin kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia siitä, miten kliinisissä opinnoissa pärjää, jos on vaikeuksia sosiaalisten suhteiden solmimisessa. Itselläni suurin ongelma on se, että kurssilaisistamme vain pari on oikeasti sellaisia, joiden voin olettaa olevan tukenani vaikeina aikoina. Mitä mieltä olette? Onko opiskelukavereiden tuki mielestänne korvaamatoman tärkeää kliinisissä opinnoissa etenemiselle? Itse ainakin oletan, että hyvin todennäköisesti eteen tulevista vaikeista tilanteista selviää huomattavasti paremmin, mikäli ympärillä on laaja tukiverkosto. Minun kohdallani tilanne on se, että on aihetta pahimmassa tapauksessa jopa epäillä sitä, että muut kurssilaiset haluaisivat savustaa minut ulos kurssiltamme aiheuttamalla minulle tahallaan vaikeuksia. Löytyykö muita sellaisia, jotka eivät ole onnistuneet saamaan paljoa kavereita lääkiksessä? Olen ainakin itse kuullut sellaista, että lääkiksessä kavereiden saaminen on niin helppoa, että niitä saa jopa enemmän kuin haluaisi.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Olen kuullut sitä, että kliinisessä vaiheessa opettajat saattavat sanoa ainakin täällä Oulussa todella rumasti päin naamaa jos opetettava asia ei heti kerralla suju hyvin. Itselleni sellainen olisi todella vaikea tilanne. Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
Lakkaa miettimästä, kuka voisi olla sinulle tukena, ja ala pähkäillä sitä, kenelle sinä voisit olla tukena.
Lakkaa myös funtsimasta mitään ulos savustamisia. Kyllä sinä itse olet ainoa, joka siihen pystyy.
Mitä olet tehnyt saadaksesi kavereita?
Kuule, sinusta on tulossa suuri parantaja, jonka luo minäkin ehkä onnun vaivaisenluineni ja sappikivineni. Ota vastuu elämästäsi, pian olet ehkä vastuussa minunkin elämästäni!
Nyt pahastuit, eikö totta? Mutta jos otat neuvoni varteen, olet siitä minulle ikuisesti kiitollinen.
...mielestäni tehnyt kavereita saadakseni, mutta toiset eivät vain kertakaikkiaan halua tutustua minuun. Kurssillamme on muodostunut sellaisia ryhmiä, joihin ei pääse mukaan, ellei saa kaikkien ryhmän jäsenten hyväksyntää. Olen sen perusteella tehnyt tulkinnan, jonka mukaan lhes kaikki muut kurssilaiset ovat täysin välinpitämättömiä minun suhteen ja vaikean tilanteen tullessa kohdalle, käyttävät mahdollisesti sen hyväkseen ja aiheuttavat minulle lisää hankaluuksia. Olen kooltani pieni ja heiveröinen ja sosiaalinen arvoasemani on matalin koko kurssilaisten joukossa, joten olen täysin puolustuskyvytön muita vastaan. Se helpottaa merkittävästi muiden työtä vaikeuksien hankkimisessa minulle. Uskon ja toivon sitä että selviäisin kliinisistä kursseista hyvin, eikä ongelmia varmasti tulekaan, ellei jotain yllättävää ja odottamatonta tapahdu. Toivottavasti opettajat eivät ala hiillostamaan minua, kun näkevät alhaisen arvoasemani opiskelijayhteisössämme. EN voi kavereita hankkiakseni tehdä yhtään enempää kuin mitä olen tähän asti tehnyt. Viestisi ei mielestäni ole kovin asiallinen. Ei ole oikein haukkua toista vaikeassa tilanteessa. Haluaisin kuulla muiden kokemuksia vastaavasta tilanteesta, niin se helpottaisi valmistautumista ensi syksyyn.
kuin olisit yläasteella, etkä lääkiksessä :). Jos ihmiset oikeasti ovat tuollaisia. Vakavasti puhuen, niin onko sinulla muutenkin ongelmia saada kavereita? Kirjoituksesi perusteella vaikuttaa, että sulla olisi vähän huono itsetunto. Tämä ei ole kovin korkeaa psykologiaa, mutta ehkä sun kannattais jutella jolleki psykologille ja teidän koulussakin on varmaan joku, jolle näistä asioista voi mennä puhumaan. Ymmärrän kyllä, että kynnys voi olla aika korkea. Lisäksi on kaikenlaisia kursseja, jossa harjoitellaan esiintymistä ja vuorovaikutustaitoja ja sitä kautta hankitaan itsevarmuutta.
Todellakin toivon, että kukaan siellä ei ole niin vajaa, että alkais sabotoimaan toisten töitä. Onko sinulle aikaisemmin joku siellä yrittänyt hankkia vaikeuksia. Olen kuullut, että siellä lääkiksessä toimitaan aika paljon ryhmissä. Saatan olla väärässäkin. Jos toimitte ryhmissä, niin onko oman ryhmän joukosta ollut vaikea saada kavereita? Joissakin kouluissa opiskellaan paljon ryhmissä ja ryhmät ovat melkein aina samat, joten kuppikuntia syntyy tahattomastikin.
...että olen keskimäärin muutaman vuoden muita kurssilaisia vanhempi. Ehkä se vaikuttaa jonkin verra asiaan, mutta yksin se ei voi kaikkea selittää.
Vaikka olenkin jonkin verran muita vanhempi, muut vaistoavat olevansa arvoasteikolla minun yläpuolella ja siksi hyljeksivät minua. Tämä on minun teoriani.
Löytyy myös Muita esimerkkejä jotka tukevat sitä, että ihmiset tietävät olevansa minua korkeammalla arvoasteikossa. Esimerkiksi baarissa minulta saatetaan tulla riistämään ihan tuosta vain juomat kädestä.
Mikään ei viittaisi ainakaan siihen, ettei muilla kurssilaisilla olisi aikomusta tehdä kiusaa minulle. Sellaista pientä kiusantekoa on mielestäni havaittavissa jos ei nyt aivan koko ajan niin ainakin toisinaan.
Lähemmän tuttavuuden tekeminen ei onnistu. Kyllähän tuollainen itsetuntoa kolhii aika pahasti. Olen jutellut psykologille asiasta, mutta apua en ole saanut.
Olet oikeassa sen asian suhteen, että tämä kuulostaa hieman yläastemeiningiltä. Tämän ikäisten ihmisten ei enää saisi olla noin lapsellisia että hyljeksivät toisia. Tottakai muutamia hyviäkin tyyppejä kurssiltamme löytyy. Yleisesti ottaen tutustuminen toisiin ihmisiin on minulla vaikeaa ja lähes aina tuttavuuden teko jää sille asteelle, että tervehdimme toisiamme tavattaessa. Tästä eteenpäin on lähes mahdotonta päästä.
On minulla kyllä muutamia kavereita, mutta todella harvoin kukaan pyytää minua oma-aloitteisesti seurakseen. Toivottavasti tilannetta helpottaa se että syksyllä meidät jaetaan noin 8 opiskelijan pienryhmiin, joissa lähempi tutustuminen muihin voisi olla helpompaa.
pitää rohkeammin puolesi. Jos multa vietäisiin baarissa juomat kädestä, niin kyllä mä jotenkin protestoisin. Pienillä muutoksilla omassa asenteessa ja kehon kielessä voi nostaa omaa sosiaalista asemaansa. Esim. puhuminen matalammalta ja kuuluvalla äänellä, hyvä ryhti, katsekontakti, hillitty elehtiminen (ei hermostunutta käsillä vatkaamista). Tuo on helpommin sanottu kuin tehty, mutta niitä kannattaa alkaa ajoissa harjoittelemaan. Näistä taidoista on sinulle hyötyä koko urasi ajan. Kyllähän lääkärit ovat aina vähän omalaatuisia, mutta itselläni on potilaana mukavampi olo, jos lääkäri on ulospäin suuntautunut.
Jos olet hieman vanhempi kuin muut, niin voiko olla, että muiden jutut tuntuu vähän lapsellisilta, joten on vaikea esim. kommentoida niitä mitenkään ja keskustelu omalta osalta kuivuu kasaan. Mulla on joskus itselläni sellainen olo, kun koulussa on jotain 20-vuotiaita hihittelijöitä ja itse on 25. Ei suuri ikäero, mutta näkyy kuitenkin.
Muiden jutut eivät ole lapsellisia ja juttelenkin aika paljon muiden kanssa aisoista kuin asioista. Tilanne päättyy siten, että muut eivät anna mitään takaisin minun heitä kohtaan osoittamalle kiinnostuksenosoitukselle, vaan häipyvät jopa mitään sanomatta pois oman "kuppikuntansa" luokse. Olen pyrkinyt siihen, että sanon suoraan päin naamaa jopa todella rumasti, mikäli joku vie minulta esim. juoman kädestä. Pyrin tekemään sillä selväksi, että minua ei alisteta. Mielestäni toiminnassani ei ole mitään sellaista, jonka vuoksi minua pitäisi alistaa ala-arvoiseen sosiaaliseen asemaan. Pyrin juttelemaan ihmisille ja olemaan heille sellainen, niinkuin tahtoisin heidän minua kohtaan olevan. Vanha kunnon sosiaalisten tilanteiden kultainen sääntökin sanoo että kohtele toisia siten kuin haluaisit heidän kohtelevan sinua. Vastakaiku muilta on vain täysin erilaista kuin pitäisi eikä sitä missään nimessä voi täysin selittää ikäerolla.
haukkunut sinua. Arvaapa, mitä joudut kuulemaan potilastyössä!
En haukkunut, mutta kieltämättä haluan potkia sinua persuksille. Herää todellisuuteen ja huomaa, ettei kukaan muu ole vastuussa sinusta kuin sinä itse. Vaikka sinusta tuntuu, että kukaan ei ymmärrä sinua ja vaikka kaikki muut tosiaan inhoaisivat sinua, niin et saa siitä mitään hyvitystä etkä irtopisteitä. Itse asiassa päin vastoin.
Jotkut joutuvat elämään elämänsä vammaisina, jotkut työttöminä, jotkut yksin ja päähän potkittuina.
Sinä sentään luultavasti pystyt asennettasi muuttamalla kohentamaan elämäsi laatua.
Tämä on asiallisin kommentti, minkä pystyn sinulle antamaan. Jos uskot minua ja muutat asenteesi reippaammaksi ja lakkaat rypemästä itsesäälissä, tilanteesi paranee varmasti ainakin jonkin verran. Olet minulle tästä neuvostani vielä joskus kiitollinen.
En tiedä miten siellä teillä päin on tapana toimia, mutta täytyy sanoa että siellä missä minä olen lääkiksessä olisi hyvin vaikea kuvitella että kukaan viitsisi alkaa sabotoimaan toisen klinikkauraa. Mitä hyötyä siitä olisi itselle??! en ymmärrä. Ei meilläkään päin kaikki pidä kaikista - sehän on luonnollista, mutta kuulostaa aika omituiselta epäillä että jotkut haluaisivat savustaa sinut ulos. Miten sellainen edes on mahdollista?
...monet muut kurssilaiset ovat olleet minua kohtaan sen verran penseitä. Tämä näkyy etenkin siinä, että juuri kukaan ei halua olla seurassani ja tutstua minuun lähemmin. Lisäksi toisinaan on sellaista pientä kiusantekoa selvästi havaittavissa. Sanotaanko näin, että mikään ei ainakaan viittaisi siihen, että he eivät haluaisi sabotoida klinikkauraani. Onhan se aivan selvää, että he eivät siitä mitenkään muuten hyödy kuin siten että näkevät kärsimykseni.
usko että tuollaisia kirjoitteleva todella olisi täysipäinen lääkisopiskelija. Jos ei tuo ole trolli, niin kovin itsekeskeinen sairastapaushan tuossa on kyseessä.
Lääkiksessä on satakunta ihmistä, niin takuulla löytyy kavereita jos itse on edes suunnilleen normaali ihminen.
Tuollaisia kirjoitteleva ei ole mikään normaali ihminen. Mutta trolliksi minä tuon luokittelen.
...eroon, ei se ole kovin vaikeata kuten jo hetken mietittyäsi itsekin tajuat. Sinulta puuttuu täysin empatiakyky, jota esimerkiksi juuri lääkärin ammatin harjoittaminen edellyttää. Sen voin jo nyt sanoa että et ole ainakaan lääkiksessä.
En usko, että kukaan kuitenkaan haluaa sabotoida klinikkauraasi. Kuten nyt varmasti olet huomannut, ja kuten välillä opetushenkilökunnankin puolelta on tullut palautetta - ilmapiiri kurssillamme nyt on vain ollut välillä hieman lapsellinen. En nyt ala erikseen eritellä, millä tähän olisi ollut niin suuria vaikutuksia, koska moni tajuaa sen itsekin. Mitä isot edeltä, sitä pienet perästä...
Sinuna parantaisin niitä ihmissuhteita, jotka ovat tällä hetkellä jo muita vahvempia. Uusia tuttavuuksia tulee aina silloin tällöin, eikä niitäkään saa vältellä. Rohkeasti vain mukaan yhteisiin tapahtumiin. Kannattaa muistaa, että elämää on myös kurssin ulkopuolella.
Olet oikeassa siinä, että olen löytänyt pari sellaista tyyppiä, jotka todella näyttäisivät välittävän minusta ja näitä suhteita on pidettävä yllä. Parin ihmisen tukiverkosto ei kuitenkaan ole riittävä, koska muilla on ympärillä ehkä parinkymmenen ihmisen verkosto.
Lisäksi klinikkaurani sabotoiminen on tehtävissä niin helposti puolustuskyvyttömyyteni vuoksi, että pelkään joukosta löytyvän sellaisia, jotka eivät voi vastustaa kiusausta. Lisäksi joukossahan yleensä tyhmyys aina tiivistyy.
Jos muut eivät tuhoa minua, on mahdollista että tuhoaminen tapahtuu minun itseni toimesta. Nyt kesällä oli jo yksi tapahtuma, joka olisi pahimmillaan voinut viedä hengen tai aiheuttaa vakavia, pysyviä vammoja minulle. Tämä siis tapahtui minun itseni tekemänä.
Huoli tulevaisuudesta on todellinen. Kesän tapahtuman vuoksi pelkään uskottavuuteni olevan täysin hävinnyt ja mahdollisesti kesän tapahtumasta tietävät potilaatkaan eivät tämän vuoksi luota minuun. Tämän vuoksi kaikki on syksyllä veitsenterällä ja sanon sen, että jos joku tekee niin lapsellisen raukkamasen teon, että käyttää vaikeaa tilannettani hyväksi, ei hänelle tule koskaan antaa lääkärinoikeuksia. Hän voi silloin määrätä jollekin jotain tappavaa lääkettä, jos ei pärstäkerroin miellytä.
Uskon selviytyväni kliinisistä opinnoista parhaassa tapauksessa jopa hyvin, mikäli ei mitään epätoivottavaa tapahdu, olenhan jo prekliiniset kurssit hyvin selvittänyt. Mielelläni kuljen mukana yhteisissä tapahtumissa ja toivoisin todella että sosiaalinen verkostoni alkaisi laajentua.
Olen yrittänyt tutustua muihin joskus ehkä vähän liiankin innokkaasti. Tulosta ei kuitenkaan ole syntynyt ja aistittavissa on muista selkeä haluttomuus olla tekemisissä kanssani. On ymmärrettävää että tällainen saa itsetunnon laskemaan pohjalukemiin ja tuollaisia tapahtumia, mitä tässä kesällä nähtiin, voi tapahtua.
Suosittelen lämpimästi ajan varaamista oman paikkakuntasi YTHS:lle. Pääsisit keskustelemaan ihan kasvotusten ja luottamuksellisesti jonkun kanssa. Enkä tarkoita tällä mitään pahaa, päinvastoin. En yksinkertaisesti suosittele avautumista missään suomi24 keskustelupalstalla omista henkilökohtaisista huolistasi. Aina löytyy niitä jotka nimettömyyden varjolla yrittävät lannistaa sinut vielä pahemmin.
Sataprosenttisella varmuudella voin sanoa, että vaikket tunne olevasi erityisen hyvissä väleissä juuri kehenkään, hyvin harva kuitenkaan haluaa (jos edes kukaan) vahingoittaa sinua. Hyvin harva aikuinen, järkevä ihminen saa siitä sellaista tyydytystä, että kannattaisi alkaa suunnittelemaan kenenkään tuhoa. Ihminen on itse itsensä pahin vihollinen.
olevan itselläsi ainakin osaksi vastauksia. Lopeta liika yrittäminen, jos ei natsaa niin sitten ei. Kunhan on ensin sinut itsensä kanssa, niin voi olla sinut muidenkin kanssa. Pari hyvää ystävää ovat arvokkaampia, kuin suurempi joukko kavereita ja tuttuja.
Onko teillä mahdollista vielä jossain vaiheessa lähteä opiskelijavaihtoon ulkomaille? Se on ainakin meidän koulussa ollut monelle hyvä breikki ja tilaisuus tutustua itseensä ja muihin ihan puhtaalta pöydältä, joka kasvattaa itseluottamusta.
...ja olen jossain vaiheessa ajatellut lähteäkin vaihtoon. Se on varmasti monella tapaa kasvattava kokemus. Vielä tahtoisin sanoa sen, että en itsekään haluaisi uskoa muuiden nauttivan kärsimyksestäni, mutta ei ole käytännössä mitään sitä tukevaa näyttöa, ettei näin olisi.
Nyky-yhteiskunnassa menestymisen ehdoton edellytys on laaja sosiaalinen verkosto, eikä pari tai edes muutama hyvä kaveri riitä. Olen sen saanut karmeasti itse huomata.
että laajasta sosiaalisesta verkostosta on hyötyä uran kannalta, mutta siinä riittää kun tulee toimeen muiden kanssa ja suhteet ovat päällisin puolin hyvät. Oman mielenterveyden kannalta ne pari hyvää ystävää ovat kuitenkin tärkeämpiä. Sellaiset jotka tosipaikan tullen seisovat rinnallasi, silloin kun muut tuttavat ja kaverit väistyvät taka-alalle. Mutta tosiaan kannattaa ehkä mennä puhumaan asiasta jollekin, kun asia selvästi häiritsee normaalia elämää.
Tämä nyt ei ole sama asia, mutta nuorempana minusta tuntui, että kaikki ovat minua vastaan, puhuvat pahaa selän takana ja toivovat epäonnistumistani esiintymistilanteessa. Kuitenkin kasvoin siitä ulos. "Ethän miettisi niin paljoa mitä muut sinusta ajattelisivat, jos tietäisit kuinka harvoin ne sinua ajattelevat." Noin on joku joskus sanonut, en muista kuka. Vanha viisaus kai kuitenkin ;)
sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ehkä keskivaikeasta masennustilasta. Nämä arvojärjestys juttuja ovat kyllä enimmäkseen pääsi sisällä. Normaali ihmiset (eli, ne muut) eivät jatkuvasti ajattele kuka on niitten ala- ja yläpuolella.
Joudut hyväksymään että sinusta ei koskaan tule se kaikista suosituin. Monella ihmisellä on vaan muutama hyvä ystävä eikä muita tukiverkostoja. Kannataisi myös suuntaa energiasi ulospäin, esim. urheilemalla. Se lieventää tehokkaasti ahdistusta ja kohentaa itseluottamusta varsinkin jos tunnet riittämättömyyttä kehosi suhteen. Sen lisäksi se antaa myös hyvän puhenaiheen ja harrastusmahdollisuuden erilaisissa järjestöissä. Kai niitä tukiverkostoja ja ystäviä voi hakea myös muualta kuin lääkiksestä? Moni muista tiedekunnista haluaisi varmaan tutustua tulevaan lääkäriin.
...kärsisisin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Masennuskin on vain ajoittaista. Asia on kuitenkin niin, että ilman laajaa sosiaalista verkostoa ei nyky-yhteiskunnassa pärjää. Olen aivan samaa mieltä, että uskoisin monien muiden tiedekuntien opiskelijoiden haluavan tutustua tulevaan lääkäriin, mutta minun kohdalla tämä ei päde.
Jatkuvasti saan kärsiä penseästä suhtautumisesta muiden taholta. Pyrin kyllä urheilemaan ja harrastamaan muutakin ja kuten sanoit, se helpottaa oloa jonkin verran. ulevaisuus on kuitenkin todella synkkä, ellei jotain ala tapahtua sosiaalisten suhteiden saralla.
Lisänä täytyy sanoa, että niidenkin kavereiden, joita minulla on, joukossa kuulun ikään kuin "kakkoskategoriaan" eli he haluavat olla minun kanssani silloin kun muut, paremmat kaverit eivät ehdi heidän kanssaan olla. Lisäksi minun on lähes aina itse otettava yhteys kavereihini, eli jos en soita kenellekään, saan olla aivan yksin eikä kukaan minua mihinkään pyytele. Se ihmetyttää ja vihastuttaa minua todella paljon.
En usko että he suoranaisesti yrittävät tietoisesti laittaa ihmisiä arvojärjestykseen, vaan toimivat primitiivisten vaistojensa mukaisesti täysin tiedostamattomasti. Esi-isillämme oli ja edelleen useimmilla nykyisin elävillä ihmisapinoilla on laumassaan tarkka arvojärjestys ja siellä arvoasemaltaan vähäarvoisinta hyljeksitään ja syrjitään samalla tavalla kuin minua tällä hetkellä.
vähän kuulostaa siltä, että toi muiden penseä suhtautuminen on sun pään sisällä. En sano mitenkään loukatakseni.
Miten muuten selittäisit tuollaisen hyljeksinnän josta olen aiemmissa viesteissäni kertonut?
paljon vaistojensa varalla mutta lääkäri kuuluu ihmisen arvojärjestyksessä ylimpään joukkoon eikä vähäarvoisempaan. En halua vähätellä ongelmasi, mutta uskon kyllä että ihminen voi pärjätä ihan hyvin ilman suuria ihmisverkostoja. Mistä voit tietää että kaikilla muilla on asiat niin hyvin siellä? Isossa äänekkäästi nauravassa porukassa aika moni miettii samoja asioita kuin sinä. Myös ne jotka ovat koko ajan äänessä ja ihmisten ympäröivänä voi kärsiä huonosta itseluottamuksesta.
Ei kannata tutusta ihmisiin pelkästään oman uran takia (sen ihmiset varmasti vaistoavat), vaan yrittää lähestyä niitä joista olet oikeasti kiinnostunut. On sinulla myös semmoinen ammatti joka takaa työpaikan pärstäkertoimesta huolimatta ja urasi on enemmän kiinni osaamisestasi kuin suhteista.
En vaan usko että sosiaalisten suhteiden saralla tule tapahtumaan itsestään yhtään mitään. Osittain joudut hyväksymään tilannen ja osittain yrittää parantaa sitä itse. Jos olet vahingoittanut itseesi kannatta kyllä harkita hakeutua terapiaan nyt jo ennen syksyä. Kyllä minä uskon että joku mahdollisesti kiusaa sinua siellä mutta salaliittoteoriat ovat aina mielikuvituksen tuotoksia.
hyljeksivät sinua? Ja tarkoituksellako? Voisiko kuitenkin olla niin, että tulkitset jotkut tilanteet ja ihmiset yksinkertaisesti väärin? Joku ehdottikin jotain esiintymiskurssia jossa harjoitellaan myös vuorovaikutusta. Jossain sellaisessa voisit saada palautetta, jos omassa käytöksessä olisi jotain epäsosiaalisia piirteitä, mitä et itse tiedosta. Eräs ystäväni oli aina omasta mielestään helposti lähestyttävä ja mukava, mutta muut kuitenkin näkivät, että hän saattoi tahattomasti käyttäytyä jotenkin tympeästi uusia ihmisiä kohtaan.
Sanoit olevasi ystävillesi jotenkin toissijainen vaihtoehto paremmalle seuralle. Ehkä se vain tuntuu siltä, tai he eivät ajattele sitä niin. Ensisijaisia ihmisiä emme kai ole muutkaan kuin vanhemmillemme ja sisaruksillemme, kunnes he saavat omia lapsia.
Olen itsekin edelleen hieman huolissaan kesän tapahtumasta. Onneksi selvisin siitä pelkällä säikähdyksellä. Olen aivan aidosti kiinnostunut solmimaan suhteita kenen tahansa muun meidän kurssilaisen kanssa, mutta ongelma on nimen omaan vastineen saaminen muilta omiin yrityksiin.
Onhan se tietenkin selvää että ne, joilla on laaja sosiaalisten suhteiden verkosto, voi olla joitain muita ongelmia elämässään. Yhdessä ongelmista puhumalla niistä selviää paremmin, joten senkin vuoksi kavereiden saaminen on erittäin tärkeätä, eikä pari ystävää riitä.
Lääkärin ammatissa eräs olennaisimmista asioista on hyvät kontaktit kolegoihin, mikä mahdollistaa avun saamisen tilanteessa, joissa oma taito ei riitä. Senkin vuoksi olen yrittänyt välissä ehkä liiankin totisesti hankkia kavereita. Olen sitä mieltä että oma toiminta on kaikista tärkeintä kavereiden saamisen kannalta.
Olen hieman massasta poikkeava, minkä uskon vaikeuttavan myös tilannetta jonkin verran. Nykyistä tilannetta ei voi hyväksyä, vaan lääkärin ammatin harjoittaminen menestyksekkäästi edellyttää enemmän sosiaalisia kontakteja. Olet oikeassa, että työpaikan saaminen ei ole ongelma. Eteen tulevat vaikeat tilanteet ovat merkittävästi helpommin selvitettävissä kollegoiden tuella. Noin viileätä ja tunteetonta suhtautumista opiskelutovereiden kohdalta en voi millään hyväksyä.
kolmekymppinen ja aloitan syksyllä, tämähän ihan säikäytti ajattelemaan että olen palaamassa ala-asteella ja vielä ikärasistiselle sellaiselle?
Tunne siitä että ei ole hyväksytty herkistää monesti entisestään kaikille mahdollisille signaaleille- jolloin ajatus toisten "siunauksen" saamisesta voi kasvaa suhteettomaksi. Ongelma on mielestäni myös, että olet itse asettanut oman arvosi heidän armoilleen. Omanarvontunnolle voi löytää muitakin perusteita kuin sen miltä näyttää laajan yleisön silmissä, se kun myös yleensä on vähemmän pysyvää.
Olen sitä mieltä, kuten jo joku sanoikin, että riittää mainiosti kun sinulla on pari hyvää luottoystävää. Laaja sosiaalinen verkosto ei ole tae mistään, ja kuten olet itsekin huomannut siellä pätevät sosiaalisen statuksen lait. Vaikeuksissahan tämä rakennelma yleensä häviää ympäriltä, kun et ole enää asemasi kautta muille hyödyllinen. Tärkeämpää, paljon tärkeämpää, on omistaa ihmisssuhteita johon kumpikin osapuoli on investoinut ja joiden jatkumisesta he todella välittävät.
...toimintaa. Homma menee sillä tavoin, että he kyllä alkavat juttelemaan kanssani, mutta voivat aivan yhtä äkkiä häipyä miytään sanomatta oman "kuppikuntansa" pariin tekemättä mitään vastinetta tuttavuuden hierontayrityksilleni. Toisinaan he voivat jopa jättää tervehtimättä tavattaessa. Muutenkin sellaista aitoa kiinnostuksen osoitusta ei ole heidän taholtaan havaittavissa. Tilanteen voi ilman mitään epäilyksiä tulkita vihaksi minua kohtaan.
Kyllä mielestäni on paljon näyttöä siitä, että jään muiden kavereiden keskuudessa selvästi "parempien" kavereiden jälkeen. He eivät esimerkiksi pyydä minua juuri koskaan mihinkään yhteiseen hommaan "parempien" kavereiden kanssa.
Itse en mielestäni enempää voi tehdä, mutta ei tällainen tilanne kyllä kovin hyvää lupaa tulevaisuutta ajatellen.
mutta on varsin epätodennäköistä, että kaikki (tai edes lähes kaikki) aikuiset opiskelijatoverisi vihaisivat sinua tai haluaisivat sabotoida sinua. Varsinkaan jos et ole tehnyt mitään loukataksesi ketään ja haluat aidosti tutustua ihmisiin ilman mitään taka-ajatuksia paremmasta urakehityksestä. Kyllä sun kannattaisi mennä jollekin psykologille ja alkaa purkaa tota vyyhtiä ennen syksyä, kun paineet taas kovenevat. Tosta seuraa vielä burn-out, ennen kuin olet edes valmistunut.
luulet pystyväsi muuttamaan tilannetta? Tuskin mitenkään.
Elämä ei ole päiväkoti, jossa voi mennä kantelemaan tädille, että muut kiusaavat, ja täti toruu tuhmia. Vasta jos tapahtuu jotakin rikollista, voi siitä tehdä tutkintapyynnön.
Maailmassa on runsaat 6 miljardia ihmistä jotka käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Et sinä pysty heitä muuttamaan. Ainoa, mitä pystyt muuttamaan, ja sitäkin kovalla työllä ja tuskalla, olet sinä itse.
Jos tuollaista menet heille vuodattamaan kun täällä, et takuulla saa ystäviä. Yleensä ihmiset viihtyvät iloisten, reippaitten, itsenäisten ja fyysisesti miellyttävien ihmisten seurassa.
sanoo, niin syytä on sysissä kuin sepissäkin. Tuskin olet itse täysin syytön tilanteeseesi, vaikka vikaa varmasti on muissakin.
Katsohan nyt ensin itse peiliin, tutkiskele omia toimiasi ja mieti mitä niissä on vikana. Sanoit, ettet ole massaa - onko sitten ihme, jos et saa ystäviä. Ketään kun ei voi pakottaa toisen ystäväksi, ja jos teet hiukan omituisen vaikutuksen toisiin, niin syyhän on jo siinä. Kukapa haluaisi olla jonkun kummallisen haahuilijan kaveri.
Teillä on varmasti siellä erilaisia harrastuskerhoja. Mene sellaiseen mukaan ja ala toimia siellä. Älä yritä saada ystäviä, vaan toimi muiden kanssa yhteisen harrastuksen eteen. Sillä lailla ne, jotka huomaavat sinun positiiviset piirteesi, alkavat vähitellen ottaa kontaktia. Jos epätoivoisesti YRITÄT saada ystäviä, niin pelottaahan se sellainen muita ihmisiä, jotka ajattelevat, että yrität saada sillä lailla heistä etua.
Ystäviä et saa yrittämällä vaan olemalla oma luonteva itsesi ja liikkumalla muiden parissa omana itsenäsi. Odota muiden kiinnostuvan sinusta ja ottavan sinuun kontaktia.
...sinä mielessä, että erilaisuus saattaa karkottaa muita ynpäriltä ja kavereiden saaminen käy siten mahdottomaksi. En kuitenkaan ymmärrä, mitä sellaista olisin toisille tehnyt, että heillä olisi aihetta vieroksua minua. Olen ollut heille mielestäni sellainen, kuin haluaisin heidän olevan minulle. Omien kokemusteni mukaan harrastusryhmiin mukaan meneminen ei helpota tilannetta juuri ollenkaan. Jos olen aktiivisesti yrittämättä, eristäydyn joukosta vielä pahemmin. Tällä hetkellä olen hyvin monen kurssilaisen kanssa kyllä puheväleissä, mutta lähemmin tutustuminen ei tunnu millään onnistuvan.
puheväleissä, niin silloinhan kaikki on kunnossa. Lähemmällä tutustumisella ei ole sitten mitään merkitystä, koska se tapahtuu jos ja kun tapahtuu. Yrittämällä se ei ainakaan onnistu, se on ihan varma.
Hei!
Tiedän todellakin tunteen ja mitä tarkoitat, ihan sanan oikeassa muodossa! On suorastaan turhaa tulla muiden ihmisten "neuvomaan" ja analysoimaan kokemaasi, ellei itsellä ole asiasta kokemusta.
Voin sinulle myöntää, että olen itsekin kokenut samanlaista ilmiötä, oikeastaan koko elämäni ajan. Tämähän todellakin on yläaste käyttäytymistä ja valitettavasti se jatkuu aikuisiässäkin vielä, juuri tällaisissa ryhmän muodostus tilanteissa. Omassa opiskelupaikassakin tämä ilmiö toistuu ja kuppikunnat syntyvät lopullisiksi ja itse jään tietenkin niiden ulkopuolelle. Ainoastaan "muutama" kiva opiskelukaveri löytyy, heissäkin omat "vikansa", joka estää lähemmän ystävyyden muodostuksen. En jaksa toistaa tekstiäsi, koska se kuulostaa melkein omalta kirjoitukseltani. Tulen helposti juttuun ihmisten kanssa ja tutustun tavallaan helposti heihin, mutta suurinosa on päättänyt hyljeksiä ja olla tutustumatta minuun, ennenkuin olen edes suutanikaan aukaissut. En poikkea mitenkään muusta massasta, ainoastaan en ole niin pinnallinen tyyppi kuin nämä kuppikunnat tuntuvat olevan. Todellakin lapsellista käyttäytymistä näiltä sisäänpäin sikiäviltä kuppikunnilta.
Sen verran olen tätä ilmiötä täynnä, etten enää jaksa välittää. Toimin omana itsenä, välittämättä sellaisista ihmisistä mitään, jotka eivät halua itseeni tutustua. Kohtelen heitäkin samallatavoim, kuin he minua -välinpitämättömästi. Itselläni se ainakin aiheuttaa puhdasta vihaa tämän tyyppisiä ihmisiä kohtaan. Ja minun silmissäni he ovat ala-arvoisessa asemassa. Siksi minä en näe sinua heikkona ja ala-arvoisena henkilönä, vaan tutustuisin mieluummin sinuun kuin näihin kuppikunnan jäseniin. Kuulostat fiksulta ja mukavalta henkilöltä, ihan oikeasti! Pistää ihan vihoiksi sinun puolesta.
Olen hakemassa nyt ensi keväänä Oulun lääkikseen ja ihan rupesi ahistamaan tuo meininki, jos siellä tuollaista kuppikunta meininkiä harjoitetaan. Ihan järkyttävää, vielä sellaisella alalla kuin lääkis.
ollut koskaan läheistä tai edes kaukaista ystävää opiskelutovereissani (en tosin ollut lääkiksessä), mutta en ole antanut sen häiritä omaa elämääni. Läheisiä ystäviä minulla ei nytkään ole, mutta en ole väkisin kenenkään ystäväksi pyrkinytkään.
Ihminen pärjää kyllä ilman mitään kummallista sosiaalista verkostoakin, kunhan vain osaa asiallisesti hoitaa asialliset asiat.
Pahinta on tuo, että yrität saada ystäviä. Lakkaa yrittämästä ja elä omaa elämääsi. Mitä niistä muista välität? Kun asialliset asiat saa hoidetuksi ja niissä puitteissa tulee ihmisten kanssa toimeen, niin kyllä se ihmiselle hyvin riittää.
tarkoitit viestisi varmaankin aloittajalle..
Mutta olet oikeassa, näin minäkin ajattelen, enkä anna muiden ihmisten häiritä omaa elämääni miltään osin.
Lainaten sanojasi: "Ihminen pärjää kyllä ilman mitään kummallista sosiaalista verkostoakin, kunhan vain osaa asiallisesti hoitaa asialliset asiat." Pitää enemmän kuin paikkaansa. Ennemminkin nämä kuppikunnan jäsenet ovat tässä niitä heikkoja, jotka eivät siis pärjää ilman ryhmänsä tukea omana itsenään. Mielestäni yksintoimimisen kyky, ilman mitään sosiaalisia verkostoja osoittaa juuri sitä vahvuutta ja kypsyyttä. Näin aikuisen ja kypsän ihmisen kuuluisi elämässään kyetä toimimaan, ilman minkään huuhaa ryhmän tyhmää hyväksyntää. Aidot tutustumisen arvoiset ihmiset kyllä tunnistaa joukosta, sillä he hyväksyvät ja ovat kiinostuneita oikeasti sinusta.
"Pahinta on tuo, että yrität saada ystäviä. Lakkaa yrittämästä ja elä omaa elämääsi. Mitä niistä muista välität? Kun asialliset asiat saa hoidetuksi ja niissä puitteissa tulee ihmisten kanssa toimeen, niin kyllä se ihmiselle hyvin riittää. " Aivan!
...minua ja tajuaa sen, miten vaikea tilanne on. Voit kuvitella sen, että ei ole mukavaa seurata sitä, kuinka muut opiskelijat muodostavat ryhmiä, joihin ei millään itse pääse mukaan.
On tietenkin mahdollista, että niihin mukaan pääseminen edellyttää sitä, että kaikki ryhmän jäsenet hyväksyvät uuden jäsenen. Hyväksynnän saaminen muilta ei taas ole helppoa. Heidän hyväksymnnän edellytyksenä on usein tavalla tai toisella kontaktit joihinkin heidän kavereihin, näin tämä sosiaalisten suhteiden verkostomainen rakenne toimii. Olen tullut lopulta siihen tulokseen, että jos ei jo pienenä saa rakennettua sosiaalisten suhteiden verkostoa, käy se myöhemmällä iällä entistä vaikeammaksi, jopa lähes mahdottomaksi. Saisivat muut yrittää ymmärtää tilannetta paremmin, varsinkin kun on toinen joka on kokenut samaa kuin minä.
Voi ainakin sanoa sen että monet näihin viesteihin vastanneista eivät ole lääkiksessä, eivätkä varmasti edes soveelu lääkärin ammattiin. Onnea ja menestystä sinulle pyrkimisyrityksissäsi, ei se niin mahdotonta ole jos vain on halua tehdä töitä asian eteen.
"Ennemminkin nämä kuppikunnan jäsenet ovat tässä niitä heikkoja, jotka eivät siis pärjää ilman ryhmänsä tukea omana itsenään. Mielestäni yksintoimimisen kyky, ilman mitään sosiaalisia verkostoja osoittaa juuri sitä vahvuutta ja kypsyyttä."
Kommenttini ei liity välttämättä aiempiin kirjoituksiin, mutta jotenkin tämä viestinpätkä pisti silmään...
Erään lääkiksen eräiden "kuppikuntien jäsenenä" voin kertoa että myös me "kuppikuntien jäsenet" osaamme toimia aivan itsenäisesti. Kuten jo aiemmin on tullut ilmi, sosiaaliset verkostot helpottavat tietyssä määrin elämää ja joitakin tilanteita, mutta on myös niitä tilanteita, joissa pitää pärjätä aivan yksin. Jokainen aikuinen ihminen sen osaa, välittämättä muiden mielipiteistä. Emme me, joilla on tiivis ystäväpiiri, ole (ainakaan hyvin suuri osa meistä) sen riippuvaisempia muista ihmisistä.
En nyt ihan tarkoittanut tällä kommentillani, etteikö ystäväpiirejä saisi aikuisillakin ihmisillä olla. Tottakai. Sehän onkin suotavaa ja mukavaa, ei sitä kukaan voi kieltää. Ihmisten ja juuri näiden kuppikuntien kuuluukin tukea KAIKKIA ihmisiä, esimerkiksi vaikka juuri opiskelutilanteissa. Mutta, sehän tästä tekeekin negatiivisen merkityksen sanasta "kuppikunta" koska siinä ollaan sisäänpäin lämpeneviä, eikä sinne kaikki opiskelutoverit ole tervetulleita. Tämä juuri ei ole sitä aikuisen ja varsinkaan kypsän ihmisen käyttäytymistä. Tästä johtuen, hyljeksitty tyyppi on tässä se järkevin, koska hän kykenee toimimaan KAIKISSA tilanteissa itsenäisesti jo olosuhteidenkin pakosta.
Ja nämä kuppikunnalleen ruikuttajat epäonnistuessa, varmasti eivät kykene niin hyvin itsenäiseen rationalistiseen ajattelukykyyn. Koska ryhmä kertonee aina ensimmäiseksi ratkaisun kuin ratkaisun tilanteeseen, mitä sitä omaan järkeen PELKÄSTÄÄN luottamaan.
Kyllä sellaiset ryhmät,(joista voi jo puhua nimellä ryhmä) olisi parhaiten hyötyä, JOS kaikki sinne olisivat tervetulleita ja ryhmän henki ei olisi liiankaan "tiivis" jotta omalle puhtaalle ajattelulle ja toiminnalle jäisi sijaa.
"En poikkea mitenkään muusta massasta, ainoastaan en ole niin pinnallinen tyyppi kuin nämä kuppikunnat tuntuvat olevan. Todellakin lapsellista käyttäytymistä näiltä sisäänpäin sikiäviltä kuppikunnilta."
No en mäkään haluaisi tutustua ihmiseen, joka jo lähtökohtaisesti ajattelee oman erilaisuutensa olevan erinomaisuutta suhteessa omaan tavallisuuteeni.
Kannattaisikohan sitä tuttavuutta yrittää luoda esim. olemalla kiinnostunut niiden tylsien, pinnallisten ja tavallisten ihmisten jutuista, ihan aidosti. Jos tämä ei onnistu, niin kannattaa kysyä itseltään, että mikä siinä itsessä sitten on niin erinomaista, että heidän pitäisi siitä olla kiinnostuneita.
It takes two to tango.
Moi!
satuinpa lueskelemaan ja pitää itsekin jotain näin julkisestikin sanoa. Ei sinua nyt ihan yksin ole jätetty ja yhteisiinkin tapahtumiin (siis yksityisiin vapaa-ajalla vietettäviin ei pelkästään kurssin yhteisiin) on kutsuttu varmasti yhtä paljon kuin muitakin keskimäärin. Ei kaikki niitä sydänystäviä lääkiksestä saa vaan ne on etsittävä muualta. Sen voin kuitenkin varmuudella sanoa, että kukaan ei sulle pahaa kurssilla halua vaan päinvastoin. Se, että joku ei halua olla kaverisi ei tarkoita sitä että kyseessä oleva henkilö olisi jotenkin paha ja tunnevammainen henkilö.
Siksi toisekseenkin, eikös sinulla kuitenkin ole muutamia kavereita kurssilla. Kannattaa myös katsoa että oma toiminta olisi sellaista että se sosiaalisia tilanteita ruokkisi...vuorovaikutus kun on kahdensuuntaista...
Moikka,
Suosittelen kovasti sitä että kävisit juttelemassa psykologin tai terapeutin kanssa ajatuksistasi. Se ei leimaa sinua hulluksi tai miksikään, mutta voisit saada opintielle ja etenkin uuteen haastavaan elämäntilanteeseen tukea, jossa sinun ei tarvitsisi kaiken päälle vielä jaksaa muiden ihmisten huolia ja murheita.
Ystävistä on varmasti apua, mutta jos olet ajatellut muiden sabotoivan ystävyyssuhteiden muodostamista tai opiskeluja, kannattaa etsiytyä sellaisen tukijan pariin jolla on oikeasti objektiivinen ote elämääsi.
Samalla voisit ehkä läpikäydä syitä, miksi et tunne pystyväsi pääsemään yli vaikeista ja uusista asioista ilman tukeutumista muihin ihmisiin.
Kaikki tarvitsevat sosiaalisen verkon ja ystäviä on tietysti hyvä olla, mutta ystävyys on toisaalta aina vastavuoroinen suhde, jossa sinulla pitäisi myös olla voimia heidän tukemiseen yhtä lailla.
Muihin tukeutuminen ihan täydeltä laidalta ei muutenkaan ole hyvä idea, vaan kannattaa vaikka terapeutin kanssa yrittää löytää tietä senkaltaiseen itsenäisyyteen, josta riittää voimia niin oman itsensä kuin muidenkin tukemiseen. Ideaali tilanne olisi, että sinun ei tarvitsisi edes miettiä jaksatko jotakin henkisesti, eikä arvuutella mihin rajaan asti ystäväsi sinua pystyvät tukemaan. Siihen tilanteeseen puolestaan pääsee ei pelkästään hyvillä ystävillä, vaan itseluottamuksella.
Muista muiden käytöstäsi pohtiessasi miettiä myös sitä vaihtoehtoa, että saatat projisoida heihin omia epävarmuuksiasi ja pelkojasi. Yritä olla analysoimatta kaikkia sanoja ja tekoja ja paikalta nousemisia, vaikka se varmasti vaikeaa onkin.
Muista myös, että ihmisillä voi olla ihan eri käytöskoodisto kuin sinulla itselläsi. He saattavat tehdä epähuomiossa jotakin sinun mieltäsi pahoittavaa täysin tahattomasti; kysy nätisti ja avoimesti mieltäsi painavista asioista jos koet ettet pysty tulkitsemaan muiden viestejä kunnolla. Silloin vastakumppanikin saattaa kiinnittää omaanulosantiinsa enemmän huomiota.
Yritä välttää puolustuskannalla olemista, vaan uskalla näyttää potentiaalisille kavereille että olet kiinnostunut heistä ja heidän asioistaan, ja myös heidän tuestaan: että he ovat tärkeä osa elämääsi.
Ikäviä ihmisiä on aina, mutta heidän käytöksensä kertoo ensisijaisesti heistä itsestään kuin sinusta.
Paljon voimia ja jaksamista sinulle.
pärjää ihan mainiosti, vaikka ei olekaan suurta sosiaalista turvaverkkoa ja runsasta määrää hyviä ystäviä. Ei se uraasi mitenkään estä, ellet itse päätä sen estävän! Itse olen aina ollut melko hiljainen ja vetäytyvä, viihdyn omassa seurassani ja kaipaan kavereiden tapaamista melko harvoin. Lääkiksessä en ollut minkään kuppikunnan kiinteä jäsen, yhtäkään hyvää kaveria minulla ei ollut, mutta muutama sellainen, jonka kanssa käytiin aina välillä salilla tai kaljalla. Kliininen vaihe onnistui aivan hyvin, vaikkei minulla laajaa sos.verkkoa ollutkaan. Nyt lääkärin työkin on jo useampia vuosia luonnistunut aivan loistavasti, vaikka edelleen perusluonteeltani olen samanlainen kuin aiemminkin. Olen saanut potilailtakin paljon kiitoksia vuosien varrella hyvästä hoidosta (ja empaattisuudestakin) joten en ihan ankka voine lääkärinä olla.
Summa summarum, tulet pärjäämään kliinisessä vaiheessa ja jatkossa lääkärin työssä aivan yhtä hyvin kuin kollegasikin, JOS vain itse sen tiedostat! Jos takerrut siihen seikkaan, että sinulla on vähän kavereita ja päätät, että sen täytyy olla este urallesi, sitten siitä tulee este. Kaikki on siis omasta suhtautumisestasi kiinni.
piekseminen, syrjäytyminen ja halventaminen sekä itsekkyys, ahneus ja yleinen ihmisviha kuuluvat vahvasti suomalaiseen kulttuuriin. Muuta ulkomaille jos haluat elää hyvin. On varmasti helpompaa olla muukalainen vierassa maassa kuin omassa.
Kirjoituksesi ja esittämäsi ajatukset ovat lääketieteellisesti arvioiden melkoisen huolestuttavia. Jos olet tosissasi tai edes pääosin tosissasi kirjoitustesi suhteen, vaikuttaa siltä että kärsit mahdollisesti hyvin vakavista, jopa psykoottisista oireista. Tarkemmin määriteltynä sinulla vaikuttaisi olevan selkeästi paranoidisia ajatuskulkuja.
Keskustelut psykologin kanssa eivät nyt ole oikea vaihtoehto vaan suosittelen sinua pikimiten varaamaan ajan psykiatrille. Pahimmassa tapauksessa sinulle saattaa olla puhkeamassa pitkäaikainen sairaus, kuten esimerkiksi skitsofrenia. Toisaalta on mahdollista että kärsit ns. prepsykoottisista oireista tai sinulle on kehittynyt todella vaikea persoonallisuushäiriö.
Mikäli ongelmasi osoittautuvat psykoosista johtuviksi, sinulle on todennäköisesti löydettävissä hyvä apu säännöllisestä lääkityksestä. Sen avulla oireesi helpottavat, pystyt mahdollisesti palaamaan normaaliin ajatuskulkuun ja ihmissuhteisiin. Mahdollisesti saat niin hyvän avun, että pystyt suorittamaan opintosi loppuun.
Mikäli ongelmiesi taustalta paljastuu vaikea persoonallisuushäiriö saisit todennäköisesti parhaimman avun KELAn kustantamasta, pitkäkestoisesta psykoterapiasta.
Joka tapauksessa saattaisi olla parasta jäädä stressiä aiheuttavista opinnoista nyt sairaslomalle ja palata opintojen pariin myöhemmin vahvempana, kun asianmukainen hoito on käynnistetty.
Tämä on ollut varsin luettu aihe. Kerrotko "tuleva kandi" miten kohdallasi kävi. Löytyikö ystäviä tai saitko apua?
Hei!
Klinikkavaiheeni on jo loppusuoralla ja paljon siihen on kaikkea mahtunut. Hyvin olen opintoni pystynyt hoitamaan mutta vaikeitakin hetkiä on viime vuosille mahtunut. Kurssikaverini yrittivät tehdä kaikkensa jottei minua voitaisi laillistaa lääkäriksi mutta eivät siinä onnistuneet. Suvaitsemattomuus on suomalaisten perisynti ja olen hieman massasta poikkeavana joutunut kärsimään siitä paljon. En usko itse olevani sellainen ihminen joka on ansainnut tällaista kohtelua, on suuri mysteeri miksi kukaan tällä planeetalla ei viihdy seurassani vaikka olen kuitenkin suhteelisen mukautuvaa tyyppiä.
Monet kurssillamme ovat minua kohtaan kylmiä, tunteettomia ihmisiä jotka eivät varmasti hädän hetkelläkään tarjoaisi minulle apuaan. Hengenheimolaista en näiden vajaan viiden lääkisvuoden aikana ole onnistunut löytämään täältä, en usko että kukaan muu lääkisläinen on vastaavassa tilanteessa. Kaiken kaikkiaan sosiaalinen asemani on sama tai ehkä jopa vähän heikompi kuin klinikkavaiheen alussa, luennoillekaan en ole jaksanut oikein mennä koska joudun vierestä katsomaan kuinka muut supisevat keskenään kuin yläasteikäiset kakarat. Kurssillamme on yleisesti ottaen hyvin lapsellista porukkaa, eikä se ole kovin hyvää mainosta jo lähes valmiille lääkäreille.
Lääkärin töihinkin olen jo päässyt ottamaan tuntumaa viime kesänä sairaalassa, jouluna tk:n osastolla ja nyt talvella keikkahommissa. Aktiivisuuteni ja innokkuuteni uuden oppimiseen ovat mielestäni selkeitä vahvuuksiani mutta joitakin ihmisiä ne ominaisuudet eivät miellytä. Minut om mm. joulukuussa haukuttu tämän vuoksi täydellisesti ja samalla sanottu, etten kykene itsenäiseen työskentelyyn. Ketään en ole kuitenkaan kohdellut epäasiallisesti tai tehnyt työssäni virheitä. Talven keikkahommat ovat menneet erittäin hyvin ja niitä tulen myös ensi kesänä tekemään.
Olen innokas tekemään toimenpiteitä joten jokin operatiivinen ala voisi jatkossa sopia minulle erittäin hyvin. Saamani epäasiallinen kohtelu on kasvattanut minua ihmisenä ja en varmasti itse kohtele ketään samalla tavalla kuin muut ovat täällä minua kohdelleet. Minua epäasiallisesti kohdelleille kurssikavereille en parhaalla tahdollakaan voi toivoa hyvää tulevaisuutta.
Olen huolissaan koko Suomen tulevaisuudessta. Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä ja lopulta koko maan talous tulevat ennen pitkää romahtamaan ja maamme tulevaisuus itsenäisenä on tulevaisuudessa vaakalaudalla. Ongelmamme ydin on asiantuntemuksen puute päätöksentekoelimissä ja ihmisten yleinen tyhmyys sekä junttimaisuus, jokaisesta asiasta pitää valittaa ihan valittamisen vuoksi mikä hidastaaa kaikkea kehitystä. Kaikkien rajoitusten tekoon sen sijaan kynnyt on hyvinkin matala. Lisäksi täällä ollaan kaikessa ylivarovaisia, esimerkiksi paljon mielestäni kuormitetaan liikaa erikoissairaanhoitoa turhilla lähetteillä. Osittain tämä kertoo myös lääkäreidemme tason dramaattisesta laskusta. Talven huijarilääkäritapaus on kaikkein kärjistetyin esimerkki tästä.
Kehoitan kaikkia, joiden kyvyt siihen riittävät, jättämään "uppoavan laivan" ja muuttamaan pois Suomesta mahdollisimman varhain. Ulkomailla ostovoima on suurempi ja ihmiset ovat yleisesti ottaen avoimempia ja ystävällisiä. Työtä on myös enemmän tarjolla kuin Suomessa Ero ihmisten luonteessaon havaittavissa myös Suomessa etelän ja pohjoien välillä etelän eduksi, etelässä kun tapaat ensimmäisen kerran jonkun ihmisen, olette jo kuin vanhoja tuttuja ainakin oman kokemuksen mukaan.
Itselläni kyvyt eivät riitä ulkomailla työskentelyyt, kielipääni on aivan liian huono vaikka muuten olenkin hyvin sopeutuvaa tyyppiä. Aitouteni ja vilpitömyyteni ovat hyviä ominaisuuksia myös potilastyössä ja sen suhteen uskon itselläni olevan edessä varsin hyvä tulevaisuus. Heikko sosiaalinen verkostoni on kuitenkin selkeä uhka tulevaisuudessa.
Hyvää kevättä toivotellen:
tuleva kandi, kurssimme sosiaalisesti vähäarvoisin henkilö