Anteeks vaan

mutta tämä palsta on heikkotasoisin Suomen kaikista paikkakuntien palstoista. Sattuneista syistä vierailen säännöllisesti ja myös satunnaisesti aika monen paikkakunnan palstalla mutta kyllä tämä Tampere-palsta on surkein.

Aiheet on yhtä tyhjän kanssa ja jos joku tekee jonkun kiinnostavan, ajankohtaisen avauksen niin siihen ei kukaan vastaa kuitenkaan.

Josko lopetettais turhana koko palsta vai mitä?
141241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Esim. pirkkalassa ei puheenaiheet edes lisäänny, aika humpuukimielipide sulla

Äänestä
  • Mutta annoinpahan vain isällisen neuvon, että huonoa ei kannata kenellekään esitellä.

    Oletkos kuullut vanhan sananlaskun: "Parempi iliman kuin Hiliman". Tietänetkös mikä oli Hiliman.

    Se oli eräs rotteloautomerkki, oikeasti Hilman. Tuotiin Suomeen joskus vuosikymmeniä sitten mutta on onneksi lopetettu valmistuskin kun ei sillä romulla mitään tehnyt.

    Äänestä

Enkä pyytele anteeksi, että avauksesi oli kehnointa, mitä olen havainnut vieraillessa eri palstoilla. Avauksestasi johtuen palstan taso laski arvostelun alapuolelle. Turhana voisi lopetta huonosti alkaneen kirjoittajaurasi.

Äänestä

tuli varta vasten tänne avautumaan? Herpeskö se taas polttelee
ja nyt ottaa kaikki pattiin. Tampereen hyvä palstakin. Joo.....
Sitä se kirvely teettää :> otan osaa!

Äänestä
  • yleensä kirjoittelee asiaa hieman tasokkaammilla palstoilla. Vai on sinun mielestäsi saman jankutus ja proveojen floodaus jotenkin arvostettua?
    No, sait ainakin vastauksia :D

    Äänestä

  • mu....ssasi. Täällä vaan on joskus ollut avauksia Mältin sillasta ja muista tärkeistä hankkeista. Mutta ei sellaset ketään näy kiinnostavan. Sitten jos purraan ja haukutaan jotain henkilöä niin ne saa pikkasen vipinää aikaan.

    Mutta osoita edes yksikin tyhjänpäiväistä parempi avaus jonka sinä itse olet tehnyt. Jotain kaljakuppilain eipä juurikaan muuta.

    Äänestä

  • Urpo turkulainen

    Äänestä

MITÄ ODOTIT?

-KERRO-

Äänestä
  • SÄHÄN TÄTÄ JO OLIKIN. MITÄ ITSE ODOTIT? KERRO..

    Äänestä

Tiäsiksää semmosen jutun, et ku Mansestarissa on kaikki hommat niin hyvin eli kunnossa, nii täytyy sitä jotain liirum ynnä laarumia kirjootella. Onhan Tampereen-miehelläkin tarpeensa kirjoittaa palastalle tarinoita :). Eli mitä paremmin on asiat, sitä turhempaa juttuja.

Äänestä
  • kaikki on ihan peestä. Ja epädemokraattinen kopla johtaa kaupunkia hyvä-veli periaatteella. Valtuusto on kumileimasin jos enää edes sitäkään.

    Taidat kuulua itse oligarkkeihin kun noin kehut.

    Äänestä

  • ole hyvin.... kirjoitti:

    kaikki on ihan peestä. Ja epädemokraattinen kopla johtaa kaupunkia hyvä-veli periaatteella. Valtuusto on kumileimasin jos enää edes sitäkään.

    Taidat kuulua itse oligarkkeihin kun noin kehut.

    Mä oon koala. Ja mun kaveritkin kehuu Tampersteria. Treella on hyvä roikkua puissa ja syödä suamalaaasia lehtiä, ne sulaa paljo nopeemmi ku siel meitiin kotiseudussa.. jossain nigarunraguassa, emmä tiedä. Ja sit kans mustakekkare on ihan hyvää pötköö, sitä vedellään karvaperseiden kans aika tavalla.

    Joten Tampereelle siitä kiitos, että kirjastossa on tietokoneita (no ei aivan, mut PC:itä kuitenkin, Apple rulez) yleisön käyttöön. Ku meitin ei oo semmosta kotia, nii ei voi puihin ottaa nettiliittymää. Ristuksen operaattorit boikotoi meikäläisiä. Tietäis vaan ketkä Tamperettakin hallitsee 50 vuoden päästä - no me tietenskii, koala-suvun vanhinnat. Vallataan koko kaupunki vielä, nii me tehrähän.

    Ei muutaku uikkarit pois saunassa ja valkosella viivalla ei ohi mennä.

    Äänestä

Täysin asiattomasta viestistä. Tuohon kun vaihtaa Tampere sanan tilalle Kuusamon, niin mikään ei muutu.

Opetelkaa ihmiset sisälukemaan tekstin asiasisältö niin ei lehdet pääse viemään teitä retkuun.

Äänestä
  • tässä vaan itsekseni turisen ja seinille juttelen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tamperelaiset kirjoitti:

mutta tämä palsta on heikkotasoisin Suomen kaikista paikkakuntien palstoista. Sattuneista syistä vierailen säännöllisesti ja myös satunnaisesti aika monen paikkakunnan palstalla mutta kyllä tämä Tampere-palsta on surkein.

Aiheet on yhtä tyhjän kanssa ja jos joku tekee jonkun kiinnostavan, ajankohtaisen avauksen niin siihen ei kukaan vastaa kuitenkaan.

Josko lopetettais turhana koko palsta vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu