vaikea löytää ystäviä kun on bi... vai olenko?

Mä olen jo vuosia pähkäillyt omaa suuntautumistani, nyt kuitenkin olen onnellisesti naimisissa miehen kanssa ja tyytyväinen näin. Naisista kuitenkin haaveilen tasaisin väliajoin, kuten muista miehistäkin, mutta en ole mitään erikoista hakemassa tai tekemässä koska parisuhteeni on hyvä ja todella tärkeä.

Ongelma kuitenkin on se, että ystävien löytäminen ja pitäminen on hankalaa. Miesten kanssa on aina ollut puolimahdotonta olla vain ystävä, siitä on aina seurannut jonkin sortin ihastumisia ja ongelmia. Naisten kanssa ystävystyessä käy lopulta samalla tavalla, tai niin ainakin pelkään... Nuoruuteni parhaan ystävän (siis naisen) kanssa päädyttiin lopulta sänkyyn ja tilanne oli kiusallinen aika kauan. Nyt on onneksi välit selvitetty ja lisäongelmilta vältytään kun asutaan hyvin kaukana toisistamme.

Mikä siis avuksi, kertoako rehellisesti suuntautumisesta vai ei?

Joskus tunnustan joillekin lähipiirissäni että katselen myös tyttöjä (mieheni kyllä tietää ja suhtautuu asiaan ihanan ymmärtäväisesti), mutta ne ovat yleensä humaltuneen tunnustuksia joita kukaan ei tunnu ottavan tosissaan tai sitten niitä ei edes muisteta seuraavana päivänä. Arkielämässä vain pelkään että joku huomaa että vilkuilen tyttöjä sillä silmällä, sillä olen aika kova flirttailemaan. Pelkään siis leimautumista. Olenhan sentään onnellisesti naimisissa joten miksi havittelisin enää mitään muuta? Ajattelen ehkä että ihmiset kuvittelevat minun vain hakevan huomiota jos alan yhtäkkiä tunnustusautomaatiksi.

Mutta asia vaivaa, varsinkin kun naispuoliset ystävät puhuvat vitsaillen lesboilusta tai kännissä halailevat tai muuta. Tunnen silloin itseni tosi suureksi huijariksi, kun eivät he tiedä totuutta. Siksi olen aina ollut huono halailemaan ketään, missään olosuhteissa, etten vaan antaisi itsestäni väärää kuvaa.

En haluaisi olla näin sulkeutunut.
151557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

asioista liian vaikeita, hellitä vähän.

Äänestä
  • mä luulen kanssa. :) Mutta olisi kiva tietää jos jollakulla on samanlaista ongelmaa, eli ystävyyssuhteista kehkeytyy turhan usein ihastuminen.

    Äänestä

tyyppejä,oletko valikoiva.voit tietämättäs olla narsistinen joka haluaa ympärilleen vain palvovia ja ittes näkösiä jolloin ei ihme että ihastut ja zoppakiisseli on valmis.mietippä motiveitas.

Äänestä
  • no en. Nyt kummastuttaa vielä enemmän.

    Harrastukset ja työura on sellaiset että useiden hyvin erilaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä ja nykyiset ystäväni ovat kaikki ihan omia vahvoja persooniaan.

    Mä olen kyllä kovin herkkä ihastumaan, mutta mielestäni osaan käyttäytyä aikuisen tavoin ja hillitysti eli en lähde jokaista päähänpistoa toteuttamaan.

    Äänestä

  • kummastuttaa kirjoitti:

    no en. Nyt kummastuttaa vielä enemmän.

    aviopuolisossa. BI voi rakastua sekä mieheen että naiseen, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Täytyy hallita oma ajatusmaailmansa.

    Oma aviopuolisokin voi jättää, kun kaikki tulee ilmi. Hän voi myös löytää uuden rakastetun, joka ajattelee vain häntä.

    Äänestä

  • kummastuttaa kirjoitti:

    no en. Nyt kummastuttaa vielä enemmän.

    Harrastukset ja työura on sellaiset että useiden hyvin erilaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä ja nykyiset ystäväni ovat kaikki ihan omia vahvoja persooniaan.

    Mä olen kyllä kovin herkkä ihastumaan, mutta mielestäni osaan käyttäytyä aikuisen tavoin ja hillitysti eli en lähde jokaista päähänpistoa toteuttamaan.

    muta kun oli naimisissa 10vuotta narsistin kanssa niin epäilee kaikkia joilla vähääkän saman laisia oireita.mun mielestä ei ulkonäkö ole se pointti vaan ihmisen sisin,arvomailma jne.tälläiset asiat painaa.

    Äänestä

  • tietyn lainen kirjoitti:

    etsiä joku nainen ja sotkea vielä hänenkin
    elämä omien mallien mukaan? Itsekkyys huipussaanko??

    Äänestä

  • itsekkään BI:n vielä kirjoitti:

    etsiä joku nainen ja sotkea vielä hänenkin
    elämä omien mallien mukaan? Itsekkyys huipussaanko??

    ongelmasi on? Miten tuo muka ap:n tilanteeseen liittyy?

    Äänestä

  • tietyn lainen kirjoitti:

    muta kun oli naimisissa 10vuotta narsistin kanssa niin epäilee kaikkia joilla vähääkän saman laisia oireita.mun mielestä ei ulkonäkö ole se pointti vaan ihmisen sisin,arvomailma jne.tälläiset asiat painaa.

    että olet joutunut sellaiseen suhteeseen. En ole kuitenkaan puhunut ulkonäöstä mielestäni yhtään mitään, vaan yleisesti suhtautumisesta kanssaihmisiin.

    Äänestä

Hei!
Minulla on vähän sama tilanne.
Itse tajusin olevani bi seksuaali jo kaun sitten,mutta vasta parikuukautta sitten tajusin että en voi enään salailla tätä.
Lopulta möläytin miehelleni sängyssä että haaveilen myös naisista,aluksi hän luuli vaan sitä kiihottuneen naisen höpötykseksi,mutta päätyi lopulta kysymään asiasta suoraan seksin jälkeen.
Ja vaikka kuinka vaikeata se oli niin kerroin,itselle tuli helpottunut olo ja nyt voin vapaasti fantasioida myös naisesta.Joskus sängysssä puhumme tuhmia että olisi kiva kokeilla kolmen kivaa.Seksimme on nyt fantastista ja minulla on helpottunut olo kun ei tarvitse peittää sisintään.Minulla on hirvittävä himo kokeilla naista,haluaisin sekstailla naisen kanssa ja näen välillä untakin siittä,mutta nainen tai mies se olisi pettämistä,joten olemme sopineet mieheni kanssa että jos haluan kokeilla sitä hän on mukana.miheni ymmärtää minua hyvin ja rakastaa enkä halua menettää häntä kokeilun halumisen taikia ,vaikka hän kyllä on sanonut että jos haluan voin tehdä sen eikä hän suutu eikä loukkaannu ja se on ihan okei.Kerroin vähän jälkeenpäin hyvälle naispuoliselle kaverilleni että olen bi.Hän otti sen hyvin ja sanoi että ymmärtää minua koska joskus on itsekkin ollut samassa tilanteessa mutta nyt on kuitenkin ihan hetero.Mutta tosin kävi jäin yksinäni)=
Hän alkoi vältellä minua eikä enään halua nähdä minua niin usein jne..mutta ymmärrän häntä koska olen itsekkin kova flirttailemaan ja olen saattanut flirttailla jne..hänelle.
Pelkään kuitenkin että minulla ei kohta ole enään ystäviä.En itsekkään tahtoisi tulla leimatuksi bi seksuaaliseksi ymm koska minulla on mies.Haluan ajatella hänenkin tunteitaan.Minullekkin parisuhteeni on elämäni tärkein asia, enkä halua pilata sitä.Kuitenkin sisällä on haluan kokeilla naista ja pelkään että asia jää minua vaivaamaan.enkä yhtään tiädä uskallanko enään ketoa muille ystävilleni tästä koska he eivät välttämättä ymmärtäisi.
Puhuimme tämän naispuolisen ystäväni kanssa että mitä jos me sekstailisimme mutta hän sanoi minulle että pysyisikö ystävyytemme viälä samalla tasolla jne..
En halua menettää häntä sen takia joten mistä voisin löytää sopivan kumppanin?..)= en kuitenkaan halua lähteä etsimään.Miehien kanssa osaan olla ystävä enkä enään edes ajattele mihiä sillä lailla muutakun aviomiestäni.Mutta naisten kohdalla minulla on se tietty kokeilun halu ja himo..
Minullekkin tulee tukala ja inhottava olo kun ystäväni siis naispuoleiset ystäväni halukkuvat jotain lesboksi tai jos näkevät kaupungilla lesboja sanovat että hyi helvetti ymm...vitsailevat ja pilkkaavat..entä jos tietäisivät että yksi heistä sattuu olemaan bi..he pelkäisivät että yritän heitä ymm..
Mutta toivottavasti saat asiasi järjestettyä,minulle tuli helpottunut olo kun täällä on ainakin yksi jolla on sama ongelma kuin minulla.

Äänestä
  • takaisin sinnepäin! Helpottavaa kuulla että joku pähkäilee näiden samojen kysymysten äärellä.

    Mun tilanne on erilainen siinä, etten ole hakemassa seuraa, mieheni riittää minulle varsin hyvin. Mä en vain voi sille mitään että katselen tyttöjä siinä missä poikiakin ja joskus tuntuu että se on vaan joillekin liikaa. Eli tuntuu järkevämmältä olla paljastamatta itsestään liikaa, mutta silloin toisaalta joutuu juuri niihin "hyi, lepakoita"-keskusteluihin joissa sitten joutuu tasapainoilemaan sanomistensa kanssa.

    Kunpa vaan ymmärrystä riittäisi kaikille.

    Äänestä

... olet tasapainossa itsesi kanssa, et enää pingota ihmisten seurassa ja ystävien löytäminenkin on helpompaa. Nyt jotenkin suljet itsesi pois, ettet vaan paljastaisi kaikkea. Ja kuitenkin toisaalta haluaisit paljastaa.

Muista että olet paljon muutakin kuin seksuaalinen suuntautumisesi.

Biseksuaalisuus ei vaikeuta ystävien löytymistä. Se miten suhtautuu tähän ominaisuuteensa itse, voi vaikeuttaa.

Äänestä
  • En mä suuntautumistani (oli se sitten mitä tahansa) ystävien puutteesta syytäkään, sä olet siinä ihan oikeassa että mä itse käytökselläni ratkaisen tulenko ihmisten kanssa juttuun vai en.

    Tarvitsen vaan kokemuksia muilta edes vähän vastaavassa tilanteissa olevilta, että miten he onnistuvat olemaan rehellisiä vai onnistuvatko? Se on kuitenkin aika olennaista ystävyyssuhteissa, tuo avoimuus ja rehellisyys.

    Äänestä

  • kummastuttaa kirjoitti:

    En mä suuntautumistani (oli se sitten mitä tahansa) ystävien puutteesta syytäkään, sä olet siinä ihan oikeassa että mä itse käytökselläni ratkaisen tulenko ihmisten kanssa juttuun vai en.

    Tarvitsen vaan kokemuksia muilta edes vähän vastaavassa tilanteissa olevilta, että miten he onnistuvat olemaan rehellisiä vai onnistuvatko? Se on kuitenkin aika olennaista ystävyyssuhteissa, tuo avoimuus ja rehellisyys.

    Minusta ystävyyssuhteissakin voi ja saa pitää jotkut asiat ominaan ja ehkä kertoa ja avautua sitämukaa kun siltä tuntuu.
    Kun ystävyys esim. on uudehko niin aika tekee tehtävänsä siinä mitä kertoo ja mitä ei. Kovin uuden tuttavuuden kanssa liian ärhäkät "paljastukset" voivat antaa väärän kuvan henkilöstä. Mutta kun aikaa on kulunut ja jo muutenkin tunnetaan niin sellaiset paljastukset alkavat olla pikkujuttu kun ihminen jo tunnetaan muutenkin.

    Kuten Gila tuossa taisi jo sanoa, muista että seksuaalisuus on vain yksi osa sinua. Sinussa ja meissä kaikissa on paljon muutakin kuten elämässä yleensä. Minusta seksuaalisuudesta tehdään nykyisin ihan liian suuri numero.

    Ystävyys on todellista ilman sellaista ehdottomuuden vaatimusta että ihan kaikki tulisi tuoda framille. En vaadi sitä omilta ystäviltänikään.

    Äänestä

  • eräs bi-N kirjoitti:

    Ja naimisissa.Asian kanssa täytyy vain olla ja elää, olla tyytyväinen itseensä, ja hyväksyä itsensä.Olen ystävilleni kertoillut varovasti, mutta vastaanotto on aina ollut hyvä.Ja kommentit tyyliin"ovat aina aavistaneet".Ei elämä ole niin vakavaa, että se yhteen ihmisen ihmisen monista ominaisuuksiin kaatuu.Ollaan ioisia siitä, mitä olemme ja ennen kaikkea ylpeitä.Jokainen ihminen on kuitenkin ainutkertainen.Jos jotakuta kiinnostaa, e-mailata voi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kummastuttaa kirjoitti:

Mä olen jo vuosia pähkäillyt omaa suuntautumistani, nyt kuitenkin olen onnellisesti naimisissa miehen kanssa ja tyytyväinen näin. Naisista kuitenkin haaveilen tasaisin väliajoin, kuten muista miehistäkin, mutta en ole mitään erikoista hakemassa tai tekemässä koska parisuhteeni on hyvä ja todella tärkeä.

Ongelma kuitenkin on se, että ystävien löytäminen ja pitäminen on hankalaa. Miesten kanssa on aina ollut puolimahdotonta olla vain ystävä, siitä on aina seurannut jonkin sortin ihastumisia ja ongelmia. Naisten kanssa ystävystyessä käy lopulta samalla tavalla, tai niin ainakin pelkään... Nuoruuteni parhaan ystävän (siis naisen) kanssa päädyttiin lopulta sänkyyn ja tilanne oli kiusallinen aika kauan. Nyt on onneksi välit selvitetty ja lisäongelmilta vältytään kun asutaan hyvin kaukana toisistamme.

Mikä siis avuksi, kertoako rehellisesti suuntautumisesta vai ei?

Joskus tunnustan joillekin lähipiirissäni että katselen myös tyttöjä (mieheni kyllä tietää ja suhtautuu asiaan ihanan ymmärtäväisesti), mutta ne ovat yleensä humaltuneen tunnustuksia joita kukaan ei tunnu ottavan tosissaan tai sitten niitä ei edes muisteta seuraavana päivänä. Arkielämässä vain pelkään että joku huomaa että vilkuilen tyttöjä sillä silmällä, sillä olen aika kova flirttailemaan. Pelkään siis leimautumista. Olenhan sentään onnellisesti naimisissa joten miksi havittelisin enää mitään muuta? Ajattelen ehkä että ihmiset kuvittelevat minun vain hakevan huomiota jos alan yhtäkkiä tunnustusautomaatiksi.

Mutta asia vaivaa, varsinkin kun naispuoliset ystävät puhuvat vitsaillen lesboilusta tai kännissä halailevat tai muuta. Tunnen silloin itseni tosi suureksi huijariksi, kun eivät he tiedä totuutta. Siksi olen aina ollut huono halailemaan ketään, missään olosuhteissa, etten vaan antaisi itsestäni väärää kuvaa.

En haluaisi olla näin sulkeutunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu