Tahtoisin avata keskustelua siitä, kenen kanssa lapsemme leikkivät. Tarkoitan että ainakin täällä satakunnassa päin siis ympäristössämme, kuten ihan joka ympäristössä suomessa on myös niitä, joiden elämä ei ehkä ole auvoista ydinperhettä jossa pusutellaan ja halitaan aamuin ja illoin. en tarkoita asennetta "meidän lapset ja naapurin kakarat" ;) vaan ihan avointa mieltä siitä, kuinka puuttua asiaan esim puistoissa jossa oleillaan tai ihan normaaleilla leikkipaikoilla. olen huomannut kahden lapseni kanssa eläessä, että kun heidän maailmansa avartuu, tulee mukaan tietenkin kavereita. ja kun mukana on sitten näitä jotka selkeästi oireilevat, varastamalla, haukkumalla vanhempiaan, kiroilemalla jne. mallihan tulee kotoa. en ole puuttunut heidän käytökseensä mitenkää, joskus vain tekisi mieli. löytyykö täältä näiden asioiden kanssa eläviä aikuisia. älkää provosoituko, vaan jutellaan asiasta :)
lasten kaverien "valinta"
puhuttaa
11900
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kaverit ovat ihan ns. "ok" mutta esim. nuorempi likka oli paljon pari vuotta sitten naapurin pojan kanssa ja joutuivat hankaluuksiin kun tyttö meni kaikkeen pahaan mukaan noo silloin kielsin likkaa olemasta tämän pojan kanssa ja ei aikaakaan kun poika vietiin äidiltään pois ja äiti tappoi itsensä.
12v likka on urheilijatyttö mutta kaverinsa juovat ja polttavat.Siihen en ole vielä puuttunut koska luotan likkaan ja tytär sanoo mieluiten menevänsä futisharkkoihin ku kavereidensa kanssa kaupungille oleskelemaan.
Eli mielestäni on sallittua "valita" lapsensa kaveri jos kaverista seuraa ns. harmia..
Tämä vain minun mielipide;)
Mukavaa kesää teille minä suuntaan huomenna reissuun viikoksi;O)))) !
kotona.se on ollut jo useamman vuoden.lapset osaavatkin itse siksi valita mielestäni hyvin kaverinsa.vain yksi oli alussa kiroilija tyttö.sille pistin kunnolla jauhot suuhun,kun tuli meille ensimmäisen kerran.eli pidin puhuttelun.kiroilu loppui heti ja nykyisin tytöt ovat parhaita kavereita.muuten tämä tyttö oli ihan asiallinen;hyvä käytös,puhtaat vaatteet ja siistit hiukset.ei polta ei juo.ovat meillä usein kaksin tai kolmisin yötä.enempää en päästä yöksi väkeä kerrallaan.tekevät läksyjäkin kimpassa,vaikka ovat eri luokilla.lapseni ei valitse kavereikseen sellaisia, jotka eivät harrasta mitään tai ovat muuten luuserin oloisia ja näköisiä.ei paljon välitä mamuistakaan.muutama virolainen ja ranskalainen kaveri kyllä on ja nekin mukavia.
olen ihan samaa mieltä blondin ja edellisen kanssa. pitää puuttua! lisään ajattelemisen aihetta siksi, että itse mietin sitä 4 vuotiaan kanssa. puuttuako jo NYT.. edessä on joka tapauksessa kiroilun ja sylkemisen oppiminen. tuntuu pahalta kuunnella kun 4 vuotiaastani alkaa kasvaa hurjasuinen ja vielä kolmatta uhmaa tekevä pikkumies.. säännöt ovat kotona olemassa mutta pihan tapahtumille en näköjään mitään voi. kommentoikaa äidit. tämä on kyllä ihan älyttömän hyvä aihe miettiä.
minä en haluaisi puuttua lapsieni kaverisuhteisiin, mutta tottakai jos huomaisin jotain ei-toivottuja piirteitä kuten esim. varastelu, huumeet, alkoholin käyttö tms. niin silloin kyllä puuttuisin.
En halua siis alkaa "seulomaan" lasteni kavereita, enkä halua myöskään lasteni alkavan lokeroimaan toisia lapsia luusereiksi, ei-harrastuksia omaaviksi tms. niinkuin tuolla joku kirjoitti. Itse valitsevat kaverinsa, eikä toistaiseksi ole kovinkaan paljoa tarvinnut puuttua mihinkään.
Vanhimmalla pojalla (kohta 15) on suurin osa kavereista sellaisia, jotka polttavat ja viinakokeilujakin on ollut, mutta onneksi ainakaan toistaiseksi poika ei ole osoittanut sellaisiin kiinnostusta. Siksipä tuntuu mielellään olevankin viikonloput enimmäkseen kotona ja/tai sellaisten kavereiden kanssa, joita moiset touhut eivät myöskään kiinnosta, ja olen siihen erittäin tyytyväinen.
En siis usko siihen, että aina seura tekee kaltaisekseen.
alle 10-vuotiaista lapsista jos vielä puhutaan, niin heidän kohdallaan tietysti täytyy olla tiukempi. Muutaman vuoden ikäinen lapsi ottaa oppinsa joka puolelta, ja niitä ei- toivottujakin asioita saattaa muilta oppia, mutta perusasiat opetetaan kotona, joten vanhemmilla on se kaikkein tärkein rooli tässä suhteessa.
Jos siis esimerkiksi huomaisin, että pienen lapseni kaveri esimerkiksi hakkaisi, löisi, kiusaisi toisia, varastelisi, houkuttelisi kiellettyihin tekoihin jne., juttelisin ihan ensimmäisenä hänen vanhempiensa kanssa asiasta. Jos vastaanotto olisi laatua " ei meidän lapset...", niin todennäköisesti en haluaisi omaa lastani tällaisen lapsen seuraan. Siksi, että sama meno todennäköisesti tulisi jatkumaan ja mahdollisesti pahenemaan, jos edes vanhemmat eivät halua nähdä ongelmaa. Syyhän ei olisi lapsen vaan vanhempien, mutta eihän lapsi opi tapoja, jos niitä ei hänelle kukaan opeta.
Eli seuraan ja seurasin kyllä tarkkaan minkälaisissa porukoissa lapseni ovat liikkuneet.
lapsillani on aina ollut todella paljon kavereita ja ystäviä ja olen kyllä hienovaraisesti ohjannut heitä pois sellaisesta seurasta, jonka olen katsonut huonoksi ja tällä en tarkoita sosioekonomisia asioita vaan yleensäkin käytöstä, vapaa-ajan viettotapoja jne.
Nyt lapseni ovat jo isoja ja itsenäisiä mutta lapsuuden ajan ystävyyssuhteet ovat säiyneet ja on ihanaa katsella ja kuunnella miten he vieläkin suunnittelevat yhteisiä juttuja ja järjestävät porukalla tekemistä.
Minä en nimittäin usko että minulla on oikeus valita lasteni kaverit.
Minusta ystävyyttä ei voi pakottaa eikä ohjailla vaan se on jotain joka syntyy jos on syntyäkseen, joskus hyvinkin erilaisten ihmisten välille. Harvinainen kaunis kukka.
En siis muista koskaan kieltäneeni lapsia olemasta jonkun ystävänsä kanssa.
Sen sijaan minä kyllä voin asettaa ja olenkin asettanut rajoituksia sille kuinka usein käydään ystävillä tai missä/miten sitä yhteistä aikaa vietetään.
Nykyisellään tunnen kaikki lasteni ystävät, nuorimpien kamut viettävät meillä paljon aikaa ja vanhimpien muutettua jo omilleen sattuupa sitäkin, että heidän ystävänsä käyvät meillä omia aikojaan kertomassa kuulumisiaan, kahvilla, syömässä, auttamassa pikkuaskareissa jne
etkö sinä äitinä puuttuisi sellaisiin lastesi kaveruussuhteisiin, joiden huomaisit selvästi olevan vahingollisia omille lapsillesi? Hyväksyisitkö mitä tahansa vain siksi, ettei sinulla ole mielestäsi oikeutta puutua niihin? Minusta vanhemmilla on oikeus ja nimenomaan velvollisuus puuttua kaikkiin lapsiaan koskeviin asioihin, mikäli niistä voisi olla vahinkoa tai vaaraa heidän elämälleen tai kehitykselleen, mukaan luettuna myös kaveruussuhteet.
ole kertaakaan tullut tilannetta että olisin kokenut puuttumisen (siinä mielessä että ystävyys- tai kaverisuhde olisi pitänyt kieltää) tarpeelliseksi.
On luonnollisesti ollut tilanteita, jolloin olen ollut huolissani.
Esimerkkeinä mainittakoon vaikka se kun yhden lapsen ystävä sairastui psyykkisesti ja itsetuhoisina kausinaan vaati valtavasti tukea ja huomiota paitsi omalta perheeltään myös ystäviltään. Siinä oli välillä jaksoja jolloin tilanne oli kovin ahdistava myös lapselleni ja pelkäsin hänen hukkuvan samaan suohon.
Tytöt kuitenkin pysyivät ystävinä senkin vaiheen yli ja ovat sitä yhä tänä päivänä.
Mainittakoon sekin, että kun elämä sitten vuosia myöhemmin oli kova omalle tyttärelleni tämä aiempi "heikoin lenkki" oli kaikista ystävistä vahvin, sitkein ja läheisin tukiessaan lapsensa menettänyttä tytärtäni.
Hermoilin myös pitkään ja perusteellisesti toisen lapsen parhaan ystävän tipahtaessa huumehelvettiin. Lopulta siinäkään ei millään lailla minun puuttumistani tarvittu. Lapsi itse asetti rajat: Nuppi sekaisin ei meille tulla, mutta sitten jos(ja kun) haluat kuiville niin lapseni kuin koko perheemmekin auttoi parhaansa mukaan.
Alkoholi ja tupakka tulevat jokaiselle nuorelle vastaan jossain vaiheessa. Minä ärisen niistä lasten ystäville aina kun on aihetta ihan siinä missä ärisisin omillenikin.
Kenestäkään ei ainakaan vielä ole tullut juoppoa mutta yksi kahdeksasta (21-vuotias) tupakoi.
Lyödä ei saa, leikkeihin on otettava kaikki paikalla olevat mukaan, kiroilu on rumaa (ja mielikuvituksetonta), läksyt on tehtävä, jäljet on siivottava ja koti on kaikkien koti joten sen hoitoon osallistuvatkin kaikki ja niin edelleen. Varsin hyvin ovat ystävätkin talossa talon säännöt omaksuneet.
Kaikista kavereista en pidä, mutta en pidä kaikista maailman ihmisistä muutenkaan. Eikä minun pidäkään. Riittää kun rakastan omaa perhettäni ja joitain omia ystäviäni.
Kohtelias ja ystävällinen sen sijaan niin minun kuin lapsienkin pitää olla kaikille.
Ja itsestään selvää on, ettei ketään syrjitä uskonnon, rodun, varallisuuden tai taustan vuoksi vaan ihmiset kohdataan ihmisinä.
Noin sen näen.
suoraan pihapiiriimme :)
nuo kaksi viimeistä kappaletta ovat niitä jotka saivat minut kirjoittamaan ajatuksia (itselläni ei ole aikuisia lapsia, ei edes teinejä). eli perässä tullaan ;) ja nämä ovat minun elämääni suoraan lainattavia (taaperon äiti).
Mielestäni rasismi on yksi kaikkein pahin kohtalo jota lapsi ajautuu tekemään. Kun malli tulee kotoa, en voinut olla puistossakaan kommentoimatta eräälle pojalle "niinkö äitisi ja isäsi kutsuvat muiden maiden ihmisiä?". arvata vain voi mitä siitä seurasi, mutta oikeassa tiedän olevani. ei tarvinne mainita mikä tuo sana oli...
Olemme laatineet pihapiiriimme juuri nuo mainitsemasi säännöt ja niitä noudattavat muutkin. Porttikieltojakin olen joutunut jakamaan (olempa tylsä). Hienoja kommentteja muuten tässä ketjussa, toivottavasti niitä tulee lisää..
pakko sanoa että kyllä ensinnäkin asuinpaikalla on väliä eli jokaisessa kaupungissa on ne alueet joilla on ongelmaisempi aihmisiä ja niitä joilla ongelmia on vähemmän. Puhun nyt siis ihan reilusti alkoholisteista ja syrjäytyneistä yms joilla elämä ei ihan oikeasti suju ja lastenkaan ei välttämättä ole hyvä olla kotonaan. Toki missään ei olla ihan lintukodossa ja ns hyvinmenijöillä voi olla vaikka mitä ongelmia jne, mutta kuitenkin ne pahimmat lieveilmiöt jää pois tai ainakin vähenee.
Kun siis pahin on karsittu pois niin jää jäljelle se, että luotetaan lapsen valintoihin. Ei kaveria voi kieltää, tai voi, mutta se pitää osata perustella myös pätevästi.
Meillä on ollut hankalia tilanteita kun kaveriksi on osunut lapsia joilla tuo varastelu on enemmän tapa kuin virhe. Ne ystävyydet on rajoitettu aika rankasti ja lapsi on sen ymmärtänyt kyllä ihan mainiosti. Toinen syy onn ollut käytös joka on väkivaltaista tai muuten vaarallista esim alkoholia alaikäisellä jne. Ainoastaan keran on oltu kova kovaa vastaan kun aikuiset emme voineet luottaa edes omaan lapseemme kaverin seurassa joten kaverista oli luovuttava ja töppäilyä oli sitten jo niin että mukana oli viranomaisia ihan riittävästi. Jälkeenpäin on asiasta juteltu muutamiin otteisiin ja nyt isompana ymmärtää aisan vaikka silloin kapinoi rajusti vastaan. Onneksi meillä oli tukea muistakin kuin vain toisistamme sillä välillä oli jo se fiilis että mene ja tuhoa itsesikin kun niin tahdot, vaikka ei se koskaan edes ihan ajatuksena päässä ollutkaan saati puheessa..
Paljonhan on kavereita joista ei pidä tms, mutta ne on taas sitten kärsittävä ja kestettävä. Tosin kyllä sekin varmasti näkyy jossain määrin jos vanhemmat tykkää jostakin kaverista niin yöksi pääsee helpommin jne.
Yksi asia josta aikanaan myös keskusteltiin aika paljon aikusten kesken oli tapaus jossa lasten älynväläys aiheutti rahallisen korvausvastuun. Kolmen kaveruksen koplasta yhden vanhemmat pesivät kätensä koko jutusta. Silloin lasten yhdessä olo oli pakko tehdä valvotummaksi ja rajoittaa yhdessä menoa yms. Yhden mukana olleen vanhemmat kielsivät kokonaan laverusten yhteyden ja se kyllä tuntui pahalta eikä siihen oltu valmiita. Vaikeaa vaan oli miettiä se että reagoiko yli ja näkeekö sen oman lapsen ihan realistisesti ja arvioiko hänen osuuttaan oikein jne. Ei siis helppoja juttuja ollenkaan..
Meillä on kyllä ihan sukulaisiakin joille lapset eivät mene yöksi. Syynä on juuri se että turvallisuus ei ole sitä luokkaa jonka kotona saa ja siellä voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Kyse on siis ihan oikeasti turvallisuudesta ja vähän sensuuristakin. Kaikkea ei tarvitse nähdä ja kuulla ennen kuin on tietyssä iässä ja maailma alkaa aueta enemmän muutenkin..
Se on vaan yritettävä kasvatta alasta niin että se oikea ja väärä erottuu ja asian ymmärtää. Sen jälkeen on pakko antaa vapautta ja seurata miten siivet kantaa ja tarvittaessa puuttua asioihin. Ennakkoon ei oikein kannata alkaa kamalasti sorkkimaan. Toki voin kyllä sanoa että on niitä ystävyyksiä joiden soisi kestävän läpi elämän ja tiet vie erisuuntiin silti. Toisaalta taas on kannustettu pitämään yllä yhteyttä ystäviin vaikka heikkoakin niin silti jotta ei kukaan katoa kuvioista noin vain ja sieltä saattaa aina joku palata kuvioihin mukaan tauon jälkeen jne.
Meillä myös on alueella ja koulussa ollut tämä "koko kylä kasvattaa"-teema jonka seurauksena kukin ainakin kotonaan ja pihallaan puuttuu asioihin rohkeammin. Itse olen kyllä komentanut ja säännöt tehnyt selväksi aina vieraillekin ja kotiin lähtö tulee jos menee pieleen. Hyvin toimii ja rasavillikin on ihan mukava hemmo ainakin meillä, naapurista olen kuullut toista.. Puheisiinkin puututaan jos korvaan osuu jokin joka ei asialliselta kuulosta. Eli kyllä kotonaan voi puuttua ja mielestäni on toivottavaakin ainakin jos oma lapsi tuolla meuhkaisi jossakin niin toivon että joku sanoo asiasta. Eikä se malli tule aina kotoa, aika harvoin tulee vaan ne tavat monasti opitaan muualla ja tavallaan esiinnytään jopa muuualla.