i love halonen

Väitän, että Tarja Halosen suosiossa on pääosin kyse suggestiosta. Halonen on ihan niin kuin meidän äiti, ja niitä ”meidän äitejä” mahtuu Suomeen pari miljoonaa. ”Meidän äitiä” ei voi hyvällä tahdollakaan voi kritisoida, vaikka kuinka järki sanoisi toisin. Sen lisäksi Halosen käyttämät teemat ovat sellaisia, joita vastaan ei voi pahasti sanoa. Kun presidenttiehdokas jaksaa tarpeeksi pitkään manifestoida riistoa, sortoa ja pahoinvointia vastaan, alkaa kyynisempikin kaveri sanoa itselleen: ”Hei! Tuo tätihän on oikeassa!”

Mutta kun ehhhhhh. En kiellä, etteivätkö riisto, sorto ja pahoinvointi olisi tosiasioita. Minä en vain osaa ymmärtää, miten ihmeessä Tarja Halosen keinot ja mandaatti riittävät maailmanlaajuisten epäkohtien korjaamiseen. Toistaiseksi Halonen on jaksanut pitää ihmeellisen paljon ääntä näkemistään vääryyksistä, mutta hän ei ole yhtäkään kertaa esittänyt ratkaisua ongelmaan. Siinä, missä huonon omantuntonsa runtelemat yksilöt syöksyvät kyynelsilmin vaaliuurnille kuullessaan Tarja-tädin toteavan maailman olevan mätä, samat otukset ovat kuitenkin täysin kykenemättömiä ajattelemaan asiaa objektiivisesti. Onko hyvinvointi lisääntynyt Tarja Halosen aikana? Ei. Onko Tarja Halonen tuonut lisää työpaikkoja Suomeen? Ei. Onko Tarja Halonen tehnyt Suomesta turvallisemman? Ei. Onko Tarja Halosella toimivaa visiota, joka edesauttaisi muutosta tulevan kuusivuotiskauden aikana? Ei. Lähinnä Halonen näyttää menettävän uskottavuuttaan ja otettaan, tästä esimerkkinä kiista puolustusvoimien ylipäällikkyydestä, Stasi-lista sekä varallisuusveroristiriita, joka sai vähänkin tilannetta seuranneet suomalaiset kyseenalaistamaan presidentin ja pääministerin virkasuhteen toimivuuden.
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

meidän muumilandiassa ämmähän on irvikuva "yhteisten
asioiden hoitamisesta"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paras kaikista ikinä kirjoitti:

Väitän, että Tarja Halosen suosiossa on pääosin kyse suggestiosta. Halonen on ihan niin kuin meidän äiti, ja niitä ”meidän äitejä” mahtuu Suomeen pari miljoonaa. ”Meidän äitiä” ei voi hyvällä tahdollakaan voi kritisoida, vaikka kuinka järki sanoisi toisin. Sen lisäksi Halosen käyttämät teemat ovat sellaisia, joita vastaan ei voi pahasti sanoa. Kun presidenttiehdokas jaksaa tarpeeksi pitkään manifestoida riistoa, sortoa ja pahoinvointia vastaan, alkaa kyynisempikin kaveri sanoa itselleen: ”Hei! Tuo tätihän on oikeassa!”

Mutta kun ehhhhhh. En kiellä, etteivätkö riisto, sorto ja pahoinvointi olisi tosiasioita. Minä en vain osaa ymmärtää, miten ihmeessä Tarja Halosen keinot ja mandaatti riittävät maailmanlaajuisten epäkohtien korjaamiseen. Toistaiseksi Halonen on jaksanut pitää ihmeellisen paljon ääntä näkemistään vääryyksistä, mutta hän ei ole yhtäkään kertaa esittänyt ratkaisua ongelmaan. Siinä, missä huonon omantuntonsa runtelemat yksilöt syöksyvät kyynelsilmin vaaliuurnille kuullessaan Tarja-tädin toteavan maailman olevan mätä, samat otukset ovat kuitenkin täysin kykenemättömiä ajattelemaan asiaa objektiivisesti. Onko hyvinvointi lisääntynyt Tarja Halosen aikana? Ei. Onko Tarja Halonen tuonut lisää työpaikkoja Suomeen? Ei. Onko Tarja Halonen tehnyt Suomesta turvallisemman? Ei. Onko Tarja Halosella toimivaa visiota, joka edesauttaisi muutosta tulevan kuusivuotiskauden aikana? Ei. Lähinnä Halonen näyttää menettävän uskottavuuttaan ja otettaan, tästä esimerkkinä kiista puolustusvoimien ylipäällikkyydestä, Stasi-lista sekä varallisuusveroristiriita, joka sai vähänkin tilannetta seuranneet suomalaiset kyseenalaistamaan presidentin ja pääministerin virkasuhteen toimivuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu