Mistäköhän johtuu, että Espoossa Mankkaalla A24-asemalla on maksanut 95E 1,36 euroa ja 98E 1,40 jo useamman kuukauden. Öljyn markkinahinta kun on tänä aikana muuttunut. Harmittaa, kun tuo oli aikanaan suht' edullinen tankkauspaikka Plussa-kortilla, mutta nyt bensaa saa halvemmalla muilta asemilta ilman bonuksia tai plussia.
Mankkaan A24:lla
Hinta ei muutu?
101342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Bensan markkinahinta ei riipu öljyn hinnasta. Tietty korrelaatio niillä on, mutta varsinkin kesäisin bensan hinta kulkee omia polkujaan riippumatta raakaöljyn hinnasta. Suurin tekijä on USA:n liian pieni jalostamokapasiteetti. Uusia jalostamoja ei uskalleta rakentaa, kun ei tiedätä koska öljyhuippu tulee ja halutaan mielummin investoida uusiin biopolttoaineisiin.
Bensan maarkkinahinta on ollut toukukuusta asti noin 800 USD/tonni paikkeilla. Tuo Mankkaan hinta on ollut oikea koko kesän.
Ettei vaan aseman edusta puhu pöppöa perustellakseen kusetushintoja. Lisäksi euro huitelee kohta 1.40:ssä. Rehellinen hinta ko. asemallakin pitäisi olla 1.28 - korkeintaan. Samaan aikaan Ruotisn puolella hintaa on laskettu päivittäin. On se kumma miten Suomessa sallitaan polttoainealallakin kartellihinnoittelu.
http://www.kauppalehti.fi/4/i/raha/raakaaineet/oljy.jsp
Bensan hinta laski vasta alkuviikosta 800 dollarista 730 dollariin, josta se nousi heti takaisin 750 dollariin. Nyt on 742 dollaria ja suunta on taas ylöspäin, koska USA:n varastot pienenenivät viime viikolla odottomattomasti ja rajusti. USA:ssa hermoillaan nyt ja hinta heiluu päivittäin.
Lasketaan:
bensa 742 USD tonni
1 € = 1,38 USD
tiheys 750 g/litra
=> 0,403 €/l
oletetaan katteeksi, hävikiksi ja kuljetus- sekä varastointikuluiksi 0,115 €. Huom. bensasta haihtuu noin 2% taivaan tuuliin ennen kuin se on auton tankissa.
=> 0,518 €/l
Lisätään kiinteä vero 0,588 € ja koko homman päälle ALV 22%
=> 1,349 €/l
Mankkaan asemalla on täten laskuvaraa noin 2 s/l. Bensan tukkuhinta ei kuitenkaan muutu päivittäin sen maailmanmarkkinahinnan heiluessa. Odotetaan nyt ensi viikolle. Jos hintataso jää 740 dollariin, nähdään ensi viikolla kahden sentin lasku.
Puheet jostakin 1,28 hinnasta ovat täyttä utopiaa. Sillä hinnalla bensan kuljetuksesta satamasta varastoon, varastoiminen, kuljetus asemille, haihtumisen kompensoiminen ja kauppiaan kate saisivat olla yhteensä 5 senttiä per litra!
Eiköhän miehittämätön asema, kuten A24 pärjää ilman kauppiaan katetta. Kate on jo peritty moninkertaisesti korkojen kera Nesteen jalostus- ja muissa portaissa. Siitä huolimatta Nesteen asemat ovat ehdottomasti Suomen kalleimpia - syynä tehoton organisaatio?
Ei tuo Mankkaan asema ole ilmainen. Tontti/vuorka on varmasti hinnakas. Aseman laitteet ja ylläpito maksavat. Sijoitetulle pääomalle on saatava edes kohtuullinen tuotto.
Vielä tuosta 2%:n haihtumisesta. Siitä pitää myös maksaa bensavero ja ALV. Eli jo yksistään haihutuminen tekee noin 3 sentin kustannuserän. 1,28 hinnalla jakeluun ja katteeseen jäisi yhteensä 2 senttiä. Miksi bensaa pitäsi myydä ilmaseksi?
Kyllä tollasestakin asemasta tarvitaan katetta ihan yhtä lailla kuin kauppiasvetoisesta asemasta. Miehitetyissä asemissa on vain se 2c bensavaraslisä.
Mitä tulee Nesteen A24 ja Nex automaattiasemien hinnoitteluun, sama hinta niissä on kuin Teboilissa ja Teboil Expressissä.
http://www.kauppalehti.fi/4/i/raha/raakaaineet/oljy.jsp
Laskettu pumppuhinta, jos katteeseen ja jakeluun varataan samat 11,5 senttiä:
1,359 €/l
Se on juuri sama hinta, joka oli tolpassa 15 min sitten, kun ajoin aseman ohi.
Tankkaa sieltä mistä halvimmalla saat. Ei kannata liiaksi kiintyä yhteen paikkaan.
numeronnäppäimistö rikki,me auttaan vähä.
Bensa halventunut sentillä. Nyt alennuskortilla 1.339!