KASETIT / Viimeiset päivät ja ajanmerkit
Israelin ja maailman jäljellä oleva profeetallinen aika
Tekijä / tekijät Leo Meller
Tuotenumero 6552
Sarja Montako minuuttia jäljellä maailmanlopun kellotaululla?
Osa Kasetti 2
Kustantaja Kuva ja Sana
Äänitteen kesto 90 minuuttia
Paikka Kristillinen Keskus
Päivämäärä 30.01.2007
Pian maapallolla on jopa 30 uutta ydinasevaltiota. Mossadin ex-johtaja Ephraim Halevi julistaa kolmannen maailmansodan jo alkaneen – ääri-islamilaisten ja länsimaiden välillä – ”Miksi kukaan ei ole tietoinen siitä?” hän kysyy. Kalastaja Linkola ennustaa aikaa olevan kolmekymmentä vuotta siihen, kun miljardien ihmisten pieni eliitti vetäytyy ilmastoituihin luoliin – muut tuhoutuvat… Raamatun profetiat vahvistuvat sadoin tällaisin lausunnoin. Puhuja katsoo tuomiopäivän kellon kautta Israeliin ja Lähi-itään. Israelin aikaisempi pääministeri ennakoi maailmalla olevan vain 1000 vuorokautta aikaa – mihin? Silloinko Persia, Googin kumppani, iskee? Vai tekeekö Israel – mitä? Ilmestyykö ns. ”Kahdestoista imaami” tänä vuonna ja rakentaako hallituspaikkansa Irakiin – kuulet yhden tosiasian toisensa jälkeen Raamatun maiden kaikkein tuoreimmista ajan merkeistä – asiaa, jotka kukaan toinen ei puhu. Mitä ennakoi pääministeri Olmertin vierailu Putinin luona? Kuule myös ilmestyksestä: enkeli nimeltä Israel Herätys on jo liikkeellä. Puhuja siirtyy Israelin ulkopuolisiin näkymiin ja toteaa maailmanmenon muistuttavan 2. maailmansotaa edeltävästä kaudesta Saksassa. Profeetallinen maalailu kattaa aikamme merkit, samaiset jotka saivat tuomiopäivän kellon hallitsijat siirtämään osoitinta – mutta vain Raamatun profetian kautta ymmärrämme, mitä on tulossa. – Sarjan ensimmäinen puhe käsittelee Hengen maailmoja ja Jumalan kansan kohtaloita keskiyön myllerryksissä. Tämä puhe selvittää maallisen tason.
Tämä tuote on saatavilla myös CD:nä ja MP3:sena.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.