3,3 % Elokuussa. tasa arvo tupo.
Hoh
Hoijaa
192960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
vai ÄO:sta?
Siis mikä tupo?
Tuo 3,3% on kylläkin taksankorotus eikä palkankorotus. Jos nyt sattuu olemaan niin, että taksirengin palkka nousee myös juuri tarkalleen tuon prosenttimäärän verran, niin kyse on vain siitä, että renki ja isäntä ovat tehneet puhtaan prosenttipohjaisen palkkasopimuksen. MISSÄÄN LAISSA EI PAKOTETA SIIHEN, ETTÄ PALKASTA PITÄISI SOPIA JUURI NÄIN. Työsuojeluviranomaiset ovat mm. puhelinmyyntialalla puuttuneet siihen, että yrittäjän liiketoimintariskiä on vyörytetty työntekijän niskaan puhtaalla provisiopalkalla, josta on vielä jälkikäteen vähennelty asiakkaiden peruuttamien lehtitilauksien osuuksia provisioista. Jos pohjapalkan saa nykyisin jopa puhelinmyynnissä, niin pitäisi sellaisesta pystyä sopimaan taksissakin.
Sitäpaitsi: isännän palkka (=liikevaihto miinus kaikki kulut) nousee enemmän kuin tuon 3,3 prosenttia. Liikevaihto nousee tuon verran, mutta kiinteät kulut ja suuri osa muuttuvista kuluista ei elokuussa heilahda mihinkään suuntaan. Toki inflaatiota tapahtuu niissäkin pikkuhiljaa, mutta esimerkiksi taksin leasingvuokra ei elokuussa hyppää 3,3 prosenttia korkeammalle taksankorotuksien takia.
Katsos kun sitä taksaa tässä maassa nostetaan jälkijättöisesti jo todettujen kustannusten nousun perusteella.
Eli oikeastaan se isäntä on antanut palveluitaan velasi jo pitkään ennen kuin se taksa nostetaan ministeriön päätöksellä.
Ja nämä kustannukset ja niissä tapahtunut inflaatio on Tilastokeskuksen aurinkoakin tarkemman syynin alla, joten sinun kateelliset lässytykset voinemme jättää aivan omaan arvoonsa
Oli siinä vähän asiaakin.
Tuo taksaa koskeva osuus oli ihan tuubaa, mutta tuosta minimipalkka/takuupalkka-asiasta olen samaa mieltä.
Oma kuljettajani saa takuupalkan joka tunnilta minkä on töissä ja prosenttipalkka astuu kuvaan sitten kun tuo taso ylitetään.
Ei oikein kehtaa orjatöissä enää pitää ketään.
Voisi toivoa, että kuljettajasi olisi yhtä solidaarinen sinua työnantajaasi kohtaan.
Eli jos tuntituotto sattuukin olemaan huomattavasti normaalia suurempi, niin tyytyisi vähempään sinun hyväksi ;)
Näinhän ei tietenkään ole, arvaan.
Jos alan taksarakenne olisi nykyistä kitutasoa terveemmällä pohjalla, niin mitään takuupalkkoja ei tarvittaisi, tai ainakin niitä voisi maksaa jos tosiaan niin huonosti duunia olisi.
Nykyisellä kannattavuustasolla kun ei voi järkevästi oikein pitää edes sitä prosenttipalkkaistakaan töissä.
Järjetön tilanne, mutta tyhjän saa pyytämättäkin.
Eli kuskin pitäminen alkaa olla hyväntekeväisyyttä, eikä perse kyllä kestä missään nimessä maksaa prosentiliksaa enempää, ikävä kyllä sinänsä
Taksiliitto alkaa olla aivan munaton alan ahdingon edessä, joudun kohta lopettamaan maksamisen tuohon suuntaan, jos ei räväkämpiä mielipiteitä ala esiintymään kuljettajapulan ja taksatason järkeyttämiseksi
Itse asiassa palkanmaksu menetelmällä minimipalkka plus provisio johtaisi myös tuohon solidaarisuuteen työnantajaa kohtaan kuvaamallasi tavalla.
Oletetaanpa, että taksamittari raksuttaa vuoron aikana vaikkapa 240 euroa ja että kuljettajalle on sovittu maksettavaksi 33 prosentin provisio. Kahdeksan tunnin vuorosta maksettavaa palkkaa kertyy 79,2 euroa.
Samaan tulokseen tuolla kassalla voitaisiin päästä esimerkiksi sopimalla, että palkka on 5 euroa tunnilta plus 16,3 prosenttia kassasta.
Nyt jos kassa sitten olisikin vaikkapa 300 euroa, niin 5 euroa tunti + 16,3 prosenttia antaisi palkkaa 88,9 euroa tuosta vuorosta. Prosenteissa 29,6% kassasta. Solidaarisuus autoilijaa kohtaan siis toimii, kun kassa on suuri.
Ja jos kassa olisikin vain 100 euroa, niin 5 euroa tunti + 16,3 euroa olisi 56,3 euroa, eli 56,3% kassasta. Solidaarisuus kuskia kohtaan siis toimii, kun kassa on pieni.
Matematiikkaahan tämä vaan on. Mutta ihan yhtä lailla matematiikkaa on se, että taksiauton leasingvuokra ei elokuussa maagisesti pomppaa 3,3 prosenttia ylöspäin. Samoin matematiikkaa on se, että polttonesteiden hinnat todennäköisesti laskevat kesäsesongin jälkeen hieman, kuten on tapahtunut lähes aina. Autoilija lyö suurimman osan kuluistaan lukkoon siinä vaiheessa, kun hän valitsee autokaupassa, millä pirssillä ajaa seuraavat vuodet.
Ja sinä olet väärässä esittäessäsi jotain työnantajajeesusta.
Tosiasiassa tällä alalla ei ole mahdollisuus leikkiä mitään hyväntekijää palkoillisten suuntaan.
Ja tämä ainoastaan siksi, että taksat ja palkanmaksukyky on viranomaistaholta säädeltyä.
Jokainen työnantaja varmasti maksaisi enemmän, jos se vain olisi taloudellisesti mahdollista ja järkevää.
Pahansuopaisuudesta tai kitsaudesta ei nyt ole kyse, vaan realiteeteista
Alamme on auringonlaskun ala ja Taksiliiton mm. pitäisi pikaisesti herätä todellisuuteen ja nostaa ns. kissa pöydälle
Ei ole mitään tarvetta "jeesustella".
RAaka tosiasia vaan on, että jos haluat hyvän kuljettajan joka pysyy töissä kauemmin kuin pari kuukautta, sille pitää maksaa "kunnon" palkkaa.
Eipä ole kuskipulaa meikäläisellä, mutta toki minä siitä hyvästä joudun maksamaan enemmän.
Toki jos liikennöi sellaisella paikkakunnalla, että saa olla tai olla olematta ajossa silloin kun huvittaa, niin parhaaseen tulokseen pääsee toki ajamalla vain ja ainoastaan sen minkä itse jaksaa.
Siihen suuntaan tämä ala on menossa ja ilmeisesti se on ollut lähtökohta alunperin koko liikenteen harjoittamisessa.
Pohjapalkka auto ja kuljetusalalla on yli 11 Euroa ja siihen maksetaan olosuhdelisää illalla 20%, yöllä 40% ja pyhäisin mm. lauantaiöisin 100%. Minipalkka lauantaiöisin kuuluisi olla yli 22 E, kun se nyt jää parhaimpinakin öinä alle 20 Euron, keskimäärin 15-16 Euroon.
AKT:n sopimuksin henkilöliikenteessä 160 tuntia 4 viikossa ajavan ansioksi muodostuu n. 2000E ja taksin tunneilla pitäisi kertyä ylitöiden kanssa lähes ja jopa ylikin 3000E kuukaudessa.
Sopimukseen kuuluu myös työajan lyhennys, mikä tarkoittaa 18-19 palkallisen Pekkaspäivän oikeutta vuodessa.
Taksissa päästään suunnilleen puoleen ansioon ja Pekkaset on rukkaset. 5 Euron pohjapalkat ovat säälittäviä puheita vailla mitään realismia.
Liikennelupa tulisi antaa kaikille halukkaille. Ajovelvoite pitäisi poistaa ja kuluja karsia. Nykykuluilla ei pelkästään yrittäjän ajomäärä riitä, jos kyytimäärä autoa kohden puolittuu lupien lisääntyessä. kysyntä ja tarjonta toki korjaa tilanteen pitkällä aikavälillä, kuten Ruotsissa kävi, mutta aluksi tulee "ruumiita", kun aikansa eläneet autoilija joutuvat luopumaan.
Sivutoimisia taksilupia tulisi jakaa heti ruuhka-aikojen kysyntää paikkaamaan. Mutta sivutoimiluvalla pitäisi olla huojennusta kuluissa. Ei ole mitään tolkkua siinä, että takseilta peritään ylimääräisiä vakuutusmaksuja tonneittain vuodessa.
Minäkin haluan semmoisen sivutoimisen taksiluvan. Hittojako siellä hiljaisina aikoina päivystää. Haluan ajaa vaan " kermat päältä " ja tietysti kevennetyin kuluin. Kai tuon oikean taksiluvan saa helposti vaihdettua semmoiseen sivutoimiseen lupaan ???
Siis mikä on tyhmempää kuin ventata tuntikaupalla kyytiä. Silloin voi tehdä jotain tuottavampaakin. Nykyinen kommunistijärjestelmä kovine kuluineen on ihan älytön. Autot jauhaa joutokäyntiä tolpilla, eikä kukaan tienaa mitään.
Ei ole olemassa mitään kermaa. On vaan enemmän kyytejä. Hiljaisina aikoina kysyntä määrittää autojen määrän nykyisen poliisin sijaan.
Ihmeellistä nössöilyä nykyisäntien meininki. Sivutoimiluvat antaisivat reserviä isoihin tapahtumiin ja vaikkapa lentokentille, joissa kyydin odottaminen saattaa kestää nykyisin toista tuntia. Näille sivutoimiluville ei välttämättä tarvitsisi välittää kyytejä.
Onneksi on olemassa valinnan vapaus työpaikan suhteen.
Tuohon AKT:n tasoon ei tällä alalla valitettavasti pääse edes autoilija itse ajamalla nuo mainitsemasi tuntimäärät.
Mistäköhän meinaat että se rahasumma mikä tuon palkan maksamiseen tarvitaan löytyy?
Oma kuskini saa takuupalkkaa 10 euroa tunnilta ja ajaa vain päivisin.
Luuserit alistuvat kohtaloonsa. Jos ei taksi kannata, niin se pitää sorvata kannattavaksi. Tarvetta toiminnalle kuitenkin on. Millään alalla ei yritetä 50 000 Euron investoinnein 25 Euron tuntiveloituksella. Muurarikin ottaa yli 50 Euroa, vaikka sen työkalut maksaa kympin.
Kun tämä taksitoiminta nyt kuitenkin on säädelty hintoja myöten viranomaisten taholta, niin aika vaikea tilannetta on tämän järjestelmän puitteissa korjata.
Taksiliittokin meni tätä uutta lakia valmistellessa mielestäni siinä harhaan, että tavoitteena oli pitää kaikki ennallaan.
Kerrankin olisi ollut tilaisuus saada järjestelmään autoilijoita hyödyttäviä parannuksia, mutta ilmeisesti ei ollut edes yritystä.
Taksiliikenteen työnantajat ry ja AKT on tehnyt ihan omat sopimukset ja siellä on kyllä selkeästi alhaisempi palkkataso kuin tuo sinun kehumasi taso. En tiedä mistä olet nuo summat repinyt?
Asiakkaan näkövinkkelistä olisi mukavampaa jos perusmaksu poistuisi. Itse käyttäisin taksia paljon enemmän jos ei olisi perusmaksua (lyhyillä matkoilla varsinkin). Takseilla ei olisi niin paljon sitä tolpilla päivystämistä. Olisi työkin varmaan mielekkäämpää tehdä jos olisi jonkun verran enemmän ajoa.
Taksille on tietenkin sama tuleeko hinta ajosta, vai lähdöstä. Kyydin hinta pitäisi kuitenkin saada 20-30% nykyhinnoista ylös päin. Hinnan aleneminen on haaveilua. Taksikin haluaisi saada naftat viidellä kymmenellä sentillä. Taksin kuljettaja saa bruttona mittarihinnasta 32-33% ja siitä summasta maksaa verot ja sotunsa. Kympin kyydistä jää käteen 2.5-2.7 Euroa, joten tinkaaminen on vittuilua. Päivällä kympin kyytiin saattaa kulua kolme varttia, kun tuo hinta sisältää asiakkaan luokse ajamisen, varsinaisen kyydin ja vielä kyydin päättymispaikasta ihmisten ilmoille (asemalle) ajon. Tämän takia sinne satamaan ei niitä autoja tule, koska se ei lyö leiville. Satamasta asemalle kyyti on persnettoa aina ja niitä kyytejä sieltä enimmäkseen tulee. pahimpaan ruuhkaan edestakainen keikka on ollut tunninkin reissu ja hintaa kertyy 12 Euroa.
Kodinkonekorjaajallakin on minimiveloitus. Omakohtaista kokemusta, 45€ oli minimiveloitus 10min työstä. Siihen päälle matkakulut jotka oli sen verran että olisi kannattanut sanoa asentajalle että älä tule omalla, mä lähetän taksin hakemaan, tulee halvemmaksi.