Arin levy on ollut listaykkösenä edelleen vaikka uutuuksia on tullut esim. Bon Jovilta ja Velvet Revolverilta. Mitäs albumeja on tulossa nyt loppukesästä ja onko niiden joukossa mahdollista Arin ykköspaikan uhkaajaa. Faktahan on ettei levy voi ikuisesti olla ykkösenä joten mikä levy tiputtaa sen kärkipaikalta? Veikkauksia...
Listakakkoseksi?
BMK
271134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kristianin Ensiaskeleet nyt kun se keikkailee ja ihmiset oppii tuntemaan paremmin sen ainutlaatuisen äänen livenä.
Ari ei keikkaile??
Kristianin ääni on mun mielestä tuiki tavallinen.Paras sen kuitenkin tyytyä tommoseen "hitaaseen", koska ääni ei kertakaikkiaan sovi "kunnon musaan". Arilla sitä vastoin on semmoiset äänenlahjat, että niillä "luritellaan" vaikka millaista musaa. Aina on yhtä hyvän kuuloista!
ovat menneen talven lumia silloin kun Arin levy alkaa laskea.
joskus syksyllä pudottaa Arin kärkipaikalta.
Eikös Epuilta ole levy tulossa?
Nightwish ensimmäisenä, mutta sitten myös se,että se julkaistaan vasta syyskuussa. Kyllähän toi Arin suosio on hurja, mutta kun levyn myynnistä on kyse niin saattaa olla ,että se on jo joka kodissa ennen syksyä. No ootellaan.
Heh, kukaan ei ole maininnut idols-kisan kakkosta Anna. Eikös tytöltä tule levy ens kuussa ja sen luulis menevän listakärkeen?
myös. Olihan Annalla idolssinkin aikaan toiseksi suurin kannattajajoukko. En ole Annan sinkkua kuunnellut tai kuullut vielä, mutta tuskinpa ääni on ainakaan kisasta huonontunut. Uskon että Sony panostaa tällä kertaa kunnolla Annan levyyn ja aikaakin on hioa biisejä kuntoon. Juu, luulenpa, että se on Anna.
Ei mulla mitään Kridenkään ykköspaikkaa vastaan ole, en vain jaksa uskoa että coverlevy innostaisi kansaa niin paljon. Itsekin olin aikoinaan fanaattinen Gunnari-fani, mutta Spaghetti Incident jäi meikältä hankkimatta, vaikka kyllähän Gunnarit upeasti coveroivat Bob Dylanin Knokcin' Heavens Door -biisin. Offtopicina sanoisin, että yksi parhaista covereista ikinä ja jos asiassa halutaan pysyä edes hiukan, niin onhan Arin Perfect Strangers-vetokin aika mahtava.
selvänäköinen veikkaus. Olihan hän todella suosittu idoliaikana.
Se, että Kride on nyt listalla kakkosena vaikka oli kisassa suosituimmuusjärjestyksessä neljäs, antaa aiheen uskoa, että Kride olisi listalla kolmantena jos Anna olisi jo nyt mukana.
Ja syksymmällä ehkä ollaan jo innostuneita kuulemaan jotain uutta, joten Anna!
tuolta sen My Space sivulta voi kuunnella paitsi tämän sinkun niin myös joka viikko aina uuden näytteen jostain levyn biisistä.
Tää sinkku ei oikeen toimi, on mun mielestä jotenkin ärsyttävä, eikä toi toinenkaan biisi oikeen toimi. En taida olla levyn kohderyhmää, joten älkää ottako vakavasti mun kommentteja, en pidä tuon tyylisestä musasta yleensäkään.
olisi ilmestynyt vasta syksyllä olisi se nyt kuudetta viikkoa ykkösenä ja varmasti jatkaisi ennätysä eteenpääin, koska Arin lyvy alkaa olla jo kaikilla ketkä siitä ovat olleet kiinnostuneita ja monet sellaisetkin kelle se on väkisin lahjoitettu.
jauhatte? Täähän on ARI KOIVUNEN palsta
MOOOODEEEEEEEEE!!!!!!!! TÖÖÖIIIITÄÄÄÄ!!!!
Jos Annan levyä ostavat vain idolsissa Annaa fanittaneet teinit niin se ei hyvää lupaa. Laajempi yleisö pitäisi saavuttaa. Arin ja Kriden levyjä ostavat myös aikuiset.
tulee Nightwish..! Tai eihän sitä tiedä. Mielenkiintoinen ajatus kuitenkin.
Ja JOS tädillä olisi munat ja sitä rataa :DDDD
suosittua nykyään, niin ei tarvitsisi sinunkaan latteuksia kattella täällä.
meinaa tädilläsi Kristiania? Miehistä miestä! No jo on maailman kirjat menneet sekaisin jos on siirrytty taas keskiaikaan! Mikä siitä Kridestä tekee tädin?
kolmossijaa ylemmäs, eikä myöskään r'n'b:llä.
viittavan tuohon naurettavaan jossitteluun, eli yhtähyvin kai olisi voinut sanoa jos lehmällä olisi pyörät jne.
Väkipakollakos sinä täällä olet toisten "latteuksia" kattelemassa. Hus hus toisille palstoille!!!
fiksujakin kirjoittajia..
että Anna ei tule pärjäämään markkinoilla. Varsinkin kun se "hehkuttelee" niillä portugalibiiseillä. En usko niiden kaupallisuuteen. Kristiina saattaa yltää kotimaisilla iskelmillä korkeallekin, koska on varmasti kaikkien pikkutyttöjen idoli ja isojen poikien märkäuni. Iskelmä pärjää aina ja uskon että Kristiinalle on löydetty hyvät biisit.
vaikka miten vihjailisi.
Vaikka onhan se aivan älyttömän hyvä levy, mutta ei se tosiaan voi olla ikuisesti ykkönen.
Syksyllä on tulossa huima joukko uutuuksia, mm Yö, Eput, Him, Nightwish, Lauri Tähkä, Kristiina Brask, Anna Abreu jne. Eli tästä joukosta kyllä varmasti tulee viimeistään ohi menijöitä. En ole varma, mutta tuo Anna levy ilmeisesti ilmestyy noista ensimmäisenä? Tietty tuolta popimmalta puolelta saattaa tulla yllättäjiä? Tai klassiselta? en oikeen tunne muuten tuota pop genreä, kuin noita edellä mainittuja...
Voi olla, että tässä pari viikkoa mennään niin, että vuorotellen Kride ja Ari on ykkösenä, ero myynneissä voi olla niin pieni kun muutenkaan myynnit ei ole kesällä kummosia. Loppupeleissä, Kride ei tietenkään yllä Ari myynti lukuihin, mutta saattaahan tuo jopa platinarajan ylittää, Arin ylittäessä tuplaplatinan.
Jos vasta Annan levy pudottaa Arin kärkipaikalta niin sitten FFTF on kokonaiset 12 viikkoa kärjessä, aika huima juttu jos näin käy! Silloinhan 100 000 levyn raja menee mahdollisesti rikki...
nightwish vaihtaa vallan, jos ei joku sitä ennen sitä tee. Hienoa kuitenkin tollanen jättimenestys arin kannalta.