Ystävyys meni mut oli ainakin hauskaa..

dt50r

Miia tulethan illalla bileisiini? Joo tietysti minä vastasin. Olihan ne vuoden kuumimman bileet joihin kaikki halusivat. Jospa siellä tapahtuisi jotain kivaa mistä en voisi vielä edes uneksia. Illalla bileiden lähestyessä kävin suihkussa ja ajelin karvat kaikkialta pois. Laitoin päälleni parhaat ja seksikkäimmät alusvaatteeni joihin kuului tietysti stringit ja push upit.. Sitten laitoin päälleni parhaimman paitani ja minihameen. Lopuksi meikkasin itseni seksikkääksi. Ja sitten olin valmis. Hups melkein tärkein unohtui. Menin kaapilleni ja otin pari kortsua mukaani. Nyt olin valmis sanoin itselleni ja hymyilin.

Lauran bileissä oli paljon hyvän näköisiä poikia ja tyttöjä. En ole lesbo vaikka kattelenkin tyttöjä. Bi saatan olla.. Mutta minulla ei ollut aikaa miettiä sitä, kun paras kaverini Niina tuli luokseni ja käski minut mukaansa. Lähdimme kävelemään portaita ylös ja menimme yhteen isoista huoneista. Huoneessa oli villi meno päällä. Nuoret harrastivat ryhmäpanoa ja kaikilla oli hauskaa. Tunsin kuinka pikkuhousuni kostuivat kun katsoin nuoria. Yhtäkkiä Niina työnsi kätensä hameeni joukkoon ja alkoi hyväilemään minua. Kysyin Niinalta että mitä hän teki mutta Niina käski minun vain nauttia. Niina otti paitani pois päältäni ja alkoi hyväilemään rintojani. Se tuntui aivan mahtavalta. Menimme makaamaan sängylle ja Niina otti hameeni pois päältäni. Sitten hän jatkoi rintojeni nuolemista ja joku poika siirtyi vaginani luokse. Hän otti stringit pois päältäni ja aukaisi haarani ja alkoi puhaltamaan klitorikseeni. Tunsin kuinka vartaloni värähteli. Tunnelma oli kiihottava. Poika laittoi kielensä klitaani ja alkoi nuolemaan sitä. Ensin kiusoitellakseen minua ja sitten hän ryhtyi kunnolla hommiin. Hän teki aakkosia kielellään ja myös sen kuuluisan perhosen. Tunsin kuinka jalkani ja klitani rupesi värisemään. Hengitykseni vaikeaa. Poika jatkoi nuolemistani ja Niina tuli päälleni ilkosillaan ja laittoi pillunsa naamalleni. Rupesin nuolemaan Niinaa raivoisasti. Kuinka Niinan pillu tuoksuikaan ihanalta. Niina heilui päälläni ja äänsi ihanasti. Tunsin kuinka orgasmi rupesi kulkemaan lävitseni. Kiljuin kovaa ja en voinut tehdä mitään. Orgasmi oli valtava. Paras mitä olin koskaan saanut. Makasin vain sängyllä. Lopulta kun olin rauhoittunut, käskin Niinan pois päältäni, puin päälle ja lähdin nopeasti bileistä.

Onneksi muutimme seuraavana päivänä pois kaupungista ja kukaan ei voinut puhua minulle bileiden tapahtumista. Olemme edelleen Niinan kanssa väleissä ja kirjoittelemme toisillemme, mutta en voi koskaan unohtaa tapahtunutta ja siksi emme tapaa enää Niinan kanssa. Nyt minulla on poikaystävä Joonas ja voin harrastaa hänen kanssa kaikkea kivaa ;)

0

43917

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        73
        1213
      2. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        81
        1109
      3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        24
        1075
      4. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        129
        955
      5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        6
        898
      6. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        60
        844
      7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        73
        714
      8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        132
        672
      9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        50
        652
      10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        80
        632
      11. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        48
        537
      12. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        90
        530
      13. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        25
        512
      14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

        Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
        Ikävä
        36
        495
      15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

        Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
        Suomalaiset julkkikset
        11
        480
      16. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        109
        470
      17. 43
        467
      18. voi luoja kun uskaltaisin

        laittaa viestiä sinulle...
        Ikävä
        19
        436
      19. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        38
        425
      20. On kyllä tosi surullista

        jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
        Ikävä
        68
        397
      Aihe