hävettää aina juomisen jälkeen

miksi?

siis vaikkei varsinaisesti ehkä mitään noloa tekisi niin pari päivää juomisen jälkeen hävettää ja nolottaa ihan kamalasti. Miksi? Onko muilla samaa ongelmaa? mitään päänsärkyä, huonoa oloa jne ei tule mutta henkisesti voin hyvin huonosti

21

6307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Morkkis.

      Sitä sanotaan morkkikseksi eli moraaliseksi krapulaksi. Hävettääkö sinua se että joit vai se, että saatoit näyttää muiden silmissä erikoiselta (vaikka et varsinaisesti mitään tyhmää olisi tehnytkään)?

      Minä olen normaalioloissa ujo ja näkymätön ja kun muutaman oluen jälkeen tanssin ja lauloin julkisella paikalla, niin se nolotti vielä pitkään jälkeenpäin. Joskus nolotti sekin kun olin vain vähän erilaisempi kuin tavallisesti, kikatteleva ja avoimempi. Se hävetti siksi, koska en normaalisti ole sellainen.
      Joskus taas tuli olo, että en muistanut kaikkea illasta ja ajattelin että olin ollut todella humalassa ja tehnyt jotain tyhmää muistikatkoksen aikana. Sekin oli tosi ahdistavaa.

      Nyt olen päättänyt olla välittämättä tuollaisista asioista. Jokainen käyttäytyy vähän eri tavalla humalassa kuin normaalisti ja melkein kaikki tekevät tyhmiä juttuja. Itse voi kontrolloida juomistaan niin, että ei ota älyttömiä määriä, jos siis siltä tuntuu. Vain sillä tavalla että on rennompi olo ja hyvä fiilis, mutta että kuitenkin on estoja sen verran jäljellä että ei tekisi ihan mitä tahansa tyhmää.
      Saatan kuulostaa erittäin tylsältä, mutta olen huomannut että tuollainen sopii ainakin minulle parhaiten. Kun muistan kaiken illasta, mutta kuitenkin on ollut rennompi, tanssinut ja puhunut vieraiden ihmisten kanssa -mitä en siis normaalisti tekisi-, mutta pitänyt järjen sen verran mukana ettei ole tehnyt mitään tosi tyhmää, niin silloin ei ole ollut henkistä (eikä fyysistä) krapulaa jälkeenpäin. Vain muistoja hauskasta illasta jonka olen saattanut viettää vain pienellä määrällä alkoholia.

      • keskustelun aloittaja

        ''Hävettääkö sinua se että joit vai se, että saatoit näyttää muiden silmissä erikoiselta (vaikka et varsinaisesti mitään tyhmää olisi tehnytkään)? ''

        Varmaan se miltä näytän muiden silmissä. Mitä muut ajattelevat. Pitävätkö muut minua ihan idioottina. Baari illasta voi jäädä joku yksi sanottu lause/sana/asia mieleen ja se sitten ahdistaa mielessä monta päivää. Pitää varmaan yrittää opetella pitämään se kohtuus siinä juomisessa. Se vaan tietyn porukan kanssa on vaikeaa kun muut juo.


      • samat ajatukset..
        keskustelun aloittaja kirjoitti:

        ''Hävettääkö sinua se että joit vai se, että saatoit näyttää muiden silmissä erikoiselta (vaikka et varsinaisesti mitään tyhmää olisi tehnytkään)? ''

        Varmaan se miltä näytän muiden silmissä. Mitä muut ajattelevat. Pitävätkö muut minua ihan idioottina. Baari illasta voi jäädä joku yksi sanottu lause/sana/asia mieleen ja se sitten ahdistaa mielessä monta päivää. Pitää varmaan yrittää opetella pitämään se kohtuus siinä juomisessa. Se vaan tietyn porukan kanssa on vaikeaa kun muut juo.

        Jotenkin helpotti lukee toi sun tekstis..Mulla on ihan samat tunteet..Välillä hävettää mennä kouluun niin kovaa vielä pitkän aikaa,jos on jossai yhteisis iltamis tullut otettua muutama liikaa. Enkä mäkään mitään erikoisen tyhmää oo tehnyt..mut humalassa oon ehkä vähän (enkä niin vähääkään) sosiaalisempi ja kovaäänisempi ku yleensä. Tuntuu tyhmältä nähä ne tyypit seuraavana päivänä ku on taas oma ittensä eli suht hillitty..Ja muistaa kuinka edellisenä päivänä on kertonut ummet ja lammet elämästään ja parhaimmassa tapauksessa vielä sekoillut jonkun jätkän kanssa. En vaan haluis itelleni sellasta mainetta, koska en todellakaan oikeesti oo sellanen. Tiiän et juomista tuskin lopetan, mut kannattais varmaan koittaa vaan rajottaa jossai vaihees iltaa vähä ja siirtyy vesilinjal, nii välttäis nää pahemmat morkkikset.


    • Larry The Chef

      Siinä nähdään kuinka paljon pahaa Luterilainen kirkko on aiheuttanut, tehnyt tavallisesta alkoholimyrkytyksestä synnin.
      Vapaudu tunteesta ja olo paranee heti.

    • Hooker

      Siinä selitystä, kun viina herkistää hermoja.
      Tykkään olla selvinpäin, on henkisesti paljon varmempi ja tasapainoisempi.

    • toisinaan dokaileva

      alkoholi muuttaa käytöstä niin paljon. sanot jotain sellasta minkä muuten pitäsit omana tietonas/viisautenas. jälkeenpäin tottakai vituttaa kun ei älyä sitten millään harkita mitä sanoo. kännissäkin pitää ajatella kun pöydässä istutaan ja jutellaan. monestihan puolet pöydässä istuvista on tuntemattomia. itsestään antaa helposti täysin virheellisen kuvan. idiootin kuvan. tulee tehtyä hasselhoffit.

      taidan alkaa juoda ykköstä tai alkoholitonta aina kun meen baariin. yksinäni vedän sitten ne kännit.

      • aivan selvänä..

        tässä tuli käytyä pihalla ja en osannut rajoittaa rajaani,ja nyt morkkis ja hyvä kun onkin koska olin aivan pihalla ja aivan pyllystä,sanonu ja töniny pahasti..totta kai nyt yrittänyt anteeksi pyydellä mutta..ja olin kuitenkin kauan selvänä ja juonut vain muutaman joskus..okej,kyllä on kavereillakin osuutta,olin kahden joille maistuu usein ja paljon.vaatii kyllä kuria sanoa ei viinalle ja kun on ennen kin tullut mentyä selvänä niin voi henkisesti paremmin,zemppiä muillekin:)


      • ompi että

        morkkis tulee, vaikka yksin joisin.Mikähän helevetti siinäkin on?


      • täällä..
        ompi että kirjoitti:

        morkkis tulee, vaikka yksin joisin.Mikähän helevetti siinäkin on?

        Vaikkei kukaan edes tietäis että olen ollut tillin tallin kotonani niin morkkis tulee. Se kai liittyy krapulaoireisiin. Ajatella, jos vielä sattuis töpeksimään jossain julkisesti, miltä sitten tuntuu..voi huhhuh. Tosin tuo morkkis tuppaa muutaman päivän kuluessa unohtumaan, onneksi.


      • se sisäinen
        täällä.. kirjoitti:

        Vaikkei kukaan edes tietäis että olen ollut tillin tallin kotonani niin morkkis tulee. Se kai liittyy krapulaoireisiin. Ajatella, jos vielä sattuis töpeksimään jossain julkisesti, miltä sitten tuntuu..voi huhhuh. Tosin tuo morkkis tuppaa muutaman päivän kuluessa unohtumaan, onneksi.

        ääni eli omatunto, joka yrittää sanoa, että eikös me sovittu että lopetat juomisen, mutta et ole vieläkään onnistunut. Se vain muistuttaa, että olisi aika lopettaa. Onhan se jo nähty, ettei siitä juomisesta seuraa mitään hyvää.


      • Juova alkoholisti_85
        se sisäinen kirjoitti:

        ääni eli omatunto, joka yrittää sanoa, että eikös me sovittu että lopetat juomisen, mutta et ole vieläkään onnistunut. Se vain muistuttaa, että olisi aika lopettaa. Onhan se jo nähty, ettei siitä juomisesta seuraa mitään hyvää.

        Omissa oloissani juotuani ei tule morkkista. En koe siihen mitään aihettakaan, kun en ole muiden ihmisten kanssa tekemisissä.


    • Jonsson

      Jep, morkkis on tuttu juttu. Mutta mulla se tuntuu toimivan tarpeellisena osana arkipäivää. Tällä tarkoitan sitä että kerran tai kaksi vuodessa on repäistävä niin että hävettää ja kunnolla.

      En suinkaan tarkoita etä tekisin jollekkin jotain pahaa mutta elämänkaaren varrella on tullut mokailtua ja kunnolla. Mutta näiden kunnon mokien kääntöpuolelta löytyy nöyryys. Muistutus siitä että on havoittuvainen ja että muille ei passaa kukkoilla sillä omakaan kaappi ei ole puhdas.

    • ....

      Juu. Henkinen morkkis on joskus pahempi, kuin kovan krapulan fyysiset oireet.
      Välillä viiraa päästä kännäilyn jälkeen selvänä niin, että luulee maailmanlopun tulevan ja talon romahtavan, vähintään.
      Kovan ryyppäämisen jälkeen on tullut pelkotilojakin ja säikkyy tuttujakin.
      Tuttua hommaa.

    • rotissööri

      opi juomaan kuin Mannerheim - humaltumatta. Juoman ohella on syytä syödä kuten venäläiseT: pieniä läskinpalasia, jotka imevät itseensä alkoholin haittavaikutukset.

      Ja nyt en kaipaa Tepin kommentteja, että olisin humalassa tai joisin Lasolia, joten sen suhteen on Tepin turha tulla tänne viisastelemaan.

      • joutuu

        ennenaikaiseen hautaan. Läski (ihra) kertyy verisuonten seinämiin ja tukkii ne.


      • rotissööri
        joutuu kirjoitti:

        ennenaikaiseen hautaan. Läski (ihra) kertyy verisuonten seinämiin ja tukkii ne.

        kai luonto on asian ajatellut oikealla tavalla ja niin pitääkin olla. Läskinsyöjät ja ryyppärit poistetaan kuten kasveista kuivuneet oksat.


      • T.epi

        sen jollan alla.


      • T.epi
        rotissööri kirjoitti:

        kai luonto on asian ajatellut oikealla tavalla ja niin pitääkin olla. Läskinsyöjät ja ryyppärit poistetaan kuten kasveista kuivuneet oksat.

        Kesän laivalla (vaikka freedom of the seas olisikin) kokkailleet HK:n tj:n nähneet eineskokit heitetään roskiin... Maaksi heidän...


      • rotissööri
        T.epi kirjoitti:

        Kesän laivalla (vaikka freedom of the seas olisikin) kokkailleet HK:n tj:n nähneet eineskokit heitetään roskiin... Maaksi heidän...

        no tulepa yrittämään - katsotaan kumpiko sinne roskakonttiin ensin lentää.


      • siinä
        T.epi kirjoitti:

        sen jollan alla.

        jos muistaa sinun ohjeet, pullollinen öljyä ja paketillinen voita mukaan.


      • ohje
        T.epi kirjoitti:

        Kesän laivalla (vaikka freedom of the seas olisikin) kokkailleet HK:n tj:n nähneet eineskokit heitetään roskiin... Maaksi heidän...

        Aivan, Tepihän se on läskin suosija.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2478
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2240
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2072
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1873
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe