kun kävin kaupassa. Ennen ostin tavaroita,niin ajattelin niitten kestävän lopun ikääni. Nyt tulee koko ajan uusia hullutuksia ja vempaimia joka viikko niin,ettei perässä pysy.
Kuitenkin,jos nyt heitän menemään loputkin kaksikymppisenä hankkimani tavarat,teenkö suurenkin ympäristörikoksen,varsinkin jos ostan tilalle pyhättömän viikon kestävää tavaraa.
Olen jo tosin vuosia hävittänyt innolla kaikkea tavaraa,ärsytti se rojumäärä,mutta vielä tuota riittää. Silloin en ostanut tilalle mitään.
Kuitenkin,jos nyt heitän menemään loputkin kaksikymppisenä hankkimani tavarat,teenkö suurenkin ympäristörikoksen,varsinkin jos ostan tilalle pyhättömän viikon kestävää tavaraa.
Olen jo tosin vuosia hävittänyt innolla kaikkea tavaraa,ärsytti se rojumäärä,mutta vielä tuota riittää. Silloin en ostanut tilalle mitään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olen tosi nopea heittämään pois krääsää. Välistä on harmittanut jälkeenpäin, mutta eipä niitä takaisinkaan saa. Minä inhoan epämääräisiä virityksiä ja jos jokin ei toimi niin kuin kuuluisi, lentää se nopeasti roskikseen. En edes ehdi miettimään, mitä tilalle.
Heitän kaiken turhan pois, enkä kerää vanhoja tavaroita ympärilleni sillä verukkeella, että jos niitä joskus tarvitsen. Kaikki mikä on ollut yli 5 vuotta käyttämättä, saa lähteä.
Mies sanookin, että olen "täystuho" hänenkin tavaroilleen.
Tulipas tän päivän eka naurut. Minä olen just kans täystuho. Minä olen myös vahingoissa heittänyt miehenkin tärkeitä tavaroita pois. Ne lähtee niin äkkiä, ettei itsekkään aina ehdi tajuamaan ennenkuin ne on jo roskiksessa, tai viimmeistään sitten kun alkaa niitä etsimään jostan. Hih hih.
Ikävä tunne, kun jotain muka tarvitsisi ja etsii ja epäilee, olenkohan minä heittänyt sen pois.
kun en millään raaski luopua mistään.Ahistaa niin vietävästi kun nurkat täynnä roinaa.Mies vielä pahempi.Ja se hakeminen.
Taidanpa tullakin...kun ukkos ei oo kotona. Eniten minua harmitti, kun kerran vein tyttäreni talvikengät vahingossa kierrätykseen ja sitten niitä haettiin "kissan ja koiran" kanssa joka paikasta. Sitten aavistuksenomaisesti välähti, että ne taisi olla siinä kassissa, jonka heitin kierrätykseen, vaan eihän niitä hyviä kenkiä enää sieltä sitten löytynyt, kun kävin kyselemässä. Piti ostaa uudet, enkä miehelle uskaltanut tietenkään kertoa.
Mutta vakavasti, jos ei tosiaan tarvi moneen vuoteen jotain, niin miksi sitä pitäisi säilyttää. Parhaat muistot pysyy ajatuksissa ja sydämessä, ei niissä tavaroissa.