Iltalehden mukaan Sauli Niinistö ja Esko Aho liputtavat avoimuuden puolesta Stasi-arkistojen tutkinnassa. Myös oikeusministeri Tuija Brax (vihr) ja liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) ovat selvästi avoimuuden kannalla. Muut ministerit eivät ole vielä ilmaisseet kantaansa.
Yksi näkyvimmistä arkistojen avaamisen vastustajista on presidenttimme Tarja Halonen. Tarjan mukaan tämä johtaisi liian moneen henkilötragediaan.
Voisiko todellinen syy olla se että Tarjan oma nimi on mainittu arkistoissa? Tuohon aikaan Tarja toimi DDR-komission johtajana yhdessä Kommunistisen Puolueen Kuuno Honkasen kanssa. Tarjan tiedetään myös matkustaneen useita kertoja Itä-Saksaan heidän kutsustaan ja maksamana. DDR-komission tavoite oli saada Suomi tunnustamaan Itä-Saksa ennen länsimaita. Tämä oli poliittisesti puolueettomalle Suomelle vaarallinen liike, sillä Itä-Saksan tunnustaminen olisi länsimaiden silmissä vienyt Suomen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
Jos avoimmuus ja demokratia kyseisessä asiassa voittaa, voi tuomio olla Tarjalle kova; maanpetturuus.
Tacitus

Vastaukset 5
Vanhimmat
kokoomuspoliitikolle.Niitäkin siinä listassa varmaan löytyy.Silläpä tuskin tämän hallituksen aikana kaappia avataan.
Stasi-listoihin osin tutustunut Alpo Rusi on todennut julkisuudessa, että Halosen nimeä ei löydy listoilta.
Listat voidaan vallan hyvin avata tutkijoiden käyttöön, aivan kuten muuallakin Euroopassa on tehty.
Tutkijoiden työn perusteella voidaan yksilöidä ne tapaukset, joihin pitää puuttua. Muilta osin pidetään asiat edelleen salassa.
Listoja ei ole julkistettu missään maassa. Sehän on täysin tarpeetontakin.
Meidän on syytä tietää millaisia käärmeitä on keskuudessamme vielä vallankahvassa, jotta voimme päästä heistä ajoissa eroon, ennen kuin tekevät jälleen jotain kavalaa.
Ja ehdottomasti koko lista on julkistettava, tasapuolisesti!
Siksipä Kohl joutui hankkimaan oikeuden päätöksen, ettei hänen Stasi-tietojaan pengota...
"Tämä oli poliittisesti puolueettomalle Suomelle vaarallinen liike, sillä Itä-Saksan tunnustaminen olisi länsimaiden silmissä vienyt Suomen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin."
No Kekkonen päätti tunnustaa ja viedä Suomen NL:on vaikutuspiiriin.