oon ollut jo vakavasti masentunut vajaa 2 vuotta ja koko ajan menee huonommin ja huonommin, ei enää jaksa uksoa tulevaisuuteen ja siihen että asiat paranisivat..
Lääkärin kanssa on ollut jo vuoden ajan puhetta osastoista, mutta aina on ollut joku hyvä syy esteenä kuten esim opiskelu...
Nyt ei sitten olle loppuvuodelle mitään, ei koulua ei töitä... joten olisi kuulemma hyvä aika hoitaa itsensä kuntoon hiukan tehostetummin...
onko kellään kokemuksia esim auroran tai hesperian psyk.osastoista? Olisi ollut kiva kuulla millaisia paikkoja ne on ollut... Itse ainakin olen kuullut aurorasta kauhutarinoita...
Entä onko kellään tietoa paljon sairaalahoito suurin piirtein maksaa esim vko...?
Lääkärin kanssa on ollut jo vuoden ajan puhetta osastoista, mutta aina on ollut joku hyvä syy esteenä kuten esim opiskelu...
Nyt ei sitten olle loppuvuodelle mitään, ei koulua ei töitä... joten olisi kuulemma hyvä aika hoitaa itsensä kuntoon hiukan tehostetummin...
onko kellään kokemuksia esim auroran tai hesperian psyk.osastoista? Olisi ollut kiva kuulla millaisia paikkoja ne on ollut... Itse ainakin olen kuullut aurorasta kauhutarinoita...
Entä onko kellään tietoa paljon sairaalahoito suurin piirtein maksaa esim vko...?
Vastaukset 9
Vanhimmat
että jollei suljettu paikka ahdista,ja sopeudut toisen potilaan,tai kahden potilaan kanssa samaan huoneeseen,niin se menee.Lääkärin tapaat kerran viikossa,lähinnä se on oleilua,lepäämistä,syömistä.
kittos vastauksesta.. onko siellä sitten ulkoilu kovinkin rajoitettua? muuten ei suljettu paikka ahista, jos vaan pääsee käymään ulkona välillä ku siltä tuntuu..
yleensä 4 ekaa päivää joutuu olemaan sisällä,sitten voi saada 2 t,ulkoilua,tai miten sovitaan.Pyydä saada jutella psykologin kanssa,tsemppiä.
Minulla on sillai hyvää kokemusta Aurorasta, että ystäväni on pariin otteeseen ollut siellä, kun masennus on mennyt pahaksi ja on tullut harhoja ja/tai on pitänyt lääkitystä uudistaa. Hän on kyllä saanut avun siihen, mitä pitikin. On toipunut noista pahoista tiloistaan, nytkin aika ok, kunhan huolehtii itsestään. Olemme usein yhteydessä. - Kävinkin luonaan siellä ja kyllä minä koin, että hyvä mahdollinen paikka. Mikään ei ole täydellistä. Tämä ystäväni on kyllä myös hyvin hoitomyönteinen ihminen.
Tosiaankin, kokemus jostakin sairaalasta riippuu niin kovasti potilaan vaivasta ja persoonasta; yksilöllistä on kaikki. Lisäksi on asioiden ja tapahtumien yhteensattumoisia.
Älä sinä nyt kuitenkaan sairaalaa pelkää. Siellä kun yhdessä yritätte sinun hyödyksesi, saatte apua ja pääset eteenpäin.
Eikös aina elämässä hyvä tai huono kokemus lopulta riipu 1 - 3 ihmisestä, miten ne sattuvat kohdalle. Niin on työpaikoissa ja kaikkialla. Sairaalassa olokin on kuin työmaa - potilaalle itselleen!
Minulla on sillai hyvää kokemusta Aurorasta, että ystäväni on pariin otteeseen ollut siellä, kun masennus on mennyt pahaksi ja on tullut harhoja ja/tai on pitänyt lääkitystä uudistaa. Hän on kyllä saanut avun siihen, mitä pitikin. On toipunut noista pahoista tiloistaan, nytkin aika ok, kunhan huolehtii itsestään. Olemme usein yhteydessä. - Kävinkin luonaan siellä ja kyllä minä koin, että hyvä mahdollinen paikka. Mikään ei ole täydellistä. Tämä ystäväni on kyllä myös hyvin hoitomyönteinen ihminen.
Tosiaankin, kokemus jostakin sairaalasta riippuu niin kovasti potilaan vaivasta ja persoonasta; yksilöllistä on kaikki. Lisäksi on asioiden ja tapahtumien yhteensattumoisia.
Älä sinä nyt kuitenkaan sairaalaa pelkää. Siellä kun yhdessä yritätte sinun hyödyksesi, saatte apua ja pääset eteenpäin.
Eikös aina elämässä hyvä tai huono kokemus lopulta riipu 1 - 3 ihmisestä, miten ne sattuvat kohdalle. Niin on työpaikoissa ja kaikkialla. Sairaalassa olokin on kuin työmaa - potilaalle itselleen!
Eli omalla kohdalla vaikea masennus, syömis- ja persoonallisuushäiriö. Hoidoista huolimatta ei meinaa tauti helpottaa, enkä meinaa kuntoutua työelämään ollenkaan, vaikka ikää on vasta 30.
Olen ollut osastohoidossa Laaksossa 2 kuukautta ja hetken Auroran suljetulla. Kaikkiin hoitoihin olen ollut tyytyväinen. Jos ei satu harjoittelevaa lääkäriä kohdalle, niin todella ammattitaitoista porukkaa on ja ihania hoitajia jotka todella välittää. Älä välttele hoitoa ja apua, ne voi viedä helposti koko elämän roskiin, jos et pääse kuntoon. Siinä ei ammatilla ja suhteella tee mitään, jos ei kykene niistä nauttimaan tai työtä tekemään. Pelko pois.
myös sairaalassa sisällä saat parhaan mahdollisen avun ja vähintään tunteen, että kanssasi ollaan ja että pyritään sinuun paneutumaan, mikä taas hoitaa sinua niin, että sinusta välitetään ja sinun parempi elämäsi on todella tärkeää - ihan kaikille. Toivon, että kaikkikin sairaalaan ja muuhunkin ammattiavun ulottuville pääsevät ja menevät 'potilaat' oikein yrittävät muistaa, että yhteistyöhön sopivia ihmisiä näistä aina löytyy ja silloin on hyvä. Olkaa avoimia ja ennakkoluulottomia. Sille ei tietenkään voi mitään, jos taudinkuvaan jo kuuluu protestoiminen, aggressiivisuus ja ennakkoluulot, pelokkuus, mutta niitäkin asioita nuo ammatissaan olleen ovat kokemuksen kautta oppineet tajuamaan... menevät ohi, kun asiakas/potilas saa olla rauhassa ja mahdollisimman hyväksyttynä.
Minulla on käsitys, että apua noissa paikoissa tosiaan saa. (Itse en ole ollut, mutaa muutoin tiedän paljon) Menet sinne asenteella, että sinä haet itsellesi apua ja noilla autavillakin on päämääränä saada sinua autetuksi ja eteenpäin elämässä. Aina voi olla ikävä lekuri, hoitsu, potilastoveri, semmoinen jonka kanssa kemiat ei synkkaa, mutta niinhän on AINA täällä muussakin elämässä kaikissa yhteyksissä. Ei pidä kaatua siihen, vaan käytä ns. hyväksesi ne ihmiset, joiden kanssa hyvä kommunikoida. - Tsemppiä kaikille potilaille. Itsekin oon toki potilas, vaan ilman auttajakontaktia nykyään... ehkä pärjäilen vanhoila tiedoillani ja terapioissani oppimillani työvälineillä, sekä ystävien kanssa puhumalla.
ihania kun ootte vastaillu... Näillä näkymillä olis lähtö hesperiaan, n vko sisällä.. itselläkin syömisten kanssa vaikeeta, ja toivon että niihinkin sais osastolla rytmiä, vaikka toki se ahdistaa ehkä eniten koko hoidossa...
mutta toki oon iloinen siitä että pääsen hyvään hoitoon..
apua ja eteenpäin menoa. Varmaan on apua! Asioitasi käsitellään intensiivisesti; sekä sinä itse että ne muut siellä. Sellainen on aina avuksi.
Kuitenkin muistanet (=vahvistanet pettymyksensietokykyäsikin) , että mikään ei ole täydellistä, eikä kukaan ihminen ole täydellinen, ei siis työssäänkään. Kun yhteistyön asenteella menet ja muistat kuin johtotähtenä, että tarkoitus on sekä itselläsi että hoitokenkilökunnalla auttaa Sinua elämässäsi eteenpäin, niin reissu onnistuu. Aina voi tulla ohareita kaikkien ihmisten käytöksessä, niinpä tulee täällä sairaalan ulkopuolellakin, eikö! Tarkoitan, että koeta kestää, jos joku olisikin vahingossa loukkaava tai koet että sivuuttaa sinut tms. Sitten vain pää pystyyn ja yrität uudelleen - jatkaa matkaa.
Hesperian sairaala on nyt varmaan miellyttävin mahdollinen, kun se on kokonaan viime vuosina remontoitu. Varmaan siellä on asianmukaiset, siistit tilat sekä teille potskuille että henkilökunnalle. Semmoinenkin auttaa viihtyisyyttä eli on vastakohtaa sairaaloiden luontaiselle ns. ankeudelle.
Tsemppiä ja siunausta matkaasi :-) ,
t. yks' nainen, joka kirjoitti ketjuuri nyt 3. kerran....