Palveleva Parturi Orivedellä?

Hiukset lyhyeksi

Onko hyviä ehdotuksia/suosituksia normaaleista, hyvin palvelevista Parturi-Kampaamoliikkeistä Oriveden alueella?

Vaatimukset eivät mielestäni ole mitenkään korkeat: pitäisi onnistua kohtuu hintaan sekä miesten että naisten hiustenleikkuu, ajanvarauksella ja kohteliaalla palvelulla. Ajanvaraus pitäisi onnistua ilman toivottua aikaa viikon sisään tai esim. iltapäiväaikoja varatessa parin viikon sisään. Siis mielestäni täysin normaali parturi-kampaamo töissä käyville, maksaville asiakkaille.

Omat kokemukseni ovat toistaiseksi melko ala-arvoisia.

Kokemus 1: Liikkeellä Oriveden keskustassa maanantaina töiden jälkeen n. kli 16:30. Ensimmäinen liike on suljettuna juuri maanantaisin. Toisessa liikkeessä seuraava vapaa hiustenleikkuuaika on yli kuukauden päässä (allekirjoittaneen hiusten kasvuvauhdilla pitäisi olla aina kaksi aikaa varauksessa!). Kolmannessa liikkeessä ei ole ajanvarausta, eivät ota uusia asiakkaita enää ennen viittä, joten milläs sinne nyt sitten muualla työssä käyvä voi mennä hiuksiaan leikkaamaan. Tulos: totaalinen turhautuminen koko alueen parturipalveluihin.

Kokemus 2: Kesälomaa viikko jäljellä. Viikon sisällä sopisi mikä aika päivästä tahansa. Ainoa toimivaksi osoittautunut parturi on lomalla, kolmesta parturista ei löydy aikoja koko viikolle, yksi parturi on lomalla koko kuukauden, yksi auki vain kahtena päivänä viikossa, ilman ajanvarausta toimivaan parturiin on yli kahden tunnin jono.

Pelkkiin kampaamo-nimisiin liikkeisiin en edes viitsinyt mennä sen jälkeen, kun avovaimolleni parturi-nimisessä liikkeessä näytettiin ovea todeten, että parturi on vain miesasiakkaille. Mitenkähän ne sitten osaa pitkähiuksisten miehien hiuksia leikata, jos ei yksi hiusten leikkuu naisille onnistu? On kyllä ensimmäinen paikkakunta neljästä asuinpaikastani, jossa näissä liikkeissä harrastetaan "sukupuolisyrjintää". Tähän saakka kun itse olen kuvitellut, että noilla liikkeiden nimillä ei ole käytännössä mitään eroa.

Mielelläni käyttäisin paikallisia palveluita, enkä lähtisi merta edemmäs kalaan. Vaan niinkö se tässäkin asiassa on otettava autolla suunta kohti Tamperetta?

5

1953

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sakset

      Varaa aika säännöllisesti parturiin,äläkä siellä pillitä jollet satu juuri silloin päästä asiakkaaksi kun SINÄ haluat!!!..ja että oli oikein koko kuukauden lomalla joku parturi-niin parturit ja yksityisyrittäjäthän eivät lomaa tarvitsekaan tuollaisten vinku-intiaanien jäljiltä....

      • to..

        that!

        One hairdresser/ barber.


    • parturi b

      kuontalo ja niska karvat ajettu ???

      • Nimetön

        Ei sentään tarvinnut alkaa ponihäntää kasvattamaan. Onneksi on kuitenkin mahdollisuus äänestää jaloillaan, vaikka toisinaan kävely tahtoo ottaakin voimille.

        Saamani "ystävällinen" palaute tosin nosti omaa arvostustani nimeltä mainitsemattomassa kaupungissa nimeltä mainitsematonta ammattiryhmää kohtaan niin suuresti, että tiedän mihin koriin omenat tästä lähdin kannan. Vaikkakin nm. sakset ja to.. eivät välttämättä edustaisikaan kritisointini kohdetta.

        Toki olisi ollut mukava kuulla joitakin hyviä vinkkejä, mutta jos nyt olen ainoa "vinku-intiaani", jota asia on vaivannut, tyydyn siihen, että joudun etsimään muualta paikan johon itse olen tyytyväinen.

        Niitä on kyllä tähänkin päivään saakka löytynyt, joissa nyt esimerkiksi:
        a) taotaan silloin, kun rauta on kuumaa.
        b) laajennutaan, jos kysyntä ylittää tarjonnan, sillä useampi henkilö voi jopa ajoittaa vapaansa eri ajankohtiin.
        c) palkataan vaikka kesäksi vaikka joku harjoittelija töihin, jotta asiakkaat eivät karkaa toisaalle silloin kun vietetään hyvin ansaittua lomaa.

        Vinkata siis yhä voi, vaikka oman ratkaisuni taidan ollakin jo tehnyt. Ainakin tältä erää...


    • goody2

      parturi-kampaamo Carizma palvelee ilman ajanvarausta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe