Mikä oli ennen paremmin kuin nykyisin?

Minun mielestä eläimiä, kuten lehmiä,
kohdeltiin ennen paremmin. Ne saivat
olla kesällä ulkona ja metsälaitumella.
Nykyisin ne lojuu paskoissaan navetassa,
kun isäntä ei viitsi niitä rahdata
ulos aurinkoon. Ennen tunnettiin lehmät
nimeltä. Nykyisin ne ovat vain koodeja.
muistan 60 - luvulta Kirjon, Kalken,
Ylvään, Pälvin, Helunan, Kaislan,
jne... Ne oli kaikki persoonia. Nykyisin
lehmä näkee päivänvaloa eläessään vain
minuutin verran, navetan ovelta korkea-
laitaiseen, kun siitä on kaikki markat
imetty pois.

Mitä sinä muistat, mikä oli ennen paremmin?
9470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ylös silmät kirkkaina tiiraillen ja korvat levällään ovelle päin kun ne kuulivat kolinaa, merkiksi hoitajan navettaan tulosta. Nykyiset lehmät nousevat laiskasti ylös ja eivätkä aina jaksaisi noustakaan hoitajan navettaan mentyä.
Lehmät ovat nykyisin ylirasittuneita.

Käytiin naapureiden luona pyhäpäivisin, eikä siihen aikaan vielä tarvinnut odotella kutsua.
- Koirathan ne kuhtuin tuloo, sanottiin.

Naapureita autettiin.

Äänestä
  • Nykyisin lannoitteet on luontoa ja kasveja pilaavia.
    Ennen heiteltiin paskaa pellolle.

    Äänestä

Ennen ihmiset pitivät enemmän yhtä. Naapurit toisistaan ja toistenkin lapsista ja vanhuksista pidettiin huolta. Kaikenlainen toisten auttaminen ja myös talkooapu oli yleistä.
Piipahdettiin kylään ja sukulaisiin tämän tästä ilman erityistä syytä.
Nyt saa kanssakulkijalta melkein pää pudota eikä siitä välitetä tippaakaan.
Siihen suuntaan on maailma mennyt myös täällä maalla ,puhumattakaan kaupungeista.

Äänestä
  • Isä suunnitteli ennen hakkuut siten, että vain
    suuret ja täysikasvuiset puut kaadettiin joltakin
    alueelta, niin että metsä ei siitä kärsinyt.
    Leimattaessa huomioitiin myös se, että puun
    viereen pääsee hyvin, että sen voi talvella
    ajaa pois.

    Nykyisin metsä lyödään kokonaan nurin, viimeistä
    risua myöten. Tehdään ns. aukkohakkuu. Johan
    on ruman näköistä jälkeä. Monitoimikone tekee
    pahan aukon, jonka korvautumiseen menee puoli
    vuosisataa.

    Äänestä

terve lypsylehmä, nimeltäni Mielikki, huusin kunnes emäntä tai isäntä, kumpi nyt kulloinkin kerkisi, lähti viemään minua polkua pitkin metsän läpi seitsemän kilometrin päähän sulhasta tapaamaan.

Vaikka yleensä en lähtenyt mielelläni näköetäisyyttä kauemmaksi lajikumppaneistani, niin tietyissä asioissa on kumminkin sen verran hohtoa että kannatti lähteä.

Aivan kuin se tapahtuisi parasta aikaa....
Tässä tapauksessa saattajana on emäntä, kuten useimmiten ja hän kävelee edelläni vieden minua ja tuo tyttö tuossa takana kävelee piiska kädessään. Rakastaa se silti minua ja on kiltti tyttö, tunnen sen ihan pienestä pitäen. Minua se harjaa välillä ja se tuntuu mukavalta, mutta nyt minua ei kiinnosta sen harjaamiset sen enempää kuin nuo mustikanvarvutkaan polun varrella.

Tuollahan se onkin, täytyy tässä hiukan yrittää ottaa juoksuaskelia...
Huiiii! Ouuuhhhh! Ouu!

Toivottavasti Mielikki saa kohta lähteä täältä, tyttö ajattelee tuntien kauhua lemmikkinsä puolesta ja vihaten aikuisia koko pienen tytön vihallaan.

Äänestä

niin valitsisin tämän nykyisen elämänmenon. Mutta rakastan lapsuuteni ihmisiä, heidän sanomisiaan ja tekemisiään, melkein kaikkea, mitä siihen aikaan kuului.

Äänestä
  • Isän kanssa joudettiin kalaan ja
    oli muutenkin kiireetön meininki.
    Nykyisin ollaan tehokkaita, ainakin
    maapallon tuhoamisessa.

    Äänestä

  • Vihtori-eno kirjoitti:

    Isän kanssa joudettiin kalaan ja
    oli muutenkin kiireetön meininki.
    Nykyisin ollaan tehokkaita, ainakin
    maapallon tuhoamisessa.

    kirveenvarret, pärekopat ja puusaavit tarpeeseen, käyttöesineiksi. Tuohikonttien teko ja muut tuohityöt olivat harrastus.
    Äiti karstasi, kehräsi ja neuloi omien lampaiden villoista kaikenlaista ja ompeli itse melkein kaikki perheen vaatteet.

    Äänestä

  • anna kirjoitti:

    kirveenvarret, pärekopat ja puusaavit tarpeeseen, käyttöesineiksi. Tuohikonttien teko ja muut tuohityöt olivat harrastus.
    Äiti karstasi, kehräsi ja neuloi omien lampaiden villoista kaikenlaista ja ompeli itse melkein kaikki perheen vaatteet.

    Aitassa oli tarpeelliset ruuat.
    Pytyssä lihaa ja puolukoita ja sieniä.
    Laarissa jauhoja ja silleen.
    Puolukoita oli muuten ennenvanhaan enemmän
    metsissä. Ehkä nykyisin on saasteet vieneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vihtori-eno kirjoitti:

Minun mielestä eläimiä, kuten lehmiä,
kohdeltiin ennen paremmin. Ne saivat
olla kesällä ulkona ja metsälaitumella.
Nykyisin ne lojuu paskoissaan navetassa,
kun isäntä ei viitsi niitä rahdata
ulos aurinkoon. Ennen tunnettiin lehmät
nimeltä. Nykyisin ne ovat vain koodeja.
muistan 60 - luvulta Kirjon, Kalken,
Ylvään, Pälvin, Helunan, Kaislan,
jne... Ne oli kaikki persoonia. Nykyisin
lehmä näkee päivänvaloa eläessään vain
minuutin verran, navetan ovelta korkea-
laitaiseen, kun siitä on kaikki markat
imetty pois.

Mitä sinä muistat, mikä oli ennen paremmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu