Perussuomalaiset

Viisaat kokoomuslaiset jättävät puolueen ja liittyvät Perussuomalaisiin, jotka vielä ajavat
suomalaisten etua.

Saamme jäseniä kaiken aikaa kaikista puolueista.

Ihmiset ovat näköjään kyllästymässä jenkkien ja enkkujen, Natojen, ym. perässä hiihtämiseen. Maailmahan on todella muuttumassa paljon. Suomesta pitää huolta vain suomalaiset.

Jo puoluetta vaihtanut.
3153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perussuomalaisena tiedän ettei tuo ole totta, vaan päinvastoin. Itsenäiseen ajatteluun pyrkivät ja kykenevät henkilöt jättävät perussuomalaiset. Persujen realistinen kyky oikeisiin asioihin kykenemisiin on niin vähäinen, ettei sillä ole yhteiskunnallista merkitystä. populistisia slouganeita ja tyhjiä lupauksia, joita ei pystyisi isommatkaan puolueet toteuttamaan.

Äänestä
  • Minusta kokoomuslaisten itsenäinen ajattelu on hyvin näennäistä. Yleensä heillä on bitit asettuneet aivoissa asentoon: englanti, USA, - kritiikittömän matkimisen linjalle, jota sitten halutaan soveltaa Suomeen. Kaikki muu on ei hyvää.

    Tietysti joukossa on myös oikeita isänmaallisia ihmisiä, jotka pyrkivät ajamaan Suomen kansan parasta heikoimmasta lähtien. Näihin me vetoammekin.

    Äänestä

  • kirjoittelua -ei argumentoinnin häivääkään......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


On Toivomme kirjoitti:

Viisaat kokoomuslaiset jättävät puolueen ja liittyvät Perussuomalaisiin, jotka vielä ajavat
suomalaisten etua.

Saamme jäseniä kaiken aikaa kaikista puolueista.

Ihmiset ovat näköjään kyllästymässä jenkkien ja enkkujen, Natojen, ym. perässä hiihtämiseen. Maailmahan on todella muuttumassa paljon. Suomesta pitää huolta vain suomalaiset.

Jo puoluetta vaihtanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu