Olen päälle neljäkymmentä, naisystävä muutaman vuoden nuorempi.
Ollaan tapailtu pari kuukautta, hyvin on mennyt ja asiat sillänsä sujuneet hyvin. Puhuttu paljon kaikenlaista ja rakastuttu toisiimme.
Ongelma on naisen kontrolloiva luonne. Pitää olla tosi varovasti sanojensa kanssa tai suuttuu, ei usko kun sanoo jotain.
Kolme kertaa on saanut pienestä asiasta hirvittävän raivokohtauksen. Ei mitään rajaa.
Silloin mut halutaan ulos ja pois ja ero on selvä. Yhteen on palattu pari kertaa kun on anteeksi pyytänyt ja olen jaksanut olla myötämielinen ja pyytänyt itsekin anteeksi jos olen jotenkin loukannut vaikka en ole tarkoittanutkaan.
Mikä voi aiheuttaa muuten tosi miellyttävässä ja älykkäässä ihmisessä silmittömän raivon jonka aikana ei kuuntele mitään rauhoitteluja?
Haluaisin auttaa mutta kun se viha kohdistuu muhun tilanne on tosi vaikea.
Kohta en enää pysty uskomaan ettei tee samaa uudestaan.
Mä en tosiaan ole tehnyt hälle pahaa, jotain mielipiteiden vaihtoa on ollut ja puhuttu aikaisemmasta elämästä. Sekin on joskus paha asia ollut näköjään.
Viinaa ei kumpikaan juo eikä mitään sellaista.
Siis miksi raivoaa mulle? En usko että muille.
Ja pahinta on että syyttää mua vihastaan, on kuulemma mun syytä kaikki.
En jaksa tilannetta enää mutta kiinnostaa tietää mikä tekee ihmisestä hetkessä sellaisen.
Ollaan tapailtu pari kuukautta, hyvin on mennyt ja asiat sillänsä sujuneet hyvin. Puhuttu paljon kaikenlaista ja rakastuttu toisiimme.
Ongelma on naisen kontrolloiva luonne. Pitää olla tosi varovasti sanojensa kanssa tai suuttuu, ei usko kun sanoo jotain.
Kolme kertaa on saanut pienestä asiasta hirvittävän raivokohtauksen. Ei mitään rajaa.
Silloin mut halutaan ulos ja pois ja ero on selvä. Yhteen on palattu pari kertaa kun on anteeksi pyytänyt ja olen jaksanut olla myötämielinen ja pyytänyt itsekin anteeksi jos olen jotenkin loukannut vaikka en ole tarkoittanutkaan.
Mikä voi aiheuttaa muuten tosi miellyttävässä ja älykkäässä ihmisessä silmittömän raivon jonka aikana ei kuuntele mitään rauhoitteluja?
Haluaisin auttaa mutta kun se viha kohdistuu muhun tilanne on tosi vaikea.
Kohta en enää pysty uskomaan ettei tee samaa uudestaan.
Mä en tosiaan ole tehnyt hälle pahaa, jotain mielipiteiden vaihtoa on ollut ja puhuttu aikaisemmasta elämästä. Sekin on joskus paha asia ollut näköjään.
Viinaa ei kumpikaan juo eikä mitään sellaista.
Siis miksi raivoaa mulle? En usko että muille.
Ja pahinta on että syyttää mua vihastaan, on kuulemma mun syytä kaikki.
En jaksa tilannetta enää mutta kiinnostaa tietää mikä tekee ihmisestä hetkessä sellaisen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itsekin naisena olen kärsinyt samoista ongelmista. Alkoivat kun olin 40-kymppinen. Itsellänikin on aivan ihana ja pitkä-jännitteinen mies, koska on jaksanut minua tähänkin saakka. Ongelmanne tuntuvat tosi tutuilta. Aloitin serototiini-lääkityksen jo vuonna-05. Suosittelisin sitä, jos en olisi itse jäänyt siihen "koukkuun". Aiheutti itselleni riippuvuuden ja liikalihavuuden, joita minulla ei ennen lääkitystä ollut. Tsemppaa tyttöäsi ja anna huomiosi hänelle, osoita rakkautesi ilman ehtoja ja ole aina läsnä kun hän sitä tarvitsee, niin kaikki varmasti sujuu hyvin ja teillä on edessä hieno elämä!
Yllä oleva diagnoosi voi tehdä sen taikka jokin suhteessanne hiertää ja pahasti. Itse saan raivareita ja en pysty kovinkaan kontrolloimaan kun suutun. Vankila on tullut tutuksi ja en suosittele. Olen ollut aikoinaan vuosikausia vankiloiden suljetuilla osastoilla. Monta kertaa.
SSRI lääkeet auttavat minua itsehillinnässä. Sanonkin niitä jarrulääkkeiksi.
"Mikä voi aiheuttaa muuten tosi miellyttävässä ja älykkäässä ihmisessä silmittömän raivon jonka aikana ei kuuntele mitään rauhoitteluja?"
-Ei millään pahalla, mutta olet ihastunut ja rakastunut tähän naiseen ja siksipä hän nyt vaikuttaa sinusta niin miellyttävältä kuin älykkäältäkin.
Sori vaan mutta viimeistään noin kolmenvuoden kuluttua (siis jos seurustelunne jatkuu), niin miellyttävyys kuin älykkyyskin on rapissut jo johonkin katuojaan ja ihmettelet miksi tuollaisen ihmisen kanssa seurustelet.
Ihiminen (niin mies kuin nainekin) aika käsittämättömin perustein.
mm. Francesco Alberoni kirjassaan Rakastuminen, käsittelee tätä aihetta. Kirja on sinänsä aika vahna mutta alansa klassikko ja hyvin kiistelty, mutta uskallan suositella sitä kuitenkin koska se herättää lukijansa ajattelemaan tätä usein aika mystisioituakin asiaa.
"Ihiminen (niin mies kuin nainekin) aika käsittämättömin perustein."
Piti tietysti olla=>
Ihiminen (niin mies kuin nainekin) rakastuu aika käsittämättömin perustein.
Ei jatkuvaa raivoa keskiverto-ihminen pode.Mielisairaaloissa annetaan kai rauhoittavaa ja toimintaterapiaa kun on siksi paljkon rauhottunut.Joskus joku,kun on saannut käsityksen,olevansa matalammalla elämässään kuin pitäisi asemallisesti,purkaa kiukkunsa myös kaikkeen mahdolliseen. Hän ei hyväksy itseänsä,ja panee minkä hyvänsä asian muiden syyksi.Sellainen ihminen pyörii oman napansa ympärillä,huomioimatta lainkaan muita,tunteineen taikka oikeuksineen.Jos ihminen on yleensä henkisesti rikkoutunut,voisi olla hänen hyvä koota ensin yksin itseään,ennen kuin rikkoa ystäviensäkin sietokyvyn elämässään.Sitä varten on mm. avo- ja laitoshoidot.Jos näkee asian hienommaksi,on tietenkin yksityisiäkin vastaannottoja.Joskus Aatamin aikoina nähtiin selväpiirteiseksi,että jos oltiin aidan sisäpuolella,oltiin sairaita,ja taas jos oltiin ulkopuolella oltiin terveitä.Yhteiskunnallinen huolenpito tuli kai niin kalliiksi,että keksittiin kuntouttaa myös avo-hoidossa.Sitä moitittiin taas tehottomaksi.Yhteiskunta vähensi ja yhäkin rahaa muihinkin hoitoihin ja järjestyksen pitoon yhteiskunnassamme ja katukuva tuli sekavammaksi.Silloin uloskirjoitukset sairaaloistakin helpoittuivat. Eli politiikan myötä saatiin mielisairaita lasketuksi vähemmän kuin ennen.Itseasiassa nykyisin saa hakea jo kuin neulaa heinäsuovasta ns. terveitä ihmisiä? Uskovaiset sanovat,että vain Jeesus oli täydellinen ihminen.Ymmärtää kyllä jos ihminen on avuton tulemaan itse toimeen yhteiskunnassa,ilman kotiapuja tai muita avustajia,että on jotenkin sairas.Mutta jos on vaarallinen muille,on hän sitä vaarallinen muille laitoksissakin.Kyllä hänen paikastaan pitäisi ammattilaisten kyetä osoittamaan silloin sellaiseksi,jossa hänestä on mahdollisimman vähän vaaraa kenellekkään.Päällekkäistä vankeinhoitoa ja mielisairaanhoitoa ei pidä kannattaa,koska se ei ole tervettä,ja rasittaa omien sektoreidensa asukkeja enemmän kuin kansantaloutemme siitä hyötyy,taikka tulosta kellekkään tulee.Tahoilla on erikoissosaamisensa,niin erikoissairaaloina,kuin vankeinhoidon erikoissosaamisenakin.Jälkimmäisiä laitoksia on uusittu,väitetään melko korkeallekkin asteelle.Hoitokoteja ja vast.Mielisairaille riittää yleensä entisistä alkoholisti-hoitoloista jotka herrat ovat siirtyneet uusiin tiloihin.Taikka entisistä lähes vuosisata sitten palvelleista lastenkodeista taikka vanhankodeista on viellä saatu käyttöä mielisairaille.Jos joku väittää meidän kaikkien olevan yhteiskunnassa Jeesuksia,niin täytyy vain uskoa,niin uskovaisetkin tekevät,ja muotina nykyisin päästä viellä kaikki Taivaaseen.Eli jos saat raivarin tai et,pääset taivaaseen,jos olet uskovainen.Se kruunaa kaiken.
Jotain on joskus mennyt pieleen eikä nainen pysty käsittelemään tunteitaan. Jotainhan siellä on takana, jos aiheettomia raivareita saa.
Kysy asiasta, yritä keskustella. Ei sinun kannata jäädä siihen suhteeseen, jos se heti alkujaan lähtee menemään kieroon. Nimittäin sinä itse rupeat tavallaan varomaan tilanteita ja sitten ne tilanteet vaan pahenevat. Asiat pitää puhua selväksi ja naisesi pitää saada jonnekin apua hakemaan. Muussa tapauksessa kannattaa harkita suhteen lopettamista. Toista ei voi parantaa, luottamusta ei voi tulla, jos toinen ei pysty siihen.
Valitettavaa mutta elämässä se vaan menee noin.
Kiitos vastauksistanne
en halua ketään hylätä mutta on tilanne vaikea. Koska mua nimitellään ja pilkataan ja erotaan aina kun suututaan. Suuttumus on okey mutta ei kauhea raivoominen pienestä. Jos on erimieltä asioista siis ihan tavallisista asioista eikä edes syvällisistä, niin eikös se ole normaalia.
Nainen määrää ettei jostain saa puhua enkä saa kysyä. Oon ollut hiljaa etten suututa. Sekin on sitten huono. Jos pidän omista oikeuksistani kiinni ja haluan puhua niin toinen saattaa suuttua ja väittää etten kunnioita.
Kai me ollaan sitten liian erilaisia kun ei toisiamme käsitetä kaikissa asioissa.
Hirveä raivoominen on pelottavaa ja turhaa. Olisi edes aihetta mutta kun ei ole siis noin kovaan riehumiseen.
Tosi murheellinen olotila on. Rakastan häntä mutta olen voimaton. En osaa auttaa. Enkä pystykään kun mut ajetaan aina pois.
Ehkä saa joskus asiansa selviksi sitten.
Ehkä selviää, ehkä ei.
Sulle olis kuitenkin paras että otat eron hetimiten koska olet jo nyt hänen pompottettavana jollet nyt erityisesti sitten halua itse tulla pompotettavaksi.
Vielä haluaisin sanoa yhden asian:
minun äitini on aina ollut sellainen raivoaja, hän on katsonut oikeudekseen sanoa kaikille mitä haluaa ja haukkua ja huutaa. Itse kärsin siitä aina, varmaan veljenikin jonkin verran. Isäni on aina saanut kuulla kunniansa ja hän on vain kestänyt ja välittänyt. Nytkin kun olen itse jo keski-ikäinen huomaan kuinka isäni saa jatkuvasti haukkumiset niskaansa, oltiin seurassa tai ei. No isäni kai antaa asioiden vaan mennä. Joskus hän on sanonut minulle, että äitihän on käyttänyt aika paljon henkistä väkivaltaa tässä perheessä.
Olen miettinyt ja oikeastaan meinannut sanoakin isälleni, että miksi et ole koskaan sanonut, että nyt hiljaa ! Hän olisi voinut sen tehdä meidän kaikkien tähden, luultavasti äidinkin. Nimittäin hän on kyllä menettänyt sen käytöksensä vuoksi ainoan tyttärensa, siis minun, luottamuksen kokonaan. Tulen toimeen, mutta en jaa mitään.
Nykyisin minua naurattaa se, mutta pienempänä itketti ja hävetti.
Mieti siis, haluatko koko ikäsi kuunnella sellaista ja joutua hyökkäysten kohteeksi.
Kumppanisi voi olla masentunut. Stessi, burn-out ja masennus aiheuttavat pinnan kiristymistä ja raivostumista.
Tärkeää on, että luotat omaan mielipiteeseesi, jos olet rehellisesti tarkastellut käytöstäsi, etkä löydä siitä vikaa. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja tuollainen raivokohtaus saa meidät helposti epäilemään, onko meissä sittenkin vikaa. Ole siis johdonmukainen ja rauhallinen.
Tuollaiset raivokohtaukset ovat kuin murrosiän kohtaukset. Ne todennäköisesti hävettävät myös kumppaniasi, mutta anteeksi ei kehtaa pyytää. Oma vaimoni kyllä myöhemmin pyytää anteeksi ja pystymme tälle "känkkäränkälle" myös nauramaan. Erosta puhuminen taas hoituu meillä ainakin parhaiten siten, että minä sanon rauhallisesti vaimolleni: "Voimme kyllä erota, jos sinusta siltä tuntuu, mutta minä en halua, koska rakastan sinua. Ehkä voimme puhua tästä vaikka huomenna, kun et ole vihainen?". Koskaan raivon laannuttua ei ole ollut tarvetta keskustella erosta.
Raivokohtauksen aikana annetaan solvauksia ja uhkailuita nimenomaan solvaus- ja uhkailutarkoituksessa, tavallaan bluffina. Sitä kuulee olevansa munaton mies, jees-mies, ammattitaidoton, kitsas, itsekeskeinen jne. jne. Tottakai myös oikeita ongelmia on joka suhteessa, mutta aikuiset ihmiset keskustelevat näistä rauhallisesti. Tärkeää on myös sinulle myöntää rehellisesti omnat puutteesi ja pyytää anteeksi, jos olet loukannut. Vältä kuitenkin pyytämästä anteeksi, jos sinussa ei ole syytä. Raivo kyllä laantuu. Tässäkin auttaa rauhallisuus ja voit myös väistyä (lenkki, toinen huone, kaverit) ja antaa hänen raivonsa laantua.
Ja hän raivoaa sinulle, koska tuntee olevansa turvassa seurassasi. Läheisiin ihmisiin puretaan paha olo, muuten ollaan vieraskoreita.
Toivottavasti antoi ajateltavaa. Voimia sinulle ja toivottavasti saatte asiat sujumaan.
Hei kiitos sulle tuo tosiaan auttoi. kiitos kaikille vastaajille paljon
Sen jälkeen kun vietin yhden yön roskiskatoksessa kaatosateessa kun mut oli raivoamalla pakotettu ulos ilman puhelinta, avaimia ja lompakkoa alkoi usko loppua. kun aina mut jätetään tän vihasuuden päätteeksi.
En kauan jaksa rakkauttani vakuutella koska se aina sitten unohtuu kun toinen suuttuu eikä siihen usko.
Tosi paljon rakastan ja haluisin auttaa. Nainen on muuten siis ihana kaikin puolin.
En ole tyyppi joka helposti hylkää mutta mitä voin enää tehdä.
En ala ulkona öitäni viettämään jos olisin tehnyt väärää niin sitten mutta kun en ole.
Anteeksi pyytelen vähän väliä vaikka en ole pahaa tehnytkään. Jotain voisin sanoa tyylikkäämmin mutta en ole koskaan haukkunut en huutanut en suuttunut en pettänyt en valehdellut.
Ei kai tässä muu auta kuin sitten erota. Jos toinen niin tahtoo eikä munkaan usko loputtomiin kestä.
Olisko masennusta naisella sitten. Vaikka iloiselta vaikuttaa mutta ei sisintä näe. Suuttuu varmaan jos siitä puhuisinkaan.
Kyllähän näissä tapauksessa on kyse lapsuudessa alkaneista kehityshäiriöistä.
Olen jätkä, mut aina pysyn puberteetti-ikäisenä käyttäytymiseltäni.
Jos vois elää 300v, kai sit oppis sosiaalisemmaks.
Luovuta siinä vaiheessa, kunet enää jaksa.