Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kolmisin kivempaa

Aviossa olemme olleet kohta kymmenen vuoden ajan ja homma toimii täydellisesti, myös seksin saralla. Fantasioissamme olemme jo pidemmän aikaa ottaneet kolmannen osapuolen mukaan sänkyymme. Emme kuitenkaan uskoneet tämän fantasian koskaan toteutuvan.
Kevään ja kuluneen kesän aikana olemme kuitenkin jo useamman kerran ottaneet kolmannen osapuolen mukaan leikkeihimme. Kaveripiisristämme löytyikin yllättäen sekä sopiva mies että nainen. Emme ole kertakaan harrastaneet nelistään kimppaa vaan aina ollut ainoastaan jompikumpi mukana. Tämä on kyllä piristänyt seksielämäämme entisestään. On aivan uskomattoman kiihottavaa katsella kuinka oma rakas saa vierasta ja kuinka tämä nauttii siitä, itse voi aina osallistua ja antaa omalle rakkaalle juuri sen viimeisen silauksen jonka tietää johtavan hekuman huipulle. Ja ihan kahden kesken on sitten mukava näitä kokemuksia muistella, varsinkin rakastellessa.
Joten mikäli oma suhde on kunnossa eikä mustasukkaisuutta ole niin voimme lämpimästi suositella kaikille jotka asiasta haaveilleet. Edellyttää tietenkin että sopiva kolmas löytyy.
Löytyykö muita pareja jotka haluaisivat jakaa kokemuksiaan?

t me onnelliset
75278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hei, olisiko mahdollista saada hieman käytännön neuvoja tuollaisen järjestelemiseksi. Pitkäaikainen haaveemme saada kokea ryhmäseksi, mutta emme jotenkin osaa/tiedä miten asia saadaan pelittämään. Eka kertakaan kun ei saisi olla aivan pelkkää tuhertelua. Meilaa, ole ystävällinen: [email protected]

Äänestä

Teillä tuntuukin olevan kirjoituksenne mukaan 3.pyörät tutuissanne..
aikas harvinaista swingersrintamalla mitä nyt asiasta jonkinverran tiedämme..
hyvä jos se niin toimii kaikkia tyydyttäen.

Meillä nuo pari- ja 3.pyörän tapaamisemme ovat olleet ei-tuttuja, sillä me emme halua sekoittaa ''omaa perhe-elämäämme'' ja seksiämme lähipiirimme kanssa.
Jotenkin vain se on tuntunut mukavalta kun se tapaaminen ja akteilu tapahtunee muualla vieraassa ympäristössä.
Mutta tietenkin jos hyvänpäivän tuttuja hakee, niin tämä meidän tapamme toimia ei oikein siihen ole paras vaihtoehto, mutta mehän haemmekin vain yhteisiä seksuaalisia nautintoja, emme ystävyyssuhteita jokapäiväiseen eloon.

Mutta hymyillään kun tavataan.

Äänestä
  • Moi,

    Kyllä meilläkin oli ajatuksena toteuttaa kyseinen haave aivan vieraiden kanssa. Haimme seuraa eri palstoilta mutta suurin osa vaikutti olevan ainoastaan pelleilemässä:(
    Sattumalta juttelin erään puolitutun kanssa seksistä ja hän valitteli kuinka kuollutta sillä saralla heillä on. Siitä sitten juttua jatkettiin ja kuinka ollakkaan hetken kuluttua jo juttelimmeklin siitä kuinka hän mielellään naisi vaimoani. Sinä iltana ei kuitenkaan vielä tapahtunut mitään mutta keskusteltuamme vaimoni kanssa asiasta ja molempien hyväksyessä kaverin niin seuraavalla kerralla sitten oltiinkin jo tositoimissa. Homma toimi niin hyvin että olemme ottaneet uusiksi jo useamman kerran. Kaikki kolme nauttivat tilanteesta täysin ja minusta on aivan taivaallista katsella kuinka vaimoni nauttii saadessaan vuoroin vierasta ja vuoroin omaa. Parhaimmillaan olemme näin rakastelleet vaimoani taukoamatta liki pari tuntia.
    Vastaavasti vaimoni ystävätär joka on yh valitteli kun on joutunut elämään kuukausia selibaatissa. Vaimoni lupasi että kyllä me häntä autetaan jos vain kelpaa. Myös hän on käynyt luonamme vierailulla jo useamman kerran. Hän on saanut oman nautintonsa ja minä omani. Myös vaimoni on saanut esimakua tyttöjenvälisestä joten kaikki ovat tyytyväisiä.
    Olemme kyllä suunnitelleet joskus myös ottavamme meille vieraan pariskunnan leikkeihimme. Sopivan parin löytäminen kun ei vaan ole niin helppoa.

    t me

    Äänestä

  • Meillä taas yhtä lukuunottamatta kaikki leikkikaverit ovat aika lähipiiristä ja luottamus on siksi hyvä, tuntemattomat vähän arveluttavat... mutta pääasiahan on, että parit löytävät haluamaansa seuraa ja tapoja on monia! :)

    Äänestä

  • Bi-vaimo kirjoitti:

    Meillä taas yhtä lukuunottamatta kaikki leikkikaverit ovat aika lähipiiristä ja luottamus on siksi hyvä, tuntemattomat vähän arveluttavat... mutta pääasiahan on, että parit löytävät haluamaansa seuraa ja tapoja on monia! :)

    tuntemattomia näköjään löydy seuraksi. Liekö ei ulkonäkö riitä meillä..;) Tahtoisimme bi-miehen mielellään ja ihan hetero nainenkin kelpaisi. Ei ole helppoa löytää luotettavia tyyppejä moiseen touhuun. Tutuilta taas ei oikein kehtaa edes kysyä.

    Äänestä

  • ei tuttuja eikä kirjoitti:

    Lehmusten kaupungista nuorekas, viriili, siisti herrasmies,luotettava, kokemusta omaava,ollut kolmantena usein parien kanssa.Bi-mies 6-kymp,hyvät mitat,paksuhko käyrä ympärileikattu kalu.

    Äänestä

  • ei tuttuja eikä kirjoitti:

    tuntemattomia näköjään löydy seuraksi. Liekö ei ulkonäkö riitä meillä..;) Tahtoisimme bi-miehen mielellään ja ihan hetero nainenkin kelpaisi. Ei ole helppoa löytää luotettavia tyyppejä moiseen touhuun. Tutuilta taas ei oikein kehtaa edes kysyä.

    Moi,

    51 V, siisti bi-mies halukkaana tapaamiseen.
    Antakaapa e-mailinne niin laitan heti teille yksityiskohtia itsestäni ja luonteestani!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onnellinen aviopari kirjoitti:

Aviossa olemme olleet kohta kymmenen vuoden ajan ja homma toimii täydellisesti, myös seksin saralla. Fantasioissamme olemme jo pidemmän aikaa ottaneet kolmannen osapuolen mukaan sänkyymme. Emme kuitenkaan uskoneet tämän fantasian koskaan toteutuvan.
Kevään ja kuluneen kesän aikana olemme kuitenkin jo useamman kerran ottaneet kolmannen osapuolen mukaan leikkeihimme. Kaveripiisristämme löytyikin yllättäen sekä sopiva mies että nainen. Emme ole kertakaan harrastaneet nelistään kimppaa vaan aina ollut ainoastaan jompikumpi mukana. Tämä on kyllä piristänyt seksielämäämme entisestään. On aivan uskomattoman kiihottavaa katsella kuinka oma rakas saa vierasta ja kuinka tämä nauttii siitä, itse voi aina osallistua ja antaa omalle rakkaalle juuri sen viimeisen silauksen jonka tietää johtavan hekuman huipulle. Ja ihan kahden kesken on sitten mukava näitä kokemuksia muistella, varsinkin rakastellessa.
Joten mikäli oma suhde on kunnossa eikä mustasukkaisuutta ole niin voimme lämpimästi suositella kaikille jotka asiasta haaveilleet. Edellyttää tietenkin että sopiva kolmas löytyy.
Löytyykö muita pareja jotka haluaisivat jakaa kokemuksiaan?

t me onnelliset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu