Eli olen 16 vuotias nuori naisen alku ja olen pitkään jo himoinnut sitä legendaarista ekaa kertaa.. Monta kertaa siihen on ollut mahdollisuus, mutta olen odottanut, jo pelkästä iästäkin riippuen. Millekkään "oikealle" en itseäni ole koskaan säästänyt, enkä säästä. En usko mihinkään oikeaan, ja eipä ihme, kun sellaisia ei nykymailmassa taida olla.. Melkein jokainen avioliitto päätyy eroon, että se siitä oikeasta, sellaista ei ole. Sen sijaan voi olla pitkäikäisiä suhteita, mutta..
Mielestäni olen siis jo valmis, ja olen kehittynytkin nopeasti.. ja siinäpä vielä yllytys, kun olen löytänyt mahdollisen hyvän partnerin. Tämä miehenalku on tuntemani henkilö, johon tutustuin noin kolme vuotta sitten. Olin jo silloin ihastunut häneen, mutta liekö ikäero tai muuten vain hän ei ollut kiinnostunut ja tulin torjutuksi. Tilanne kostautui, kun hyvä ystäväni pelehti kännispäissään hänen kanssaan ja heti perään samana iltana toinen ystäväni. Silloin tunsin olevani todella yksin... Sitten muutin toiselle paikkakunnalle, ja emme pitäneet mitään yhteyttä 2 vuoteen, kunnes näin hänet pitkästä aikaa ja juttelimme sekä sen jälkeen olemme tekstailleet. Hän on monesti pyytänyt anteeksi tapahtunutta ja olen oikeasti sitä mieltä, että hän todella olisi pahoillaan. Meillä on kolme vuotta ikäeroa, eli hän täyttää 18 tänä vuonna(itse olen täyttänyt juuri 16). Olen myös huomannut, että hän on muuttunut-> parempaan suuntaan.. Tunnen taas olevani todella kiinnostunut hänestä, ja olen ajatellut, jospa hän olisi sopiva neitsyyden viejä.. tiedän hänellä olevan kokemusta, ja lisäksi jos alkaisin tapailla häntä, niin tiedän hänellä olevan taipumusta siihen, että ajautuisimme sänkyyn.. mutta pelästyykö hän jos kerron vasta sitten, että olen neitsyt?? vai pitäisikö puhua etukäteen?? tosin etukäteen puhuminen tuntuu hölmöltä, koska emmehän me varsinaisesti seurustele, ja olisin kuitenkin valmis hänen kanssaan, vaikka emme koskaan seurustelisikaan.. näin tämä vain on, tapahtuu mitä tapahtuu, minun elämäni ja päätökseni loppujen lopuksi, mutta en kaipaa mitään "odota vielä"-viestejä.. Kuitenkin annan kommentoimisen vapauden, ja mielipiteitä/neuvoja tilanteeseen, kiitos! :)
Ja kiitos kaikille, jotka vaivautuivat lukemaan tämän. :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
autetaanko toinen toisiamme?, olen 18 ja hki:)
Mulla nyt sattuu se kumppani jo olemaan, kiitti vaan.. :)
Luulisin, että paras hetki kertoa on vasta kun olette sängyn reunalla. Eikä hän siitä pelästy. Tietääpähän vain, että osaa olla varovainen eikä odota liikoja. Ekalla kerralla kun edetään naisen ehdoin ja mies saa odotella herkkuaan ihan rauhassa. Kyllä miehelle parina ensimmäisenä yönä saa riittää se, että nainen pitää miestä sen arvoisena, että antaa viedä neitsyyden.
15 poika tahtoo partnerin.....sexi puuhiin........jos olet sitä mieltä mailaa..... huom:kumit on minulla
Miehenä voin sanoa, että kuka tahansa mies arvostaa sitä, jos nainen valitsee hänet neitsyytensä viejäksi. Asiasta kannattaa puhua vasta, kun olette menossa sänkyyn. :)