Heti

niin please, kirjoittakaa Tavastian keikan kuulumiset? Millainen oli vastaanotto ja mitkä kappaleet Ari veti?
522593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Menin Tavastialle juuri ennen Arin esityksen alkua puoli kahdeltatoista. Tupa oli aivan täynnä - vain parvelle, jonne kipusin, olisi mahtunut vielä. Yleisö oli pääosin iältään pari-kolmikymppistä. Mielestäni kaikki levyn biisit kuultiin. Keikan loppupuolella edellisenä iltana Tavalla esiintyneen Kriden kunniaksi soitettiin alkutahdit Lapin kesästä, jotka Ari muuten lauloi tajuttoman hyvin. Sitten palattiin päiväjärjestykseen eli kuultiin Iron Maidenin Waisted years sekä Perfect Strangers, jossa Ari toimi rumpalina,tosin kappaleiden järjestys saattoi olla myös päinvastoin. Encorena aivan lopuksi jytisi Hetki lyö. Tunnelma oli loistava vaikka kuten joku aiemminkin jonkun muun keikkaraportin yhteydessä on maininnut myös minä olisin toivonut laulua kuuluvammaksi- nyt se toimi kyllä osana kokonaisuutta instrumenttina muiden joukossa kunnon hevijytinänä. Salissa olleet saattoivat tosin kuulla erilailla. Sen verran laulua kuitenkin erotin että pystyin sen ainutlaatuisesta soundista nauttimaan. UPEAAA!!

Äänestä
  • mukana fiiliksessä, selostuksesi oli kattava. kiitos.

    Äänestä

  • Vai että "Kriden kunniaksi". Enemmän kettuilulta kuulostaa. No kai niillä huumorintaju riittää.

    Kiitos raportista.

    Äänestä

  • outoa kirjoitti:

    Vai että "Kriden kunniaksi". Enemmän kettuilulta kuulostaa. No kai niillä huumorintaju riittää.

    Kiitos raportista.

    Eiköhän tuossa ole ollut tosiaan kyse silkasta huumorista. Kride on todennäköisesti itsekkin ollut keikkaa seuraamassa, kun Arikin todennäköisesti edellisiltana Kriden keikkaa...

    Jotenkin arvasin, että kaikkien huumori ei oikeen käsitä tätä näiden jätkin läpän heittoa...

    Äänestä

  • ole juuri siitä kirjoitti:

    Eiköhän tuossa ole ollut tosiaan kyse silkasta huumorista. Kride on todennäköisesti itsekkin ollut keikkaa seuraamassa, kun Arikin todennäköisesti edellisiltana Kriden keikkaa...

    Jotenkin arvasin, että kaikkien huumori ei oikeen käsitä tätä näiden jätkin läpän heittoa...

    Kun tuolta Arin omilta sivuilta luin keikkaraportteja, niin tuli sellainen fiilis, että ainakin joku olisi saanut sellaisen käsityksen kuin Ari olisi halunnut osoittaa, että "kyllä minä tämän paremmin laulan". Se taas olisi aivan uskomattoman lapsellista käyttäytymistä.

    Omalaatuiseksi huumoriksi tuo menee kyllä.

    Äänestä

  • vaikea laji kirjoitti:

    Justiinsa kävin lukemassa kommentteja ja siellä vaan puhuttiin että Kristian oli mukana katsomassa keikkaa ja siksi Ari lauloi PÄTKÄN Lapin kesästä. Ei lapsellisuuttaan tai kettuillaakseen vaan kenties halusi huomioida kaverinsa yleisön joukosta.

    Sille Ari ei voi mitään jos se jonkun korvissa kuulosti paremmalta kuin jonkun muun esittämänä ;D

    Äänestä

  • luit? kirjoitti:

    No siellä särähti tällaiselle ei paikalla olleelle ikävästi kommentti jostain kostosta. Kuulostaa se melko kummalliselta, jos Ari laulanut Lapin kesää kostoksi. Mutta sinne on nyt joku tohkeissaan kirjoitellut.

    Äänestä

  • kirjoitettu kirjoitti:

    No siellä särähti tällaiselle ei paikalla olleelle ikävästi kommentti jostain kostosta. Kuulostaa se melko kummalliselta, jos Ari laulanut Lapin kesää kostoksi. Mutta sinne on nyt joku tohkeissaan kirjoitellut.

    Ko kirjoittaja, joka kirjoitti "karaokevetäjän kosto maailmalle" kuuluu mitä ilmeisemmin Arin lähipiiriin ja huumori on varmasti sitä samaa luokkaa. Kyse ei varmasti ollut mistään lapsellisesta kostosta Kridelle vaan päinvastoin!

    Olisi kyllä ollut kiva kuulla tuo pätkä Arin laulamana:)

    Äänestä

  • niin selvennän hieman kirjoitti:

    Katso pari viestiketjua ylöspäin..

    Äänestä

  • Arin vierestä laulua tuolla keinoin kuulumattomiin. Kohta Arin heiluttaa enää huuliaan mutta kaipa se kuuluisa karisma siihenkin riittää.

    Äänestä

  • vaikea laji kirjoitti:

    Kun tuolta Arin omilta sivuilta luin keikkaraportteja, niin tuli sellainen fiilis, että ainakin joku olisi saanut sellaisen käsityksen kuin Ari olisi halunnut osoittaa, että "kyllä minä tämän paremmin laulan". Se taas olisi aivan uskomattoman lapsellista käyttäytymistä.

    Omalaatuiseksi huumoriksi tuo menee kyllä.

    niin sitä "yhteishenkeä" vittuilufanien kanssa fanien tyylillä sitten jaetaan. Aika paskamainen on tuo keijukainen.

    Äänestä

  • eliminoivat kirjoitti:

    Arin vierestä laulua tuolla keinoin kuulumattomiin. Kohta Arin heiluttaa enää huuliaan mutta kaipa se kuuluisa karisma siihenkin riittää.

    Rokkikeikoilla meininki on hieman erilaisia kuin kirkkokonsertoissa. Tajusitko?

    Äänestä

  • mitä? kirjoitti:

    Rokkikeikoilla meininki on hieman erilaisia kuin kirkkokonsertoissa. Tajusitko?

    koska meillä on eri harrastukset. Mä kun en käy kirkkokonserteissa mutta sen verran oon TV;ssä niitäkin nähnyt että solistin ääni on siellä kaikkein ylinna. Myös you tubesta voi löytää vaikka kuinka paljon esimerkkejä siitä miten rock-konserteissa solisti laulaa nuotilleen ja solistin ääni kuuluu kaikeen muun hälinän ylitse aivan loistavasti.

    Äänestä

  • tajunnut kirjoitti:

    Nyt siis, kun ei voida valittaa siitä, että Ari laulaa nuotin vierestä niin sitä sitten keksitään, että mikki on säädetty niin hiljaselle ettei vaan nuotiviereiset kuuluisi.

    Siis tästähän saa kunnon naurut, kiitos:)

    Äänestä

  • naurua pukkaa kirjoitti:

    Nyt siis, kun ei voida valittaa siitä, että Ari laulaa nuotin vierestä niin sitä sitten keksitään, että mikki on säädetty niin hiljaselle ettei vaan nuotiviereiset kuuluisi.

    Siis tästähän saa kunnon naurut, kiitos:)

    kuitenkin ulisi että nuotin vierestä taas meni. Seuraavaksi ei tosiaan auta muu kuin sulkea koko mikki. Arihan voisi tosiaan olla hiljaa koko konsertin ajan ja vispata sitä typerän lapsellista vispausta sillä letillään. Jos hyvin käy niin jossakin konsertissa sillä irtoo se nuppi ja lentää jonkun onnellisen fanin kätösiin. Siinä sitä olisi taas seiskalla jotain uutta materiaalia.

    Äänestä

  • "..kuten joku aiemminkin jonkun muun keikkaraportin yhteydessä on maininnut myös minä olisin toivonut laulua kuuluvammaksi.."

    - Mä ihmettelen tota ylläolevaa lausetta. Jätkät on nyt keikkailleet kohta 2 kk aika tiiviisti. Eikös tolle asialle pitäis tehdä jotain? Mua ainakin häiritsisi, jos olisin solistin fani, eikä keikoilla sitten kunnolla kuulisi tota ylistettyä ääntä.

    Tää ei siis ole mikään provo, mutta ajattelin että fanien olisi hyvä antaa tästä asiasta palautetta myös Arin virallisilla sivuilla, jotta asialle tehtäisiin jotain. Kai se on Arin ja bändinkin etu.

    Äänestä

  • niin selvennän hieman kirjoitti:

    Ko kirjoittaja, joka kirjoitti "karaokevetäjän kosto maailmalle" kuuluu mitä ilmeisemmin Arin lähipiiriin ja huumori on varmasti sitä samaa luokkaa. Kyse ei varmasti ollut mistään lapsellisesta kostosta Kridelle vaan päinvastoin!

    Olisi kyllä ollut kiva kuulla tuo pätkä Arin laulamana:)

    ei vaikuta kovin fiksulta. Oli tarkoitus mikä tahansa, tuollaisesta saa hieman ikävän kuvan. Ihan kuin Ari ei tyytyisi olemaan hyvä siinä mitä itse tekee, vaan pitäisi vielä yrittää todistaa olevansa parempi siinä mitä joku toinen tekee. Innokkaimmat fanit vielä tätä näkökulmaa korostavat.

    Ei ole tarkoitus Aria mollata. Pientä kritiikkiä kuitenkin.

    Äänestä

  • huolimatta kirjoitti:

    ovat samasta puusta veistettyjä. Sehän on täällä nähty; kauhee todistamisen tarve että olis parempi kuin Kride. Eipäs kuitenkaan ollut; vain kuuromykkäsokea voi kidutuksen jälkeen sanoa Arin esitystä paremmaksi. Olis muuten kiva kuulla miten Kride vetää HetkiLyön. Olen satavarma että paremmin kuin Ari. Kridellä nimenomaan on sitä tummuutta äänessä kuin Kirkallakin oli. Monessa Kriden biisissä vilahtaa Kirkan soundi tosi kivan kuuloisesti. Ari laulaa sen _kirkas-äänisesti_ kuin kymmenvuotias tyttö mutta Kride _Kirka-äänisesti_

    Äänestä

  • ja faninsa kirjoitti:

    sitten uudestaan kertomaan kumpi kuullostaa enempi Kirkalta. Kirkalla oli hyvin erikoinen ääni.

    Äänestä

  • kuuntele ja tule kirjoitti:

    sitten uudestaan kertomaan kumpi kuullostaa enempi Kirkalta. Kirkalla oli hyvin erikoinen ääni.

    Kirkaa. Mä tunnen Kirkan musiikin kuin omat taskuni, joten elä sä siellä fantasioissani miten tahdot, äläkä tuu mulle selittää Kirkasta yhtään mitään.

    Äänestä

  • äänentarkkailija kirjoitti:

    "..kuten joku aiemminkin jonkun muun keikkaraportin yhteydessä on maininnut myös minä olisin toivonut laulua kuuluvammaksi.."

    - Mä ihmettelen tota ylläolevaa lausetta. Jätkät on nyt keikkailleet kohta 2 kk aika tiiviisti. Eikös tolle asialle pitäis tehdä jotain? Mua ainakin häiritsisi, jos olisin solistin fani, eikä keikoilla sitten kunnolla kuulisi tota ylistettyä ääntä.

    Tää ei siis ole mikään provo, mutta ajattelin että fanien olisi hyvä antaa tästä asiasta palautetta myös Arin virallisilla sivuilla, jotta asialle tehtäisiin jotain. Kai se on Arin ja bändinkin etu.

    niin ei silti tarvii miksata kaikkia samalle tasolle. Kyllä Arin äänen pitäis kulkea päällä eikä olla samassa hutussa yhtenä. Vaikka se idea, että laulu on vaan yks instrumentti muiden soitinten joukossa voi vaikuttaa taustalla niin kyllä sen pitää selvästi erottua.

    Antakaan oikeesti niille palautetta ne ketkä siel virallisilla sivuilla käy. Se on ehdottomasti niiden omaksi parhaaksi.

    Äänestä

  • ole kuullu kirjoitti:

    Kirkaa. Mä tunnen Kirkan musiikin kuin omat taskuni, joten elä sä siellä fantasioissani miten tahdot, äläkä tuu mulle selittää Kirkasta yhtään mitään.

    Kirkaa silleen kuin ei olis sitä koskaan ennen kuullutkaan niin sen ääni on kyllä pikemminkin korkea kuin matala, jota sä siis yrität väittää. Kirka ei ollu mikään tasapaksu mörisijä vaan sillä oli sähäkkä rock-ääni ja siihen kuuluu nimenomaan se terävä särmä. olihan sillä iskelmääkin, mut puhun nyt sen rock-biiseistä. Niissä se ei kyllä mörissy pätkääkään.

    Äänestä

  • ja varmaan sitä onkin kirjoitti:

    niin ei silti tarvii miksata kaikkia samalle tasolle. Kyllä Arin äänen pitäis kulkea päällä eikä olla samassa hutussa yhtenä. Vaikka se idea, että laulu on vaan yks instrumentti muiden soitinten joukossa voi vaikuttaa taustalla niin kyllä sen pitää selvästi erottua.

    Antakaan oikeesti niille palautetta ne ketkä siel virallisilla sivuilla käy. Se on ehdottomasti niiden omaksi parhaaksi.

    omaan ääneensä ja ymmärrän kyllä miksi. Ihan ok jos ovat päättäneet että kaikki on saman arvoisia instrumentteja. Ei ne kyllä pitkälle pötki noilla eväillä mutta sehän on sitten niiden asia.

    Äänestä

  • jos kuuntelee kirjoitti:

    Kirkaa silleen kuin ei olis sitä koskaan ennen kuullutkaan niin sen ääni on kyllä pikemminkin korkea kuin matala, jota sä siis yrität väittää. Kirka ei ollu mikään tasapaksu mörisijä vaan sillä oli sähäkkä rock-ääni ja siihen kuuluu nimenomaan se terävä särmä. olihan sillä iskelmääkin, mut puhun nyt sen rock-biiseistä. Niissä se ei kyllä mörissy pätkääkään.

    Kirkahan oli sielultaan hevilaulaja ja heviä laulaessaan äänessä kuuli samaa kuin Arilla.

    Aristahan yritettiin jo idolsien aikaan tehdä "uutta Kirkaa" eikä se johtunut pelkästään siitä että Ari sattui vetämään Kirkan kappaleen koelauluissa.

    Hesarissakin oli juttua kun joku toimittaja piti Aria Kirkan reinkarnaationa. Se taisi olla joskus maalis-huhtikuussa kun silloin vielä olin lehden tilaaja ja muistan tuommoisen lukeneeni.

    Äänestä

  • vaan ei luota kirjoitti:

    omaan ääneensä ja ymmärrän kyllä miksi. Ihan ok jos ovat päättäneet että kaikki on saman arvoisia instrumentteja. Ei ne kyllä pitkälle pötki noilla eväillä mutta sehän on sitten niiden asia.

    Arin äänessä ei tosiaankaan ole mitään vikaa. Olen kuullu sitä ennen idolsia ja sen jälkeen ja se on vaan entisestään parantunut. Tosi voi sen sijaan olla se, ettei Ari tosiaankaan halua erottua liikaa muusta porukasta. Se taas on yksinomaan koko bändin tappio, sillä Arihan on juuri niiden ässä. Ari ei halua olla kingi vaan tasavertanen muiden kanssa se on tullut selväksi jo kauan sitten, mut oman ja bändin edun takia on pakko alkaa kingeilemään. Senkin voi tehdä monella eri tapaa.

    Toi epäkohta pitäis kyllä ehdottomasti korjata, että Arin ääni ei kuulu tarpeeksi yli muusta bändistä. Se kun on niin hieno, ettei ole mitään syytä tasottaa sitä muulle porukalle sopivaksi. Ei se kukkoilua silti olis.

    Äänestä

  • nimenomaan kirjoitti:

    Kirkahan oli sielultaan hevilaulaja ja heviä laulaessaan äänessä kuuli samaa kuin Arilla.

    Aristahan yritettiin jo idolsien aikaan tehdä "uutta Kirkaa" eikä se johtunut pelkästään siitä että Ari sattui vetämään Kirkan kappaleen koelauluissa.

    Hesarissakin oli juttua kun joku toimittaja piti Aria Kirkan reinkarnaationa. Se taisi olla joskus maalis-huhtikuussa kun silloin vielä olin lehden tilaaja ja muistan tuommoisen lukeneeni.

    Eräässä levyarvostelussa verrattiin myös Kriden ääntä Kirkaan. Ehkä tämä on vähän toisaalta ja toisaalta.

    Off-topic tämä jo.

    Äänestä

No voi jumankaut kun se jätkä veti hyvän keikan! Ei lainkaan leija, ehei, mut jotku ei tajuu hyvän päälle. Mut sehän sopii niin ei vie meiltä tikettejä. Oon vielki ihan tutinoissa.

Äänestä
  • esitys. haha hahaa. Näki miten Ari oikein jännitti kun pelkäsi vetävänsä lapin kesän päin persettä ja onnistuikin sen sitten vetämään päin vittua. Perfect Strangersissa oli niin onnettoman laahaava rytmi mutta sen ymmärtää kun rummuissa oli pikkupoika jolla ei taida tuota rytmitajua olla riittävästi nopeampaan tempoon.

    Noita muita en sitten viitsinyt ees katsoa koska näähän on nähty!

    Äänestä

  • lapsellisen nolo kirjoitti:

    esitys. haha hahaa. Näki miten Ari oikein jännitti kun pelkäsi vetävänsä lapin kesän päin persettä ja onnistuikin sen sitten vetämään päin vittua. Perfect Strangersissa oli niin onnettoman laahaava rytmi mutta sen ymmärtää kun rummuissa oli pikkupoika jolla ei taida tuota rytmitajua olla riittävästi nopeampaan tempoon.

    Noita muita en sitten viitsinyt ees katsoa koska näähän on nähty!

    Vitsi, sulla on suuri sisältö elämässä:) Kirjoitat niin läpinäkyvän naurettavasti, että lehmätkin sulle nauraa:)

    Tähän ei voi sanoa kun että, pese korvat, hanki tietokoneeseesi paremmat kaiuttimet ja nauti hyvästä laulusta!

    Äänestä

  • osaat naurattaa kirjoitti:

    Huvittavinta näissä rokkipoliiseissa on se millä kiireellä ne aina säntää tänne Arin palstalle antamaan langettavan tuomionsa milloin mistäkin syystä :D

    Äänestä

  • osaat naurattaa kirjoitti:

    Vitsi, sulla on suuri sisältö elämässä:) Kirjoitat niin läpinäkyvän naurettavasti, että lehmätkin sulle nauraa:)

    Tähän ei voi sanoa kun että, pese korvat, hanki tietokoneeseesi paremmat kaiuttimet ja nauti hyvästä laulusta!

    parhaat saatavilla olevat kaiuttimet ja olen oikeesti tosi pettynyt noihin Arin suorituksiin. Ihan hirvittävää oli ja koko yhtyeen suoritus oli aika typerää. Kyllä toi aika lasten konsertti meininkiä on ja ihan pikkutyttöjen kiljuntaa siellä kuuluikin. Ei ihme ettei Ari tahdo päästä tosiheviporukoiden suosioon. Siis EI TOLLA TYYLILLÄ.

    Oli ihan pakko uteliaisuudesta katsoa vielä tuo hetki lyö, kun sitä on mainostettu niin uudistuneeksi ja tiesmitä... Voi harranenaikasentään. Huonompi oli kuin Kirkan ja ihan se alkuperäinen Kirkakin oli parempi kuin tuo. Kyllä nyt hävettää Arin puolesta.

    Ymmärrän kyllä että teille kelpaa mikä tahansa kunhan se tulee Arista mutta mulle ei pääse tuo arifanitus sekoittaa arvostelukykyä ja näen asiat sillalailla niinuin ne on. Älkää ihmetelkö miksi Arin keikoista ei puhuta sen kummemmin lehdissä; kukaan ei rohkene kertoa totuutta ja kehuttavaahan ei löydy.

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    Kyseessä K18 konsertti...?

    Ai nyt lehdistö "ei rohkene kertomaan" jos Arin livekeikat menee päin helvettiä. Mites ne nyt niin häveliääksi on käyneet?

    Sulla alkaa oikeesti argumentit loppua, pidä ihan reilusti pari päivää taukoa ja kokeile sitten uusin eväin uudestaan.

    Pese sitten ne korvat:)

    Jos oikeasti olisit tuota mieltä, et tulisi tänne provoilemaan, ei sua voisi vähempää kiinnostaa. Mutta olet ilmeisesti yksi niistä kolmesta, jotka surffailevat täällä Suomi24 milloin milläkin palstalla aina arvostelemassa palstan aihetta jne... provoilija:)

    Onnea korvien pesuun!

    PS: olen aina kuunnellut ja tulen varmasti aina kuuntelemaankin Arin vetoja kriittisesti, johtuen ehkä tuosta idols taustasta. Ja voin sanoa suoraan, että ne keväiset mm nrj vedot olivat hirveää kuunneltavaa, mutta nyt voin sanoa, että hyvin se vetää sittenkin!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Lehdet eivät rohkene kertoa, jos joku menee päin... Heh, yleensä ne kertoo jos näin on, mutta ei sitä, että hyvin menee... Jos oikeen päin P... menisi niin varmasti siitä olisi lööpit jo revitty!!! Negatiivinen myy aina positiivista paremmin... ja lehdethän kirjoittaa siitä mikä myy...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Kyseessä K18 konsertti...?

    Ai nyt lehdistö "ei rohkene kertomaan" jos Arin livekeikat menee päin helvettiä. Mites ne nyt niin häveliääksi on käyneet?

    Sulla alkaa oikeesti argumentit loppua, pidä ihan reilusti pari päivää taukoa ja kokeile sitten uusin eväin uudestaan.

    ihmettelin mitenkä siellä kuuluu sellaista viisivuotiaan kiljuntaa mutta kaipa ne on tuota ssamaa sorttia sitten kuin Ari itsekin eli kuulostetaan lapsilta vaikka ollaankin muka aikuisia.

    Voihan se olla niinkin että Ari ei ole musiikillisesti mitenkään kiinnostava ja siksi ei kirjoiteta. Onhan se yhtä suuri syy olla kirjoittamatta että on ollut huono kuin se että on tasapaksu. Ketä se kiinnostaa?

    Tunge sä noi omat olemattomat argumenttisi perseesees ja pidä samalla vuoden taukoa, koska sullahan nyt koskaan ei ole mitään sanomaa noissa viesteissä. Turhaan ärsytät ihmisiä täällä turhia viestejä availuttamalla.

    Äänestä

  • ja sun kaiuttimille kirjoitti:

    Pese sitten ne korvat:)

    Jos oikeasti olisit tuota mieltä, et tulisi tänne provoilemaan, ei sua voisi vähempää kiinnostaa. Mutta olet ilmeisesti yksi niistä kolmesta, jotka surffailevat täällä Suomi24 milloin milläkin palstalla aina arvostelemassa palstan aihetta jne... provoilija:)

    Onnea korvien pesuun!

    PS: olen aina kuunnellut ja tulen varmasti aina kuuntelemaankin Arin vetoja kriittisesti, johtuen ehkä tuosta idols taustasta. Ja voin sanoa suoraan, että ne keväiset mm nrj vedot olivat hirveää kuunneltavaa, mutta nyt voin sanoa, että hyvin se vetää sittenkin!

    siitä ei pääse mihinkään. Olen todella pettynyt Ariin. Taaksepäin on mennyt kehitys. Bändi on syvältä. Kannattaisi pysyä iskelmissä ja antaa niiden hoitaa nää hevi hommat, jotka sen osaa. Ei hevikonsertit ole mitään lastentapahtumia. Tosin Arikin on kai hoksannut mistä se raha irtoaa ja siksi jatkaa tuota tietä kohti muumilaaksoa... hattivatiksi.

    Äänestä

  • minäkin.. kirjoitti:

    ihmettelin mitenkä siellä kuuluu sellaista viisivuotiaan kiljuntaa mutta kaipa ne on tuota ssamaa sorttia sitten kuin Ari itsekin eli kuulostetaan lapsilta vaikka ollaankin muka aikuisia.

    Voihan se olla niinkin että Ari ei ole musiikillisesti mitenkään kiinnostava ja siksi ei kirjoiteta. Onhan se yhtä suuri syy olla kirjoittamatta että on ollut huono kuin se että on tasapaksu. Ketä se kiinnostaa?

    Tunge sä noi omat olemattomat argumenttisi perseesees ja pidä samalla vuoden taukoa, koska sullahan nyt koskaan ei ole mitään sanomaa noissa viesteissä. Turhaan ärsytät ihmisiä täällä turhia viestejä availuttamalla.

    Johan taas tökkii tämä S24 mutta yritetään jos saisi vastattua...

    Tuolla ylempänä joku jo naputtelikin, että lehtiä kiinnostaa KAIKKI negatiivinen. Aivan saletisti höpölehdissä olisi ollut juttua Arin live-esiintymisien "heikkoudesta" jos juttuihin olisi ollut tippaakaan aihetta.

    Sanoja tasapaksu ja Ari ei voi edes kuvitella samassa lauseessa. Mutta tuo vaan kuvastaa miten pihalla sä oikeasti olet.

    Äänestä

  • sun kanssa kirjoitti:

    loistava, niin siitä kirjoitettaaisiin. Jos Ari olisi katastrofaalisen surkea, niin siitä saatettaisiin kirjoittaa mutta kun on tasapaksun paska niin siinä nyt ei ole mitään kirjoitettavaa. Noitahan taspaksuja bändejä on suomi pullollaan ja minkä ihmeen takia niiden keikoista pitäisi mitään kirjoittaa. Noihan nyt nähtiin noissa you tubeissa, että ei jumaliste kyllä mitään muuta ollut kuin että nolo tapaus ja sellaisista nyt ei kirjoiteta, ellei ole joskus jotain suurempaa ollut. Arihan ei ole suurta nähnytkään sitten 9-kuukautta ennen syntymäänsä.

    Äänestä

  • persettä vetää kirjoitti:

    siitä ei pääse mihinkään. Olen todella pettynyt Ariin. Taaksepäin on mennyt kehitys. Bändi on syvältä. Kannattaisi pysyä iskelmissä ja antaa niiden hoitaa nää hevi hommat, jotka sen osaa. Ei hevikonsertit ole mitään lastentapahtumia. Tosin Arikin on kai hoksannut mistä se raha irtoaa ja siksi jatkaa tuota tietä kohti muumilaaksoa... hattivatiksi.

    eli miksi helkutissa se Arin hieno ääni tasapäistetään muuhun soittamiseen. Tää "kukaan ei oo parempi toistaan" - asenne, kun ei käytännössä toimi mitä tulee keikkatilanteeseen. Vaikka Ari ois kuin yks jätkistä vaan niin se sen komee ääni pitää laittaa esiin eikä järkätä hommia silleen, ettei se pääse kunnolla esiin. Tuskin kukaan Aria ny moittis kusen kohoomisesta päähän jos liidais musiikillisesti, kun kerta siihen on lahjat.

    Äänestä

  • liikaa muun bändin tasolla kirjoitti:

    että ovatko nämä Aria puolustavat kirjoitukset ihan tosimielessä kirjoitettuja vai pelkkää huumoria.
    Hauskoja joka tapauksessa.

    Äänestä

  • ihmetyttää, kirjoitti:

    että ovatko nämä Aria puolustavat kirjoitukset ihan tosimielessä kirjoitettuja vai pelkkää huumoria.
    Hauskoja joka tapauksessa.

    Mä kirjotin just niin kuin mitä asian nään. Aivan sama miellyttääkö se sua tai ketään muutakaan.

    Äänestä

  • liikaa muun bändin tasolla kirjoitti:

    eli miksi helkutissa se Arin hieno ääni tasapäistetään muuhun soittamiseen. Tää "kukaan ei oo parempi toistaan" - asenne, kun ei käytännössä toimi mitä tulee keikkatilanteeseen. Vaikka Ari ois kuin yks jätkistä vaan niin se sen komee ääni pitää laittaa esiin eikä järkätä hommia silleen, ettei se pääse kunnolla esiin. Tuskin kukaan Aria ny moittis kusen kohoomisesta päähän jos liidais musiikillisesti, kun kerta siihen on lahjat.

    joku päivä, mutta se voi olla päivää liian myöhään. Ari on lapsellinen ja haluaa näyttää että ääni on hänen ja hän tekee sillä mitä haluaa. Valitettavasti tää on totta. Ääni väärällä persoonalla. Vähän ottaa koppaan se, että jos Arilla olisi ollut toisenlainen tausta, niin se olisi tänään jo valmis upea laulaja, joka olisi valmis tekemään työtä sillä ammattitaidolla joka hänelle on suotu, kybällä. Nyt se haahuilee ja luulee olevansa jokin vitun suuri persoona mikä jakaa kommunistisella tarkkuudella kaiken tasan. Ei ole pojalle suotu yrittäjyyden lahjoja, joka jokaisella lahjakkaalla laulajalla pitäisi olla. Siitä hyötyisi solista ja suuri yleisö.

    Kauheaa taiteen tuhlaamista, minkä luoja on lahjaksi ja hyödynnettäväksi, sekä suuren yleisön henkiseksi ruoaksi tarkoittanut. Kuitenkin, hänellä on kaikki oikeus tehdä niinkuin hän haluaa, kuten minullakin on oikeus olla siitä stä mieltä mitä minä haluan olla. Onneksi kuitenkin elämme demokratiassa.

    Äänestä

  • Lapin kesä menee sellaisella kireellä yrittämisellä, että aivan hirveetä.

    Äänestä

Oli kerrassaan mahtava keikka! Ensi kerta Tavastialla ja ei voi kuin sanoa, että tajuntaan meni kerrassaan ja keikka paikkana erittäin hyvä. Bändin näki lavan reunalta mainiosti. Koko bändi liikkui hyvin, koko lavaa käyttäen ja nämä extrat lapin kesä, perfect strangers ja wasted years olivat kerrassaan upeita. Koko yleisö laulo biisien mukana ja Ari laulattikin yleisöä hyvin. Käsiä oli koko ajan ylhäällä ja elämää riitti yleisössä. Ei tahdo millään laskeutua keikka hurmoksesta, seuraavaa jo odottelen. Erkan nimmarikin tarttui mukaani, symppis tyyppi kerrassaan.

Äänestä
  • ollut. Kuuluiko Arin ääni vai ei?

    Äänestä

  • paikalla kirjoitti:

    ollut. Kuuluiko Arin ääni vai ei?

    Kyllä kuului Arin ääni erinomaisesti! Lähdin keikalle periaatteella, että vertaan juuri lavaesiintymistä ja ääntä tietenkin, viimeksi saunassa näin. Täytyy todeta tämän jälkeen, että kaikki odotukset täyttyi. Youtuben videoiden perusteella ei saa oikeaa kuvaa keikasta ja äänestä, paikan päälle täytyy mennä. Olin Lucan puolella eturivin tuntumassa ja ainut biisi missä ääntä en kuullut oli Erkan osuus perfect strangersista, eikä Lucankaan ääni kovin hyvin kuulunut. Sen mitä kuulin Lucaa, niin tavallinen perus hyvä lauluääni. Oikea vokalisti bändillä on, edelleen ihmetyttää miten siitä miehestä voi lähteä tuollainen ääni.

    Äänestä

  • ollut kirjoitti:

    riittävän selventävää mulle. Keikalle menen heti kun on mahdollista. Kiitti sulle!

    Äänestä

  • todella niin hyvä?

    Äänestä

  • se keikka kirjoitti:

    todella niin hyvä?

    oli.

    Äänestä

  • se keikka kirjoitti:

    todella niin hyvä?

    mutta Arin kotisivuilta katsoin suht laadukkaita videoita, joissa on kuvattu keikkaa.

    Todella mahtava meno, loistava artisti, symppis bändi. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten upean laulajan ja bändin Suomen kansa on saanut.

    Poikien karisma on vertaansa vailla jo tässä vaiheessa, mitä sitten vuosien kuluessa. Kaikki lähtee tietty Arista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kun heräätte kirjoitti:

niin please, kirjoittakaa Tavastian keikan kuulumiset? Millainen oli vastaanotto ja mitkä kappaleet Ari veti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu