Natotus

Natotus on jäänyt kesällä vähemmälle. Kepuahan ei voi tässä asiassa edes syyttääkään puuhastelusta Suomen Natoon liittämisestä. Asiaa on sivuuttu etäisesti vain Häkämiehen Afganistanin vierailun aikoihin tämän luvatessa Suomen miettivän aseapua Afganistanille. Afganistanin suhteen Suomi on kuitenkin voinut toimia varsin vapaasti omista lähtökohdistaan eikä muiden painostamana.

Hyytävän esimerkin Natomaan painostamisesta tarjoaa Tanska. Eilen tv:ssä esitettiin tanskalainen dokumentti Tanskan toimista Afganistanissa. Tanskalaiset ovat sen mukaan luovuttaneet vankeja USAlle tietoisina siitä, että näitä tullaan kohtelemaan Geneven sopinuksen vastaisesti. USA itse on irtisanoutunut tässä tapauksessa noudattamasta mainittua sopimusta, mikä tarkoittaa sitä, että sen mukaan vankeja voidaan esim. kiduttaa.

Tanskalainen Afganistanissa ollut tulkki on kertonut näistä asioista Tanskassa, mutta hänet on pyritty kaikin keinoin vaientamaan. Ohjelmassa asioita vapaammin esittivätkin amerikkalaiset haastatellut, jotka kertoivat tanskalaisten toimista.

Voi vain kysyä, olisiko Tanska toiminut näin arveluttavalla tavalla, jos se ei olisi Natomaa. Tanskahan on joutunut muutenkin jo ääriainesten silmätikuksi ja siinä Suomelle varottava esimerkki.
6395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tanska on ajautunut tuohon tilanteeseen vain koska se on USA:n kanssa liitossa Irakissa ja Afganistanissa. Tällä ei ole mitään tekemistä Naton kanssa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Miksi tällaiseen tilanteeseen sitten ajautuvat herkimmin juuri Natomaat? USAhan on painostanut voimakkaasti mm. Hollantia ja Saksaa osallistumaan ponnekkaamminen näihin Afganistan-operaatioihin. Viro tyrkyttää itseään joka paikkaan ilman pakottamista, mihin mm. Gustav Hägglund on kiinnittänyt huomiota. Espanja teki omat johtopäätöksensä vasta Madridin terrori-iskun ja hallituksen vaihdoksen jälkeen. Sen sijaan Suomi ja Ruotsi toimivat asiassa itsenäisemmin.

    Äänestä

alkaa tai ainakin MPP:n mätäkuun jutut. Nyt JKK ponteva vastaus tähän. Afganistanissahan on Suomikin eivätkä toisaalta kaikki natomaat toimi, kuten Tanska. Mutta antinatouskohan on yhtä epälooginen kuin muutkin uskonnot.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aina voi tietysti yrittää mitätöidä asian mätäkuun juttuna. Eilen esitetty Tanska-dokumentti ei ollut kuitenkaan mätäkuun juttu vaan ihan todella tehty. Tanskan pääministeri Rasmussen kieltäytyi asiaa koskevista haastatteluista ja upseerit olivat haastatteluissa valvonnan ja aikarajoitusten alaisina.

    Eivät ehkä kaikki toimi kuten Tanska, mutta siinäkin on jo liikaa. Dokumentissa käsiteltiin vain Tanskaa, joten emme tiedä, ovatko muutkin Natomaat luovuttaneet vankeja USAlle. Erikoista on kuitenkin se, että USA on tässä tapauksessa sanoutunut irti Geneven sopimuksesta ja haluaa tulkita sitä oman mielensä mukaan. Varsin erikoisen maan jotkut liittoon haluavat.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Natoa. Minkäs organisaation vika oli se, että Ruotsi toimi tiiviissä yhteistyössä sodan aikana Natsi-Saksan ja sodan jälkeen Naton ja USA:n kanssa. Koska demarit olivat vallassa Ruotsissa, pitäisikö syylliseksi todeta Sosialistinen Internationaali, joka kyllä määrittelikin Naton vapauden paaluvarustukseksi.

    Äänestä

…sinun tai kenenkään kanssa ainakaan tällä saitilla, ja varsinkaan sinun kanssa, kun juuri tuolla omassa avauksessani sinua parissakin kohdassa kehaisin lainaten luvatta tekstejäsi.

Mutta en voi olla ihmettelemättä, että miten Sinulla, monissa asioissa suorastaan hämmästyttävän terävästi oikein näkevänä on tuossa asiassa silmiesi edessä sellainen sumuverho, että se estää näkemästä tosiasioita tai ainakin näyttää ne niin kovin vääristyneinä!

Mutta kai meillä jokaisella sitten täytyy mörkömme olla. Jollakin se on Hagiksen punakone, jollakin Kapi, jollakin Nato. Minulle taitaa sellaiseksi riittää kepu. No, kyllä se Venäjäkin aikamoinen ja yhä pahemmaksi osoittautuva mörkö näkyy olevan.

Mutta olen turvallisella mielellä, kyllä se Nato tulee avuksemme, jos ahdinkoon joudumme, mutta olisi parempi olla sen jäsen, sillä jäsenyys toimisi jo etukäteen turvana niin, ettemme ahdinkoon joutuisi.

Ole vaan turvallisella mielellä sinäkin, sillä asia on niin kuin sanoin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Natotus on jäänyt kesällä vähemmälle. Kepuahan ei voi tässä asiassa edes syyttääkään puuhastelusta Suomen Natoon liittämisestä. Asiaa on sivuuttu etäisesti vain Häkämiehen Afganistanin vierailun aikoihin tämän luvatessa Suomen miettivän aseapua Afganistanille. Afganistanin suhteen Suomi on kuitenkin voinut toimia varsin vapaasti omista lähtökohdistaan eikä muiden painostamana.

Hyytävän esimerkin Natomaan painostamisesta tarjoaa Tanska. Eilen tv:ssä esitettiin tanskalainen dokumentti Tanskan toimista Afganistanissa. Tanskalaiset ovat sen mukaan luovuttaneet vankeja USAlle tietoisina siitä, että näitä tullaan kohtelemaan Geneven sopinuksen vastaisesti. USA itse on irtisanoutunut tässä tapauksessa noudattamasta mainittua sopimusta, mikä tarkoittaa sitä, että sen mukaan vankeja voidaan esim. kiduttaa.

Tanskalainen Afganistanissa ollut tulkki on kertonut näistä asioista Tanskassa, mutta hänet on pyritty kaikin keinoin vaientamaan. Ohjelmassa asioita vapaammin esittivätkin amerikkalaiset haastatellut, jotka kertoivat tanskalaisten toimista.

Voi vain kysyä, olisiko Tanska toiminut näin arveluttavalla tavalla, jos se ei olisi Natomaa. Tanskahan on joutunut muutenkin jo ääriainesten silmätikuksi ja siinä Suomelle varottava esimerkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu