Ohkohan tällä palstalla ketään muuta joka käyttää ateriapalvelua ? !
Ei saamattomuutensa vuoksi, vaan pelkästään säästösyistä.
Minä olen ateriapalvelun asiakas, joka tarkoittaa että joka päivä minulle tuodaan kotiin: alkupala, eli salaatti, pääruoka, ja jälkiruoka. ja pääruoka on vaihtelevasti, kalaa, lihaa, keittoja, paistia, kyljyksiä ja ym. tavallista suomalaista kotiruokaa,
Annokset ovat niin suuria, että syön niistä 2 kertaa, päivällä ja illalla,
Koko lystistä maksan 150 e/ kk. Ja ihmettettelenkin miksi useammat sinkku ihmiset eivät käytä ko. palvelua !
Tyttärenikin käyttää, kahden pienen lapsen työssäkäyvänä äitinä, jotta jäisi enemmän aikaa lapsille.
ATERIAPALVELU A !
66
3107
Vastaukset
semmoisia toimittaa, joku ravintolayrittäjäkö?
- ateriapalvelu on in
Näitä ateriapalveluita toimittavat, sekä yksityiset yrittät (esim. veljeni) nutta valitettavasti hän ei toimi samalla suunnalla millä minä asun. terveyskeskuksilla, vanhainkodilla, sosiaalitoimistoilla, ja tietty yksityisillä yrittäjillä. Miten voi olla mahdollista että, ette tiedä tästä. Molemmat tyttäreni käyttävät, toinen perheellinen, toinen sinkku, äitini käyttää, siskoni käyttää. Naapurini käyttää, ystävättäreni käyttää ...
Tietenkään tämä ei ole kannattavaa, jos perheessä on enemmän kuin 2 lasta.
Mutta tyttäreni aviomies 2 lasta saavat joka päivä valmiit ateriat lämpiminä kotiin, eikä isän tai äidin tavitse rynniä kaupassa ja kokata.
Ja naistä yrityksistä voi myöskin tilata pakastettqavia aterioita. kakkuja, leivonnaisia,
. Tyttäreni tilasi koko tarfjoilun lastensa syntymäpäiville, eikä ollut kallista. - mainos yritys
Etiikka mihin se on kadonnut? Yritystään voi tai toisen yritystä kehua rehellisesti mutta tuo oli toisten ihmisten aliarvioimista. Sinua se ei tee yhtään fiksummaksi. Älykyysosamääräsi valitettavasti pysyy samana. Samalla leimaudut laiskaksi ja nuukaksi kun perustelusi on että tulee halvemmaksi. Olen vienyt monta kotiruoka-annosta ,itsetekemääni naapurin mummolle ja hän ei ainakaan ole ollut niin kovin ihastunut. Saman puisevanmakuisia kaikki. Sinulla on makusi kunhan pepua saa halvalla.
- minä käytän, ja säästän
mainos yritys kirjoitti:

ihmetyttää tuo sinun viestisi ! Mainosyritys ? Mitä Minä mainostan ? Tyhmä sinä. tämä palvelu on jokaisen suomalaisen käytettävissä, mutta hyvistä uutisista ei yleensäkään kerrota.
Voi sinua kun.... - Ak:n lapio
mainos yritys kirjoitti:
Etiikka mihin se on kadonnut? Yritystään voi tai toisen yritystä kehua rehellisesti mutta tuo oli toisten ihmisten aliarvioimista. Sinua se ei tee yhtään fiksummaksi. Älykyysosamääräsi valitettavasti pysyy samana. Samalla leimaudut laiskaksi ja nuukaksi kun perustelusi on että tulee halvemmaksi. Olen vienyt monta kotiruoka-annosta ,itsetekemääni naapurin mummolle ja hän ei ainakaan ole ollut niin kovin ihastunut. Saman puisevanmakuisia kaikki. Sinulla on makusi kunhan pepua saa halvalla.
Mennyt väärän kurkuun. Josko joku saapi ja hauaapi ostaa yksityiseltä mössölänpitäjältä eväänsä, niin siiitä vaan. Sossun ja vanhushuollon eväspalvelu ei hyysää sinkkuja edes rahalla, jollei ehdot täyty.
Ja jos naapurin mummo ei tykkää tekemästäsi sapuskasta, niin paranna soppasi.
Jos pepua saa halvalla, niin mikäs siinä. - on muuten
Ak:n lapio kirjoitti:
Mennyt väärän kurkuun. Josko joku saapi ja hauaapi ostaa yksityiseltä mössölänpitäjältä eväänsä, niin siiitä vaan. Sossun ja vanhushuollon eväspalvelu ei hyysää sinkkuja edes rahalla, jollei ehdot täyty.
Ja jos naapurin mummo ei tykkää tekemästäsi sapuskasta, niin paranna soppasi.
Jos pepua saa halvalla, niin mikäs siinä.maakuntaruokaa, ettei ole mitenkään halveksittavaa.
- Ak:n lapio
on muuten kirjoitti:
maakuntaruokaa, ettei ole mitenkään halveksittavaa.
Että en ole halveeranut peupua.
- mitä huomautat,
Ak:n lapio kirjoitti:
Että en ole halveeranut peupua.
mutta ihan ilmiselvästi pepua käytettiin jonkin halveksittavan ravinnon synonyymina.
- Ak:n lapio
mitä huomautat, kirjoitti:
mutta ihan ilmiselvästi pepua käytettiin jonkin halveksittavan ravinnon synonyymina.
Halventaa ravinnon synbolin, niin en maha mittään.
- ???
Ak:n lapio kirjoitti:
Että en ole halveeranut peupua.
Mitä silloin syödään, kun syödään PEUPUA !!!
onko se jotain läskisoossia ? - miestä
Ak:n lapio kirjoitti:
Halventaa ravinnon synbolin, niin en maha mittään.
halvenna, jos ei mies nimeä.
Antaa jo olla, syö pepusi voisilmällä, ja maitolasilla, jos et kärsi laktoosi-intoleranssista. :)) - tuskin kukaan
??? kirjoitti:
Mitä silloin syödään, kun syödään PEUPUA !!!
onko se jotain läskisoossia ?muu lapioi suuhunsa, kuin AK.
- mainosyritys
Ak:n lapio kirjoitti:
Mennyt väärän kurkuun. Josko joku saapi ja hauaapi ostaa yksityiseltä mössölänpitäjältä eväänsä, niin siiitä vaan. Sossun ja vanhushuollon eväspalvelu ei hyysää sinkkuja edes rahalla, jollei ehdot täyty.
Ja jos naapurin mummo ei tykkää tekemästäsi sapuskasta, niin paranna soppasi.
Jos pepua saa halvalla, niin mikäs siinä.Naapurin mummo oli joka kerta iloinen kun vein hänelle tekemääni ruokaa hyväsydämisyyttäni. En myy mitään ruokaa. Ilmaiseksi minä olen vienyt ja minulle riitti kiitos ja mummon hyvällä ruokahalulla syöminen. Ruokapalvelun ruoat oli usein syömättä. Mummeli on nyt vanhainkodissa. Että tällänen juttu tämä. Mun puolesta jokainen voi olla niin nuuka kuin haluaa . Meillä päin elukoille tehtiin pepua.
- joka mulle
mainosyritys kirjoitti:
Naapurin mummo oli joka kerta iloinen kun vein hänelle tekemääni ruokaa hyväsydämisyyttäni. En myy mitään ruokaa. Ilmaiseksi minä olen vienyt ja minulle riitti kiitos ja mummon hyvällä ruokahalulla syöminen. Ruokapalvelun ruoat oli usein syömättä. Mummeli on nyt vanhainkodissa. Että tällänen juttu tämä. Mun puolesta jokainen voi olla niin nuuka kuin haluaa . Meillä päin elukoille tehtiin pepua.
antaa PEPPUA.ja maistuu namilta.
- Ak:n lapio
tuskin kukaan kirjoitti:
muu lapioi suuhunsa, kuin AK.
Massuttavat mielellään semmoiset, joiden hammas ei muuhun pysty.
- osui ja upposi
Ak:n lapio kirjoitti:
Massuttavat mielellään semmoiset, joiden hammas ei muuhun pysty.
Voisko tuota enää fiksummin sanoa.
- tekareita
Ak:n lapio kirjoitti:
Massuttavat mielellään semmoiset, joiden hammas ei muuhun pysty.
minulla, kuin lienee sinun laitasi?
Mussutuksiin! - osui ja upposi
tekareita kirjoitti:
minulla, kuin lienee sinun laitasi?
Mussutuksiin!mussuttaja
- henri.2
viishekiselle se tekisi 750,erkkiä. Mää kävin sienes kalassa marjassa, vähän pensaa jauhoja suolaa ynm. ynm,..en kyllä maksaisi?
- aloittaja
Mie maksan 150e/kk ravinnosta jonka saan jokaisena päivänä, jouluaatto mukaanlukien;
Ateriaan kuuluu, alkupala=salaatti, pääruoka, jälkiruoka.Ja mikä parasta saan sen lämpimänä, ei tarvitse edes lämmittää. Annokset ovat niin suuria, että syön siitä 2 kertaa, ja loput laitan koirille.
Jos 150e/kk on teistä kallista, laskekaa, minkä verran teillä' menee sähköä valmistaessanne ruokaa, aikaa, ja onko ravintosisältö tarkkailtu, kuten näissä minun saamissani aterioissani. Valinta on teidän. - aloittaja
aloittaja kirjoitti:
Mie maksan 150e/kk ravinnosta jonka saan jokaisena päivänä, jouluaatto mukaanlukien;
Ateriaan kuuluu, alkupala=salaatti, pääruoka, jälkiruoka.Ja mikä parasta saan sen lämpimänä, ei tarvitse edes lämmittää. Annokset ovat niin suuria, että syön siitä 2 kertaa, ja loput laitan koirille.
Jos 150e/kk on teistä kallista, laskekaa, minkä verran teillä' menee sähköä valmistaessanne ruokaa, aikaa, ja onko ravintosisältö tarkkailtu, kuten näissä minun saamissani aterioissani. Valinta on teidän.Kyllä minulla käy myöskin siivooja, näin voin keskittyä siihen mistä nautin. Puutarhasta, kukista, piirustuksesta, ja kaikesta muusta mukavasta, rantaelamästä kesällä esim.
- jossain avo/laitos-
aloittaja kirjoitti:
Kyllä minulla käy myöskin siivooja, näin voin keskittyä siihen mistä nautin. Puutarhasta, kukista, piirustuksesta, ja kaikesta muusta mukavasta, rantaelamästä kesällä esim.
elämässä onnistuu, ja mitäs se muu asuminen sitten maksaakaan?
Kivaa, kun ihminen voi nauttia ja nauttia. Minä tykkäisin enemmän haasteista ja pienistä stresseistä. Mutta meitä on niin monenlaisia, nauti sinä kun kerran saat nauttia, en kadehdi. - sittenkin
jossain avo/laitos- kirjoitti:
elämässä onnistuu, ja mitäs se muu asuminen sitten maksaakaan?
Kivaa, kun ihminen voi nauttia ja nauttia. Minä tykkäisin enemmän haasteista ja pienistä stresseistä. Mutta meitä on niin monenlaisia, nauti sinä kun kerran saat nauttia, en kadehdi.kadehtia:)
paikallinen pitopalvelu, vai mikä, mistä ateriat tilaat?
Kunnan puolesta sen voi tilata vain vanhukset, näin olen ymmärtänyt, mutta varma en ole.
Itse laitan ruokani, teen paljon kerralla, niin tulee halvemmaksi. Joskus käyn ulkona kamujen kanssa syömässä.- otappas selvää asioista
älä oleta, ota selvää asioista, soita ja kysy, näin ne asiat selviää. kunta tuskin panee pqahakseen, että heille tulee uusia maksavia asiakkaita
- mummeli))
Minulla menee kauppaan noin 200€/kk:ssa, siihen sisältyy pesuaineet, kahvit, tupakat, lehdet, ciiderit, voiteet, keksit ja karkit, hedelmät ym... siis kaikkea mitä hyvinvarustetussa kaupassa on, luulisin, että pelkän ruan osuus olisi noin kolmasosa, eli 66€/kk, kotiruoka on edullista, kun itse kokkaa ja miten kiva on tehdä ruokaa koko perheen voimilla, lapsetkin oppivat siinä samalla tekemään kotiruokaa, uusavuttomia on jo nyt ihan liikaa..
mummeli)) asuu yksin, mutta vieraita käy - ravinto on tärkeää
mummeli)) kirjoitti:
Minulla menee kauppaan noin 200€/kk:ssa, siihen sisältyy pesuaineet, kahvit, tupakat, lehdet, ciiderit, voiteet, keksit ja karkit, hedelmät ym... siis kaikkea mitä hyvinvarustetussa kaupassa on, luulisin, että pelkän ruan osuus olisi noin kolmasosa, eli 66€/kk, kotiruoka on edullista, kun itse kokkaa ja miten kiva on tehdä ruokaa koko perheen voimilla, lapsetkin oppivat siinä samalla tekemään kotiruokaa, uusavuttomia on jo nyt ihan liikaa..
mummeli)) asuu yksin, mutta vieraita käymitenkä se mummeli joka asuu yksin valmistaa ruokaa perheen voimin ??? on tärkeää myös mummelien syödä oikein muullionkin kuin 2-3 kertaa vuodessa jolloin ne lapset käy, laittamassa sitä sapuskaa
- henri.2
ravinto on tärkeää kirjoitti:
mitenkä se mummeli joka asuu yksin valmistaa ruokaa perheen voimin ??? on tärkeää myös mummelien syödä oikein muullionkin kuin 2-3 kertaa vuodessa jolloin ne lapset käy, laittamassa sitä sapuskaa
täyttää 50. ravintoa ei tarvitse sil-lailla ahmia kuin nuorempana, sitä elää lähes hajulla.
- jpntar
henri.2 kirjoitti:
täyttää 50. ravintoa ei tarvitse sil-lailla ahmia kuin nuorempana, sitä elää lähes hajulla.
:)))...ei sen tarvitse olla ahmimista, jos/kun normaalisti syö> terveellisesti.
- ei sentään hajulla
henri.2 kirjoitti:
täyttää 50. ravintoa ei tarvitse sil-lailla ahmia kuin nuorempana, sitä elää lähes hajulla.
kokemuksesta voin sanoa, luulosi on väärä.
nyt se vasta alkaa, tarkkailu, säännöstely, salaatin pureskelu, ja sauvakävely. usko pois!½ - ravinto on tärkeää, sinulle
ravinto on tärkeää kirjoitti:
mitenkä se mummeli joka asuu yksin valmistaa ruokaa perheen voimin ??? on tärkeää myös mummelien syödä oikein muullionkin kuin 2-3 kertaa vuodessa jolloin ne lapset käy, laittamassa sitä sapuskaa
olikos tuo sinun viestisi tarkoitettu minulle, minä valmistan ateriani ihan itse, enkä lämmitele muitten eineksiä, kirjoitukseni oli ehkä epäselvää, mutta pidän erittäin tärkeänä, kun on perhe niin he yhdessä valmistavat ihan tavallista kotiruokaa, näin olen tyttärenikin opettanut ja hän ei ole uusavuton nynnerö, samoin lapsenlapseni aina, kun olemme yhdessä niin he osallistuvat ruanvalmistukseen ja meilläpä on tosi hauskaa kokata yhdessä, mökillä, kotona tai minun kotona..
Tuoretta se olla pitää, leipää, voita ja maitoakin pöydässä on.
Nyt alkoi tekemään mieli juustoleipää, kurkkua ja tomaattia ja lasi kylmää maitoa..nam, ravintoa - henri.2
ei sentään hajulla kirjoitti:
kokemuksesta voin sanoa, luulosi on väärä.
nyt se vasta alkaa, tarkkailu, säännöstely, salaatin pureskelu, ja sauvakävely. usko pois!½oon sen nähnyt, pelkällä hajulla pärjää, voikukkaa, nokkosta ja sillälailla.
että sitten joskus, jos olisin eläkeikäisenä paljon yksin kotona, perustaisin tuttujen ihmisten kanssa lounasringin ja kävisimme toistemme luona syömässä silloin tällöin tai vaikka joka toinen päivä.
Ruuanlaitto on mielestäni ihan kivaa, eikä aktiiviseen valmistamiseen paljonkaan aikaa tarvitse käyttää - ellei halua. Esim. uunissa ruoka valmistuu ihan itsekseen, kun vaan kulhoon laittaa. Halutessani voin tarjota neljälle hengelle alle kymmenellä eurolla hyvän lämpimän aterian salaatteineen ja jälkiruokineen, jos käytän kaupan tarjouksia hyväkseni.
En usko, että vapaaehtoisesti haluaisin olla kotona ruokalähetystä odottelemassa, jos liikuntakyky säilyy. Mieluummin lähtisin vaikka ulos syömään. Todella edullisia lounaita tarjoillaan ainakin pääkaupunginseudulla monissa paikoissa, varmaan muuallakin.
Ihmettelen tuota, että on enemmän aikaa lapsille, kun ei tee kotona ruokaa. Mitä aikaa? Miksei ruokaa voi laittaa yhdessä lasten kanssa?
Mielestäni kaikenlainen kotoinen puuhailu on erinomaista yhdessäoloa, ja lapset oppivat samalla itsekin tärkeitä taitoja - myös ruuanlaittoa ja kodinhoitoa. Uusavuttomien lisääntyminen vähän huolestuttaa. Lapsiperheille suosittelisin ko. palvelujen käyttämistä vain tilapäiseen tarpeeseen.
Kiva, että sinä olet tyytyväinen ratkaisuusi. Hyvä, että kaikenlaisia palveluja on tarjolla. Moni työllistyy, eikä ihmisten tarvitse itse tehdä sellaista, mitä eivät halua. Siivouspalvelu on minusta kiva juttu, jos onnistuu saamaan hyvän ja luotettavan siivoojan.- orvokki-vai turvokki
kuulepas, työpäivän jälkeen kun vanhemmat saapuvat kotiin ja lapset ovat ollet päivän hoidossa, on erittäin tärkeää että voit viettää heidän kanssaan myös arkisin aikaa muutenkin kun että laittaisit heidät töihin kattamaan pöytää sinun avuksesi ! Lapsille ei riitä pelkät iltasadut arkisin. Kun omat lapseni olivat pieniä, minulla oli kotiapulainen, joka hoiti siivoukset ja ruuanlaitot, sillä aikaa kun olin töissä. ja voin nauttia koko illan lasteni seurasta leikkien ja hellien heitä. Nykyisin kotiapulaisen palkkaus on valitettavasti liian kallista ja lapset pitää viedä yksityiselle, ns vara mummille hoitoon.Ja juuri näiden ateriapalveluiden ansioista tyttäreni voi antaa aikaa lapsilleen., Toki he laittavatruokaa, leipovat, tekevät piknikkejä, viikonloppuisin koko perheen voimalla.
- orvokki vai turvokki
orvokki-vai turvokki kirjoitti:

Vielä jäi sanomatta, että tyttäreni ei tyhlaa viikonloppuja rätti kädessä heiluen, heillä käy siivooja perjantaisin.
Ja jos molemmat vanhemmat käyvät töissä, kyllä silloin varaa pitää löytyä siivoojaan ja ateriapalveluihin ym. ym. esim taksimatkat lapsille hoitopaikasta harrastuksiin, ettei hoitajan tarvitse heitä kuskata.
jos palkat ei riitä, on paras jäädä kotiin.,ja hoitaa lapsensa itse. - Pirre*
orvokki-vai turvokki kirjoitti:
kuulepas, työpäivän jälkeen kun vanhemmat saapuvat kotiin ja lapset ovat ollet päivän hoidossa, on erittäin tärkeää että voit viettää heidän kanssaan myös arkisin aikaa muutenkin kun että laittaisit heidät töihin kattamaan pöytää sinun avuksesi ! Lapsille ei riitä pelkät iltasadut arkisin. Kun omat lapseni olivat pieniä, minulla oli kotiapulainen, joka hoiti siivoukset ja ruuanlaitot, sillä aikaa kun olin töissä. ja voin nauttia koko illan lasteni seurasta leikkien ja hellien heitä. Nykyisin kotiapulaisen palkkaus on valitettavasti liian kallista ja lapset pitää viedä yksityiselle, ns vara mummille hoitoon.Ja juuri näiden ateriapalveluiden ansioista tyttäreni voi antaa aikaa lapsilleen., Toki he laittavatruokaa, leipovat, tekevät piknikkejä, viikonloppuisin koko perheen voimalla.
perhe-elämästä on aika erikoinen, jos saan sanoa.., mutta jokainen taaplaa tyylillään.
- oikein on
Pirre* kirjoitti:
perhe-elämästä on aika erikoinen, jos saan sanoa.., mutta jokainen taaplaa tyylillään.
normielämä, ja kuka sen on määritellyt??
- Ak:n lapio
orvokki-vai turvokki kirjoitti:
kuulepas, työpäivän jälkeen kun vanhemmat saapuvat kotiin ja lapset ovat ollet päivän hoidossa, on erittäin tärkeää että voit viettää heidän kanssaan myös arkisin aikaa muutenkin kun että laittaisit heidät töihin kattamaan pöytää sinun avuksesi ! Lapsille ei riitä pelkät iltasadut arkisin. Kun omat lapseni olivat pieniä, minulla oli kotiapulainen, joka hoiti siivoukset ja ruuanlaitot, sillä aikaa kun olin töissä. ja voin nauttia koko illan lasteni seurasta leikkien ja hellien heitä. Nykyisin kotiapulaisen palkkaus on valitettavasti liian kallista ja lapset pitää viedä yksityiselle, ns vara mummille hoitoon.Ja juuri näiden ateriapalveluiden ansioista tyttäreni voi antaa aikaa lapsilleen., Toki he laittavatruokaa, leipovat, tekevät piknikkejä, viikonloppuisin koko perheen voimalla.
Kun minä olin pieninä, ei ollu mulla kotiapulaista lyömässä tussua suuhun saati satuilemassa. Iskä joutu joskus hätäpäissään muarille satua vääntää.
Minä Hoitelin Äitikkäni kaa ositain myös siivouspuolen, mitä ny vähä faija auttoi. Se ku ei kerinny ku sen piti hankkia rahaa. Broidi oli joskus mukana, vaan se karkasi merille ja tuli kipparina himaan.
Muuten meitillä on ollu aina kulta- tai platinalusikka suukossa, vaavinakin mää sain tutissa hunajaa, vaikka broidi vaan sokurilientä. - voi maalaistyttö parkaa
orvokki-vai turvokki kirjoitti:
kuulepas, työpäivän jälkeen kun vanhemmat saapuvat kotiin ja lapset ovat ollet päivän hoidossa, on erittäin tärkeää että voit viettää heidän kanssaan myös arkisin aikaa muutenkin kun että laittaisit heidät töihin kattamaan pöytää sinun avuksesi ! Lapsille ei riitä pelkät iltasadut arkisin. Kun omat lapseni olivat pieniä, minulla oli kotiapulainen, joka hoiti siivoukset ja ruuanlaitot, sillä aikaa kun olin töissä. ja voin nauttia koko illan lasteni seurasta leikkien ja hellien heitä. Nykyisin kotiapulaisen palkkaus on valitettavasti liian kallista ja lapset pitää viedä yksityiselle, ns vara mummille hoitoon.Ja juuri näiden ateriapalveluiden ansioista tyttäreni voi antaa aikaa lapsilleen., Toki he laittavatruokaa, leipovat, tekevät piknikkejä, viikonloppuisin koko perheen voimalla.
pienellä palkalla sai varmaan raataa viikonloput ja ylitöistä ei paljoo puhuttu. Tiedätkö miten tuollaista elämän asennetta kutsutaan? Se on toisen ihmisen hyväksikäytöö, ajattelit varmaan kun edullisesti saa. Kirstun teko kursseja on jossain päin niin tulis edulliseksi tuo viimeinenkin penaali.
orvokki-vai turvokki kirjoitti:
kuulepas, työpäivän jälkeen kun vanhemmat saapuvat kotiin ja lapset ovat ollet päivän hoidossa, on erittäin tärkeää että voit viettää heidän kanssaan myös arkisin aikaa muutenkin kun että laittaisit heidät töihin kattamaan pöytää sinun avuksesi ! Lapsille ei riitä pelkät iltasadut arkisin. Kun omat lapseni olivat pieniä, minulla oli kotiapulainen, joka hoiti siivoukset ja ruuanlaitot, sillä aikaa kun olin töissä. ja voin nauttia koko illan lasteni seurasta leikkien ja hellien heitä. Nykyisin kotiapulaisen palkkaus on valitettavasti liian kallista ja lapset pitää viedä yksityiselle, ns vara mummille hoitoon.Ja juuri näiden ateriapalveluiden ansioista tyttäreni voi antaa aikaa lapsilleen., Toki he laittavatruokaa, leipovat, tekevät piknikkejä, viikonloppuisin koko perheen voimalla.
kaikista omastasi poikkeavista näkemyksistä? Eihän kukaan ole kieltänyt sinua tai tytärtäsi toimimasta ihan niin kuin parhaaksi näette.
Olisiko se sinusta niin kamalaa, jos pyytäisi lapsia kattamaan pöytää? Lapsethan osallistuvat ihan mielellään ja kokevat olevansa tärkeitä, kun saavat tehdä oikeita asioita. Siinä kehittyvät monenlaiset taidot ja yhdessä tehden työkin sujuu kuin leikki. Pienet lapset usein pyytävät saada suorittaa tehtäviä; vasta vanhempana ja käskemällä kodin töistä voi tulla ikäviä velvollisuuksia.
En onneksi ole itse kokenut, millaista on tulla pitkän työpäivän jälkeen kotiin raatamaan. Kun esikoiseni syntymän jälkeen onnistuin neuvottelemaan työnantajani kanssa työpäivän lyhentämisestä ja onnistuimme saamaan lapsenhoitajan kotiin. Minä koin oloni onnekkaaksi ja nautin elämästä - myös yhdessä lasten kanssa tekemisestä. Kun on aikaa, voi antaa lasten tehdä asioita ihan omaan tahtiinsa ja iloita tekemisestään.
PS: Mielestäni epäkohteliaaksi heittäytyminen kertoo siitä, että ihminen kokee olevansa heikoilla. Sinä saat nimitellä minua ihan miten tahdot, ei se minuun vaikuta tai minusta mitään kerro - sinusta se tosin kertoo paljon.- tammikuun likka
.. samaa mieltä. Kaikki lapseni ovat oppineet laittamaan ruokaa jo lapsesta lähtien. Nuorimmalle pojalle ostin oman pannun ja kapustat jo hänen pienenä ollessa. Se oli pojan innostus ja oma halu olla hellan ääres. Olihan se olevinaan joskus hankalaa, onneksi annoin tehdä. Nyt nuorin tyttö on lähdös kokkikouluun, eipä tarvi kohta laittaa ruokaa itse :) Näinköhän olis :)
tammikuun likka kirjoitti:

minä ompelin joskus nuorena perheenäitinä sekä kotiin että vieraille lapsille lahjaksi pieniä pitkävartisia uunikintaita. Kaavan mallina käytin omaa kättäni, mutta peukaloon lisäsin enemmän saumanvaraa. Sekä pienet pojat että tytöt innostuivat lahjasta ja äiditkin ilahtuivat. Mummot ja vaarit saavat vapaasti kopioida ideani.
Itsekin olen antanut lasten aina osallistua tehtäviin, kun ovat halunneet. Joskus naureskelin, että kun on riittävän laiska äiti, lapset oppivat tekemään itsekin. Tosiasiassa aikaa ja energiaakin voi kulua paljon enemmän kuin itse tehdessä; joskus kiireessä saattaa kärsivällisyys joutua koetukselle, kun lapset haluavat yleensä tehdä itse kaiken osaamansa - ainakin siihen asti kunnes tehtävät alkavat sujua ja muuttuvat rutiineiksi.
- hujumetti tallella
varakaat ihmiset ei rehvastele piijoillaan eikä ovelle tuoduïlla sapuskoillaan, siivojista nyt puhumattakaan. Hyvää palvelusväkeä arvostettiin ja voitiin jopa testamentissakin muistaa. ei piijoteltu eikä siivojiteltu. Jokaisella on ihmisarvonsa. Harmi vaan kun lapsenlapsiltas puutuu kokonaan tunnemuistista mummon tekemät ruoat.
- kuokkis...
että pääsen töihin syömään "ravitsevaa" työpaikkalounasta. Koko hemmetin kesän olen joutunut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa. Eniten inhoan sitä sotkua ja tiskiä mitä ruuanlaitossa syntyy. Nyt kun pääsee töihin, ei enää tarvitse miettiä sitä. Sitten kun lapsi muuttaa pois kotoa, en laita ruokaa enää ollenkaanl,tilaan valmiina.
Ja kun ei ole edes hyvä ruuanlaittaja,se on yhtä tuskaa se hellan ääressä oleminen ja vahtiminen.
Ei ole mun puuhaa.
Siivoojankin palkkaisin jos jostain sellaisen hyvän löytäisin. kuokkis... kirjoitti:
että pääsen töihin syömään "ravitsevaa" työpaikkalounasta. Koko hemmetin kesän olen joutunut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa. Eniten inhoan sitä sotkua ja tiskiä mitä ruuanlaitossa syntyy. Nyt kun pääsee töihin, ei enää tarvitse miettiä sitä. Sitten kun lapsi muuttaa pois kotoa, en laita ruokaa enää ollenkaanl,tilaan valmiina.
Ja kun ei ole edes hyvä ruuanlaittaja,se on yhtä tuskaa se hellan ääressä oleminen ja vahtiminen.
Ei ole mun puuhaa.
Siivoojankin palkkaisin jos jostain sellaisen hyvän löytäisin.Minä laitan kyllä ruokaa mielellään, mutta se tiskaaminen ja loppusiivous on ällöttävää. Siis ruuanlaittoa tykkäämme molemmat, mies ja minä, harrastaa kumpikin erikseen ja oikein yhdessäkin välillä, mutta kumpikaan ei olisi halukas siihen siivoukseen. Siivouspalvelun minä haluaisin ennemminkin.
- tammikuun likka
Tyttäreni käy säännöllisesti lastensa kanssa kyläilemässä ja silloin tällöin on vävykin mukana. Myös poikani poikiensa kanssa vähintäinkin joka toinen viikonloppu. Se miksi nyt kirjoitan on juuri tuo mummon ruoka. "Onks mummu ruokaa" on ensimmäinen kysymys. Onhan sitä ja jos ei ole laitetaan. Kyllä siinä menee mummon suu hymyyn, kun syövät. Aivan tavallista kotiruokaa ja edullisesti laitettu kotimaisista raak-aineista, siihen pyrin. Ei sen kummempaa ole kuin jauhelihasoosia, lihapullia, nakkisoosia ja välillä kanaakin isoina fileinä paistettua ja siihen sopiva kastike. Salaattia ja muuta tuoretta. Välillä keittoja ym. Siinä syödessä jokainen vieraileva syöjä toteaa muutamaan kertaan "hyvää ruokaa tai yvää ookaa, riippuen iästä :))) Ja ajatelkaas, ihan vaan tavallista ruokaa.
Hajumuisti on tallella aikuisilla lapsillani. Usein tyttö sanookin, että täällä on sama ruuan haju kun sillon joskus kotona asuessa. Olenkin ajatellut tuon hajumuistin tekevän sen äidin ruuan maukkaammaksi, kun se muutoin onkaan. Samoin on ittelläni, kun menen äitini luona käymään. Ne lapsuuden tuoksut ovat siellä tallella.
En tätä kerro sen vuoksi, että loukkaisin alottajaa, vaan se nyt tuli mieleeni täs kohtaa. Onhan niitä muitakin muistoja joita voi antaa lapselle, mitä kelläkin on, vaikka satujen tapaan kertoen tai lukien. - luotettavia
kuokkis... kirjoitti:
että pääsen töihin syömään "ravitsevaa" työpaikkalounasta. Koko hemmetin kesän olen joutunut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa. Eniten inhoan sitä sotkua ja tiskiä mitä ruuanlaitossa syntyy. Nyt kun pääsee töihin, ei enää tarvitse miettiä sitä. Sitten kun lapsi muuttaa pois kotoa, en laita ruokaa enää ollenkaanl,tilaan valmiina.
Ja kun ei ole edes hyvä ruuanlaittaja,se on yhtä tuskaa se hellan ääressä oleminen ja vahtiminen.
Ei ole mun puuhaa.
Siivoojankin palkkaisin jos jostain sellaisen hyvän löytäisin.siivousalan yrityksiä löytyy keltaisilta sivuilta.
- Anskuliini
ateriapalvelu joka päivä ruoan, hän on sotaveteraani ja tämä palvelu on ilmainen.
Joka kerta, kun olen hänen luonaan, isä haluaa kotona tehtyä ruokaa ja minä saan syödä nämä suurkeittiössä valmistetut, jos ei sitten laiteta suoraan jätteisiin.
Tämä ateriapalvelu on hieno asia vanhuksille jotka ei pysty itse laittamaan ruokaa, he saavat joka päivä lämpimän aterian.
Itse olen joutunut kuukauden syömään sairaala ja valmisruokia, odotan hartaasti saavani kädet vapaaksi ruoan laittoa varten.- äitemuzzi
tuotiin kotiin palvelukeskuksesta ruoka kerran päivässä n. kuukauden ajan. Hän oli ollut intervallipaikalla ennen kotiutumistaan.
Ruokaa oli parissa viilikipon kokoisessa astiassa ja maksoi 7€/päivä. Ei tullut leipää, salattia, maitoa, eikä muutakaan lisuketta. eli kumminkin oli kaupassa käytävä. Aika tyyristä litkua.
Se mukaruoka (=vetelää pottumuusia ja jauhelihasoosia) hänen piti itse lämittää tämä ateria jotenkin kotona. Äitini oli hyvä kokki ja kykeni sitten pikkuhiljaa itse laittamaan ateriansa.
Mä kyllä tein hänelle laatikkoruokia ja mm. kaalikääryleitä (herkkua) pakastimeen valmiiksi.
Aloittajalla on sitten sellainen kotikunta, missä tämä palvelu pelaa ja saa vastinetta rahalleen, kaikilla ei ole niin. Mä kyl tykkään ihan itte kokata, en huolis valmiita safkoja tuotuina ulkorapulle. - yksityisiäkin on
äitemuzzi kirjoitti:
tuotiin kotiin palvelukeskuksesta ruoka kerran päivässä n. kuukauden ajan. Hän oli ollut intervallipaikalla ennen kotiutumistaan.
Ruokaa oli parissa viilikipon kokoisessa astiassa ja maksoi 7€/päivä. Ei tullut leipää, salattia, maitoa, eikä muutakaan lisuketta. eli kumminkin oli kaupassa käytävä. Aika tyyristä litkua.
Se mukaruoka (=vetelää pottumuusia ja jauhelihasoosia) hänen piti itse lämittää tämä ateria jotenkin kotona. Äitini oli hyvä kokki ja kykeni sitten pikkuhiljaa itse laittamaan ateriansa.
Mä kyllä tein hänelle laatikkoruokia ja mm. kaalikääryleitä (herkkua) pakastimeen valmiiksi.
Aloittajalla on sitten sellainen kotikunta, missä tämä palvelu pelaa ja saa vastinetta rahalleen, kaikilla ei ole niin. Mä kyl tykkään ihan itte kokata, en huolis valmiita safkoja tuotuina ulkorapulle.Kukas se on sanonut, että saan ruokani laitoskeittiöstä, kunnalta vai mitä pavelutaloja täällä ehdotetaan,
Kyllä minun ateriani toimittaa ihan yksityinen yrittäjä, en mainitse nimeä enkä paikkakuntaa ettei joku taas syytä mainostamisesta !
Eivätkä nämä ateriat ole mitään "mössö-muusia"
ammattikokki ne siellä valmistaa ja laittaa tarjolle myöskin, erittäin kauniisti, siistiin rasiaan. - vaan pistäny
yksityisiäkin on kirjoitti:
Kukas se on sanonut, että saan ruokani laitoskeittiöstä, kunnalta vai mitä pavelutaloja täällä ehdotetaan,
Kyllä minun ateriani toimittaa ihan yksityinen yrittäjä, en mainitse nimeä enkä paikkakuntaa ettei joku taas syytä mainostamisesta !
Eivätkä nämä ateriat ole mitään "mössö-muusia"
ammattikokki ne siellä valmistaa ja laittaa tarjolle myöskin, erittäin kauniisti, siistiin rasiaan.edes sen paikkakunnan ja yrittäjän nimen esille, niin olis tääkin turha vastailu jääny tekemättä.
Älä yleistä. Sun kotikylässäs voi olla noin, mutta tuskin monessa muussa paikassa.
Ja p.s. jotkut voi todella tykätä kokkaamisesta ja osaa laittaa hyvät ateriat, siis ilman, että olisi pakkotunne. - käyttö
yksityisiäkin on kirjoitti:
Kukas se on sanonut, että saan ruokani laitoskeittiöstä, kunnalta vai mitä pavelutaloja täällä ehdotetaan,
Kyllä minun ateriani toimittaa ihan yksityinen yrittäjä, en mainitse nimeä enkä paikkakuntaa ettei joku taas syytä mainostamisesta !
Eivätkä nämä ateriat ole mitään "mössö-muusia"
ammattikokki ne siellä valmistaa ja laittaa tarjolle myöskin, erittäin kauniisti, siistiin rasiaan.kuulostaa tosi hienolta. En ymmärrä, miksi sitä jotkut näyttää paheksuvan. Etenkin työssäkäyville vanhemmille aivan oivallinen juttu. Saattaahn sitä kotiruokaa valmistaa yhdessä vaikka viikonloppuisin.
- henri.2
käyttö kirjoitti:
kuulostaa tosi hienolta. En ymmärrä, miksi sitä jotkut näyttää paheksuvan. Etenkin työssäkäyville vanhemmille aivan oivallinen juttu. Saattaahn sitä kotiruokaa valmistaa yhdessä vaikka viikonloppuisin.
on työmaa ruokala sieltä saa kyllä edullisemmin, tietysti hyvä niille joilla sitä ei ole, tämä kotipalvelu.
- tarjoamat ruuat
yksityisiäkin on kirjoitti:
Kukas se on sanonut, että saan ruokani laitoskeittiöstä, kunnalta vai mitä pavelutaloja täällä ehdotetaan,
Kyllä minun ateriani toimittaa ihan yksityinen yrittäjä, en mainitse nimeä enkä paikkakuntaa ettei joku taas syytä mainostamisesta !
Eivätkä nämä ateriat ole mitään "mössö-muusia"
ammattikokki ne siellä valmistaa ja laittaa tarjolle myöskin, erittäin kauniisti, siistiin rasiaan.ovatkin aika pitkälle eineksiä. Esim. vanhainkodeissa ja kouluissa melkein joka aterialla n. puolet on valmismössöä. Jos tilaisin ateriapalvelusta ruokaa niin ainakaan noita kuntien suurkeittiöitä en suosisi. Kaloreita on, mutta miten lie ravintoarvojen laita.
- ateriapalveluja
käyttäisi, kun pystyy kaupassa käymään ostamassa tarvikkeet. Näin kesäaikana kotimaiset vihannekset ovat herkullisimmillaan, jotta on nautinto jo hankkia niitä. Sekin aika koittaa, kun ei rollaattorin avullakaan pääse kauppaan..mutta olkoon se sen ajan murhe.
- oleville viedään
kaikki ihan kotiin sisälle ja tsekataan, että menee oikeisiin suihin noin suurin piirtein.
Yhteiskunta sen pääasiassa maksaa, vaikka se palvelun tilaajan eläkkeestä menisikin.- ja huonolaatuista
olivat ko. ateriat aikoinaan isäni mielestä. Toivottavasti nyt on parempaa.
- Yksityisen
palveluahan tuo aloittaja käyttää ja ilmeisesti itse maksaakin.
- jpntar
Itse ihan mielelläni. Sitä olen harmitellut ettei ole toria lähelläkään...:( Siellä olisin varmaan aina, kun mahdollista :)
Siivouspalvelun hyväksyn.- siivouspalvelun ja
ateriapalvelun ja kaikki mahdolliset "turhat" palvelut silloin kun ihmiset itse maksavat. Toisaalta ne, jotka näitä käyttävät, eivät tarvitse ulkopuolisten hyväksyntää. Vai?
- t.l.
siivouspalvelun ja kirjoitti:
ateriapalvelun ja kaikki mahdolliset "turhat" palvelut silloin kun ihmiset itse maksavat. Toisaalta ne, jotka näitä käyttävät, eivät tarvitse ulkopuolisten hyväksyntää. Vai?
Jokainen tekee niin kun itselle sopii. Itse nyt ajattelin lähinnä tuota kasvatuksellista näkökulmaa tulevaisuuteen lapsia ajatellen. Tottahan sitä oppii myöhemmässäkin vaiheessa ruokansa laittamaan ja siivoilemaan. Ja sekin on totta, vaikka kotona olisikin tehnyt kaikenlaista, niin ei se takaa, että omassa kodissa kaikki olisi "ooringissa". Huusholli saattaa olla hujan hajan ja ruoka syödään mäkissä.
Niin, että eihän me ny sillä kukaan varmasti haluta lytätä ketään. Ne nyt on näitä meidän kunkin mielipiteitä. Ostaessaan ruokansa pitopalvelusta tai siivoojan käydessä siivoamassa, niin onhan se ihan ok, kun se ittelle sopii :) - Anskuliini
t.l. kirjoitti:
Jokainen tekee niin kun itselle sopii. Itse nyt ajattelin lähinnä tuota kasvatuksellista näkökulmaa tulevaisuuteen lapsia ajatellen. Tottahan sitä oppii myöhemmässäkin vaiheessa ruokansa laittamaan ja siivoilemaan. Ja sekin on totta, vaikka kotona olisikin tehnyt kaikenlaista, niin ei se takaa, että omassa kodissa kaikki olisi "ooringissa". Huusholli saattaa olla hujan hajan ja ruoka syödään mäkissä.
Niin, että eihän me ny sillä kukaan varmasti haluta lytätä ketään. Ne nyt on näitä meidän kunkin mielipiteitä. Ostaessaan ruokansa pitopalvelusta tai siivoojan käydessä siivoamassa, niin onhan se ihan ok, kun se ittelle sopii :)kun pojat on jo kotona "opetettu" tekemään kotitöitä.
Molemmat poikani laittaa pääasiassa ruoat kodeissaan ja pojanpoika piti mummua "hengissä" pari viikkoa.
Keskimmäinen lapsi (poika) siivosi koko lukioajan viikkosiivouksen kotona ja sai siitä sovitun palkan, se raha oli hänen omaa jonka käytöstä ei tarvinnut tehdä tiliä.
Siivouspäivä oli perjantai ja minä sain keskittyä viikonloppuna leipomiseen ja ruoanlaittoon tai useimmin istuin jalkapallokentän katsomossa huutamassa ja kannustamassa. - kuittaa
Anskuliini kirjoitti:
kun pojat on jo kotona "opetettu" tekemään kotitöitä.
Molemmat poikani laittaa pääasiassa ruoat kodeissaan ja pojanpoika piti mummua "hengissä" pari viikkoa.
Keskimmäinen lapsi (poika) siivosi koko lukioajan viikkosiivouksen kotona ja sai siitä sovitun palkan, se raha oli hänen omaa jonka käytöstä ei tarvinnut tehdä tiliä.
Siivouspäivä oli perjantai ja minä sain keskittyä viikonloppuna leipomiseen ja ruoanlaittoon tai useimmin istuin jalkapallokentän katsomossa huutamassa ja kannustamassa.oman osuutensa siivouksista maksamalla siivoojan palkan. Sepä vasta mukaavuudenhalua!
- ~olennainen~
halpaa, niin tämä palvelu ei ole kauan pystyssä, tai on ns. harmaa ateriapalvelu.
Tiedän joitakin maahanmuuttajia jotka valmistaa kotinsa keittiössä ruokaa ja toimittavat kotiin.
Hinta on noin 5 euroa/ruokalaji, siis ainoastaan lämminruoka tuore leipä. - MimosaE
150€/kk ja jakaa 31:llä niin saadaan 4,80€ ja epäilen että viikonloppuisin saa tätä palvelua eli jos 150€ jaetaan 20:llä pv:llä se tekee 7,50/pv ja on sikakallista. Mä syön monta päivää sillä hinnalla Lidlistä ostettua ruokaa!
- SerpeNTiina
jokaisella on armolahjansa,jollakulla se on ruuanlaitto.
Tuli kyllä jotenkin sellainen tunne,että pääsi moni itsestään nauttimaan.Se siitä
Mutta jos on totta ja mahdollista tuo mitä aloittaja viesti ihan ensisanoissaan,ei muista viesteistä,niin olisin valmis tuohon ateriapalveluun.Meitä on kaksi ja jos ateriat ovat isoja niistä syö kaksi.Eli kyllä minä sen edullisena koen.
Syynä tietenkin,että en ole niin hyvä kodinhengetär ja ruuanlaittaja,että kaikista tekeleistäni nauttisin.Toinen osapuoli hallitsee kyllä homman.
Mistä alkaisin kysellä...pitää miettiä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2502239- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471329Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23768Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647