Kohta aukeaa

Halonen toivoo, ettei Stasi-aineistoa peiteltäisi
Julkaistu 26.07.2007

Presidentti Tarja Halonen toivoo, että Itä-Saksaan liittyvä vakoiluaineisto eli ns. Rosenholz-aineisto selvitettäisiin. Tiedotustilaisuudessaan Halonen pohtii, että aineisto tulisi avata ainakin siinä määrin, ettei voida väittää aineistoa salattavan.

Halosen mukaan oikeusvaltiossa on kyettävä selvittämään vakoilutietoihin liittyvät mahdolliset rikossyytteet ja historialliset seikat.

Halonen on huomannut, että aineistoon liittyvä julkisuus on paisunut siihen mittaan, että asiaan lienee pakko palata.
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suojelupoliisi myöntää, että se omistaa niin sanotun Rosenholz-aineiston tiedot mutta ei alkuperäistä aineistoa. Entisen Itä-Saksan laajaan vakoilutoimintaan liittyvän aineiston väitetään sisältävän tietoja suomalaisten osallisuudesta vakoiluun.

Käytännössä se tarkoittaa, että Supo tietää tarkasti, mitä kohuttu aineisto sisältää.

Apulaispäällikkö Petri Knape sanoo, että tiedot ovat olleet Supon hallussa 1990-luvulta asti. Tiedot ja aineisto liittyvät DDR:n vakoilutoimintaan.

- Me emme ole edes tarvinneet alkuperäisaineistoa. Meillä oli informaatio (Rosenholz-aineistosta) olemassa jo ennen kuin Saksa ja Yhdysvallat tietojen luovutukseen liittyvistä seikoista neuvottelivat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stasi, sanoi Halonen kirjoitti:

Halonen toivoo, ettei Stasi-aineistoa peiteltäisi
Julkaistu 26.07.2007

Presidentti Tarja Halonen toivoo, että Itä-Saksaan liittyvä vakoiluaineisto eli ns. Rosenholz-aineisto selvitettäisiin. Tiedotustilaisuudessaan Halonen pohtii, että aineisto tulisi avata ainakin siinä määrin, ettei voida väittää aineistoa salattavan.

Halosen mukaan oikeusvaltiossa on kyettävä selvittämään vakoilutietoihin liittyvät mahdolliset rikossyytteet ja historialliset seikat.

Halonen on huomannut, että aineistoon liittyvä julkisuus on paisunut siihen mittaan, että asiaan lienee pakko palata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu