Minulla on ollut bulimia, jonka seurauksena olen laihtunut viime kesästä yhteensä ehkä n. 10kg. Kyllästyin niin täysin oksentamiseen, että olen ollut oksentamatta jo 2 viikkoa. Ainoa ongelma on nyt se, että olen alkanut pelkäämään ruokaa, enkä millään haluaisi syödä, sillä pelkään että syöminen riistäytyisi taas käsistä. Siksi olen jättänyt karkit, pullat, keksit, jäätelöt ja leivän pois ruokavaliostani, ja huomaan että mitä vähemmän syön, sen tyytyväisempi olen. En silti ole syömättä koko päivää, vaan syön 2x päivässä kaurapuuroa mehukeittoa, juon kahvia ja teetä, ja saatan syödä lisäksi esim. yhden hedelmän tai leivän salaattia.
Nyt kuitenkin ystäväni ja siskoni ovat huolissaan ja ovat alkaneet epäilemään minulla anoreksiaa. He siis eivät tiedä bulimiastani mitään, mutta ovat huomanneet vuoden sisällä tapahtuneen laihtumiseni.
Koska asun toisella paikkakunnalla, näen siskojani ja ystäviäni harvoin, eivätkä he ole pysyneet laihtumiseni perässä. Kaikki järkyttyivät nähdessään minut nyt puolen vuoden jälkeen ja ovat siis vakuuttuneita siitä, että minulla on anoreksia, vaikka he eivät tiedä että olen paranemassa bulimiasta.
Kysymys kuuluu, onko siis mahdollista, että olen sairastunut anoreksiaan, ilman että tajuan sitä edes itse? Olen aivan sekaisin, sillä anoreksia syytökset tulivat shokkina minulle, ja alan itsekkiin pikkuhiljaa epäilemään, että onkohan siinä sittenkin perää?
Olen 157 cm pitkä, ja ennen bulimiaani painoin viime kesänä n.52kg, jouluna 46-47, ja nyt 42kg. Painoindeksini on siis nyt n.17. Eli ei edes kovin hälyttävä vielä, vai onko? En siis tiedä oikeasti enää itsekkään mistään mitään ja olen aivan sekaisin. Joten olisi9n erittäin kiitollinen jos joku osaa/ viitsii vastata!!
P.s. Pyydän anteeksi pituuden ja painon laittamista, mutta ajattelin että siitä saisi paremman kuvan tilanteestani.
Nyt kuitenkin ystäväni ja siskoni ovat huolissaan ja ovat alkaneet epäilemään minulla anoreksiaa. He siis eivät tiedä bulimiastani mitään, mutta ovat huomanneet vuoden sisällä tapahtuneen laihtumiseni.
Koska asun toisella paikkakunnalla, näen siskojani ja ystäviäni harvoin, eivätkä he ole pysyneet laihtumiseni perässä. Kaikki järkyttyivät nähdessään minut nyt puolen vuoden jälkeen ja ovat siis vakuuttuneita siitä, että minulla on anoreksia, vaikka he eivät tiedä että olen paranemassa bulimiasta.
Kysymys kuuluu, onko siis mahdollista, että olen sairastunut anoreksiaan, ilman että tajuan sitä edes itse? Olen aivan sekaisin, sillä anoreksia syytökset tulivat shokkina minulle, ja alan itsekkiin pikkuhiljaa epäilemään, että onkohan siinä sittenkin perää?
Olen 157 cm pitkä, ja ennen bulimiaani painoin viime kesänä n.52kg, jouluna 46-47, ja nyt 42kg. Painoindeksini on siis nyt n.17. Eli ei edes kovin hälyttävä vielä, vai onko? En siis tiedä oikeasti enää itsekkään mistään mitään ja olen aivan sekaisin. Joten olisi9n erittäin kiitollinen jos joku osaa/ viitsii vastata!!
P.s. Pyydän anteeksi pituuden ja painon laittamista, mutta ajattelin että siitä saisi paremman kuvan tilanteestani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Syömishäiriöt sekottuu tosi usein, anorektikoilla voi olla bulimisia kausia, samoin bulimikoilla anorektisia.. Onko sulla tavotteena laihtua? Ootko syömättä ainoostaan sen ahmimispelon vuoksi? Se on hyvin mahdollista et syömishäiriö on muuttanu muotoo, mut tää voi myös olla anorektinen kausi, joka menee ohi.. sun bmi on kyl alhainen ja musta siitä kannattais olla huolissaan kun painoo on jo alkanu tippuun. Sillä ei oo väliä ootko anorektikko vai bulimikko, hae apua! jos paino jatkaa vaan putoomista, oot pian pakkohoidossa ja se ei oo kivaa :(
paljon voimia
Ihanaa, että jaksoit vastata!
sanot:
"Tuntuu vain, että olen vihdoinkin parantunut, koska pystyn kontrolloimaan syömisiäni"
Syömisen terve kontrollointi tarkoittaa sitä ettei laihdu eikä liho alle eikä yli normaalipainon. Laihduttamien halu bmi seitsemässätoista on varma merkki sairaudesta ja sen syvenemisestä. Toisaalta, jos olet niin sairas, että bulimian vaihtuminen anorexiaan on sinulle ilouutinen, niin muista tämä: Anorektinen laihuus on lähes aina väliaikainen tila, toisilla vähän pidempi kuin toisilla, mutta silti väliaikainen ja mikä ikävintä, nyt kun hiljennät kitukuurilla aineenvaihduntasi ja menetät lihaksesi, niin kiloja tulee syömäputkessa kaksinkertainen määrä ja menetetty lihasmassa korvaantuu rasvavarastoilla. Joten ystävä hyvä, eikö kannattaisi miettiä mikä on pitkällä tähtäimellä edullista, jopa sen suhteen, että pysyt hoikkana (kuten haluat). Jos tervettä mieltä on yhtään jäljellä, niin valjasta se paranemiseen.
Hei! Hyvä että olet huolestunut itse, koska se voi merkitä että osaat hakea ja saada apua. Jos elämäsi alkaa keskittyä painon ja syömisen(välttämisen) ympärille, alat menettää nuoruuttasi.
Minä olin anorektikko kuusikymmenluvun alussa, vaikka silloin sitä diagnoosia ei missään mainittu, mahtoiko olla olemassakaan. Olin mielestäni pulska ja aloin laiduttaa muutettuani pois kotoa 17-vuotiaana. Olin ylpeä itsestäni kun pystyin laihtumaan. En uskonut kun kaverit alkoivat puhua, että olen liian laiha. Säälittää nyt kun katson valokuvaa, jossa etupuolellani törröttävät vain lonkkaluut.
Kuukautiseni lakkasivat. Silloin aloin tajuta että tämä ei ole vain ylpeyden aihe.
Kävi niin, että pääsin tätini luo asumaan. Hän oli minulle kuin äiti.Olin "vierihoidossa", vaikka sellaisesta ei mitään puhuttu. Vaikea äitisuhteeni sai sijaishoitoa ja aloin kypsyä naiseksi.Sinä vuonna aloin syödä normaalisti. Onneksi kuukautiseni palasivat ja olen saanut lapsia. En ehtinyt pilata elimistöäni ainakaan kokonaan. Se surettaa, että nuoruuteni jäi tavallaan elämättä, kun elin kuin säästöliekillä keskeiset nuoruusvuoteni.
Toinen vaihtoehto olisi varmaan ollut keskusteluapu, mutta sellaisesta ei ollut puhettakaan siihen aikaan. Jos sinä löydät luotettavan aikuisen naisen keskustelukumppaniksesi, uskoisin että saat apua!