ja erityisesti Helinälle, joka on presidentinvaaleista saakka täällä kirjoitellut stasilistojen avaamista, poikkeuksetta hän on osoittanut vaatimuksensa presidentti Haloselle.
Kun nyt tuo stasilista on ajankohtainen, olemme saaneet tietoomme että mm. presidentti Halonen oli jo vuonna 2000 tekemässä päätöstä että ne listat pitäisi julkaista.
Ajankohtaisessa uutisoinnissa olemme saaneet huomata että kokoomus on ainoa puolue joka ei listoja halua julkisiksi, kysyisinkin, etenkin Helinä-keijulta, keltä tahansa teistä viidestä, joka ammentaa uupumatta kristallipallostaan ja kahvinporoistaan meille palstalle väärää tietoa, miksi kokoomus pistää kampoihin eikä halua listoja julkisiksi?
Henkilökohtainen kysymys vielä sinulle, Helinä, johditko meitä tarkoituksellisesti harhaan huutaessasi Halosta avaamaan listat, sinunhan on stasilista ammattilaisena, olethan parin vuoden ajan uupumatta hommannut tietoa kahvinporoista, täytynyt tietää että Halonen on ollut päättämässä listojen julkaisemisesta?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Valitettavasti vastaan nyt vasta, koska olin oksentamassa. Halonen on presidentti. Vanhanen on pääministeri. Punikkeja kumpainenkin. Jos ei edes pääministeri ja presidentti saa Rosenholz-listaa auki julkisuuteen niin on turha syytellä, että kokoomus olisi syyllinen niiden peittelemiseen. Nyt on kisa käynnissä, Knape, Tarja, Matti, Paavo, Erkkikin jopa osallistuvat ja koska tilanne tuntuu muuttuvan tunneittain on vain odotettava, että josko maamme johto eli punikki Halonen lyö taikinaisen kouransa pöytään ja sanoo "listat tänne puekele".
voinut jättää vastaamatta, lopputulos olisi ollut yhtä vakuuttava, eli, tyhjät tynnyrit kolisevat.
Omakohtaista kokemusta vailla olevana tiedustelen teiltä sosiaalidemokraateilta, että miltä se oikein tuntuu kun kaikki, siis ihan, ihan kaikki menee teillä AINA ihan, ihan läskiks?
ilman omakohtaista kokemusta kaltaisistasi yleistäjistä, lokeroijista ja yksisilmäisistä, kysyisin, mikä saa sinut kuvittelemaan että olisin sosiaalidemokraatti?
Koska osaan ajatellaloogisesti uskallan kuitenkin väittää vastaan, meillä on sosiaalidemokraatti presidenttinä, kolmas jo peräkkäin, joten sillä saralla ei ole mennyt läskiksi, samoin sosiaalidemokraateilla on kansanedustajia, joissakin hallituksissa ministereitäkin, joten ei silläkään saralla ole sosiaalidemokraateilla mennyt läskiksi, kuten huomaat minä perustelen väitteeni.
Nyt on minun vuoroni kysyä, mikä sai takkisi kääntymään stasilista asiassa, olet presidentinvaaleista saakka kitissyt stasilistojen avaamista ja osoittanut kitinäsi Haloselle, nyt on käynyt selväksi että Halonen on ollut jo vuonna 2000 päättämässä julkistamisesta, sekö takkisi käänsi?
Omakohtaista kokemusta omaavana vastaan, että siinä vaiheessa kun sosiaalidemokraatit hyppäävät samaan kelkkaan, kannattaa itse hypätä kiireen vilkkaa pois. Missä demari siellä petos, niin kuin joku tällä palstalla on tyhjentävästi asian ilmaissut.