Alaleuaton

Alla olevasta viestiketjusta poimittu, minuun kohdistuva määritelmä, on varsin kuvaava täällä käydyille keskusteluille.

Ihmisen maailmankatsomus koostuu uskomusten ja arvostusten järjestelmästä. Maailmankuva on yhtenä osana, samoin tieto ts. miten maailmaa koskevaa tietoa hankitaan ja perustellaan. Arvot ovat tärkeä osa-alue myös, minkälainen maailman tulisi olla ja mikä on hyvä elämä.

Rationaalinen ihminen perustaa maailmakatsomuksensa tietoon, tämä johtaa siihen, että tiedon lisääntyessä myös oman käsitys maailmasta muuttuu. Tietoa pyritään tarkentamaan ja sitä etsitään lisää. Tieto,joka on omalle katsantokannalle vierasta, ei herätä ahdistusta, vaan sitä pyritään tutkimaan ja mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään, omaa maailmakuvaa rakentaessa.

Uskomukset ja arvostukset perustuvat luuloihin, jonka lähteitä ovat: Huhu, juoru, propaganda, suostuttelu, toiveajattelu, kritiikittömästi omaksututr auktoriteetit, itsepitaisesti kiinni pidetty perinne, "mutu-tieto", subjektiiviset kokemukset, elämykset, intuitio, myytit, jumalliseksi koettu ilmoitus, jne... Uskomuksiin liittyy vahva henkilökohtainen varmuus, siksi ne eivät kestä julkista kontrollia, eivätkä myöskään kriittistä tarkastelua. Uskomukset voivat myös olla oikeita, mutta silloin(kin) niitä tulisi tarkastella puolueettomasti ja (olemassa olevaa)tietoa hyödyntäen.

Keskustassa on ilmeisesti kannattajina ihmisiä, joiden maailmankuva perustuu pääosin uskomuksiin, siksi keskustelua ei voi syntyä. Peter Winchin mukaan magia ja uskonto eivät ole maailmaa koskevien uskomusten, totena pidettyjen väitteiden ja välineellisten (instrumenttaalisten) toimintasääntöjen kokoelma, vaan niiden tarkoitus on niihin liittyvissä kielipeleissä ja elämänmuodossa, kommunikaatiivisessa yhteisymmäryksessä, joiden tavoitteena on elämän eheyttäminen.

Täällä keskustelua seuranneena, ei voi olle miettimättä, miksi puolue on voinut nousta näinkin maagiseksi? Miksi tyypillinen uskonnollinen retoriikka, löytyy täältä puolueuskollisuuden merkkinä?

Keskustapuolue on yhteiskunnallinen toimija, sen funktio on poliittinen. On outoa, jos kannatus saa uskonnollisia piirteitä, koska silloin puolueen sisäinen kontrolli häviää täysin, puolueen kannalta tämä on vaarallista kehitystä, samoin se on sitä myös yhteiskunnallisesti.
18755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

...kyllä löytyy myös hyviä vastauksia. Olethan jo itsekin muutamia antanut täällä vasta lyhyen aikaa oltuasi, ja annat tuossakin selitettä sille, miksi niin on, vaikka hienotunteisesti jätätkin johtopäätösten teon muille. Eli esittämästäsi kyllä löytyy vastaus tähänkin kysymykseesi:

>> miksi puolue on voinut nousta näinkin maagiseksi? Miksi tyypillinen uskonnollinen retoriikka, löytyy täältä puolueuskollisuuden merkkinä? > On outoa, jos kannatus saa uskonnollisia piirteitä, koska silloin puolueen sisäinen kontrolli häviää täysin, puolueen kannalta tämä on vaarallista kehitystä, samoin se on sitä myös yhteiskunnallisesti.

Äänestä
  • nyt kertoo itsestään sen miksi hän lähes hurmoksen saaneena viihtyy täällä keskustan palstalla.
    Hyvin osaat analysoida itseäsi.
    Kun tosiaan on tuo sisäinen kontrolli hävinnyt.

    Äänestä

noin rationaalisia ihmisiä, kuten sinä ja jomppe.

Kolmenkymmenen vuoden kauppamiehen kokemuksella voin taata, että nämä ihmiset jotka tekevät vain "rationaalisia päätöksiä" ovat kaikista helpoimmin höynäytettäviä. Toisin sanoen kuvittelevat tekevänsä rationaalisia päätöksiä.

Elämän kylmä fakta nyt vain sattuu olemaan niin, että jokaisen ihmisen päätöksenteosta 99,9% perustuu tunteisiin. Ameriikan markkinatutkijat ovat käyttäneet miljardeja tämän asian tutkimiseen ja niin se vain on.

Äänestä
  • Relativismi (oppi siitä, että tieto on aina sidoksissa subjektiivisiin näkökulmiin) ovat osaltaan väärässä. Vaikkakin Nietzschen pragmastinen perspektiivioppi (Totuus on toimivuutta, menestyksellisyyttä. Väite on tosi, jos sen avulla voi toimia menestyksellisesti.) Vaikka ottaisimme vielä huomioon teorian siitä, että tieteeliset teoriat ovat aina yhteen soveltumattomia (Kuhnin ja Feyberabendin teesit), siitä huolimatta. Rationaalisuudella on teorian muodostamisessa merkittävästi suurempi tiedollinen perusta, kuin uskomuksiin perustuvilla. Tämä on kiistämätön fakta, jo senkin vuoksi, koska rationaalisuuteen liityy tiedon tarkistaminen ja myös tarvittaessa näkökulmien vaihto.

    Asioita keskenään verrattaessa on otettava mittasuhteet huomioon. On eri asia, uskooko perusteettomasti johonkin, kieltäen ristiriitaisen tiedon, vai uskooko johonkin ja samlla yrittää etsiä lisää tietoa, hyväksyen myös erilaiset näkemykset. Tietoahan ei ole koskaan täysin varmaa, ei edes luonnotieteet.

    Ongelmanahan on nimenomaan valmius hankkia lisää rakennuspalikoita, jotta maailmankuva tarkentuisi. Täällä vallitsevaan tapaan verratuna, jossa kaikki kriittinen argumentointi kuitataan, vaikkapa alaleuan puuttumisella. Hämmästyttää, kuinka nimenomaan tämä, kasvojen piirteisiin liityvä osa-alue, vaikeuttaa ihmisten keskusteluntason arviointia? Tiedätkö, kun olet myyntimiehenä toiminut, tarkemmin, tästä mieltäni askarruttavasta asiasta (puuttuvan alaleuan teoriasta)?

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Relativismi (oppi siitä, että tieto on aina sidoksissa subjektiivisiin näkökulmiin) ovat osaltaan väärässä. Vaikkakin Nietzschen pragmastinen perspektiivioppi (Totuus on toimivuutta, menestyksellisyyttä. Väite on tosi, jos sen avulla voi toimia menestyksellisesti.) Vaikka ottaisimme vielä huomioon teorian siitä, että tieteeliset teoriat ovat aina yhteen soveltumattomia (Kuhnin ja Feyberabendin teesit), siitä huolimatta. Rationaalisuudella on teorian muodostamisessa merkittävästi suurempi tiedollinen perusta, kuin uskomuksiin perustuvilla. Tämä on kiistämätön fakta, jo senkin vuoksi, koska rationaalisuuteen liityy tiedon tarkistaminen ja myös tarvittaessa näkökulmien vaihto.

    Asioita keskenään verrattaessa on otettava mittasuhteet huomioon. On eri asia, uskooko perusteettomasti johonkin, kieltäen ristiriitaisen tiedon, vai uskooko johonkin ja samlla yrittää etsiä lisää tietoa, hyväksyen myös erilaiset näkemykset. Tietoahan ei ole koskaan täysin varmaa, ei edes luonnotieteet.

    Ongelmanahan on nimenomaan valmius hankkia lisää rakennuspalikoita, jotta maailmankuva tarkentuisi. Täällä vallitsevaan tapaan verratuna, jossa kaikki kriittinen argumentointi kuitataan, vaikkapa alaleuan puuttumisella. Hämmästyttää, kuinka nimenomaan tämä, kasvojen piirteisiin liityvä osa-alue, vaikeuttaa ihmisten keskusteluntason arviointia? Tiedätkö, kun olet myyntimiehenä toiminut, tarkemmin, tästä mieltäni askarruttavasta asiasta (puuttuvan alaleuan teoriasta)?

    sinulla siten, että huulesi lerpattavat tuulessa ja aikaansaavat erehdyttävästi puhetta muistuttavaa ääntelyä. Kun tämä siirretään tekstiksi, tulos on edellä esittämäsi mukaista.

    Äänestä

  • vaikuttaa kirjoitti:

    sinulla siten, että huulesi lerpattavat tuulessa ja aikaansaavat erehdyttävästi puhetta muistuttavaa ääntelyä. Kun tämä siirretään tekstiksi, tulos on edellä esittämäsi mukaista.

    Nämä loogiset virheet ärsyttävät aina vaan, vaikka muutenkin viesti voi olla puutaheinää, loogisen ajattelun puute ei voi olla pistämättä silmään!

    Asia on nyt näin. Mikäli alaleuan puute aiheuttaa, erehdyttävästi (tuulisella säällä) puhetta muistuttavaa ääntä, niin tämän onomatopoeettinen (luonnonääniä muistuttava)ja siis tahdosta riipumaton kommunikaatio, ei ole mitenkään siirettävissä kirjalliseen asuun. Ei edes minun, kirjoitusvirheitä sisältävään, hieman huolimattomaan viestintään.

    Kuten sanoin, asia-argumentien puutteessa, ryhdytään vallan merkilliseen "todisteluun", kuten tässäkin, siis m.o.t.

    Äänestä

Vai keskustelematon Keskusta. Tämänpäiväinen tilasto viestimääristä tällä säälittävällä Suomi24 sivustolla:
Keskusta 116 uutta uutta viestiä
Kokoomus 33
Sosialidemokraatit 19
Vihreät 7

Eli muissa puolueissa keskustelu on vielä laimeampaa.

"Rationaalinen ihminen perustaa maailmakatsomuksensa tietoon, tämä johtaa siihen, että tiedon lisääntyessä myös oman käsitys maailmasta muuttuu. "

Tuosta voi päätellä senkin, että varmin tapa olla väärässä on olla rationaalinen ihminen. Jos nyt ajatellaan 1800-luvun rationaalista ihmistä, niin pihalla kuin lumiukko tai JKK on hän ollut kaikesta. Samoin varmasti 2200-luvun ihminen ajattelee meidän sukupolvemme rationaalisista ihmisistä. Sen sijaan uskonnot ja uskomukset ovat pysyvämpiä, eivätkä todennäköisesti ole sen enempää väärässä kuin rationaalisen maailmankuvan uskomukset.

Äänestä
  • Keskustelujen määrä on eri asia, kuin keskustelun taso. En tosin ole toisilla politiikan palstoilla käynyt, mielenkiintoni on enenmänkin yhteiskunnallista, kuin puoluepoliittista.

    Käsittääkseni Keskustan puheenjohtajan kanta, keskusteluun osallistumattomuudesta on ainutlaatuinen (ainakin julkisesti ilmaistuna) Suomenkin yhteiskunnallisessa kentässä. toki tämä(kin) jotain kertoo avoimuudesta ja yhteiskunnalliseen valvontaan kohdistuvasta arvostuksesta.

    Uskonto ja uskomukset ovat muuttuneet valtavasti jo muutamassa kymmenessä vuodessa. Maaginen ajattelu on vähentynyt, vaikkakin sitä vieläkin on. Kansanuskomukset eivät ole tiedon tilalla ja myöskin uskonnon sisältö on muutoksen tilassa. Ihmiset uskovat mm.sielunvaellukseen varsin suuressa määrin. Käsitys helvetistä on muuttunut, samoin on myös sukupuolisiveyttä käsittelevä moraalifilosofia. Astrologia on tosin pysynyt melkein ennallaan vuosituhansia, tarkoititko sinä sitä, kun puhuit vähemmän väärässä olevista uskomuksista?

    1800-luvun uskonnolliset käsitykset olisivat nykyihmiselle huomattavasti vieraampia, kuin rationaaliseen elämänkatsomukseen perustuvat käsitykset. Tämä on aika helppo tarkistaa mm. antropologiaan tutustumalla.

    Äänestä

ja tietoa hankkineet. Lukemaan opin viisi vuotiaana ja siitä asti on myöskin luettu.

Kirjastossa olen käynyt yli 50 vuotta. Nuorena meni helposti neljäkin teosta viikossa, nykyisin vähintään yksi.

4000-5000:ta kirjaa olen lukenut laidasta laitaan. Kotimaisista Haanpää ja Päätalo ovat mieluisimpia. Elämänkerrat kiinnostavat myös kovasti.

Englannin-kielen opiskelin kasetteja ja oppikirjoja käyttäen ja kun menin kansalaisopisoon englannin kursille, olin jo melkoinen tekijä.

Jos yleistietoudesta pidettäisiin tietokilpailu, niin kova luu pitäisi olla , joka minut voittaa.

Tämä leuattomalle miehelle tiedoksi, että on tehty muutakin kuin kiertty tahkoa.

Äänestä
  • Aivan varmaan pärjäisit, minua paremmin, tietokilpailuissa, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka kilpailu käsittelisikin yleistietoa, yhteiskunnallisista asioista tietomääräni on luultavasti suurempi.

    Olen lukenut Päätalon Ii-joki sarjaa >Ihmisiä telineillä< asti, sen jälkeen loppui puhti. Mitä mieltä olet, Kallen moraalisista ratkaisuista? Näitkö Päätalon eettisen maailmankatsomuksen muutoksen positiivisena, vai negatiivisena kehityksenä? Kehittyikö Päätalon maailmankatsomuksellinen (moraalinen) linja kirjasarjan edetessä?

    Olisin kiitollinen, jos vastaisit, haluaisin todella tietää?

    Äänestä

  • - ja nauretaan. Menee edelleen kirja viikossa siis. Aku Ankka vai Tex Willer?

    Ja ahkera kirjaston kävijä. Mikset hanki kirjoja kotiisi, olethan ökyrikas mies. Köyhällä kapillakin on yli 200 kirjaa, niin on sanonut ja näkyy se hänen kuvistaankin. Ja huomaa kapin jutuista, että lukenut mies on. Ja kiertänyt paljon tätä maapalloakin. Niinpä niin puhuu tuossa asioista, joista ei voi tietää, jos ei ole niistä lukenut.

    Miksei sinun jutuista näy koskaan mitään lukeneisuutta? Ja kielikään ei ole oikein hallussa. Ei sanota 4000-5000:ta, tuossa riittäisi pelkkä 4000-5000. Eikä sanota englannin-kielen, vaan joko englannin kielen tai englanninkielen. Yleistietoudestasi ei ole koskaan näkynyt mitään merkkejä. Vai luetko sellaiseksi tiedon, että "keskusta on paras"?

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Aivan varmaan pärjäisit, minua paremmin, tietokilpailuissa, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka kilpailu käsittelisikin yleistietoa, yhteiskunnallisista asioista tietomääräni on luultavasti suurempi.

    Olen lukenut Päätalon Ii-joki sarjaa >Ihmisiä telineillä< asti, sen jälkeen loppui puhti. Mitä mieltä olet, Kallen moraalisista ratkaisuista? Näitkö Päätalon eettisen maailmankatsomuksen muutoksen positiivisena, vai negatiivisena kehityksenä? Kehittyikö Päätalon maailmankatsomuksellinen (moraalinen) linja kirjasarjan edetessä?

    Olisin kiitollinen, jos vastaisit, haluaisin todella tietää?

    Kyllä huomaa, että Päätalon tuotannosta et tiedä mitään.

    Ihmisiä telineillä oli Kallen ensimäinen kirja, taisi ilmestyä 1958.

    Iijoki-sarja alkoi 1971 teoksella Huonemiehen poika, päättyen 26 kirjan jälkeen teokseen Pölhökanto Iijoen törmässä.

    Kyllä Kallen moraalinen ja eettinen maailmankatsomus muuttui positiiviseen suuntaan.

    Äänestä

  • Uskotaan - kirjoitti:

    - ja nauretaan. Menee edelleen kirja viikossa siis. Aku Ankka vai Tex Willer?

    Ja ahkera kirjaston kävijä. Mikset hanki kirjoja kotiisi, olethan ökyrikas mies. Köyhällä kapillakin on yli 200 kirjaa, niin on sanonut ja näkyy se hänen kuvistaankin. Ja huomaa kapin jutuista, että lukenut mies on. Ja kiertänyt paljon tätä maapalloakin. Niinpä niin puhuu tuossa asioista, joista ei voi tietää, jos ei ole niistä lukenut.

    Miksei sinun jutuista näy koskaan mitään lukeneisuutta? Ja kielikään ei ole oikein hallussa. Ei sanota 4000-5000:ta, tuossa riittäisi pelkkä 4000-5000. Eikä sanota englannin-kielen, vaan joko englannin kielen tai englanninkielen. Yleistietoudestasi ei ole koskaan näkynyt mitään merkkejä. Vai luetko sellaiseksi tiedon, että "keskusta on paras"?

    "kerännyt" kirjoja. Muutama sata niitä on kuitenkin kertynyt.

    En ole mikään virheetön kirjoittaja, enkä pyrikkään,koska sillä ei ole minulle mitään merkitystä.

    Olen käyyt hätäisesti vain keskikoulun, taitaa vastata nykyistä peruskoulua. Muta jos esim. Uusi-Ukkiin vertaa, niin minähän olen "kielten maisteri".

    Äänestä

  • Sonnimies kirjoitti:

    Kyllä huomaa, että Päätalon tuotannosta et tiedä mitään.

    Ihmisiä telineillä oli Kallen ensimäinen kirja, taisi ilmestyä 1958.

    Iijoki-sarja alkoi 1971 teoksella Huonemiehen poika, päättyen 26 kirjan jälkeen teokseen Pölhökanto Iijoen törmässä.

    Kyllä Kallen moraalinen ja eettinen maailmankatsomus muuttui positiiviseen suuntaan.

    Etten tiedä kirjojen ilmestymisjärjestystä, aikajana on paremminkin hallussa. Olen siis lukenut, myös >Ihmisiä telineilläEpätietoisuuden talveen asti>, jota olen pitänyt (jostakin syystä kirjana >Ihmisiä telineilläMustan lumen talvi< on myös kirja, jonka olen joskus lukenut, omaelämänkerrallista tarinointia osin sekin.

    Päätalon kirjoja lukiessa, minua ahdisti, se voimakas moralismi, joka ainoastaan aiheutti ahdistusta, mutta ei juurikaan käyttäytymiseen vaikuttanut. Wilhelm Reich on kirjoittanut kirjan >Fasismin massapsykologia< kirja käsittelee juuri niitä ongelmia, joiden kanssa Päätalokin painiskeli.
    ---
    Reich osoitti, ettei fasismissa ollut kyse jostakin yksittäisestä kansasta, vaan autoritaarisesta luonnerakenteesta, jonka autoritaarinen yhteiskuntarakenne tuotti. Autoritaarisen luonnerakenteen omaavalla ihmisellä ei ole yhteyttä omiin aitoihin tunteisiinsa, hän ei tunnista omia tarpeitaan eikä uskalla kapinoida sortajiaan vastaan.
    ----

    Päätalon omantunnon herkkyys ja voimakas syyllisyydentunne olivat lukukokemuksena ahdistavia. Kiva on kuulla, että ahdistus helpotti sitten myöhemmin. Ehkä joskus jatkan lukemistani.

    Äänestä

  • Sonnimies kirjoitti:

    "kerännyt" kirjoja. Muutama sata niitä on kuitenkin kertynyt.

    En ole mikään virheetön kirjoittaja, enkä pyrikkään,koska sillä ei ole minulle mitään merkitystä.

    Olen käyyt hätäisesti vain keskikoulun, taitaa vastata nykyistä peruskoulua. Muta jos esim. Uusi-Ukkiin vertaa, niin minähän olen "kielten maisteri".

    Sonnimiehen tarinat... Niin, kaunaista punikki-herjaa huonolla suomella. Ja rehentelyä olemattomilla rahoilla ja naisilla. Siinä kaikki.

    Pyrikään -> ei pyrikkään
    kääyt -> käynyt
    Muta -> mitä piehtarointialustasi tähän kuuluu?

    Äänestä

  • Agri Cola kirjoitti:

    Sonnimies. Ylivoimainen humoristi teidän tosikkojen pellein rinnalla.

    Äänestä

  • tyhjänpäiväinen kirjoitti:

    Sonnimies. Ylivoimainen humoristi teidän tosikkojen pellein rinnalla.

    Punikkia se vain osaa huutaa.

    Äänestä

  • alias Sonnimies kirjoitti:

    Punikkia se vain osaa huutaa.

    selväksi kun älyvapaat kirjanoppineet ne noin selväsanaisesti toivat julki.
    Siitä huolimatta Vanhasesta tulee seuraava pressa ja ehkä jo ensi keväänä.
    On se vain kummallista tuo maailman meno kun demareista tuli vajaassa puolessa vuodessa suomen mitättömin puolue.
    Mihin ne kaikki öykkärit on piiloutuneet.
    Onkohan ne siellä surullisen kuuluisalla opistolla kursseilla.Siellä missä suomalaista työntekijää ei huolita edes pyykkäriksi.
    On siinä meillä työväen puolue, ja demokraattinenkin se on vain herroille.Optiot jaetaan tasan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niinpä niin kirjoitti:

Alla olevasta viestiketjusta poimittu, minuun kohdistuva määritelmä, on varsin kuvaava täällä käydyille keskusteluille.

Ihmisen maailmankatsomus koostuu uskomusten ja arvostusten järjestelmästä. Maailmankuva on yhtenä osana, samoin tieto ts. miten maailmaa koskevaa tietoa hankitaan ja perustellaan. Arvot ovat tärkeä osa-alue myös, minkälainen maailman tulisi olla ja mikä on hyvä elämä.

Rationaalinen ihminen perustaa maailmakatsomuksensa tietoon, tämä johtaa siihen, että tiedon lisääntyessä myös oman käsitys maailmasta muuttuu. Tietoa pyritään tarkentamaan ja sitä etsitään lisää. Tieto,joka on omalle katsantokannalle vierasta, ei herätä ahdistusta, vaan sitä pyritään tutkimaan ja mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään, omaa maailmakuvaa rakentaessa.

Uskomukset ja arvostukset perustuvat luuloihin, jonka lähteitä ovat: Huhu, juoru, propaganda, suostuttelu, toiveajattelu, kritiikittömästi omaksututr auktoriteetit, itsepitaisesti kiinni pidetty perinne, "mutu-tieto", subjektiiviset kokemukset, elämykset, intuitio, myytit, jumalliseksi koettu ilmoitus, jne... Uskomuksiin liittyy vahva henkilökohtainen varmuus, siksi ne eivät kestä julkista kontrollia, eivätkä myöskään kriittistä tarkastelua. Uskomukset voivat myös olla oikeita, mutta silloin(kin) niitä tulisi tarkastella puolueettomasti ja (olemassa olevaa)tietoa hyödyntäen.

Keskustassa on ilmeisesti kannattajina ihmisiä, joiden maailmankuva perustuu pääosin uskomuksiin, siksi keskustelua ei voi syntyä. Peter Winchin mukaan magia ja uskonto eivät ole maailmaa koskevien uskomusten, totena pidettyjen väitteiden ja välineellisten (instrumenttaalisten) toimintasääntöjen kokoelma, vaan niiden tarkoitus on niihin liittyvissä kielipeleissä ja elämänmuodossa, kommunikaatiivisessa yhteisymmäryksessä, joiden tavoitteena on elämän eheyttäminen.

Täällä keskustelua seuranneena, ei voi olle miettimättä, miksi puolue on voinut nousta näinkin maagiseksi? Miksi tyypillinen uskonnollinen retoriikka, löytyy täältä puolueuskollisuuden merkkinä?

Keskustapuolue on yhteiskunnallinen toimija, sen funktio on poliittinen. On outoa, jos kannatus saa uskonnollisia piirteitä, koska silloin puolueen sisäinen kontrolli häviää täysin, puolueen kannalta tämä on vaarallista kehitystä, samoin se on sitä myös yhteiskunnallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu