Menetin neitsyyteni jo 14-vuotiaana epätoivoiselle 18v pojalle, ja kadun sitä ikuisesti. Tässä vuoden mittaisessa "suhteessa" poika sai minut ymmärtämään sanat "seksi, yhdyntä, rakastelu" väärin. Hän sai minut luulemaan, että seksi on miehen orgasmia varten. Tämä poika ei ollut koskaan aikaisemmin harrastanut seksiä ennen minua. Hän oli siis aivan yhtä kokematon kuin minäkin.
Kun vihdoin tajusin tyhmyyteni vuoden sekasortosuhteen jälkeen, jätin pojan. Seuraavan kerran aloin 16-vuotiaana seurustella yhden samanikäisen pojan kanssa. Tämäkään ei ollut aikaisemmin ollut yhdynnässä. Noin kuukauden seurustelun jälkeen hankin ensimmäiset e-pillerini, ja pikkuhiljaa aloimme kokeilemaan fyysistä puolta. Suhde tämän pojan kanssa kesti 1,5 vuotta. Suhde kariutui kun kaikki muuttui tylsäksi arjeksi, poika muuttui tuppisuuksi, keskusteluaiheita ei enää ollut. Mielestämme oli turha jatkaa tämän ikäisinä enää suhdetta joka ei tuntunut miltään. Tämänkään suhteen aikana en saanut orgasmia kertaakaan yhdynnässä, enkä edes silloin kun poika tyydytti suulla/sormin. Olin jo kasvanut siihen, että poika saa aina orgasmin.
Nykyään olen 20-vuotias nuori tyttönen ja seurustelen onnellisesti samanikäisen pojan kanssa. Seksi on mahtavaa, vaikka nytkin olen pojan ensimmäinen. Olemme seurustelleet pian 2,5 vuotta, ja elämme yhä alkuhuumassa. Saan orgasmin kun poika tyydyttää suulla tai sormin, ja hän tekeekin sen yleensä aina ennen itse yhdyntää. Tätä poikaa jouduin aikalailla opastamaan alussa, että hän osasi tyydyttää oikein.
Mutta orgasmi yhdynnässä puuttuu yhä. Johtuuko se sitten siitä, että jokainen suhde on aina ollut sellainen, että mies on täysin kokematon? Minua ei siis ole koskaan "opastanut" kukaan kokenut mies.
Vai onko syynä se, että koska seksisuhde on aina niin uusi miehelle, että hän ei kestä vielä alussa niin pitkään? Loppujen lopuksi, olen vielä nuori, ja tähänastiset suhteenikin ovat olleet nuorien poikien kanssa.
Nojoo, teh end of story.
Opastakaa meitä nuoria ja kokemattomia?

Vastaukset 8
Vanhimmat
paljon suhteita ja aloitit jo pentuna seksihommiin. Olisi kannattanut hiukan odotetella, että siellä korvien välissä olisi ollut kypsempää, mutta aloititkin sielä jalkovälistä aivan liian nuorena ....nyt kyselet neuvoja ....eivät kaikki naiset saa vaginaorgasmia, mutta nykyinen poikaystäväsi on oppinut sinut tyydyttämään tavalla, josta saat...anna ajan kulua, ehkä kypsemmällä iällä tuo toinenkin asiaa onnistuu....on seksi muutakin kuin suorittamista, siihen kuuluvat myös tunteet toista kohtaan, jos niitä sitten on...
kokonaan elämättä. Kakaralla toisen kakaran kanssa seksiä, niin ei ihme, kun jonain päivänä ei tunnut yhtään missään ja miltään. Kun on henkisesti vielä kakara, mutta fyysisesti nuori nainen ja aloittaa seksikokeilut aivan liian nuorena, niin tarvitseeko ihmetellä, montako suhdetta on jo kolmenkympin tienoilla läpikäynyt.
Aina olet kertomasi perusteella aloittanut jo seuraavan suhteen ja ikää on vasta 20 v.
Tyttöraasu, uskalla elää omaa nuoruuttasi tuossa iässä!Vai onko se kohdallasi niin, että täytyy olla aina joku jätkä kainalossa ja "seurustella", muuten et tunne olevasi nainen...
Se "jälkijuoksun" (=lue: vapauden) tarve saattaa tulla sitten myöhemmin, kun huomaa, ettei ole oikeastaan nuoruuttaan elänytkään.....
Olen samaa mieltä kanssanne. Lapsuus jäi elämättä ja siitä tulen kärsimään jälkeenpäin. Tiedän jo virheeni, mutta nyt olen oikeassa suhteessa ja tunteita ensimmäistä kertaa mukana.
Kyllä te nuoret ihan oikeilla jäljillä olette. Molempia tyydyttävän seksin harjoittaminen vaatii kokeilua ja yritystä. Oman kokemukseni mukaan miehen pitää sopivasti esilämmittää tyttöä (ei laukaista) ennen yhdyntää. Sitten yhdyntävaiheessa pojan sormen pitää kiihottaa naisen klitorista. Pienellä harjoittelulla laukeaminen tapahtuu molemmilla suurinpiirtein yhtäaikaa.
Eli odotatko saavasi yhdynnässä orgasmin ihan "noin vaan" kun miehen siitin on sisälläsi? Itse en ainakaan ole tähän ikääni mennessä koskaan saanut orgasmia sillä tavalla, vaan aina joko mieheni tai minä itse hyväilen samalla klitorista. Pelkkä yhdyntä ei välttämättä tunnu yhtään miltään jos ei ole tarpeeksi kiihottunut ja mennään yhdyntään liian nopeasti.
Itsellä auttoi nuorempana dildon hankkiminen orgasmin opettelussa yhdynnässä. Klitan hyväily sillä samaan aikaan kun siitin on sisällä tuntuu tosi hyvältä ja sillä hetkellä orkku voi olla paljon voimakkaampi kuin pelkästä klitan hyväilystä. Mutta sekään ei aina mene niin, joskus orkun voimakkuus on ihan jostain muusta kiinni kuin sitä onko jotain sisällä vai eikö ja millä lailla klittaa hyväillään.
Kiitos tuosta vinkistä.
Olen käynyt aikoinani jo terapeutillakin tästä asiasta, siis siitä, että minulla on jäänyt lapsuus kesken. Se asia on hoidettu jotenkin, mutta en sano että unohdan sitä koskaan.
Sen tiedän kuitenkin, että muiden nykyajan nuorten tapaan en ole kiirehtimässä kihloihin, naimisiin ja lapsen hankkimisiin. Olen ihanassa suhteessa, vietän ihanaa aikaa harrastukseni ja ystävieni parissa. Kaikki on vasta edessä, eikä sen tarvitse tarkoittaa sitä että minulla pitäisi olla vielä kymmeniä yhdenillanjuttuja ennen seurustelua.
Olen myös alottanu nuorena niin seurustelun kuin seksin.. ehkä se ei ollut järkevää tai viisasta mutta tehty mikä tehty.. vähän ehkä harmittaa aikainen seksin aloittaminen mutta ei sitä kannata alkaa miettimään jälkikäteen että mitä jos ja jos.. menee loppu elämä hukkaan jos menneitä vaan miettii.. oon ollu seksi suhteessa kaheksan vuotta ja vasta nykyisen suhteeni myötä (reilun vuoden) oon saanu nauttia seksistä.. juuri kuten sanne sulla on ollut, on minunki seksi ollut yhtä 'päätä huimaavaa' ennen.. mullaki oli tosi vaikeeta saada seksin aikana, mutta nyt se onnistuu, kun itse hyväilen klitoristani samaan aikaan kun mies on sisälläni.. niinpäin ei edes onnistu jos mies yrittää tehdä jotain samalla kun hän on sisälläni.. mutta luulenpa ja uskonkin, että kun me tästä eteenpäin tallataan niin kun vaan jaksaa kokeilla, niin pian onnistuu kaikki!!
niin, ja ei oo hetkeäkään kaduttanu etten oo viettäny 'hurjaa nuoruutta' vaan olin koko ajan seurustelusuhteessa..kaikki ei vaan tarvi hurjastelua ennen seurustelun aloittamista!!:)
ja tiedän että jotkut on varmasti eri mieltä, ja tää on vaan mun mielipide.. mutta pidä sanne hattu korkeella ni kyllä se siitä lähtee..:)
Todella tähänastiset suhteesi ovat olleet nuorien poikien kanssa. Olet oikeilla jäljillä.Kokeileppa vanhan ,kokeneen isokyrpäisen kaljun "sonnin" kanssa. Saat takuulla itsestään ja helposti. Vanhatisokyrpäiset miehet ovat hulluna kiimassa sun ikäisiin tyttöihin ja sen tulet tuntemaan naidessa. Nimenomaan kaljuilla vanhoillamiehillä on hirveä mieskunto.Kyrvän pitää olla iso, jotta se yltää emättimen viimeiseen sopukkaan, jolloin se simuloi valtavan orgasmin ja sinulta tulee itsestään ja lujaa, Terv.isokyrpäinen ukko 64v.