Pitäisiko päävalmentajan kausi määritellä

Suomen kisat päättyivät Aravirran tiimin epäonnistuttua valmennus työssä, mielestäni Ara olisi pitänyt vaihtaa jo pari vuotta sitten, mutta silloin ei uskallettu vaihtaa valmentajaa kun omat mm-kisat lähestyi. Aravirta on hyvä valmentaja, mutta kaikkien kasvot vanhenevat ajanmyötä. Mielestäni päävalmentajan pesti pitäisi olla määrä-aikainen esim. max 5-vuotta. Aina kun tulee uutta verta johtoon, niin saadaan aivan uudellaista sykettä peliin, erillaisia näkökantoja ym ym. Esim. Aravirran tiimin pelaaja valinnat toistelevat joka kevät samaa kaavaa (samat parrat pelaa kisat vuodesta toiseen) ja toinen ongelma Aran tiimin valmennuksessa on nimenomaa miten herättää joukkue tiukassa tilanteessa taistelemaan (kuten eilen). Tämä on nähty ennenkin mm. viime vuonna Ruotsia vastaan. Kun sama valmentaja vuodesta toiseen höpisee samoja asioita, niin varmasti siinä niin pelaaja kuin valmentaja tulevat liian tutuiksi toisilleen.
088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Valkku kirjoitti:

Suomen kisat päättyivät Aravirran tiimin epäonnistuttua valmennus työssä, mielestäni Ara olisi pitänyt vaihtaa jo pari vuotta sitten, mutta silloin ei uskallettu vaihtaa valmentajaa kun omat mm-kisat lähestyi. Aravirta on hyvä valmentaja, mutta kaikkien kasvot vanhenevat ajanmyötä. Mielestäni päävalmentajan pesti pitäisi olla määrä-aikainen esim. max 5-vuotta. Aina kun tulee uutta verta johtoon, niin saadaan aivan uudellaista sykettä peliin, erillaisia näkökantoja ym ym. Esim. Aravirran tiimin pelaaja valinnat toistelevat joka kevät samaa kaavaa (samat parrat pelaa kisat vuodesta toiseen) ja toinen ongelma Aran tiimin valmennuksessa on nimenomaa miten herättää joukkue tiukassa tilanteessa taistelemaan (kuten eilen). Tämä on nähty ennenkin mm. viime vuonna Ruotsia vastaan. Kun sama valmentaja vuodesta toiseen höpisee samoja asioita, niin varmasti siinä niin pelaaja kuin valmentaja tulevat liian tutuiksi toisilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu