Surullista, mutta totta, vanhempani ovat parhaita ja ainoita ystäviäni. Jotain satunnaisia kavereita on, mutta vanhempani ovat ainoita, joiden kanssa voin jutella asioistani kunnolla.
Jonakin päivänä vanhempani tulevat vanhoiksi ja kuolevat. Mitä ihmettä sitten teen? Kenen luona käyn kylässä, kuka soittaa minulle, mistä saan seuraa lomille? Ei helvetti, pelkään pahoin, että sitten joskus hautajaisten jälkeen kun äitiä ja isää ei enää ole, otan itseltäni nirrin pois.
Onkohan muilla asiat samalla mallilla.
Jonakin päivänä vanhempani tulevat vanhoiksi ja kuolevat. Mitä ihmettä sitten teen? Kenen luona käyn kylässä, kuka soittaa minulle, mistä saan seuraa lomille? Ei helvetti, pelkään pahoin, että sitten joskus hautajaisten jälkeen kun äitiä ja isää ei enää ole, otan itseltäni nirrin pois.
Onkohan muilla asiat samalla mallilla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
miettisitte että koska olette niin hyvä persoona, ja vanhempasi rakastavat teitä sekä sen lisäksi teillä on kavereita, että saisitte parisuhteen alta aikayksikön.
Nauttikaa tästä hetkestä. Teillä on kuitenkin asiat hyvin.
Minulle on äiti hyvin tärkeä, olen käynyt vähän samansuuntaista pohdiskelua kuin sinäkin. Minulla kyllä on 2 hyvää ystävää (toinen heistä on poikaystäväni), mutta ei ole taetta siitäkään, jaksavatko he minua ikuisesti.
Lähinnä huolestuttaa se, että jos minulla jonain päivänä meneekin kaikki totaalisesti pieleen, niin kuka minusta huolehtii jos äitini ei syystä tai toisesta enää elä. Hän on aina osannut lohduttaa minua ja auttaa vähän joka asiassa. En tiedä miten asiat tänäkin päivänä olisi, jos minulla ei olisi niin hyvää ja kärsivällistä äitiä, joka aina on tehnyt parhaansa ollakseen tukena.
Pakko kai joskus pärjätä yksin.
p.s. En ole mikään äidin helmoissa elävä nuori tyttö kuitenkaan. On oma koti työ.
Älä käytä aikaasi sen murehtimiseen. Minullakin on ollut samoja mietteitä ja olen murehtinut että mitä sitten teen kun vanhemmistani aika jättää. Vaikka kaikkien vanhemmat kuolevatkin joskus niin hyvin voi olla että joskus vielä jossakin kohdataan.
Elämä on ihmeellistä ja pitää olla kiitollinen siitä vaikka se ei olekaan helppoa. Mutta ehkä elämäsi helpottuu sillä että muistat että elämä ei ole helppoa eikä koskaan tule olemaan. Voit kuitenkin yrittää muuttaa suhtautumistasi asioihin.
Vanhempasi varmasti toivoisivat että heidän kuollessaan sinä olisit onnellinen etkä jäisi itkemään heidän peräänsä. Toki sitä saa surra ja itsekin varmasti suren sitten kun vanhempani kuolevat, olen sen verran tunteellinen mutta tällä hetkellä muista vain nauttia heidän seurastaan!
Olen myös täysin varma siitä ettet ole elämääsi yksin. Muista että meitä on monia samalla tavalla kanssasi ajattelevia ihmisiä jotka pelkäävät yksinjäämistä. Älä anna pelon lamauttaa sinua, vaan tee asioita ja nauti jokaisesta päivästä mikä sinulle annetaan.
Usko minua, hyvät teot palkitaan aina ja parasta tässä tilanteessa on se että opettelet rakastamaan itseäsi etkä ajattele synkästi. Kaikella on elämässä tarkoitus eikä tulevaisuutta ole ennalta määrätty, voit itse muokata paljon minkälaisen tulevaisuuden haluat!
Kiitos noista kauniista sanoista, pikkaisen mieli parani:)
olen pienestä tytöstä saakka rukoillut iltaisin, että sitten kun jompikumpi/molemmat vanhemmistani kuolee, en olisi yksin vaan minulla olisi mies vierelläni turvana ja lohtuna. oma perhe josta saada voimaa ja rohkeutta. pelkään myös, että jos(ja tämä on kai todennäköisempää)vanhempani kuolevat eri aikaan, miten eloon jäävälle käy? vanhempani ovat niin kiinteä kaksikko, että en tiedä kuinka toinen sitten pärjää, kuinka pystyn auttamaan häntä ja tuomaan tunteen ettei hän ole jäänyt yksin. mutta kuolema on välttämätöntä ja kukaan ei siihen voi varautua kun kello sitten käy. pitää vaan elää ja luottaa että heidän tehtävänsä on sitten täällä tehty, ja että jäljelle jäävät läheiset kyllä pystyvät pääsemään eteenpäin suremisen jälkeen.
Ole onnellinen että sinulla on noin hyvät välit vanhempiisi. Olen sinua jonkun verran vanhempi nainen ja minulla ei ole koskaan ollut kovin hyvät välit vanhempiini. Puhelimessa puhuminen vielä menee, mutta tapaamiset on hyvin ahdistavia enkä niitä paljon harrasta.
Kuitenkaan en toivo heille pahaa, päinvastoin. Minua myös pelottaa se, että he jossain vaiheessa kuolevat. Toivon melkein että itse kuolisin ennen heitä.