Täällä Valkeakoskella saimme huokaista lopulta helpotuksesta, että Tapani Kansan keikka meni hyvin, Todellisuus on tarua ihmeellisempää, eli mitä täällä palstalla Tapani Kansan temppuiluista ja käytöksestä on kirjoitettu, on todella toista mitä ennen esiintymistä oikeasti tapahtui. Tapsan vaatimukset, kiukuttelu ja röyhkeys sai meidät järjestäjät ensinnäkin yllättymään ja vaipumaan jopa epätoivoon- tuleeko tästä mitään. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Kansa oli hyvässä vedossa ja yleisö oli tyytyväinen. Loppuyhteenvedossa kuitenkin päätimme, että oli viimeinen kerta.
Koskissa
13
984
Vastaukset
- ei voi muua
todeta, kuin että hyvin tuttu tunne TK:n ollessa kyseessä.
Hänen tuittuilunsa on aivan mahdotonta, aivan liian usein. Kun häneen joutuu tutustumaan (nimenomaan joutuu) niin huomaa hyvin pian, ettei kyse ole todellakaan mistään "kansan miehestä", minkä kuvan hän mieluusti itsestään antaa. Jaa-a... Onko toi totta vai ei.... Oletko oikeesti joku musiikkitapahtuman järjestäjä vai et ? Sitä ei tiedä sanoa, kun tänne nettiin voi kirjoitella kuka vaan ja esiintyä ihan minävaan...
Niin tuota minäkin jäin miettimään. Kirjoittaisko tänne todellakin tapahtuman järjestäjä ja negatiivisessa mielessä ja ilmoittamalla paikan nimellä..?
- OK.
uralin kirjoitti:
Niin tuota minäkin jäin miettimään. Kirjoittaisko tänne todellakin tapahtuman järjestäjä ja negatiivisessa mielessä ja ilmoittamalla paikan nimellä..?
Minusta tuo juttu vaikuttaa kyllä provolta.
- Zori
No, mitä vaatimuksia sillä Tapanilla sitten oli ? Voit varmaan ainakin yhden esimerkin sanoa jos tuo juttusi on totta.
- ****************
Enpä tiedä miten tuohon juttuun suhtautuisi.Joku voi ihan ilkeyttään keksiä moisen jutun, mutta se voi myös olla totta.
Kaikkihan me ollaan erilaisia persoonia ja Tapani Kansa on huippu sanoo suoraan mitä haluaa ja Tapsa on laulanut eri tapahtumissa 40 vuotta joten tottakai hänellä on oikeus vaatia mitä haluaa.
Minun mielestä illan esiintyjän vaatimuksia pitäisi kunnioittaa tähtiartistihan yleisön tapahtumiin tuo ja sen rahan.tietää mitä tapsa tuittuili ja mitä vaati jos tarina on totta. onhan tapsa jo sen verran maata kiertänyt että vähän voi jo vaatiakin.oisko järjestelyissä ollut vikaa.olen tapsan kyllä usemman kymmenen kertaa nähnyt eikä koskaan ole ollut mitään ihmeellistä. kerran muistan tapsan sanoneen keikalla että kun on tummia paikalla sattuu aina kummia ja joskus tuli konsertissa kommenntti kun joltkin oli jäänyt kännykkä päälle ja aihetta olikn sanoa kun se oli tosi epäsoveliasta
Ja yhdellä tansikeikalla, kun Tapsa kävi kahviosta tauolla ostamassa itselleen Vichy-pullon, niin ne kahvion naiset oli ihan hätääntyneitä ja noloina, kun ne oli unohtanut tuoda sen Vichyn sinne takahuoneeseen. Tapsaa vaan nauratti ja vakuutteli , että eipä tuo nyt haitannut mitään. Maksoipa vielä jopa sen pullonkin, vaikka ne naiset ei olis Tapsalta maksua siitä ottaneetkaan.
Eli jos Tapsa sen sorttinen olis ,että sillä ihan hirmuisia vaatimuksia olis, niin kai se olis mekkalan nostanut tosta Vichypullon unohtamisestakin.
(Paljon tietysti aina riippuu myös siitä ,että millä tuulella Tapsa on.)
- pinsio
tietenkään tietää, mitä Koskissa ko musiikkipäivillä on vaadittu tai möykätty, mutta sen tiedän, että ko sopimukset pitäisi olla luottamuksellisia järjestäjän ja artistin välillä.
Kyllä näitä on ennenkin vuotanut läpi, ja ainakin Tapsan Tahdeilla viime vuonna, kun eräät taustahenkilöt muistelivat ko tapahtuman 20-vuotista taivalta, monena vuonna ns. pääemäntänä toiminut rouva kertoi erinäisistä artistien vaatimuksista ja toiveista. Tapsan kohdalla hän ihmetteli sitä, että esiinnyttyään ko tapahtumassa 4-5 vuotena, ainoa toive/vaatimus oli siis ruoan ja aterioinnin suhteen musta kahvi.
Toinen ääripää oli muutama vuosi sitten se, kun nyt jo kuopattu popyhtye esitti mm seuraavia vaatimuksia. Oma pukuhuone, tietyn merkkiset viinit ja tietty määrä olutta ja siideriä, ja HUOM! jalkapallonurmi käytettäväksi!
Esiintymislavan ym sellaisen suhteen, joka selvästi liittyy itse esiintymiseen, ymmärrän kyllä artistien toiveet / vaatimukset, mutta Valkeakoksenkin tapahtuma on jo niin pitkäikäinen, että uskon järjestäjien osaavan senkin suhteen suurin piirtein hommansa, joten vähän tää homma nyt jää auki. Kaikkihan on toki mahdollista, mutta jos nyt selvyyden vuoksi kertoisit, mistä on kysymys niin saatais tämäkin asia perustumaan faktoihin.- Öynöy
Jollailailla tietyllä varauksella kyllä suhtaudun tuohon aloitusjuttuun ...
Kuten tuolla alempana olevassa aiheessa kerroin, niin olin Valkeakoskella Tapsaa kuuntelemassa.
Hän oli erittäin hyväntuulisen oloinen, eli ainakaan sen perusteella en uskoisi, että hän järjestäjillekkään olisi mitään "äkseerannut".
huippuvedossa tuntui olevan kaikinpuolin muutenkin ( ainoastaan bändiä esitelleessään muusikoiden nimien muistaminen tuotti vähän ongelmia, mutta huumorilla Tapsa senkin selvitti ;) )
ps. Siellä oli toisena viehättävänä taustalaulajana Liisa Tuhkanen niminen laulajatar. Varmasti monet tämän neitosen tuntevatkin ( On laulanut yhdessä mm. Janne Tulkin kanssa)
pps. Tuolla Työväenmusiikki tapahtumassa esiintyi useita eri esiintyjiä. Tapani Kansa, Lauri Tähkä ja Apulanta keräsivät kuulemma suurimman yleisömäärän.
- fanifani
Järjestäjä voit olla, mutta et näissä juhlissa. Kirjoitit täyttä potaskaa. Mielikuvitusta sulla ainakin on. Täytyy ehdottaa Tapsalle, että voisit haamukirjoittaa hänen muistelmansa. ;))
- Voi että
Jos Frederik T Kansa lupaisikin sääliä meitä ja lopettaa tuon kiekumisen, mitä HÄN lauluksi kutsuu, niin muisto, eiku, muistelmiansa kirjoittajia olis jonossa!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek195203Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5602658Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.192392Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1512220- 242027
- 821654
- 1461545
- 1271261
- 128946
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik40899