Huomenta :o )
Minä, niinkuin moni muu, saattelee tänä vuonna esikoisensa koulutielle. Mutta minä ainakin raskain sydämin.
Poika kun on "erityislapsi". Hänellä on todettu keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriö. Luonteeltaan poika on iloinen ja sosiaalinen, mutta itkuherkkä. Itku tulee pienestäkin pettymyksestä, mutta myös ilosta. Itse olin nuorempana samanlainen.
Asumme pienessä maalaiskylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Ja isojen tilojen muksut täällä kyllä näyttävät olevansa parempia, se huomattiin jo eskarissa.
Pelkään niin paljon sitä, että poika joutuu sen saman koulukiusaamishelvetin läpi, kuin minä aikoinaan. Hän on vielä niin hyväntahtoinen, että antaa anteeksi, vaikka toinen ei tarkoitakkaan sitä. Ja pelkään, että (varsinkin isommat lapset), käyttävät sitä hyväntahtoisuuttaan hyväksi.
En tiedä, pitäisikö tästä asiasta puhua tulevan opettajan kanssa. Tai omalla tavallaan siitä on puhuttukin, mutta tää opettaja keskittyi enemmän todistamaan sen puolesta, että pojalla on adhd ja sille pitäisi hakea lääkitys. Ja nyt mulla on sitten ennakkoluuloja tätä opettajaa kohtaan, koska hänellä näytti olevan ennakkoluuloja poikaa kohtaan.
Että tämmöisiä ajatuksia syntyi tähän aikaan aamusta...
Huomenta kaikille ja aurinkoista sunnuntaipäivää...

Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi että, kylläpä tekstisi liikutti. Olen nimittäin itse opetusalalla (työkokemusta tosin tällä hetkellä vain päiväkodin eskarista muutama vuosi), ja tekstisi avasi hyvin minulle vanhemman näkökulmaa. Olen kyllä vakuuttunut, ettet ole yksin ajatuksinesi sillä varmasti jokaista kouluunlähtijän vanhempaa touhu mietityttää ainakin jonkun verran.
Minulle tuli sellainen asia mieleen, että olisiko aivan mahdotonta puhua poikasi ADHD:sta kaikille vanhemmille yhteisesti vanhempainillassa. Pyydä opettajalta vaikka puheenvuoroa ennen vanhempainiltaa, ja sitten itse tilanteessa kerro asiat niin kuin ne ovat. Itse olen nähnyt tuollaista käytäntöä sekä päiväkodissa että kouluissa.
Ajattelen asian siten, että kun vanhempi kertoo asiallisesti muille vanhemmille, että minun lapsellani on todettu tällainen synnynnäinen taipumus, niin muiden vanhempien on helpompaa suhtautua asiaan. Ehkä he voivat keskustella asiasta järkevästi myös lastensa kanssa kotona siitä, että lapset syntyvät tähän maailmaan erilaisina. Siltikin voidaan olla ystäviä!
Kerroit, että poikasi on hyväntahtoinen ja kiltti lapsi. Ne ovat hyviä ominaisuuksia ihmisessä. Mielestäni voit kuitenkin huoletta kehittää vähän tervettä "taistelutahtoa" pojassasi. Eli kaikkeen ei tarvitse ryhtyä, mitä muut keksivät ja että on lupa puolustautua samalla mitalla.
Mielestäni ongelmia voi helpottaa ennen kaikkea myös se, että puhut suoraan tunteistasi, jännityksestä ja peloistasi, etukäteen opettajalle.
Vuosi sitten, kun olin lapseni Ensimmäisessä koulun vanhempainillassa, jossa siis oli paikalla vain hänen luokkalaistensa vanhemmat, eräs perhe käytti siellä lyhyen puheenvuoron, ja kertoi heidän lapsensa erityistarpeista.
Mielestäni se oli erittäin fiksusti tehty, ja näin me muut vanhemmat tiesimme asiasta.
Kannattaa kyllä vielä keskustella opettajankin kanssa. Jos lapsellasi on diagnoosi, on ehkä mahdollista hakea koulunkäyntiavustajaa.
Sillä vaikka tämä ehkä sinusta kuulostaa ikävältä, on tosiasia se, että keskittymis-ja tarkkaavaisuushäiriöiset lapset vievät hirveästi aikaa opettajalta, jolla on vastuu myös niiden kaikkien muiden lasten oppimisesta.
Toivottavasti teidän perheessä ensimmäinen kouluvuosi on onnistunut, se, kun antaa pohjan myöhemmälle oppimiselle.
koulun kanssa tiivis yhteys on aina paras. Opekin on vain langennut tuohon adhd hömppään jot atunke ejoka tuutista yleispätevänä lääkkeenä kaikkeen. Eihän edes oikeasti vilkkaalle ja keskittymiskyvyttömälle lapselle aleta noin vain lääkkeitä tuuppaamaan vaan ensin kokeillaan muuta. Ekaluokkalainen on vielä niin pieni että kypsymistäkin vielä tapahtuu paljon koulun alkaessa.
Pidä siis tiivis yhteistyö kouluun sillä olette samassa veneessä vaikka alku ei hyvää lupaa.
JA kiitos kaikille vastanneille.
Pojalle on tulossa avustaja, niin mulle ainakin luvattiin. Mutta vielä en tiedä, onko kukaan sitä paikkaa ottanut. Kun valitettavasti eskarissa ollut avustaja ei voinut jatkaa.
Ja pojalla ei ole adhd-diagnoosia... ... vielä. Koska perheneuvolan psykologi oli sitä mieltä, että poika ei kaikkia "tunnusmerkkejä" täytä.
Tuo puheenvuoro vanheinpainillassa on hyvä ajatus. Olen vaan niin pirun huono yleisön edessä puhumaan, mutta mitäpä ei lapsensa puolesta tekisi.
Anteeksi, että oli hiukan jäänyt asioita aamuviideltä kertomatta ;o )
vanhempainillassa jos et itse halua kertoa. Muuten opettaja ei voi kenellekkään vanhemmalle kertoa, koska häntä sitoo vaitiolovelvollisuus, mutta jos annat luvan esim. vanhempainillassa puhua asiasta niin silloin se on ihan ok. Itse toimin avustajana ja useissa tapauksissa kannatan kyllä myös avoimuutta, mutta on tietenkin tapauksia joissa ei ehkä kannata kertoa, siis tapaukohtaisesti...Fiksu ope käyttäisi vanhempainillassa puheenvuoron myös kaikkien erillaisuudesta juuri ekalla, koska lapset kuitenkin kehittyvät kaikki kovin eri aikaan. Onnea tulevaan kouluvuoteen!
meille taas aikanaan neurologi ilmoitti että diagnoosi tarvitaan vasta jos lapsi tarvitsee erityistoimia joihin se oikeuttaa ja selittää eli mikäli diagnoosi muuttaa lapsen palveluja ei muuten. Onnekis ei sillä lapsi ei kaikesta huolimatta ole adhd-lapsi vaan vain kypsymätön ja vilkas ja aika on korjannut asioita. Toki oppimisvaikeus on ja silel syy, mutta kun opettaja osaa huomioida asian niin se ei aiheuta hänelle lisävaivaa eikä lapselle haittaa.
Opettajiss aon eroja. Isoja eroja..
Avustaja on hyvä. Hän ei kuitenkaan ole mikään esiliina joten paljon pojan on pärjättävä omillaan.
Miettisin kyllä tuota puheenvuoroa vanhempainillassa. Vaikka se osalle selittää jotakin niin osalle se saattaa antaa aiheen mässäilyyn ja asia leviää samalla leimaten lastasi. Vanhemmillahan ei ole mitään salassapitoa.. Avoimuus voi jopa kääntyä lasta vastaan. Päätä sitten aikanaan olisiko siitä apua vai ei.
esikoinen astelee kouluun 9.8
ja huolenani on se että on pakko tyttöä parasta ajatellen ottaa opettajan kanssa puheeksi se kun hän on itkuherkkä, ei ole todettu mitään erikoista mutta on ujo ja vähän arka aina uudessa paikassa, esikoulussakin oli aluksi, muttei enää 2kk jälkeen. mutta hänät kiusattiin myös eskarissa, ja saatiin se onneksi loppumaan mutta oli jo jättänyt merkkinsä se ivaaminen. hän siis alkaa itkeä jos kokee mielipahaa: joku haukkuu, on ilkeä, tönii tai lyö.
itse olen ollut samanlainen ja kiusattu, enkä halua tyttäreni kokevan samaa, joten opettajan kanssa pitää jutella heti ekana päivänä, koska nämä kiusaajat tulevat samaan kouluun vielä.