Me sosiaalidemokraatit vaadimme, että Rosenholz aineiston salaaminen on lopetettava!
Kuitenkin niin, että nimet ja teot eivät tule julki.
Kuitenkin niin, että nimet ja teot eivät tule julki.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
nimiä saa julkistaa.
eivätkä hekään saa nimiä kertoa.
Kymen Sanomat sanoo suoraan pääkirjoituksessaan, että Rosenholz-aineisto tulee ”avata”. Avaamisen tulee ehdottamasti tapahtua niin, ettei YHTÄÄN NIMEÄ tule julkisuuteen.
Tämäkö on sitä kuuluisaa sosiaalidemokraattista avoimmuutta!?
http://www.kymensanomat.fi/page.php?page_id=67
Stasi-aineisto ja Supon toiminta tarvitsee selvittämistä
29.7. 04:00
Keskustelu Rosenholz-aineistosta, joka sisältää tietoa suomalaisten yhteyksistä entisen Itä-Saksan turvallisuuspalveluun Stasiin, on jälleen käynyt kiivaana. Perjantaina eroilmoituksensa jättänyt Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala ihmetteli, miksi "vanhaa asiaa" taas pengotaan. Ihmettely on turhaa; keskustelu Stasi-aineistoista ei lopu ennen kuin niitä on riittävästi avattu ja selvitetty.
Selvittämistä vaatii myös Supon Rosenholz-aineistoon liittyvä toiminta. Viime päivinä julkisuudessa on sanottu Supon jopa harhauttaneen valtiojohtoa. Se on kova väite, ja valtiojohdonkin taholta torjuttu, mutta outoja käänteitä asiassa on ollut.
Supon edustajien mukaan sillä ei ole hallussaan varsinaista Rosenholz-aineistoa, vaan "tiedusteluteitä saatuja tietoja" siitä. Kuitenkin CIA tarjosi aineistoa Suomelle vuonna 2000, ja hallitus päätti, kuinka sitä olisi käsiteltävä. Miksei aineistoa olisi silloin otettu vastaan? Ja jos täällä olevat tiedot ovat samoja - olipa ne saatu kuinka hyvänsä - miten niiden käsittely jo päätetyllä tavalla haittaisi Suomen suhteita CIA:han tai USA:han ylipäänsä?
On selvää, että tiedustelupalvelujen toiminnan tulee osin olla vain pienen päättäjien piirin tiedossa. Demokraattisessa yhteiskunnassa kontrollin tulee kuitenkin olla poliittisella johdolla. Supon viimeaikainen toiminta ja tuleva johdon vaihto tarjoavat hyvän tilaisuuden varmistaa, että pelisäännöistä on yhteisymmärrys.
Rosenholz-aineiston avaaminen taas on tarpeen siksi, että poliittisen historian tärkeään ajanjaksoon liittyvä erittäin kiinnostava yksityiskohta tulisi selvitetyksi. Niin kauan kuin se on selvittämättä, se aiheuttaa keskustelua, epäluuloja ja poliittisia paineita.
Avaaminen ei tarkoita avointa julkistamista. Alpo Rusin tapaus osoitti, kuinka saadaan aikaan poliittinen lyömäase ja pitkällinen oikeusprosessi päästämällä pelkkä epäily julkisuuteen. Sellaiset eivät palvele sen enempää historiankirjoitusta kuin yhteiskunnallista oikeudenmukaisuuttakaan. Riippumaton tutkijaryhmä voisi perehtyä aineistoon ja antaa eduskunnalle lausuntonsa sen paljastamien tekojen vakavuudesta ja siitä, mitä toimia ne enää mahdollisesti edellyttäisivät.