millaisia synnytyksiä

Hei,

haluat tietää synnytyksestä, ensinnäkin kysyn miksi hankkiuduit raskaaksi jos pelkäät synnytystä.. Mikään lapsi ei tule maailmaan ilman synnytystä, tavalla tai toisella joko sektiolla tai normaalilla tavalla, muuta keinoa ei ole.. mutta ei sitä kannata pelätä.. nykyaikana lääkärit osaa hommansa..

Oli ihanin kokemus elämässäni. Kesti 12 tuntia, ponnistusvaihe oli nopea, 30 min.Epiduraalin sain, sen laittaminen ei ollut kauhean mukavan tuntuista.

Enemmän teki kipeää se synnytyksen jälkeinen aika, jopa käveleminen sattui n. kuukauden verran. Varmaankin johtui siitä että multa leikattiin väliliha.

Ihan levollisin mielin vaan kokemaan se maailman ihanin asia, se tunne kun saat vauvan tohon masun päälle ekaa kertaa on jotain aivan mahtavaa. Unohtuu kaikki kipu siinä vaiheessa :)

oli suht helppo ja mielestäni lyhytkestoinen, alle 7 tuntia. Ja esikoinen siis kyseessä.
Muakin synnytys pelotti tai ehkä pikemminkin jännitti. Onhan se melkoinen tapahtuma.
Synnytys käynnistyi lapsiveden menolla yöllä, supistukset alkoi kunnnolla seuraavana iltana (josta synnytys laskettiin käynnistyneeksi) eivätkä minusta olleet kovin kivuliaat.
Kätilön ehdotuksesta otin minispinaali-puudutuksen ja se oli tosi hyvä, ponnistusvaiheessa en tuntenut mitään kipua. Pari pientä repeämää tuli, joista vain toiseen laitettiin kaksi tikkiä.
Ainut kamala juttu oli, kun istukka ei tahtonut irrota ja kestikin tunnin verran ennenkuin se tuli ulos monien temppujen, lääkkeiden ja kolmen kätilön voimin. Jouduin sen päätteeksi kaavintaan, kun verta tuli paljon ja istukan palasia ilmeisesti oli jäänyt kohtuun.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ihana vauva saatiin.
Älä turhaan etukäteen pelkää synnyttämistä (heh helppo sanoa). Luota itseesi ja kätilöösi, kaikki menee hyvin!
Mukavaa raskausaikaa sinulle!

Ensimmäistä odotellessa päätin etten suostu synnytystä etukäteen pelkäämään ku en tiedä mitä pelätä. Ajattelin vaan et tuli mitä tuli kestettävähän se on. No se synnytys oli suht helppo, kesti kuutisen tuntia ja ponnistus vaihe oli muistaakseni 14 minuuttia. Pari repeämää tuli ja väliliha leikattiin joten pari viikkoa meni ennen ku vessassa saattoi käydä huutamatta. No kätilö kehui kuin helppo synnytys, et lisää vaan lapsia ku seuraava synnytys on vielä helpompi...
No toista odotellessa ajattelin vaan et se sit on helppo ja nopea synnytys enkä vaivautunut pelkäämään. Raskausviikot oli 38 2 ku sain surullisen kuuluisan Noro-viruksen.Aamuyöllä aloin oksentamaan sitä kesti kunnes puolenpäivän aikaan oksentaessa tuli lapsivedet. Ja sairaalaan päästyä alkoi sit supistuksetkin Onneksi oksentaminen loppui silloin, mut olin tosi voimaton ja kuivunutkin jo. Pääsin sit saliin ja pantiin tippaan. Vauva ei ollu vielä laskeutunut ja kasvot edelläki siellä oltiin tulossa. supistukset oli ihan kamalia ku ei jaksanu liikkua, makasin vaan. Epiduraalia en saanut ku sunnuntaipäivä ja ainoa anestesialääkäri oli leikkauksessa eikä koskaan ehtinyt paikalle. Ponnistusvaihe oli sitte onneksi lopulta lyhyt n.5 minuuttia ja jostain sitä vaan löyty niitä voimia et illalla klo 22.45 syntyi ihana pieni poika. Mut se oli jännä ku siinä ponnistus vaiheessa yhtäkkiä muisti et ainii, tää sattuiki näin hirveesti, olin täysin unohtanu sen kivun ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Ja nyt on poju viis kuukautta ja ihan hirveesti tekis jo mieli kolmanteen koitokseen. Joten ihan turha sitä on etukäteen miettiä, kyllä se sieltä aikanaan sit syntyy. Nautiskele nyt vaan odotuksesta!!!

Synnytys kesti 38h. Synnytys käynnistettiin tipan kautta. Hyvin meni :) Ponnistusvaihe kesti 1h 12min. Epiduraali laitettiin JUURI oikealla hetkellä! Siitä oli kyllä suuri apu.

Pirusti se sattui, mutta sen varmaankin tiedät! :)

Kaunein hetki maailmassa oli, kun antoivat pikkuisen käärön syliin! Vauva avasi isot, ihanat silmät ja katseli siinä äitiä silmiin. Sitä hetkeä muistelen varmasti haudassakin vielä. Se korvasi kaiken kivun ja tuskan!

Paljon onnea vauvan johdosta! Lapsi on kyllä ihaninta mitä Luoja voi suoda :)

Mun synnytys ei ehkä ollut "tavallinen". Vauva aikoi syntyä viikolla 33. Siinä makoiltiin sairaalassa verta vuotaen kolme päivää kunnes lääkärit ei enään estelleet lääkkeillä synnytystä.. kukaan ei tutkinut mua missään vaiheessa ja kärrätiin ulos synnytyssalista pari tuntia ennen kuin lapsi tosissaan syntyi. Olin tuolloin jo 9senttiä auki, mutta tosiaan kukaan ei uskonut että muhun sattui ja ihmettelivät vain että miten muka olen niin kipeänä.. en saanut kipulääkettä, ja lopulta kun rullattiin takaisin synnytyssaliin oli liian myöhäistä antaa mitään. Annettiin vaan supistuksia lisäävää tipalla kun kätilöllä taisi olla kiire.. Se oli helvetillinen kokemus ja sattui niin ettei sitä ole vieläkään pystynyt käymään läpi. Ei ole aavistustakaan kauan ponnistus tai muu kesti. Se vaan että ne supistukset oli lastenleikkiä siihen ponnistamiseen.. Vaikka vauva oli 2160g, ja kaikki sano että se on kun ois ummetusta ollut ja vihdoin pääsisi vessaan tyyliin.. Sitä se ei todellakaan ollut. Saksilla leikattiin paikkoja että vauva mahtuu ulos ja sillä kivulla ei ollut rajaa.. En ihmettele että voisi pyörtyä tai kuolla synnytykseen. Itsellä ei kivut hävinnu synnytyksen jälkeen, siitä ne jatkuu vielä supistaen ja istua ei pysty kunnolla. Sitten se ettei seksiä voi harrastaa pitkään aikaan jos paikat repee/leikataan.. mulla oli 2kuukautta kipeetä, ja alkoi jo huolestuttaa paraneeko koskaan. On parantuntu mutta kipeetä seksi tekee yhä jos on jossain tietyssä asennossa.
Ensimmäinen lapseni syntyi suunnitellulla sektiolla, ja toisenkin oli tarkoitus mutta päätti syntyä etuajassa. Ja todella voin sanoa omasta kokemuksesta että se sektio oli hemmetin miellyttävä kokemus sekä siitä parani paljon nopeammin, jälkivuotokin kesti vähemmän. Synnytyksen jälkeen vuosin kuukauden ja sitten menkat siihen heti perään, joita tulee joku 2kertaa kuussa ja verta ihan huvikseenkin tiputtelee nykyään. Enään ei lapsia minulle, vaikka tahtoisin. Synnytystä en enään ikinä aio kokea, ei se tehnyt musta enempää naista tai äitiä. Pelkurin vaan.
Pelottelua vähän, mutta kannattaa huolehtia että käskee lääkäreitä antamaan kipulääkettä ja katsomaan tilannetta. Ne tekee työtään ja kokemuksen perusteella ilmeisesti arvioi jokaisen enempää tutkimatta. Kyllä mullekin sanottiin että vauva pysyy vielä loppuun asti kohdussa vaikka lapsivedet meni, tai lapsiveret koska muuta musta ei vuotanutkaan.
Toi maratoonijuttu, mullekin kätilö sanoi synnytyksen jälkeen kun oli aivan paskana että se on kuin maratoonin olisi juossut. Oisin kyllä ihan oikeasti mielummin juossut sen maratoonin ja selvinnyt siitä varmasti paremmassa kunnossa.

Kesti kokonaisuudessaan 1h 14min. Supistukset alkoivat heti rajuina ja säännöllisinä. Aiemmin oli ollut vain tunnottomia vatsan kovettumisia.
Juuri ja juuri ehdimme sairaalaan, jossa suoraan ohjattiin synnytyssaliin. Matkalla sairaalaan ajttelin, että kaikki lääkkeet tänne ja HETI.. Tietenkään en saanu enää mitään kun ei ehditty antamaan. Ponnistusvaihe kesti 14min ja se ei tuntunut oikeastaan pahalta, ainoastaan noi supistukset oli todella rajuja.

ensimmäinen lapseni:supparit alkoivat perjantai aamuna,illalla kävästiin sairaalassa kun olivat jatkuneet säännöllisinä.sairaalassa tutkivat ja en ollut yhtään auennut.supparit kyllä näkyi käyrillä mutta passitettiin kotiin ootteleen.seuraavana yönä mentiin uudestaan (la-su)ja olin auennut sentin vasta siinä vaiheessa.oltiin tarkkailussa reilu tunnin ajan ja siinä sitten aukesin lisää ja sain jäädä sairaalaan,onneksi!kaksivuorokautta suppareiden kanssa ei ollut kivaa...kaksi epiduraalia sain,ja tyttö 4315g/52cm syntyi klo 9.24 aamulla.synnyksen kestoksi kuitenkin merkattiin 12,5h ja ponnistus 14min.3 pientä tikkiä tuli,mitään ei leikattu. Toinen synnytykseni kesti 6,5h,sairaalassa sain epiduraalin.ja kalvot puhkaistiin.siitä 20 min. ja alkoi ponnistus joka kesti 3min. ja poika 4100g/53cm putkahti!yhtään tikkiä ei tullut ja molemmista synnytyksistä toivuin tosi nopeasti!molemmat synnytykset alkoi supistuksilla ja kalvot puhkaistiin sairaalassa.otti kyllä kipeetä mutta mitään traumoja ei jäänyt kun kaikki meni hyvin!

pari kuukautta sitten. 15 tuntia 20 minuuttia ja lapsi 53cm ja 4,145kg mutta tuli aika hyvin toki välilihan joutuvat leikkaamaan.. kun synnytys jouduttiin käynnistämään kun muuten ei tullunna (tai ollut tulossakaan koko tenava;D)

42.3viikolle meni että jepa mutta toisaaltaan hetken se vaan sattuu:)

Mun esikoinen syntyi sektiolla. Alku eteni normaalisti, mutta sitten uhkaavan hapenpuutteen takia jouduttiin leikkaukseen. Vauva oli kietoutunut napanuoraansa eikä päässyt siten etenemään alateitse enempää. Vaikka sektio luokiteltiin kiireelliseksi, ei se kiireelliseltä tuntunut eikä siinä mitään paniikkia ollut. Synnytyksen kesto oli reilu 12h.

Koko päivä meni rauhallisissa tunnelmissa mieheni kanssa musiikkia kuunnellen ja supistellen. Sain epiduralin, joten suurimman osan ajasta ei tuntunut ollenkaan kipuja. Sektion jälkeen oli pari päivää ihan sängyn pohjalla, mutta toipuminen oli sitten jo kotona suht nopeaa.

Esikoisen saaminen oli niin hieno ja ihana kokemus. Tai siis onhan vauvan saaminen aina, mutta erityisesti siinä kun tulee ekaa kertaa äidiksi :)

Toinen syntyi pikavauhtia kolmessa tunnissa. Mitään kivulievityksiä ei ehtinyt saada, mutta oli silti tosi hieno kokemus. Halusin kokea alatiesynnytyksen ja niinpä sain, oikein luomuna ;) Mutta nekin kivut kesti, kyllä nainen on tehty ne kestämään. Ja tästä pikakokemuksesta vielä ap.lle lohdutuksen sana, että tuskin koskaan esikoinen näin nopeasti syntyy.

Eppari oli kipeä kaksi viikkoa, jonka jälkeen ei tuntunut oikeastaan yhtään. Vielä nopeampi toipuminen kuin sektiosta ja henkisesti hienompi kokemus. Mikään ei ole hienompaa kuin saada se vauva vatsan päälle. Vaikka mä olin kyllä ihan pöllähtänyt siinä tilanteessa pikavauhtisynnytyksen jäljiltä :)

Älä välitä kaikista kauhutarinoista. Ei kipua kannata pelätä. Avoimin mielin vain ja anna tilanteen viedä (tiedän että helppo sanoa..). Henkilökunta on nähnyt ihan kaikkea (itkua, huutoa, kiroilua, naurua, ilon kyyneleitä, pissaa, kakkaa.....), joten älä ainakaan omia reaktioitasi pelkää etukäteen.

Mun synnytys alko silleen, että aamulla aikasin meni lapsivedet kotona oikein kunnon lorauksella, ei mitään pientä tiputtelua. Supistuksetkin sitten muutaman tunnin päästä alkoivat tulla säännöllisinä. Ja kyllähän ne melko kipeitä oli! mutta kyllä ne kestää vaikka välillä minusta kyllä tuntui että en jaksa enää yhtään supistusta! Sain kuitenkin epiduraalin ja mulla se toimi aivan loistavasti. Ponnistusvaihe kesti vajaa puolituntia ja koko synnytys 8 tuntia. Mielestäni aika nopea synnytys kun kyseessä oli ensisynnytys.
Kaiken kaikkiaan synnytys oli erittäin positiivinen kokemus ja varmasti haluan kokea raskauden ja synnytyksenkin uudestaan!

laskettu aikani on 15.8 eli jännittää kovasti sillä tämä on eka lapseni ja lääkäri suositteli alatie synnytystä, vaikka itse olisin hallunnut leikkaukseen. Lapsen isä ja minä erosimme jo raskauen alulla eikä isä halua tavata lastaan koskaan. aloitan lukion syksylla enkä tiedä kuinka selviän siitä lapsen kanssa.