Seurauksena Ammattikorkeasta valmistumisesta, ajauduin työttömyyteen hankalista työllistymisnäkymistä johtuen. Haluaisin perustaa pienyrityksen vaihto-ehtona työttömyydelleni jotta yhteiskunnan ei tarvitsisi minua tukea ja saisin kantaa korteni kekoon yhteisen hyvän vuoksi.
Koska olen vähävarainen, säästössä minulla on ainoastaan noin 7500 euroa yritystä varten, joudun luultavammin ottamaan lainaa yritys-ideani käytäntöönpanemiseksi.
Kysyn Teiltä: millaista tukea aloittavan yrittäjän on mahdollista saada? En tarkoita ainoastaan rahallista tukea vaan olisin myös kiinnostunut tietämään millaista konsultaatiota ja koulutusta voin saada? Entä valtion tuet yms. yritysrahoitus ynnä muut seikat? Millainen on pienyrityksen verotus, esimerkiksi jos työllistän 1-2 henkeä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
No moikka, kannattaa mennä paikkakuntasi uusyrityskeskukseen, siellä osaavat selittää parhaiten, ja sitä kautta saat tietää rahoituksesta, koulutuksesta jne.
Nimim. maasta se pienikin ponnistaa... aloitusbudjetti 680e laitteet